Ota vastaan joulun herra, toinen adventtisunnuntai

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus.

Jesaja 9:1

Minä kasvoin juhlien adventtia. Adventtisunnuntaina meillä sytytettiin aina kynttilä ja luettiin yhdessä Raamatussa sen sunnuntain kohta. Viikolla tärkein asia oli lapsena adventtikalenterin luukun avaaminen ja sieltä löytyvä suklaa. Adventti on minulle odotusta, sitä että jotakin ihmeellistä on tulossa, jotakin paljon parempaa kuin tavallinen arki. Minulla on monia todella rakkaita muistoja adventista ja joulun odotuksesta joiden toivoisin siirtyvän pojilleni ja muille minulle rakkaille ihmisille.

Aikuisempana adventtikalenterin pieni suklaapala tai suklaarasiat eivät enää jaksanut innostaa minua, eikä oikein lahjojen saaminenkaan jouluaattona. Muistan miten mietin mikä tämä joulun tarkoitus oikein on. 

Kristityssä kodissa kasvaneena ymmärsin että jouluna juhlitaan maailmaan syntynyttä Kristusta, meidän pelastajaamme. Välillä ehdin eksyä koristelemisen ja joulun valmistelemisen ja sen kaiken tuoman stressin ansaan. Mutta vasta kun opin itse antamaan ja iloitsemaan siitä, ei joulu tuntunut minusta enää lainkaan joululta.

Käytämme niin paljon aikaa adventista ja joulunodotuksestamme luoden täydellisiä joulumaailmoita ja koristellen kotejamme ja valmistaen niitä jouluun. Mutta mitä me teemme valmistuaksemme jouluun ja nauttiaksemme adventistä hengellisesti? 

Miten me juhlistamme adventin aikaa, sen merkitystä meille Jeesuksen seuraajina ja yhteyttä Jumalaan joka se antaa meille?

Suurin osa kristityistä sanoo että joulu on Jeesuksen juhla, mutta heijastavatko meidän kalenterimme ja suunnitelmamme sitä? Vai ovatko ne täynnä joulukoristeita, joululeipomisia, joulukortteja, joulujuhlia ja kaikkea muuta kuin varsinaista joulun syytä itseään?

Onko adventti ja joulu ostamista ja koristelua? Onko joulun valmistelu leipomista, korttien tekemistä, lahjojen ostamista ja kodin uudelleen sisustamista? Mikä on adventin ja joulun todellinen tarkoitus? Mistä löytyy se ilo ja riemu josta joululaulut meille kertovat?

Adventti tulee latinan sanasta ”adventus” joka tarkoittaa tulemista. Se on aika jolloin valmistaudumme Jeesuksen ensimmäiseen tulemiseen ja samalla innokkaasti odotamme hänen toista tulemistaan, jolloin hänen kuninkuutensa ja valtakuntansa saapuu maan päälle. Samalla me juhlimme taivaan valtakuntaa ja Jumalan läsnäoloaan täällä meidän keskellämme hänen Pyhän Henkensä kautta. Me odotamme tulevaa, valmistaudumme siihen ja juhlistamme sitä joka on jo keskellämme.

Tämän viikon teema on toivo, toivo siitä että Jeesus on meidän kanssamme ja tulee meidän luoksemme, että hän on lähettänyt Pyhän Henkensä meidän luoksemme ja että me olemme jo hänen valtakunnassaan ja hän tulee uudelleen meidän luoksemme ja tuo valtakuntansa kaikkien nähtäväksi tänne maan päälle.

Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan.

Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu;

vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon.

Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan.

Minä iloitsen Jerusalemista ja riemuitsen kansastani;

eikä siellä enää kuulla itkun ääntä eikä valituksen ääntä.

Jesaja 65:17-19 

Kutsun sinut pohtimaan hetken tätä runoa ja antamaan sen tunkeutua luihisi, sydämeesi ja uniisi. Jumala puhuu: ”uusi taivas, uusi maa, uusi Jerusalem”. Siitä tulee riemun täyttämä maailma, kun uusi tulee. Ja tiedätkö miksi?

Taivas ja maa iloitsevat, koska tuossa uudessa Jumalan tekemässä maailmassa ei enää ole itkua, ei enää kodittomia ihmisiä, ei enää murtuneita kansalaisia ​​jotka valittavat, ei enää terrorisoituneita ihmisiä jotka huutavat apua.

Taivas ja maa iloitsevat, koska tuossa uudessa Jumalan tekemässä maailmassa ei ole enää lapsikuolleisuutta, ei enää vain muutaman päivän eläviä pikkulapsia eikä enää vanhoja ihmisiä, ei enää niitä jotka kuolevat liian nuorina tai elävät liian heikkoina tai jatkavat kuorena kun elämä on kadonnut.

Taivas ja maa iloitsevat, koska tuossa uudessa maailmassa, jonka Jumala on rakentanut ei enää tapahtudu kotien anastamista. Ne, jotka rakentavat, jäävät asumaan, ne, jotka istuttavat, saavat korjata elon ja nauttia sen tuotteista. 

Ihmisiä ei enää veroteta jostakin kotiensa ulkopuolelta. Enää ei menetä koteja koska ne sijaitsevat väärällä alueella tai oikean alueen ulkopuolella. Enää ei ole sotaa tai takavarikointeja. 

Uuden tullessa jokainen ihminen elää viiniköynnöksen ja viikunapuun alla, turvallisena, pelottomana, rauhassa ilman tuhoavia uhkia tai huolia kilpailusta.

Taivas ja maa iloitsevat, koska Jumalan tekemässä tätä uutta maailmaa. Jumala pitää meistä huolen. Jumala on kuin äiti, joka kuulee ja vastaa yöllä, tietäen ennen kuin pyydämme, kuka häntä tarvitsee ja mitä tarvitaan. 

Emme koskaan enää jää yksin.

Runo on vaativa. Jumalan uusi maailma on kykyjemme tai jopa mielikuvituksemme ulkopuolella. Se ei vaikuta mahdolliselta. Väsymyksessämme, omavaraisuudessamme ja kyynisyydessämme uskomme syvästi, että nämä ​​lupaukset eivät voi toteutua täällä. 

Tällainen uudistus on vain runollista fantasiaa.

Adventissa saamme Jumalan voiman. Tämä voima on vastalääke väsymyksellemme ja kyynisyydellemme. Se on evankeliumin ratkaisu kulutukseemme ja omavaraisuuteemme. Silloin kun olemme selviytymisemme rajoilla. Kyynisyytemme ylittävä hyvä uutinen tietää, että maailmaamme voi tulla uutta.

Toivon Jumala joka tulet ja olet jo tullut, syrjäytä uupunut joulumme adventin voiman ihmeellä. Kiitos että sinä tulit maailmaan pelastamaan minut. Kiitos että olet antanut minulle Pyhän Henkesi ja tehnyt minusta sinun valtakuntasi kansalaisen. Kiitos että yhtenä päivänä saavut takaisin ja perustat uuden Jerusalemin, pyhän kaupunkisi, ja taivaallisen valtakuntasi tänne maan päälle. Kiitos että minä saan olla osa sinun suunnitelmiasi ja tulevaisuuttasi. Anna minulle tämä voima, näky uudesta, joka antaa minulle vapauden elää rohkeasti unelmasi maailmaa varten. 

Aamen.

Kuka On Meidän Toivomme?

<a href="https://www.bloglovin.com/blog/19213351/?claim=cjrwnjruab9">Follow my blog with Bloglovin</a>

Toivon alkuperä on Toivon Jumala. Toivon syy on Jeesus. Toivon lähde on Pyhä Henki sinussa.

Toivo ei ole toivomista. Toivon juuret ovat Jumalassa ja siinä mitä Jumala on tehnyt meidän puolestamme ja yhä tekee maailmassa.

Charles Spurgeonin mukaan usko nousee portaita ylös jotka rakkaus on rakentanut ja katsoo ulos ikkunasta jonka toivo on avannut.

Toivo, usko ja rakkaus ovat kuin kolme sisarusta. Kaksi heistä ovat jo aikuisia ja yksi on vielä pieni lapsi. Käsikädessä he kulkevat eteenpäin, lapsi keskellään.

Kun katsot heitä näyttäisi kuin isommat sisarukset vetäisivät pienintä perässään, mutta se onkin toisinpäin. Pienin sisarus keskellä, Toivo, kiskoo isompia sisaruksiaa eteenpäin.

Toivo vetää uskoa ja rakkautta mukanaan. Ilman toivoa kaikki lakkaisi ja pysähtyisi paikalleen.

Puhumme olosuhteista joiden ylitse meillä ei ole lainkaan kontrollia. Kenelläkään meistä ei ole kontrollia meidän olosuhteidemme ylitse. Mutta meillä on vastuu siitä miten me elämme niiden olosuhteiden keskellä jotka ovat elämässämme.

Kaksi purjevenettä voivat seilata kahteen eri suuntaan samalla tuulella, riippuen niiden perämiesten taidosta. Perämies joka ajaa karille sanoo ettei hän voinut välttää sitä, tuuli oli häntä vastaan. Mutta toisella joka vei veneensä satamaan oli sama tuuli, hän tiesi miten asettaa purjeensa siten jotta tuuli veisi hänet suuntaan jonka hän halusi.

Jumalan rauha, Hänen rakkautensa ja usko ja toivo Häneen, mahdollistavat että voimme aina valita elämämme suunnan, kaikkien olosuhteiden keskellä.

Corrie Ten Boonin sanoin, ilo ja rauha tarkoittavat että kuljemme ympäriinsä hymy kasvoillamme ja tyhjä matkalaukku mukanamme.

Dostoyevsky kirjoitti että eläminen ilman toivoa on lopettaa eläminen.

Usko vapauttaa iloa, toivoa ja rauhaa elämiimme. Epäilys varastaa sinulta ilosi ja rauhasi. Usko tarkoittaa Toivon Jumalaan luottamista.

Mutta jos pidätte pahana palvella Herraa, niin valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella, niitäkö jumalia, joita teidän isänne palvelivat tuolla puolen virran, vai amorilaisten jumalia, niiden, joiden maassa te asutte. Mutta minä ja minun perheeni palvelemme Herraa.

Joosua 24:15

Emil Brunner sanoi aikanaan että mitä happi on keuhkoille, toivo on elämän merkitykselle.

Jeesus on koko maailman toivo. Hän on Israelin toivo. Hän on myös meidän kaikkien toivomme.

Paavali lainaa useita Vanhan Testamentin paikkoja todistaaksen tämän. Hänen todistuksensa päättyy Jesajan profeetallisiin sanoihin (Room 15:12) Jesaja taas sanoo:

-- Iisain juuresta nousee verso, joka kohoaa kansojen hallitsijaksi. Häneen kansat panevat toivonsa.

Toivo nostaa meidät epäonnistumistemme raunioilta. Toivo nostaa meidät tuskastamme ja pelostamme kaiken yläpuolelle, vaikka se näyttäisi mahdottomalle.

Meidän kykymme kestää ja sietää, kykymme päästä vaikeuksien ja kaiken yli saavat voimansa toivosta.

Kristityn horisontti on Kristus. Hän tulee uudelleen ja me katsomme Herramme uudeelleen tulemiseen. Se voi tapahtua huomenna tai milloin tahansa. Mutta se on horisonttimme, meidän katseemme kohde.

Tähän me perustamme elämämme. Ja se tekee mahdolliseksi meille tuntea toivoa ja löytää merkitystä elämästä ja maailmasta.

Mikä voima rauhalla on elämässäni? Vienkö rauhalta sen voiman väittämällä että sen pitää alistua minun järkeni alle? Mikä voisi olla varmempaa kuin olla rauhassa rakastavan Jumalan kanssa?

Jumala, minä perustan elämäni Sinuun. Käännyn Sinun puoleesi. Ilman Sinua olen vain koditon orpo, kunnes kosketat minua turvallisuudellasi, Sinun rauhallasi ja rakkaudellasi ja annat sydämelleni uskon ja toivon. Anna minun aina elää Sinun lähelläsi ja luottaa Sinuun.

Aamen