Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raamatun kertomuksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raamatun kertomuksia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. lokakuuta 2019

Kertomus riittää -kurssi Balsayakun kylässä viidakossa


Oli suuri ilo tehdä Jumalan työtä yhdessä Kertomus riittää -tiimin kanssaan Tenan lähistöllä sijaitsevassa Belsayakun kylässä viidakossa. Andit vaihtuivat rehevään viidakkoon ja lämpötila nousi huomattavasti.


Kaksi Chiriwasin kurssin nuorta osaanottajaa, sisarukset Rut (11 v) ja Josué (10 v) Cashaloman kylästä innostuivat Raamatun kertomuksista niin paljon että lähtivät, vanhempiensa luvalla, toisen Vapaakirkon lähetin Hannan Eriksonin mukana viidakkoon jotta voisivat osallistua myös Tenassa pidettävälle peruskurssille ja olla apuna siellä.


Lisäksi mukana olivat Punkuwaykusta Jorge ja hänen vaimonsa Noma, sekä heidän 5 vuotias poikansa Natán, lähtivät viidakkoon meidän mukaamme. Ennen lähtöämme Norma kertoi minulle heidän rukoilevan etteivät saisi töitä Tenan kurssin ajalle voidakseen lähteä mukaan. Norma on ompelija ja tekee äitinsä kanssa perinteisiä intiaanivaatteita kylien naisille ja Jorge on puuseppä.


”Tuntuu hassulle pyytää Jumalalta ettemme saisi töitä kun muut rukoilevat että Jumala antaisi heille työtä. Mutta me tunnemme sydämissämme että Jumala on kutsunut meidät lähtemään Tenaan ja tekemään Hänen työtään ja jos joku pyytää meidät nyt töihin niin emme pääsekään lähtemään.” Norma sanoi minulle.


Norma on yksi Punkuwaykun naisista jotka osallistuvat maanantaisin pidettävään naisten Raamatun opintoryhmään.


Viidakosta kouluttajina olivat Hanna, pastori Ramiro sekä nuori nainen nimeltään Gina, Bellavistan kylästä. Kaikki kolme olivat mukana myös vuoriston koulutuksissa meidän apunamme.


Viikko oli meille raskas. Kuumuutta ja kosteutta riitti, juomavettä sen sijaan ei. Muutenkin kurssien aikana oli kaikenlaisia pikku hankaluuksia. Ibarrassa minun asuinalueeltani meni vesi ja emme pystyneet pesemään itseämme ja juomavesi piti ostaa kaupasta.


Tenassa ei kauppoja ollut lähellä koska olimme leirikeskuksessa pikkukylän vierellä ja juotavaa piti hakea kaupungista saakka. Lisäksi huoneisiin tunki taranteloja ja muuta alueen eläimistöä. Jumala oli kuitenkin hyvä ja kantoi meitä koko koulutuksen ajan.


Kurssilla oli mukana useita varhaisteinejä ja teinejä joiden kanssa Hanna työskentelee viidakossa ja oli mahtava nähdä miten Jumala saapui heidän elämäänsä ja muutti heidän sydämiään ja antoi toivon ja rakkauden heille. On suuri etuoikeus saada olla mukana Jumalan työssä.


Erityisesti Jorge ja Norma saivat olla suurena siunauksena varhaisnuorille. Heidän intonsa oppia yhä enemmän Jumalan Sanasta ja jakaa sitä toisille sekä heidän rakkautensa omaa kansaansa ja viidakon kichwoja kohtaan näkyi kaikessa heidän tekemisessään ja sanomisessaan. Heidän pienryhmissään olevat nuoret ja varhaisnuoret rohkaistuivat keskustelemaan Jumalasta ja jopa ottamaan Hänet vastaan oman elämänsä ruhtinaaksi.


Myös Rutin ja Josuen esimerkki rohkaisi varhaisnuoria. Heistä oli uskomatonta tavata nämä pienet evankelistat ja lähetystyöntekijät vuoristosta jotka olivat rohkeasti saapuneet, ilman vanhempiaan, viidakkoon. Vain voidakseen jakaa siellä asuville hyvää sanomaa Jeesuksesta. Moni varhaisnuori saapui koulutukseen heidän esimerkkinsä innostamana.


Rukoilettehan kaikkien puolesta joita Jumala on koskettanut sekä täällä vuorilla että viidakossa jotta he saisivat kasvaa uskossa ja Jumalan tuntemisessa. Ja jotta työ saisi jatkua seurakunnissa ja kylissä.


tiistai 15. lokakuuta 2019

Kertomus riittää -kurssi Chiriwasin kylässä


Chiriwasin nimi tarkoittaa kylmää taloa ja kylä sijaitsee Imbabura tulivuoren rinteellä missä kylmät tuulet piiskaavat sitä melkein jatkuvasti ja se usein on sumuun kääriintynyt tai jopa pilvet laskeutuvat niin alas että peittävät kylän.


Chiriwasiin meidät kutsui paikallinen baptisti-seurakunta. Heidän pastorinsa sekä muutama seurakuntalainen oli mukana viime vuonna Punkuwaykun peruskoulutuksessa ja he tahtoivat nyt että koko seurakunnalla olisi mahdollisuus oppia kertomaan Raamatun kertomuksia ja tutkiskelemaan niitä.


Punkuwaykun jatkokoulutuksen päätyttyä haastoimme punkuwaykulaisia mukaamme Chiriwasiin, mukaamme innostui kaksi nuorta miestä, Vicente ja Jorge. Rukoilettehan heidän molempien puolesta sekä heidän perheittensä puolesta.


Chiriwasissa koulutuksessa oli mukana suuri joukko lapsia ja nuoria. Eräs heistä, Santiago nimeltään, tuli kurssille äitinsä pakottomana ja ensimmäiset päivät enimmäkseen hoiti myös kurssilla mukana olevansa vanhemman sisarensa vauvaa.


Mutta Raamatun kertomukset muuttivat jotakin 14-vuotiaan nuoren miehen sydämessä. Kun hän toiseksi viimeisenä päivänä, perjantaina, kertoi kertomuksen Jeesuksen lähetyskäskystä toiselle ryhmälle, se selkeästi kosketti hänen sydäntään. Kertomuksen jälkeen hän sanoi minulle tulleensa kurssille vain koska äiti oli hänet pakottanut ja että hän oli ollut enemmän kuin isänsä, joka oli ennen seurakunnan aktiivinen jäsen mutta sitten erilaisista syistä jäänyt pois ja nyt ei oikein enää edes uskonut Jumalaan.


”Mutta nyt minä tiedän että Jumala on olemassa ja että Hän on todella mahtava. Ja minä haluan oppia yhä enemmän Hänestä ja haluan opiskella pastoriksi kun olen aikuinen. Ja haluan kertoa isällenikin miten mahtava Jumala on ja tuoda hänet uudelleen seurakuntaan.” Santiago kertoi minulle.



Mukana olivat myös siskokset Sara (9 v) ja Noemi (10 v) äitinsä kanssa. Molemmat kertoivat oman kertomuksensa pienryhmissä. Saran kertomus palavasta pensaasta ja Mooseksesta sai paljon hämmästystä aikaiseksi aikuisissa kuulijoissa terävien kysymystensä takia. Noemi ryhmässä oli mukana Chiriwasin pastori ja oli ihana nähdä miten rohkeasti nuori tyttö kertoi Raamatun tarinan ja esitti kysymyksiä kuulijoilleen.


Kaksi kurssin nuorta osaanottajaa, sisarukset Rut (11 v) ja Josué (10 v) innostuivat Raamatun kertomuksista niin paljon että lähtivät, vanhempiensa luvalla, toisen Vapaakirkon lähetin Hannan Eriksonin mukana viidakkoon jotta voisivat osallistua myös Tenassa pidettävälle peruskurssille ja olla apuna siellä.


Myös Jorge ja hänen vaimonsa Norma, sekä heidän 5 vuotias poikansa Natán, lähtivät viidakkoon meidän mukaamme. Ennen lähtöämme Norma kertoi minulle heidän rukoilevan etteivät saisi töitä Tenan kurssin ajalle voidakseen lähteä mukaan. Norma on ompelija ja tekee äitinsä kanssa perinteisiä intiaanivaatteita kylien naisille ja Jorge on puuseppä.


”Tuntuu hassulle pyytää Jumalalta ettemme saisi töitä kun muut rukoilevat että Jumala antaisi heille työtä. Mutta me tunnemme sydämissämme että Jumala on kutsunut meidät lähtemään Tenaan ja tekemään Hänen työtään ja jos joku pyytää meidät nyt töihin niin emme pääsekään lähtemään.” Norma sanoi minulle.


Norma on yksi Punkuwaykun naisista jotka osallistuvat maanantaisin pidettävään naisten Raamatun opintoryhmään.


keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Raamatun kertomuksia ja koettelemuksia Paraguayssa


Anglikaaninen kirkko Asuncionissa.

Paraguayn kesä on kuuma ja kostea. 

Tammikuu on kuumin kuukausi eikä ole lainkaan tavatonta että lämpötila nousee +50 Celsiusta saakka. Joulukuussa oli ollut useampi päivä jolloin lämpöä oli +48 ja ihmiset odottivat tammikuusta todella kuumaa.

Rukouspyyntöni olikin jo etukäteen että lämpötilat eivät olisi noin kuumia ja ettei lämpö ainakaan nousi +40 saakka. Oleskeluaikanani lämpöisin päivä nousi +37. Minulla oli niin kuuma että tunsin pökertyväni kun taas paikalliset vetivät lämpöistä päälle uskomattoman kylmien kesäkelien keskellä.



Onneksi anglikaanisen kirkon koulun leiripaikalla, jossa kurssin pidimme, oli ilmastoidut luokkahuoneet. Päivällä pidimme kurssia avoimessa ruokalutilassa jossa oli vain yksi seinä ja korkea katto. Kun tuuli, se pääsi mukavasti läpi vilvoittamaan meitä. Valitettavasti keskipäivän jälkeen tuuli yleensä laantui ja kosteus alkoi kerääntyä, samalla kun ilma kävi koko ajan lämpimämmäksi.

Monesti tuntui että henkeni pelastivat nukkumatilojen ilmastointi sekä suihku. Kävin kaikkein kuumimpana aikana kastelemassa pääni ja välillä menin suihkuun vaatteet päällä. Tuntui ihan mukavalta kun ne kuivuivat kuumassa ilmassa vähitellen päälläni. Eikä tarvinnut pelätä vilustumista.



Paraguayn ihmeisiin kuuluivat myös valtavat myrkylliset sammakot joita hyppelehti leiripaikan nurmikoita pitkin illan pimennettyä. Osa niistä oli pienen jäniksen kokoisia. En ole moisia ikinä nähnyt. Lisäksi yöllä ihmettelin miksi joka puolella oli kissanpentuja, mutta kävikin ilmi että ne olivat pienempiä sammakoita joiden äännehdintä kuulosti ihan kissanpennun mau’unnalta.

Kuumuuden keskellä, ilman internetiä, tuli mieleeni olinkohan puraissut liian ison palan. Paraguaylaiset tuntuivat aivan erilaisilta kuin mikään muu Latinalaisen Amerikan kansa johon olen tutustunut. Minulla oli vaikeuksia sekä ilmaston että ihmisten kanssa.



Samalla vielä koulutuksesta vastaava lähetystyöntekijä oli unohtanut hankkia tarpeeksi ruokaa minulle. Paraguayssa syödään paljon vehnäjauhopitoisia ruokia, pastaa, leipää, suolaisia ja makeita leivonnaisia, mitä minä en pystynyt syömään. Joten parina päivänä ateriani oli riisikakkujeni lisäksi vain salaattia.

Pienryhmäni koostui ensin kolmesta tytöstä jotka kilpailivat keskenään kuka voisi olla hiljaa pisimmän aikaa. Raamatun kertomuksista ei tuntunut löytyvän mitään ja oli aivan mahdotonta kuvitella että tytöt kertoisivat niitä toisille ryhmille.



Jokainen uskaltautui kuitenkin omalla vuorollaan ja yksi tytöistä purskahti itkuun kesken kertomuksensa. Hän kertoi tarinan Paavalista vankilassa, miten hän oli todistanut uskostaan kuvernööri Feelixille ja yksi kuulijoista ihmetteli ääneen sitä miten Jumala armossaan antoi Feelixille mahdollisuuden katua. Tämä oli liikaa tarinankertojallemme, hän itse oli ollut hyvin vaikuttunut samasta asiasta heimomme kesken tarinasta keskustellessamme ja alkoi itkeä kokieassaan Jumalan armon niin syvästi.

Lopulta meillä kaikille kuulijoilla oli kyyneleet silmissä kun keskustelimme tarinasta. Miten rohkea Paavali olikaan ja miten paljon Jumala meitä kaikkia rakastaakaan. Nuorelle 18-vuotialle tytölle kokemus oli kuitenkin niin valtava ettei hän millään sen jälkeen halunnut suostua enää kertomaan tarinoita.



Rukoilimme kouluttajien kesken hänen puolestaan ja kun hän viimein suostui kertomaan toisen tarinan se vaikutti todella syvästi kuulijoihin ja sai hänet itsensä vihdoin vakuuttumaan että hän pystyi esiintymään julkisesti ja puhumaan Jumalan sanasta.

Pakollisen paaston, eristäymisen tunteen, vierastamisen, koti-ikävän ja jopa mykkyyden keskellä, kaikkein kuumimpana päivänä voin niin huonosti etten pystynyt oikein edes puhumaan, aloin ihmetellä oliko Jumala edes kutsunut minua Paraguayhin. Kun kuumuus vihdoin hellitti, aloin saada ruokaa ja koulutuksen yllä oleva vihollisen hyökkäys alkoi hellittää aloin vihdoin ymmärtää miksi olin siellä.



Sitä ennen saimme kokea kuitenkin kaikenlaista. Kurssimme johtaja astui aamulla herättyään huoneensa ovella myrkkykäärmeen päälle. Se ei onneksi kuitenkaan onnistunut puremaan häntä ja kurssilaiset tappoivat sen viimein, metsästettyään sitä ensin pitkin ja poikin huonetta. Samana iltana kurssin johtajan vaimo löysi sängystään elävän skorpioonin.

Skorppiooni - tässä jo kuolleena

Paraguaylaisilla miehillä on hyvin heikko itsetunto. Miehet ovat yleensä hyvin hiljaisia ja naiset ovat paljon aktiivisempia ja ottavat useammin johtavan aseman, myös seurakunnassa. Paraguayn STS-ryhmässä on ollut mukana vain yksi mies, nuori 18-vuotias poika, kaikki muut ovat naisia.



Koulutuksen aloitettuamme, suurin osa koulutettavista oli naisia, mutta sen kakkosvaiheessa paikalle saapui uusi ryhmä nuoria miehiä. Kun nämä miehet saapuivat alkoivat hyökkäykset meitä kohtaan.

Kurssin aikana saimme nähdä miten nämä miehet alkoivat puhua julkisesti ja ottaa vastuuta ja toimia johtajina. Rukoilettehan Paraguayn puolesta että nämä nuoret miesjohtajat voivat edelleen toimia vastuuasemissa seurakunnissa ja että he eivät menettäisi näkyään vaan toisivat lisää miehiä seurakuntaan mukaan.




Viimeisenä päivänä kun kurssi loppui, menin makuutiloihimme pakkaamaan tavaroitani ja löysin ison kuolleen torakan keskeltä tyynyäni. Siinä se makasi ketarat ojossa. Olimme juuri edellisenä päivänä käyneet ryhmässäni läpi kertomusta Paavalista Maltalla ja miten häntä puri myrkkykäärme ja Paavali vain ravisti sen kädestään pois.

Mielessäni tuhahdin että yksi torakka ei ole mitään käärmeeseen ja skorppiooniin verrattuna. Onko uskoni tosiaan niin heikko etten kestäisi mitään pahempaa. Puhein tästä vielä englantilaiselle lähetystyöntekijälle matkalla hänen kotiinsa. Yövyin hänen luonaan Paraguayassa ennen koulutusta ja sen jälkeen.



Saavuttuamme puolen yön maissa hänen kotiinsa löysimme hänen keittiöstään jättiläiskokoisen lentävän torakan. Se oli elossa ja hyvässä kunnossa, eikä millään tahtonut meidän antaa tappaa itseään. Vihdoin jahtasin sen kaapin alle jossa ensin tainnutin sen Bevin antamalla myrkyllä ja sitten siirsin kaapin pois paikaltaan ja hypin torakan päällä kunnes se oli palasina. Viimein lakaisin sen rikkalapioon ja heitin vessanpyttyyn ja vedin vielä vedet päälle. Sen jälkeen totesin että en minä tarvitsekaan niin suuria koettelemuksia, kyllä torakat ovat ihan tarpeeksi minun uskolleni tässä vaiheessa.


tiistai 12. syyskuuta 2017

Epäonnistuminenkin On Onnistumista Oppimisessa - STS Guatemala - Osa 4

Perjantaina 04.08. koulutuksen alkaessa olin myökky ylirasittuneita hermoja. Minun oli tarkoitus kertoa neljä eri tarinaa, kaikki ulkoa, ilman minkäänlaisia muistiapuja. Olin aivan varma etten millään onnistuisi. Ja yksi suuria hämmästyksenaiheitani oli että Jumala tuntui puhuvan minulle siitä että minun oli opittava epäonnistumaan.
Minä kerron tarinaa Johanneksen evankeliumin yhdeksännestä luvusta.
 Ajatus epäonnistumisesta ei tuntunut mitenkään mukavalta. Ensinnäkin koska ei ole mukava epäonnistua, varsinkaan toisten edessä. Toisekseen koska minun ei tarvinnut maksaa ravitsemuksesta tai majoituksesta lainkaan, koska osallistuin koulutukseen kouluttajien avustajana. Joten tunsin että minun oli annettava jotain vastinetta heidän sijoitukselleen.

Jumala antoi rauhan kun oli minun vuoroni kertoa tarina, vaikka ensi alkuun tuntuikin etten millään pystyisi sitä tekemään.
Kauhun keskellä perjantai-ilta meni ohi. En oikein tajunnut yhtään mitään siitä mitä muut puhuivat koska jännitin omia osuuksiani niin paljon. Ihmeellisesti kun oma vuoroni tuli, Jumala kantoi ja tarinat vain luistivat minusta välittämättä. Sain jopa onnitteluja siitä miten hyvin meni.

Alex ja Luis, STS apulaiskouluttajat USAsta ja Costa Ricasta, näyttävät esimerkkejä erilaisista tunteista ja reaktioista.

 Majoitukseemme palattuamme Angelica, STSn lähetystyöntekijä Meksikossa, onnitteli minua vielä ennen nukkumaanmenoa ja sanoi että nyt ei tarvitse enää jännittää. Olin jo hänelle kertonut hermoistani ja koko tiimi oli rukoillut niiden puolesta. Valitettavasti totesin hänelle etten hermoile enää perjantain puolesta, nyt minua jännittää miten lauantai menee.

Alex ja Luis, STS apulaiskouluttajat USAsta ja Costa Ricasta, näyttävät esimerkkejä erilaisista tunteista ja reaktioista.

Lauantai-aamuna heräsin ehkä vielä hermostuneempana. Yritin vakuuttaa itselleni että kaikki menee hyvin, mutta minun oli vielä kerrottava yksi tarina, joka oli kaikkein pisin ja vaikein. Ja lisäksi minun olisi vedettävä yhtä ryhmää jossa kouluttaisin tulevia tarinankertojia.

Alex ja Luis, STS apulaiskouluttajat USAsta ja Costa Ricasta, näyttävät esimerkkejä erilaisista tunteista ja reaktioista.

Taas kerran muiden kertomukset ja ohjeet menivät ohi korvieni kun vain hermoilin omaa vuoroani. Tarina meni hyvin, mutta kun oli vuoro vetää tiimityötä tuntui että kaikki epäonnistui ja epäonnistumisetkin epäonnistuivat. Ensinnäkin tiimini tuli yksi mies myöhässä, hän ei ollut lainkaan mukana perjantai-illan ja lauantai-aamun koulutuksissa, eikä siis tiennyt menetelmästä yhtään mitään. Toiseksi ryhmäni kaksi muuta nuorta miestä olivat uskomattoman ujoja, lattareiksi täysin epäsosiaalisia ja he puhuivatkin niin hiljaisella äänellä että jouduin pyytämään vähän väliä että he toistaisivat uudelleen mitä he olivat sanoneet.

Angelina, filippiniläis-USAlainen lähetystyöntekijä Meksikossa, kertoo Raamatun tarinaa kirkon autotallissa jonne jouduimme peruskurssin toisen viikonlopun launtaiaamuna tilanpuutteen vuoksi.
 Ryhmätyön ideana oli että ryhmän jäsenet kaikki kertoisivat vuorollaan Raamatun tarinan toiselle ryhmälle. Ensimmäiseksi ilmoittautui Odilio, joka oli siis tullut myöhässä eikä tiennyt mitä hänen oli tarkoitus tehdä. Hän ei oppinut Raamatun tarinaa ulkoa vaan luki sen Raamatusta ja sitten hän unohti mitä seuraavaksi oli tarkoitus tehdä ja minun piti toistaa hänelle ohjeita jatkuvasti ja keskeyttää hänet kun hän alkoi puhua aivan muista asioista.


Angelina, filippiniläis-USAlainen lähetystyöntekijä Meksikossa, kertoo Raamatun tarinaa kirkon autotallissa jonne jouduimme peruskurssin toisen viikonlopun launtaiaamuna tilanpuutteen vuoksi.


Käytyämme ryhmässä läpi toisen kertomuksen, kumpikaan ujoista pojista ei olisi tahtonut millään kertoa sitä toiselle ryhmälle. Tarina oli kertomus siitä miten Pietari ja Johannes paransivat ramman miehen Apostolien tekojen kolmannesta luvusta. Viimein toinen pojista, joka oli itse ollut auto-onnettomuudessa ja käveli vieläkin kainalosauvojen avulla, tunsi että kertomus kosketti häntä henkilökohtaisesti ja päätti yrittää. Valitettavasti hän ei muistanut kertomusta ulkoa ja unohti miten keskustelua sen jälkeen piti johtaa. 

Kun kävimme hänen kanssaan läpi hänen kokemustaan jälkeenpäin hänen kasvonsa kuitenkin loistivat ja hän kertoi minulle haluavansa jatkaa Raamatun kertomusten jakamista. Tarinalla oli ollut niin suuri henkilökohtainen merkitys hänelle.

Angelina, filippiniläis-USAlainen lähetystyöntekijä Meksikossa, kertoo Raamatun tarinaa kirkon autotallissa jonne jouduimme peruskurssin toisen viikonlopun launtaiaamuna tilanpuutteen vuoksi.


Huolimatta tästä lähdin lauantai-iltana hyvin väsyneenä ja masentuneena kohti asumispaikkaamme. Olin sinä päivänä totisesti saanut aikamoisen koulutuksen epäonnistumisesta. Mutta ihmeellisintä on että vaikka minä epäonnistuin totaalisesti, Jumala oli silti voitollinen koko ajan.

Mauricio (vihreässä paidassa) Hondurasista opastaa Fernandoa löytämänsä aarteen luoksi. Tämä on yksi STS-kertomuksista joilla kuvataan miten menetelmä toimii.
 Sunnuntaina edellisiltainen poika ei enää palannut. Hänen jalkansa oli turvonnut kokopäiväisen istumisen tuloksena ja lääkäri oli määrännyt hänet vuodelepoon. Tiimissäni oli siis enää Odilio, joka taas kerran onnistui myöhästymään, ja koko ryhmän kaikkein hiljaisin poika, Fernando.

Mauricio (vihreässä paidassa) Hondurasista opastaa Fernandoa löytämänsä aarteen luoksi. Tämä on yksi STS-kertomuksista joilla kuvataan miten menetelmä toimii.


Kävimme yhdessä viikonlopun viimeisen Raamatunkertomuksen läpi ja sitten kysyin Fernandolta haluaisiko hän jakaa sen toiselle ryhmälle. Koska muita vaihtoehtoja ei ollut. Hän oli hyvin epäileväinen alkuun mutta päätti yrittää lopulta. Opettelimme yhdessä läpi kertomusta, siihen liittyviä ilmeitä ja liikkeitä ja keskustelun vetämistä toisessa ryhmässä.

Angelina ja Alex selittävät tarinan valmistamisen ja kertomisen eroja.

Tuntui että rämmimme suolla, mistään ei tullut mitään. Lähetin vain välillä tekstiviestejä taivaaseen apua huutaen. Minä en tähän pysty, tee Sinä.

Ennen tarinan kertomista toisessa ryhmässä meillä oli pieni tauko jolloin ehdin rukoilla ja viedä asian Jumalan eteen. Minä olin valmis jatkamaan epäonnistumisen opettelua. Toivoin vain ettei Fernandon tarvitsisi epäonnistua yhdessä minun kanssani.

Kurssin pääkouluttaja Bryan Irlannista piti esimerkin viidenminuutin tarinasta. Miten voit kertoa Raamatun tarinan viidessä minuutissa ja tehdä merkityksellisiä kysymyksiä ja löytää aarteita siitä.

Kun oli aika lähteä toiseen ryhmään, Fernandoa ei näkynyt missään. Olin jo aivan varma että hän oli karannut paikalta kun hän myöhässä ilmestyi vakavan näköisenä pihalta. Menimme meille kuuluvaan ryhmään ja rukouksen aikana hän luki vielä kerran kertomuksensa läpi Raamatusta, yrittäen muistaa sen kokonaan.
Hermot pettivät valitettavasti Fernandon ja hän ei muistanut tarinaa vaan jouduin sen useamman kerran hänelle muistuttamaan. 
Tarina ei ollut helppo, se oli kertomus siitä miten Saul menetti kuninkuutensa 1 Samuelin kirjasta. Sitten kesken keskustelun johtamisen jotakin tapahtui ja Fernando alkoi oikeasti johtaa keskustelua. Minä istuin penkissäni hiljaa ja näin vain miten Raamatun tarina kosketti ihmisiä, ryhmän jäsenet, kaksi keski-ikäistä naista, alkoivat jakaa omia kokemuksiaan siitä miten he olivat kapinoineet ylpeydessään Jumalaa vastaan.

Yksi ryhmistä dramatisoi sokean Bartimeuksen tarinan. STS-menetelmä toimii myös draaman tukena.

 Sitten tapahtui ihme, isäntäperheen keskimmäinen tytär Rocío oli ryhmässämme. Koko koulutuksen ajan hän oli istunut paikallaan käsivarret ristissä ja silmiään pyöritellen. Nyt Fernandon kysyessä häneltä oliko hänellä samanlaisia kokemuksia Rocío istuutui kunnolla tuolilleen ja alkoi kertoa siitä miten hän oli kapinoinut Jumalaa vastaan kun hänen äitinsä oli sairastunut syöpään vähän yli vuosi sitten. Ja miten hän oli kapinoinut vanhempiaan vastaan ja ollut ylpeä vaikka oli tiennyt että se on väärin, vielä kun Jumala oli parantanut hänen äitinsä syövästä. Ja miten hänen oli aika päästää irti siitä kapinasta ja ylpeydestä joka aiheutti sen.

Minun ryhmäni dramatisoi tarinan leskestä ja öljyastioista. Kommenttina oli ettei koskaan ole ollut yhtä onnellisen ja nauravan näköisiä tulevia orjia.

Koulutuksen loputtua kuulin että Fernando oli mennyt tauolla ulos soittaakseen isälleen joka asui toisella paikkakunnalla. Hän oli itse sydämessään kapinoinut isäänsä vastaan joka oli jättänyt perheensä ja muuttanut muualle. Fernando oli vastuussa äidistään ja siskoistaan ja oli perheessä ainoa joka oli töissä ja ansaitsi rahaa. Meidän käydessämme läpi Raamatun kertomusta Saulista hän oli tuntenut että Jumala kutsui häntä tilille hänen ylpeydestään ja asenteestaan isäänsä kohtaan. Siksi hän soitti isälleen sopiakseen asiat ja he olivat molemmat puhelinsoiton aikana pyytäneet toisiltaan anteeksi.
Jumala on uskollinen, Hän pitää sanansa.

STS Guatemalan peruskurssin ja jatkokurssin (malkein kaikki) osallistujat yhteiskuvassa.

Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, yhteyteen.

1 Korinttilaisille 1:9