Kristityt ovat pyhiinvaeltajia, eivät Raamattu-taistelijoita - Miten ymmärtää Raamattua paremmin 11

 

Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija.

Hepr 4:12 

Jumalan sana ei ole ase. Tätä heprealaiskirjeen jaetta käytetään usein, väärin, perustelemaan että Raamattu ja Jumalan sana ovat aseita. Varo yksittäisten jakeiden käyttöä kontekstinsa ulkopuolella. Sillä tavalla on syntynyt moni harhaoppi.

Raamattu ei ole valomiekka, jolla leikata irti niiden ihmisten päät joiden kanssa olet eri mieltä. Sitä ei ole tarkoitus hakata jonkun päähän. Se on tarkoitettu luettavaksi, mietiskeleväksi ja rukoitavaksi. Yksin ja yhdessä muiden kanssa, kristittyjen yhteisössä.

Jumalan sana tässä heprealaiskirjeen jakeessa ei tarkoita Raamattua, vaan sitä että Jumala puhuu tuoreella tavalla siitä mitä hän teki Jeesuksen kautta. Jos katsot juuri ennen tätä kohtaa, heprealaiskirjeen kirjoittaja käy läpi pitkän luovan tulkinnan psalmista 95. Hän antaa sille uuden merkityksen niiden uusien asioiden valossa joita Jumala tekee heidän keskuudessaan Jeesukseen keskittyen. (Hepr 4:1-11)

Vielä tärkeämpää on, Jumalan sanan kaksiteräisenä miekana oletetaan olevan sisäänpäin käännetty. Sen oletetaan lävistävän meidät, eivät kaikki ympärillämme. Sinä et käytä miekkaa. Jumala pitää sitä kädessään ja käyttää sitä. Jumala ei kutsu ihmisiä siihen asemaan. Ja ajattelu että hän tekee niin, on merkki omasta epävarmuudestamme. Se on myös historiallinen virhe, jonka esimerkiksi inkvisitio teki.

Vaelluksemme on elinikäinen ja sitä leimaa kuri ja nöyryys. Tämä on pyhiinvaellusmatka Raamatun tuntemiseen intiimisti, taidolla ja lempeästi. Se on henkisen kasvun areena. Ja se tapahtuu rakkaudesta Jumalaan ja ihmiskuntaan, ei Extreme Raamattu -taisteluna.

Kristinuskon historiassa on ollut aikoja jolloin on tarvittu vakavaa keskustelua ja rajojen vetämistä. Mutta meidän pitäisi vihata sitä, sen sijaan että alkaisimme kuolata pelkästä ajatuksesta. Meidän ei koskaan tule olla ilkeitä, vihamielisiä tai loukkaavia vaan aina rakastavia. Ja meidän pitäisi olla erityisen varmoja siitä että käsillä oleva asia on taistelemisen arvoinen.

Mutta taistelujen etsiminen, rohkaiseminen ja jopa kiistan luominen ei ole Jumalan tahto. Aivan päinvastoin. Se on oma syntinen luontomme, joka täytyy puhdistaa ja tulla jumalallisemmiksi Hänen rakkautensa kautta.

Raamatussa on monia kohtia joita on vaikea ymmärtää tai jotka herättävät meissä vaikeita kysymyksiä. Ei siis ole mitenkään ihmeellistä että ihmiset jotka eivät tunne Jeesusta vapahtajanaan tai tunnusta Jumalan olemassaoloa, esittävät myös meille vaikeita kysymyksiä. Tärkeintä silloin on olla menettämättä malttia. Joskus on jopa hyvä myöntää että ei tiedä ja on tarpeen etsiä vastauksia ja mietiskellä kysymystä tarkemmin.

Uusateistit ihmettelevät miksei Jumalaa, joka on niin Jumala-keskeinen, voi syyttää narsismista ja turhamaisuudesta. Richard Dawkins väittää että Jumalalla on pakkomielle omasta paremmuudestaan suhteessa kilpaileviin jumaliin. Raamatun Jumala näyttää tavoittelvan huomiota ja janoavan kiitosta. Tämä on meidän yleisen ymmärryksemme mukaan täysin epäedullinen luonteenpiiri.

Raamatussa Jumala antaa nimensä kansalleen (2 Sam 7:26) ja hän vapapauttaa kansansa Eyptistä nimensä kunnian tähden (Ps 106:8). Onko kristittyjen Jumala siis sairaalloisen kiinnostunut itsestään? Ovatko uusateistit oikeassa? Kristittyjen vastaväite on että jos tarkastelemme Raamattua tarkemmin Jumala osoittautuukin nöyräksi, uhrautuvaiseksi ja toisiin keskittyväksi Olennoksi.

Mitä todella tarkoitemme ylpeydellä ja nöyryydellä? Ymmärrämme ylpeyden liioiteltuna näkemyksenä meistä itsestämme. Se on ulkokuori joka tukee meitä itseämme koska epäilemme että muut eivät hyväksy meitä sellaisina kuin oikeasti olemme. Ylpeys on siis valhe omasta identiteetistämme tai saavutuksistamme. Olemme ylepitä kun otamme kunnian siitä mistä emme sitä ansaitse tai pönkitämme meitä itseämme valheilla.

Nöyryyteen taas kuuluu realistinen arvio itsestämme, niin heikkouksistamme kuin vahvuuksistamme. Todellinen nöyryys ei kiellä kykyjä vaan tunnustaa Jumalan antaneen meille lahjat joista emme voi ottaa kunniaa. Mitä sellaista meillä on jota emme ole saaneet lahjaksi (1 Kor 4:7)? Olemme nöyriä kun tiedämme paikkamme Jumalan edessä, kaikkine vahvuuksinemme ja heikkouksinemme.

Onko Jumala sitten ylpeä? Ei, Jumalalla ei ole valheellista tai liioteltua näkemystä itsestään. Hänellä on realistinen käsitys siitä kuka hän on ja mihin hän pystyy. Jumala on oman määritelmänsä mukaan suurin käsitettävissä oleva olento. Ja se tekee hänestä ylistyksen arvoisen.

Jumala ei ota enempää kunniaa kuin ansaitsee. Jumala ei ajattele itsestään enempää kuin on aihetta ajatella (Room 12:3). Hän ajattelee itseään, itsestään ja omaa arvoaan totuuden mukaisesti.

Me voimme antaa Jumalan puollustaa itseään kaikessa rauhassa. Hän on tarpeeksi suuri ja mahtava kestääkseen kaikki iskut. Ja jos joku on todella kiinnostunut keskustelusta meidän kanssamme, ilman että se muuttuu riitelyksi tai loukkausten huutelemiseksi, me voimme luottaa siihen mitä Jumala on sanonut itsestään sanastaan. 

Jotta voisimme kertoa mitä Jumala sanoo, meidän on tietenkin tunnettava hänen sanansa. Ja käytettävä sitä rakkaudella, toisten vahvistamiseksi, ei löymäaseena. Anna Jumalan sanan miekan lävistää itsesi ja puhua omasta puolestaan.

Jumala Raamatussa - Miten ymmärtää Raamattua paremmin 10

 

Ja Jumala katsoi israelilaisten puoleen, ja Jumala piti heistä huolta.

2 Moos 2:25 

Minkälainen kuva sinulla on Jumalasta? Onko hän vanha mies joka istuu pilvenreunalla ja tarkkailee mitä ihmiset tekevät maan päällä? Ajaako hän vaunuissaan pilvien yllä ja heittelee ihmisiä ja maata salamillaan? Kyyhöttääkö hän jossakin salaisessa nurkassa peitteen takana ja emme voi nähdä häntä?

Näemme Raamatussa kaksi hyvin erilaista muotokuvaa Jumalasta. Osa Raamatusta maalaa kuvan Jumalasta kaukaisena suvereenina, korkealla valtaistuimellaan istuvana kuninkaana, joka on saavuttamaton ja joka katsoo alas korkealta. 

Luomiskertomuksessa Jumala on korkealla, hän ennen kaikkea katsoo alas ja hallitsee täysivaltaisena. Hän tekee taivaan ja maan kuudessa päivässä useiden käskyjen avulla ja asettaa kaiken paikoilleen hikeä vuodattamatta, kuin hän liikuttaisi shakkinappuloita kosmisella laudalla. Muissakin Raamatun osissa Jumala esitellään samalla tavalla. Hän on jumaluus, joka on riidan yläpuolella ja jota täytyy kutsua ilmestymään.

On olemassa myös toinen vähintään yhtä yleinen kuva Jumalasta Raamatussa, joka ei yleensä tule yhtä nopeasti mieleen kun puhumme Jumalasta. Tämän kuvan mukaan Jumala on enemmän "yksi meistä". Hän selvittää asioita, muuttaa mieltään, katuu omia tekojaan, reagoi muiden tekoihin ja joutuu rauhoittumaan.

"Inhimillisempi" Jumala ilmestyy Raamatussa välittömästi kuuden päivän luomiskertomuksen jälkeen. Hän muotoilee Aadamin tomusta, kuin savenvalaja. Ei korkealla antamalla käskyjä kuten ennen. Muodostettuaan Aadamin Jumala näkee hänen olevan yksin, ja yrittää korjata tilanteen. Hän tekee eläimet ja esittelee ne Adamin eteen nähdäkseen, olisiko joku heistä sopivan kumppanin, mutta mikään niistä ei sitä ole.

Sitten hän siirtyy seuraavaan suunnitelmaan ja nukuttaa Adamin luodakseen naisen. Kun hän herää, Adam sanoo: "Tämä on vihdoinkin luu minun luistani ja liha minun lihastani". Lopulta! Eläinten luominen Aadamin yksinäisyyden helpottamiseksi ei toiminut, mutta hänen kaltaisen olennon muodostaminen onnistui.

Kun Aadam ja Eeva ovat syöneet kielletyn hedelmän, he piiloutuvat, koska he häpeävät alastomuuttaan. Jumala, joka kävelee Puutarhassa tuolloin, huomaa heidän kadonneen ja huutaa: "Missä olet?". Sitten Jumala rankaisee näitä ihmisiä ja karkottaa heidät puutarhasta. Asiat eivät selvästikään mene suunnitelmien mukaan.

Jumala Aadamin tarinassa ei toimi kuin Jumala 1. Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa. Silloin hän oli korkealla kaiken yläpuolella. Herra, jossa kaikki on järjestetty ja toteutettu täydellisesti suunnitelmien mukaan.

Mooseksen kirjassa, kun israelilaiset ylittävät Punaisen meren ja saapuvat Siinain vuoren juurelle, Mooses kiipeää vuorelle tapaamaan Jumalaa. Kun hän on Jumalan luona, alhaalla olevat israelilaiset rakentavat vasikan kullasta. Se on epäjumala, tapa saada jumala olemaan läsnä heidän kanssaan.

Tämä on selvästi vastoin toista kymmenestä käskystä. "Älä tee itsellesi epäjumalia." Mutta Aaron rakentaa heille silti yhden. Raamattu on rehellinen sekä siitä kuka Jumala on että keitä me ihmiset olemme.

Kun Mooses tulee takaisin alas ja näkee kultaisen vasikan ja israelilaisten palvovan sitä, hän murskaa taulut joihin on kirjoitettu Jumalan Laki. Hän kuulee Aaronin tekosyyn "he saivat minut tekemään sen". Mooses suostuu menemään takaisin vuorelle katsomaan, voisiko hän rauhoittaa Jumalaa.

Jumala on raivoissaan. Hän on päättänyt luopua israelilaisista ja ilmoittaa Moosekselle kääntävänsä selkänsä niille ihmisille, jotka hän pelasti Egyptistä. Hän ei johda heitä, koska hän ei ole varma, pystyykö hän hallitsemaan itseään ja olemaan tappamatta heitä.

Mooses neuvottelee Jumalan kanssa. Ja hän saa Jumalan muuttamaan mielensä takaisin alkuperäiseen suunnitelmaan. Mooses muistuttaa Jumalaa, että israelilaiset ovat hänen kansaansa ja kaikki muut kansat tietävät sen. Jos hän käy heidän kimppuunsa, mitä kaikki ajattelevat? Kuinka he oppisivat, että Jumala on todellinen?

Mooses painelee Jumalan nappuloita, hänen kunnian ja häpeän tunteillaan vakuuttaakseen hänet ettei hän antaisi periksi vihalleen. Ja se toimii. Jumala päättää säästää Israelin kansan.

Jumalan näkeminen tarinassa hahmona, jonka kanssa voidaan puhua, jonka kanssa voidaan neuvotella, osoittaa katumusta, ottaa selvää asioista ja muuttaa mieltään, voi olla huolestuttavaa. Se ei kuulosta kovinkaan universumin suvereenilta ylivaltiaalta. Sellainen Jumala saattaa muistuttaa meitä ihmisiä aivan liikaa.

Millainen jumala ottaa vastaan neuvoja ihmiseltä ja sitten rauhoittuu? Millainen jumalan pitää ensinnäkin rauhoittaa? Millainen jumala katuu tekoaan? Kuten tarinassa Nooasta ja suuresta vedenpaisumuksesta. Millaisen jumalan täytyy koetella alamaisiaan, jotta hän voi olla varma heidän uskollisuudestaan? Kuten Abrahamin ja Iisakin kanssa.

Miksi Raamatun pitää tehdä kaikesta niin monimutkaista? Tuntuuko tämä sinusta uhkaavalta? Miksei Raamattu voi antaa Jumalan toimia kuten Jumala, koko ajan, kaikkialla? Tarvitsetko sinä jumalan joka on etäinen maailman yliherra, koko ajan?

Mutta tämä Raamatun Jumala on sekä juutalaisten että kristittyjen Jumalaa koskevien uskomusten ytimessä. Tämä Jumala ei pidä etäisyyttä, vaan omaksuu ihmiskokemuksen ja tulee osaksi ihmisen tarinaa. Hän on paikalla säännöllisin väliajoin.

Kristillisessä tarinassa Jumala astuu alaspäin. Hänestä tulee yksi meistä. Jumala lihassa.

Tarvitsemme itse asiassa Jumalan olevan vähemmän korkealla etäisyyttä pitävä Jumala. Tarvitsemme enemmän Jumalaa. Jumala, joka reagoi, muuttaa mieltään ja jonka kanssa voidaan perustella. Jumalaa joka on läsnä meitä ja meidän inhimmillistä kokomustamme.

Ilman Raamatun meille esittämää Jumalaa koko ajatus rukouksesta olisi mahdoton. Monet rukoukset liittyvät Jumalan kiittämiseen ja ylistykseen. Jokin rukous voi olla hiljaista mietiskelyä. Mutta rukoukset ovat usein avunhuutoja, joiden tarkoituksena on saada Jumala näkemään asiat meidän kannaltamme.

Jeesus itse rukoili Jumalaa. Luemme Luukkaan evankeliumista iltana ennen Jeesuksen ristiinnaulimista, että Jeesus rukoilee niin lujasti päästäkseen eroon teloituksesta, että hän hikoilee veripisaroita. Jeesus on päättänyt käydä sen läpi, mutta silti hän kysyy Jumalalta, onko olemassa ulospääsyä. Jeesus tietää suunnitelman, mutta yrittää nähdä, muuttaisiko Jumala sen.

Tämä on Jumala Raamatussa. Jumala joka on kansansa kanssa eikä kaukana. Tämä on  Jumala jota tarvitsemme omilla henkisillä matkoillamme.

Jumala on varmasti moniulotteisin hahmo Raamatussa. Joskus hän on siellä ylhäällä ja poissa tieltä, liikkumattomana ja liikuttamattomana. Mutta useammin hän on sellainen Jumala, jonka kanssa voit todella luoda suhteen. Molemmat ovat Raamatussa. Kumpikaan ei sulje pois toista.

Meidän kaltainen Jumala ei ole ongelma. Jumala joka tulee lähelle ihmistä, hänen kokemukseensa, ei ole ongelma. Uusi testamentti, jossa Jumalasta tulee yksi meistä, kutsuu tätä hyväksi uutiseksi.

Raamatun alkuvaiheita - Miten ymmärtää Raamattua paremmin 2

 Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte.

1 Tess 2:13 

Olen varma, että tiedät, että Raamattu ei pudonnut taivaalta enkelikuoron mukana ja laskeutunut jalustalle Jerusalemissa. Se ei ilmestynyt turmeltumattomana nahkakantisena kirjana jossa Jeesuksen sanat oli painettu punaisella ja mukana tulivat johdannot, kaaviot, taulukot, ristiviittaukset ja tutkimusmuistiinpanot. Ei, Raamattusi ei tietenkään ole ilmestynyt tällä tavalla.

Totuus on, että Raamattusi on peräisin kustantajalta. Kustantaja painoi tietyn suomenkielisen käännöksen. Tuo käännös perustui käännösryhmän ponnisteluihin, jotka työskentelivät Vanhan ja Uuden testamentin tekstien julkaisujen parissa niiden alkuperäisellä kielellä.

Näitä heprealaisten ja kreikkalaisten tekstien tieteellisiä painoksia on useita, jotka perustuvat monien saatavilla olevien käsikirjoitusten ja lähteiden tutkimukseen. Näitä on tehty renessanssista lähtien. Käsikirjoituksia on vähitellen löydetty, kerätty ja koottu viimeisen kahden tuhannen vuoden aikana, ja niitä on säilytetty museoissa, kirjastoissa ja yksityisissä kokoelmissa kaikkialla maailmassa.

Valokuvia, mikrofilmejä ja digitaalisia kopioita näistä käsikirjoituksista säilytetään esimerkiksi Uuden testamentin tekstintutkimuksen instituutissa Münsterissä, Saksassa. Ja Uuden testamentin käsikirjoitusten tutkimuskeskus Dallasissa, Texasissa.

Nämä käsikirjoitukset ovat peräisin keskiajalta aina toiselle vuosisadalle jKr., ja kirjurit kopioivat niitä vielä aikaisempien käsikirjoitusten perusteella, jotka ovat itse asiassa kopioita vielä aikaisemmista käsikirjoituksista, jotka juontavat juurensa tekstin levittämiseen sen alkuperäisiltä vastaanottajilta. Joka puolestaan ​​perustuu tekijän kirjoittamaan alkuperäiseen käsikirjoitukseen tai alkuperäiseen tekijän kopioon.

Raamattu on 66 kirjaa sisältävä ”kirjasto”, johon kuuluu 39 Vanhan ja 27 Uuden testamentin kirjaa. Vanha testamentti alkaa maailman luomisesta ja päättyy ennustukseen Johannes Kastajan tulosta. Vanha testamentti kertoo Israelin kansan vaiheista n. 1500 vuoden ajalta. Sen kirjat voidaan jakaa laki-, historia-, runous-, viisaus- ja profeetallisiin kirjoihin.

Ensimmäinen asia, jota haluan tutkia, on Raamatun alkuperä. Ehkä käyttämäsi Raamattu on sovellus puhelimessasi tai tabletissasi, kuten minun omani. saatat käyttää verkkosivustoa, raamattuohjelmaa tai hyvää vanhanaikaista, nahkakantista kirjaa, jossa on kaikenlaisia ​​apuvälineitä lukijalle.

Riippumatta siitä, miten käytät Raamattuasi, lukemasi Raamattu on peräisin pitkästä kooste-, kopiointi-, kanonisointi- ja käännösprosessista joka on kestänyt noin kolmen vuosituhannen ajan. Raamatulla on oma elämäkerta, oma tarinansa siitä, kuinka se kasvoi ja tuli olemaan. Vuosisatojen varrella Raamattu eteni muinaisista uskonnollisista kääröistä painettuun kirjaan, jota voit pitää kädessäsi. 

"Kristillinen kirkko on syntymästään asti uskonut ja ymmärtänyt, että Jumalan tahdon ja hänen ajatustensa perustulkki on juuri tuo Kirja, Raamattu.".

Rajaton Kirja, Hannu Nyyman 

Raamatunkäännöstyö alkoi antiikin aikana ja silloin syntyi joukko hyvin merkittäviä käännöksiä. Nämä käännökset ovat vaikuttaneet syvästi siihen, kuinka Raamatun sanoma ymmärretään ja kuinka se käännetään. Osa näistä käännöksistä kattaa vain Vanhan testamentin, ja koska antiikin aikana myös kirjoitettiin osa sekä Vanhan testamentin kirjoista että koko Uusi testamentti, Raamatun kirjoittaminen ja sen kääntäminen olivat tuolloin limittyneet. Erityisesti Vanhan testamentin kreikankielinen käännös vaikutti siihen, millaiseksi Uusi testamentti sanamuodoiltaan ja termistöltään muodostui.

Varhaisimmat Raamatun käännökset syntyvät jo ennen ajanlaskumme alkua. Raamatunkäännöstyön alkukohtana pidetään Nehemian kirjan 8. luvussa olevaa kertomusta siitä, kuinka leeviläiset lukivat kansalle Esran johdolla Mooseksen lakia ja selittivät sitä.

Raamatunkääntämisen historia limittyy läheisesti sen käytön ja leviämisen historiaan. Toisin kuin eräät muut maailman valtauskonnot, kristinusko on aina suhtautunut periaatteellisen myönteisesti oman pyhän tekstinsä kääntämiseen. Tämä on ensisijaisesti käytännöllinen seikka, sillä vain häviävän pieni vähemmistö kristityistä pystyy lukemaan Raamattua sen alkuperäisillä kielillä, hepreaksi, arameaksi ja kreikaksi. Valtaosa kristityistä on aina lukenut tekstiä käännöksenä ja tulee aina tekemään niin, ja koska Raamatun kääntämiseen suhtaudutaan myönteisesti, Raamattua myös käännetään.