Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raamatun lukeminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raamatun lukeminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Kristityt ovat pyhiinvaeltajia, eivät Raamattu-taistelijoita - Miten ymmärtää Raamattua paremmin 11

 


Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija.
Hepr 4:12 

Jumalan sana ei ole ase. Tätä heprealaiskirjeen jaetta käytetään usein, väärin, perustelemaan että Raamattu ja Jumalan sana ovat aseita. Varo yksittäisten jakeiden käyttöä kontekstinsa ulkopuolella. Sillä tavalla on syntynyt moni harhaoppi.

Raamattu ei ole valomiekka, jolla leikata irti niiden ihmisten päät joiden kanssa olet eri mieltä. Sitä ei ole tarkoitus hakata jonkun päähän. Se on tarkoitettu luettavaksi, mietiskeleväksi ja rukoitavaksi. Yksin ja yhdessä muiden kanssa, kristittyjen yhteisössä.

Jumalan sana tässä heprealaiskirjeen jakeessa ei tarkoita Raamattua, vaan sitä että Jumala puhuu tuoreella tavalla siitä mitä hän teki Jeesuksen kautta. Jos katsot juuri ennen tätä kohtaa, heprealaiskirjeen kirjoittaja käy läpi pitkän luovan tulkinnan psalmista 95. Hän antaa sille uuden merkityksen niiden uusien asioiden valossa joita Jumala tekee heidän keskuudessaan Jeesukseen keskittyen. (Hepr 4:1-11)


Vielä tärkeämpää on, Jumalan sanan kaksiteräisenä miekana oletetaan olevan sisäänpäin käännetty. Sen oletetaan lävistävän meidät, eivät kaikki ympärillämme. Sinä et käytä miekkaa. Jumala pitää sitä kädessään ja käyttää sitä. Jumala ei kutsu ihmisiä siihen asemaan. Ja ajattelu että hän tekee niin, on merkki omasta epävarmuudestamme. Se on myös historiallinen virhe, jonka esimerkiksi inkvisitio teki.

Vaelluksemme on elinikäinen ja sitä leimaa kuri ja nöyryys. Tämä on pyhiinvaellusmatka Raamatun tuntemiseen intiimisti, taidolla ja lempeästi. Se on henkisen kasvun areena. Ja se tapahtuu rakkaudesta Jumalaan ja ihmiskuntaan, ei Extreme Raamattu -taisteluna.

Kristinuskon historiassa on ollut aikoja jolloin on tarvittu vakavaa keskustelua ja rajojen vetämistä. Mutta meidän pitäisi vihata sitä, sen sijaan että alkaisimme kuolata pelkästä ajatuksesta. Meidän ei koskaan tule olla ilkeitä, vihamielisiä tai loukkaavia vaan aina rakastavia. Ja meidän pitäisi olla erityisen varmoja siitä että käsillä oleva asia on taistelemisen arvoinen.

Mutta taistelujen etsiminen, rohkaiseminen ja jopa kiistan luominen ei ole Jumalan tahto. Aivan päinvastoin. Se on oma syntinen luontomme, joka täytyy puhdistaa ja tulla jumalallisemmiksi Hänen rakkautensa kautta.


Raamatussa on monia kohtia joita on vaikea ymmärtää tai jotka herättävät meissä vaikeita kysymyksiä. Ei siis ole mitenkään ihmeellistä että ihmiset jotka eivät tunne Jeesusta vapahtajanaan tai tunnusta Jumalan olemassaoloa, esittävät myös meille vaikeita kysymyksiä. Tärkeintä silloin on olla menettämättä malttia. Joskus on jopa hyvä myöntää että ei tiedä ja on tarpeen etsiä vastauksia ja mietiskellä kysymystä tarkemmin.

Uusateistit ihmettelevät miksei Jumalaa, joka on niin Jumala-keskeinen, voi syyttää narsismista ja turhamaisuudesta. Richard Dawkins väittää että Jumalalla on pakkomielle omasta paremmuudestaan suhteessa kilpaileviin jumaliin. Raamatun Jumala näyttää tavoittelvan huomiota ja janoavan kiitosta. Tämä on meidän yleisen ymmärryksemme mukaan täysin epäedullinen luonteenpiiri.

Raamatussa Jumala antaa nimensä kansalleen (2 Sam 7:26) ja hän vapapauttaa kansansa Eyptistä nimensä kunnian tähden (Ps 106:8). Onko kristittyjen Jumala siis sairaalloisen kiinnostunut itsestään? Ovatko uusateistit oikeassa? Kristittyjen vastaväite on että jos tarkastelemme Raamattua tarkemmin Jumala osoittautuukin nöyräksi, uhrautuvaiseksi ja toisiin keskittyväksi Olennoksi.

Mitä todella tarkoitemme ylpeydellä ja nöyryydellä? Ymmärrämme ylpeyden liioiteltuna näkemyksenä meistä itsestämme. Se on ulkokuori joka tukee meitä itseämme koska epäilemme että muut eivät hyväksy meitä sellaisina kuin oikeasti olemme. Ylpeys on siis valhe omasta identiteetistämme tai saavutuksistamme. Olemme ylepitä kun otamme kunnian siitä mistä emme sitä ansaitse tai pönkitämme meitä itseämme valheilla.


Nöyryyteen taas kuuluu realistinen arvio itsestämme, niin heikkouksistamme kuin vahvuuksistamme. Todellinen nöyryys ei kiellä kykyjä vaan tunnustaa Jumalan antaneen meille lahjat joista emme voi ottaa kunniaa. Mitä sellaista meillä on jota emme ole saaneet lahjaksi (1 Kor 4:7)? Olemme nöyriä kun tiedämme paikkamme Jumalan edessä, kaikkine vahvuuksinemme ja heikkouksinemme.

Onko Jumala sitten ylpeä? Ei, Jumalalla ei ole valheellista tai liioteltua näkemystä itsestään. Hänellä on realistinen käsitys siitä kuka hän on ja mihin hän pystyy. Jumala on oman määritelmänsä mukaan suurin käsitettävissä oleva olento. Ja se tekee hänestä ylistyksen arvoisen.

Jumala ei ota enempää kunniaa kuin ansaitsee. Jumala ei ajattele itsestään enempää kuin on aihetta ajatella (Room 12:3). Hän ajattelee itseään, itsestään ja omaa arvoaan totuuden mukaisesti.

Me voimme antaa Jumalan puollustaa itseään kaikessa rauhassa. Hän on tarpeeksi suuri ja mahtava kestääkseen kaikki iskut. Ja jos joku on todella kiinnostunut keskustelusta meidän kanssamme, ilman että se muuttuu riitelyksi tai loukkausten huutelemiseksi, me voimme luottaa siihen mitä Jumala on sanonut itsestään sanastaan. 

Jotta voisimme kertoa mitä Jumala sanoo, meidän on tietenkin tunnettava hänen sanansa. Ja käytettävä sitä rakkaudella, toisten vahvistamiseksi, ei löymäaseena. Anna Jumalan sanan miekan lävistää itsesi ja puhua omasta puolestaan.

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Jumala Raamatussa - Miten ymmärtää Raamattua paremmin 10

 


Ja Jumala katsoi israelilaisten puoleen, ja Jumala piti heistä huolta.
2 Moos 2:25 

Minkälainen kuva sinulla on Jumalasta? Onko hän vanha mies joka istuu pilvenreunalla ja tarkkailee mitä ihmiset tekevät maan päällä? Ajaako hän vaunuissaan pilvien yllä ja heittelee ihmisiä ja maata salamillaan? Kyyhöttääkö hän jossakin salaisessa nurkassa peitteen takana ja emme voi nähdä häntä?

Näemme Raamatussa kaksi hyvin erilaista muotokuvaa Jumalasta. Osa Raamatusta maalaa kuvan Jumalasta kaukaisena suvereenina, korkealla valtaistuimellaan istuvana kuninkaana, joka on saavuttamaton ja joka katsoo alas korkealta. 

Luomiskertomuksessa Jumala on korkealla, hän ennen kaikkea katsoo alas ja hallitsee täysivaltaisena. Hän tekee taivaan ja maan kuudessa päivässä useiden käskyjen avulla ja asettaa kaiken paikoilleen hikeä vuodattamatta, kuin hän liikuttaisi shakkinappuloita kosmisella laudalla. Muissakin Raamatun osissa Jumala esitellään samalla tavalla. Hän on jumaluus, joka on riidan yläpuolella ja jota täytyy kutsua ilmestymään.


On olemassa myös toinen vähintään yhtä yleinen kuva Jumalasta Raamatussa, joka ei yleensä tule yhtä nopeasti mieleen kun puhumme Jumalasta. Tämän kuvan mukaan Jumala on enemmän "yksi meistä". Hän selvittää asioita, muuttaa mieltään, katuu omia tekojaan, reagoi muiden tekoihin ja joutuu rauhoittumaan.

"Inhimillisempi" Jumala ilmestyy Raamatussa välittömästi kuuden päivän luomiskertomuksen jälkeen. Hän muotoilee Aadamin tomusta, kuin savenvalaja. Ei korkealla antamalla käskyjä kuten ennen. Muodostettuaan Aadamin Jumala näkee hänen olevan yksin, ja yrittää korjata tilanteen. Hän tekee eläimet ja esittelee ne Adamin eteen nähdäkseen, olisiko joku heistä sopivan kumppanin, mutta mikään niistä ei sitä ole.

Sitten hän siirtyy seuraavaan suunnitelmaan ja nukuttaa Adamin luodakseen naisen. Kun hän herää, Adam sanoo: "Tämä on vihdoinkin luu minun luistani ja liha minun lihastani". Lopulta! Eläinten luominen Aadamin yksinäisyyden helpottamiseksi ei toiminut, mutta hänen kaltaisen olennon muodostaminen onnistui.

Kun Aadam ja Eeva ovat syöneet kielletyn hedelmän, he piiloutuvat, koska he häpeävät alastomuuttaan. Jumala, joka kävelee Puutarhassa tuolloin, huomaa heidän kadonneen ja huutaa: "Missä olet?". Sitten Jumala rankaisee näitä ihmisiä ja karkottaa heidät puutarhasta. Asiat eivät selvästikään mene suunnitelmien mukaan.


Jumala Aadamin tarinassa ei toimi kuin Jumala 1. Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa. Silloin hän oli korkealla kaiken yläpuolella. Herra, jossa kaikki on järjestetty ja toteutettu täydellisesti suunnitelmien mukaan.

Mooseksen kirjassa, kun israelilaiset ylittävät Punaisen meren ja saapuvat Siinain vuoren juurelle, Mooses kiipeää vuorelle tapaamaan Jumalaa. Kun hän on Jumalan luona, alhaalla olevat israelilaiset rakentavat vasikan kullasta. Se on epäjumala, tapa saada jumala olemaan läsnä heidän kanssaan.

Tämä on selvästi vastoin toista kymmenestä käskystä. "Älä tee itsellesi epäjumalia." Mutta Aaron rakentaa heille silti yhden. Raamattu on rehellinen sekä siitä kuka Jumala on että keitä me ihmiset olemme.

Kun Mooses tulee takaisin alas ja näkee kultaisen vasikan ja israelilaisten palvovan sitä, hän murskaa taulut joihin on kirjoitettu Jumalan Laki. Hän kuulee Aaronin tekosyyn "he saivat minut tekemään sen". Mooses suostuu menemään takaisin vuorelle katsomaan, voisiko hän rauhoittaa Jumalaa.


Jumala on raivoissaan. Hän on päättänyt luopua israelilaisista ja ilmoittaa Moosekselle kääntävänsä selkänsä niille ihmisille, jotka hän pelasti Egyptistä. Hän ei johda heitä, koska hän ei ole varma, pystyykö hän hallitsemaan itseään ja olemaan tappamatta heitä.

Mooses neuvottelee Jumalan kanssa. Ja hän saa Jumalan muuttamaan mielensä takaisin alkuperäiseen suunnitelmaan. Mooses muistuttaa Jumalaa, että israelilaiset ovat hänen kansaansa ja kaikki muut kansat tietävät sen. Jos hän käy heidän kimppuunsa, mitä kaikki ajattelevat? Kuinka he oppisivat, että Jumala on todellinen?

Mooses painelee Jumalan nappuloita, hänen kunnian ja häpeän tunteillaan vakuuttaakseen hänet ettei hän antaisi periksi vihalleen. Ja se toimii. Jumala päättää säästää Israelin kansan.

Jumalan näkeminen tarinassa hahmona, jonka kanssa voidaan puhua, jonka kanssa voidaan neuvotella, osoittaa katumusta, ottaa selvää asioista ja muuttaa mieltään, voi olla huolestuttavaa. Se ei kuulosta kovinkaan universumin suvereenilta ylivaltiaalta. Sellainen Jumala saattaa muistuttaa meitä ihmisiä aivan liikaa.


Millainen jumala ottaa vastaan neuvoja ihmiseltä ja sitten rauhoittuu? Millainen jumalan pitää ensinnäkin rauhoittaa? Millainen jumala katuu tekoaan? Kuten tarinassa Nooasta ja suuresta vedenpaisumuksesta. Millaisen jumalan täytyy koetella alamaisiaan, jotta hän voi olla varma heidän uskollisuudestaan? Kuten Abrahamin ja Iisakin kanssa.

Miksi Raamatun pitää tehdä kaikesta niin monimutkaista? Tuntuuko tämä sinusta uhkaavalta? Miksei Raamattu voi antaa Jumalan toimia kuten Jumala, koko ajan, kaikkialla? Tarvitsetko sinä jumalan joka on etäinen maailman yliherra, koko ajan?

Mutta tämä Raamatun Jumala on sekä juutalaisten että kristittyjen Jumalaa koskevien uskomusten ytimessä. Tämä Jumala ei pidä etäisyyttä, vaan omaksuu ihmiskokemuksen ja tulee osaksi ihmisen tarinaa. Hän on paikalla säännöllisin väliajoin.

Kristillisessä tarinassa Jumala astuu alaspäin. Hänestä tulee yksi meistä. Jumala lihassa.

Tarvitsemme itse asiassa Jumalan olevan vähemmän korkealla etäisyyttä pitävä Jumala. Tarvitsemme enemmän Jumalaa. Jumala, joka reagoi, muuttaa mieltään ja jonka kanssa voidaan perustella. Jumalaa joka on läsnä meitä ja meidän inhimmillistä kokomustamme.


Ilman Raamatun meille esittämää Jumalaa koko ajatus rukouksesta olisi mahdoton. Monet rukoukset liittyvät Jumalan kiittämiseen ja ylistykseen. Jokin rukous voi olla hiljaista mietiskelyä. Mutta rukoukset ovat usein avunhuutoja, joiden tarkoituksena on saada Jumala näkemään asiat meidän kannaltamme.

Jeesus itse rukoili Jumalaa. Luemme Luukkaan evankeliumista iltana ennen Jeesuksen ristiinnaulimista, että Jeesus rukoilee niin lujasti päästäkseen eroon teloituksesta, että hän hikoilee veripisaroita. Jeesus on päättänyt käydä sen läpi, mutta silti hän kysyy Jumalalta, onko olemassa ulospääsyä. Jeesus tietää suunnitelman, mutta yrittää nähdä, muuttaisiko Jumala sen.

Tämä on Jumala Raamatussa. Jumala joka on kansansa kanssa eikä kaukana. Tämä on  Jumala jota tarvitsemme omilla henkisillä matkoillamme.

Jumala on varmasti moniulotteisin hahmo Raamatussa. Joskus hän on siellä ylhäällä ja poissa tieltä, liikkumattomana ja liikuttamattomana. Mutta useammin hän on sellainen Jumala, jonka kanssa voit todella luoda suhteen. Molemmat ovat Raamatussa. Kumpikaan ei sulje pois toista.

Meidän kaltainen Jumala ei ole ongelma. Jumala joka tulee lähelle ihmistä, hänen kokemukseensa, ei ole ongelma. Uusi testamentti, jossa Jumalasta tulee yksi meistä, kutsuu tätä hyväksi uutiseksi.

sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Heprealainen Raamattu - Miten ymmärtää Raamattua paremmin 3

 

Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua.
5 Moos 18:18

Kun avaamme Raamatun ja luemme sitä, salakuuntelemme muinaista hengellistä keskustelua ja matkaa. Tuo matka on tallennettu yli tuhannen vuoden ajanjaksolla. Sen ovat tehneet monet eri kirjailijat, joilla oli erilaisia persoonallisuuksia. Raamatun kirjat ja kertomukset on kirjoitettu eri aikoina, eri olosuhteissa ja eri syistä.

Raamatusta luemme muinaisten kansojen kohtaamisista Jumalan kanssa heidän aikanaan ja paikoissaan. He esittävät kysymyksiään, ja ne kysymykset ilmaistaan heille tutuilla kielillä ja ideoilla. Nämä kohtaamiset olivat aitoja ja todellisia. Mutta ne ovat myös vanhoja. Ja se selittää paljon, miksi Raamattu käyttäytyy niin kuin se tekee.


Me kaikki uskon matkalla kohtaamme Jumalan omasta näkökulmastamme lähtien. Olemme ihmisiä emmekä Jumala. Me emme hallitse kohtaamista, eikä Jumala tottele käskyjämme. Me tulemme hänen luokseen nöyrinä.

Tapamme Jumalan ihmisinä, jotka on määrittelty hetkemme kautta tässä suuressa ihmisdraamassa. Olemme elinhetkemme ja -paikkamme tuotteita. Esitämme kysymyksemme Jumalasta ja kohtaamme Jumalan tässä missä olemme. Teemme tämän kulttuurimme sisällä, kielillämme ja meille tuttuja ideoita käyttäen.

Aivan kuten muinaiset uskon pyhiinvaeltajat, jotka antoivat meille Raamatun.

Siksi Raamattu kannattaa lukea. Se ei ole puhdas ja keinotekoisesti hyvin käyttäytyvä versio Jumalan tarinasta, joka kertoo meille, mitä tehdä ja ajatella joka rivillään. Se on monipuolinen, epäjohdonmukainen, sotkuinen ja joskus outo Jumalan sana.


Tämä Raamattu, kristinuskon pyhä kirja, säilyttää muinaiset uskon vaellukset. Ja se mallintaa omaa vaellustamme. Tunnistamme jotakin itsestämme Raamatun kirjoittajien ilmaisemissa kamppailuissa, iloissa, voitoissa, hämmennyksissä ja epätoivoissa. Raamattu on sekä kutsuva että inspiroiva. Mutta se on myös tuntematon, outo ja paikoin hämmentävä. Se on jopa riskialtis ja epävarma.

Uskon, että Jumala rohkaisee meitä tutkimaan hänen sanaansa kärsivällisesti, kurinalaisesti ja yhteisössä. Ja ennen kaikkea sillä tunteella, että liitymme aiemmin menneiden pitkään jonoon. Voimme rehellisesti sanoa että seisomme jättiläisten hartioilla ja siksi näemme niin pitkälle. Tämän tutkimuksen kautta opimme tuntemaan itsemme paremmin ja Jumalan syvemmin.

Me, kuten muinaiset israelilaiset ja Jeesuksen varhaiset seuraajat, kohtaamme Jumalan. Ei korkealla taivaassa. Vaan tässä ja nyt. Omien olosuhteidemme, omien ylä- ja alamäkiemme kautta. Näin Raamattu, Jumalan sana, toimii hengellisen lohdutuksen, opastuksen ja oivalluksen kirjana.


”Raamatun tutkijaa tulisi opettaa lähestymään sitä opinhaluisella mielellä. Meidän ei tule tutkia sen sivuja saadaksemme tukea omille mielipiteillemme, vaan oppiaksemme tietämään, mitä Jumala sanoo. Raamattua voidaan oppia oikein tuntemaan vain sen Hengen avulla, joka sanan on antanut. Saadaksemme tämän tuntemuksen meidän tulee haluta elää sen mukaan. Meidän tulee noudattaa kaikkea, mitä Jumalan sana käskee. ...Raamatun tutkiminen vaatii mitä uutterinta ponnistelua ja hellittämätöntä ajattelua. Meidän tulee etsiä Jumalan sanan aarteita yhtä vakavasti ja kestävästi kuin kaivosmies kaivaa löytääkseen maasta kulta-aarteita.”
Ellen White

Juutalaisella kansalla on vain yksi testamentti, he kutsuvat pyhää kirjaansa Tanakhiksi. Se perustuu kirjaimiin TNK ja tarkoittaa Tooraa, Nevi'imiä ja Ketuvimia.

Toora sisältää viisi Mooseksen kirjaa, sitä kutsutaan myös laiksi. Ja se tunnetaan nimellä Pentateukki. Nevi'im sisältää profeetat. Ketuvim tarkoittaa kirjoituksia ja se on kokoelma runollisia ja historiallisia kirjoja.

Juutalaiset kirjailijat, jotka kirjoittivat toisen temppelin aikana (530 eKr. - 70 jKr.), mukaan lukien Uuden testamentin kirjoittajat, saattoivat viitata Israelin pyhiin teksteihin "kirjoituksina" (Daniel 9:2; 1. Makkab 12:32; 2. Makkab 2:4; 4 Makkab 18:14; Matteus 21:42; Roomalaisille 1:2; 1. Pietari 2:6). Rabiinikirjallisuudessa, joka on kirjoitettu kristillisen aikakauden ensimmäiseltä neljänteen vuosisataan saakka, juutalaisia ​​pyhiä kirjoituksia kutsutaan myös "pyhiksi kirjoituksiksi" tai "liiton kirjaksi" (perustuu Mooseksen kirjaan 24:7; 2. Kun. 23:2, 21; 2. Aikakirja 34:30-31).


Tieteellisessä kielenkäytössä Vanhaa testamenttia kutsutaan tavallisesti heprealaiseksi Raamatuksi, koska se on ei-kristillinen tapa määritellä Israelin pyhää kirjallisuutta. Vanha testementti on ajalta ennen kristinuskoa. Se on ajalta ennen kristusta. Ja sen ajatustavat ja maailmankatsomus ovat kaikkein kauimpana meidän omastamme ja kaikkein vaikeimmin ymmärrettävää, koko Raamatusta.

Tämän lain, profeettojen ja kirjoitusten kolmikantarakenteen alkuperä ja perustelut eivät ole täysin selviä. Se ei todellakaan ole koronologinen tekojärjestys, koska Profeetat ja kirjoitukset muodostavat kirjat on kirjoitettu useiden vuosisatojen aikana, joitain on muokattu ajan myötä, ja juutalaisten yhteisöt ovat hyväksyneet ne vaihtelevasti.

Kolmiosaista jakoa voidaan ehkä parhaiten pitää ryhmittymänä, joka perustuu yhteiseen kirjalliseen luonteeseen: Moosekseen liittyvät kirjat, profeetalliset teokset ja muut kirjoitukset. Tämä jakautuminen ulottuu aina ensimmäiselle vuosisadalle jKr., sillä Luukkaan evankeliumissa ylösnoussut Jeesus opetti opetuslapsia:

"kaiken täytyy käydä toteen, mitä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa, profeetoissa ja psalmeissa" (Luuk. 24). :44).

Mikä vastaa kolmiosaista jakoa Toora, Profeetat ja Kirjoitukset.


Jo aikaisemmin Ben Sirakin esipuheessa, joka on kirjoitettu noin vuonna 117 eKr., voimme lukea:

"Jumalan laissa, profeetakirjoissa ja niiden jälkeisissä kirjoituksissa meille on annettu paljon arvokkaita asioita, ja niiden takia meidän tulee ylistää Israelia kaikesta siitä opista ja viisaudesta joka sillä on." (Sirak 1:1).


Mistä Raamattu saapui meille? - Miten ymmärtää Raamattua paremmin 1

Raamatun alkuvaiheita - Miten ymmärtää Raamattua paremmin 2

sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Raamatun alkuvaiheita - Miten ymmärtää Raamattua paremmin 2


 Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte.
1 Tess 2:13 

Olen varma, että tiedät, että Raamattu ei pudonnut taivaalta enkelikuoron mukana ja laskeutunut jalustalle Jerusalemissa. Se ei ilmestynyt turmeltumattomana nahkakantisena kirjana jossa Jeesuksen sanat oli painettu punaisella ja mukana tulivat johdannot, kaaviot, taulukot, ristiviittaukset ja tutkimusmuistiinpanot. Ei, Raamattusi ei tietenkään ole ilmestynyt tällä tavalla.

Totuus on, että Raamattusi on peräisin kustantajalta. Kustantaja painoi tietyn suomenkielisen käännöksen. Tuo käännös perustui käännösryhmän ponnisteluihin, jotka työskentelivät Vanhan ja Uuden testamentin tekstien julkaisujen parissa niiden alkuperäisellä kielellä.

Näitä heprealaisten ja kreikkalaisten tekstien tieteellisiä painoksia on useita, jotka perustuvat monien saatavilla olevien käsikirjoitusten ja lähteiden tutkimukseen. Näitä on tehty renessanssista lähtien. Käsikirjoituksia on vähitellen löydetty, kerätty ja koottu viimeisen kahden tuhannen vuoden aikana, ja niitä on säilytetty museoissa, kirjastoissa ja yksityisissä kokoelmissa kaikkialla maailmassa.

Valokuvia, mikrofilmejä ja digitaalisia kopioita näistä käsikirjoituksista säilytetään esimerkiksi Uuden testamentin tekstintutkimuksen instituutissa Münsterissä, Saksassa. Ja Uuden testamentin käsikirjoitusten tutkimuskeskus Dallasissa, Texasissa.

Nämä käsikirjoitukset ovat peräisin keskiajalta aina toiselle vuosisadalle jKr., ja kirjurit kopioivat niitä vielä aikaisempien käsikirjoitusten perusteella, jotka ovat itse asiassa kopioita vielä aikaisemmista käsikirjoituksista, jotka juontavat juurensa tekstin levittämiseen sen alkuperäisiltä vastaanottajilta. Joka puolestaan ​​perustuu tekijän kirjoittamaan alkuperäiseen käsikirjoitukseen tai alkuperäiseen tekijän kopioon.


Raamattu on 66 kirjaa sisältävä ”kirjasto”, johon kuuluu 39 Vanhan ja 27 Uuden testamentin kirjaa. Vanha testamentti alkaa maailman luomisesta ja päättyy ennustukseen Johannes Kastajan tulosta. Vanha testamentti kertoo Israelin kansan vaiheista n. 1500 vuoden ajalta. Sen kirjat voidaan jakaa laki-, historia-, runous-, viisaus- ja profeetallisiin kirjoihin.

Ensimmäinen asia, jota haluan tutkia, on Raamatun alkuperä. Ehkä käyttämäsi Raamattu on sovellus puhelimessasi tai tabletissasi, kuten minun omani. saatat käyttää verkkosivustoa, raamattuohjelmaa tai hyvää vanhanaikaista, nahkakantista kirjaa, jossa on kaikenlaisia ​​apuvälineitä lukijalle.


Riippumatta siitä, miten käytät Raamattuasi, lukemasi Raamattu on peräisin pitkästä kooste-, kopiointi-, kanonisointi- ja käännösprosessista joka on kestänyt noin kolmen vuosituhannen ajan. Raamatulla on oma elämäkerta, oma tarinansa siitä, kuinka se kasvoi ja tuli olemaan. Vuosisatojen varrella Raamattu eteni muinaisista uskonnollisista kääröistä painettuun kirjaan, jota voit pitää kädessäsi. 


"Kristillinen kirkko on syntymästään asti uskonut ja ymmärtänyt, että Jumalan tahdon ja hänen ajatustensa perustulkki on juuri tuo Kirja, Raamattu.".
Rajaton Kirja, Hannu Nyyman 

Raamatunkäännöstyö alkoi antiikin aikana ja silloin syntyi joukko hyvin merkittäviä käännöksiä. Nämä käännökset ovat vaikuttaneet syvästi siihen, kuinka Raamatun sanoma ymmärretään ja kuinka se käännetään. Osa näistä käännöksistä kattaa vain Vanhan testamentin, ja koska antiikin aikana myös kirjoitettiin osa sekä Vanhan testamentin kirjoista että koko Uusi testamentti, Raamatun kirjoittaminen ja sen kääntäminen olivat tuolloin limittyneet. Erityisesti Vanhan testamentin kreikankielinen käännös vaikutti siihen, millaiseksi Uusi testamentti sanamuodoiltaan ja termistöltään muodostui.

Varhaisimmat Raamatun käännökset syntyvät jo ennen ajanlaskumme alkua. Raamatunkäännöstyön alkukohtana pidetään Nehemian kirjan 8. luvussa olevaa kertomusta siitä, kuinka leeviläiset lukivat kansalle Esran johdolla Mooseksen lakia ja selittivät sitä.


Raamatunkääntämisen historia limittyy läheisesti sen käytön ja leviämisen historiaan. Toisin kuin eräät muut maailman valtauskonnot, kristinusko on aina suhtautunut periaatteellisen myönteisesti oman pyhän tekstinsä kääntämiseen. Tämä on ensisijaisesti käytännöllinen seikka, sillä vain häviävän pieni vähemmistö kristityistä pystyy lukemaan Raamattua sen alkuperäisillä kielillä, hepreaksi, arameaksi ja kreikaksi. Valtaosa kristityistä on aina lukenut tekstiä käännöksenä ja tulee aina tekemään niin, ja koska Raamatun kääntämiseen suhtaudutaan myönteisesti, Raamattua myös käännetään.


sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Mistä Raamattu saapui meille? - Miten ymmärtää Raamattua paremmin 1

 

Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.
2 Tim 3:14-17 

Tuntuuko Raamatun lukeminen sinusta vaikealle? Ovatko eri kohdat ristiriidassa toisiaan vastaan? Tai oletko epävarma siitä mitä jokin kohta oikein tarkoittaa? Tai kauhistuttaako sinua kuva jonka olet saanut Jumalasta Raamatun perusteella?

Raamattua ei ole aina helppo ymmärtää, ainakaan kun alkaa kiinnittää huomiota yksityiskohtiin ja syventyä niihin. Et voi vain saada Raamattua tarkoittamaan mitä haluat. Jokainen, joka ottaa Raamatun vakavasti, tietää tämän.

Tässä blogissa haluan jakaa kanssasi, mitä olen oppinut Raamatusta. Kaiken sen ihanuuden ja ihmeellisen mitä olen Raamatusta löytänyt ja joka on muuttanut minun elämäni. Ja asiat, jotka olen oppinut ihmisistä, jotka lukevat Raamattua. Jotka valitettavasti ovat joskus outoja ja jopa pelottavia.

Raamattu sanoo paljon asioita ja ihmiset sanovat paljon Raamatusta. Mutta asiat, joita ihmiset toisinaan sanovat Raamatusta, eivät aina ole totta tai edes hyödyllisiä. Siksi halusin kirjoittaa tämän sarjan. Tämä ei ole täydellinen totuus Raamatusta vaan sarja kirjoituksia yleisesti ja historiallisesti hyväksytyistä totuuksista siitä miten Raamattu on ymmärrettävissä.


”Yksin Raamattu on kaikkien maanpäällisten kirjoitusten ja oppien todellinen herra ja valtias.”
Martin Luther

Raamattu on tärkeä kirja. Minulle se on maailman tärkein kirja. Se on Jumalan viesti meille. Joten meillä on oltava vankka käsitys siitä, mitä se todella on, mistä se tulee ja mitä teemme sen kanssa. On aina hyödyksi lukea Raamattua ja se voi muuttaa elämiä ilman koulutusta tai suurempaa tuntemusta.

Itse tunnen henkilökohtaisesti ecuadorilaiseen alkuperäiskansaan kuuluvan lukutaidottoman naisen joka aikuisena tahtoi oppia tuntemaan Jumalaa ja rukoiltuaan hän pystyi lukemaan vain ja ainoastaan Raamattua. Pyhä Henki voi vaikuttaa meihin jotta ymmärtäisimme Raamattua ja joka kerta kun lähestymme Raamattua haluten ymmärtää sitä ja Jumalaa paremmin, Pyhä Henki on paikalla. Me emme tarvitse teologian maisterintutkintoa voidaksemme lukea Raamattua mutta mitä enemmän tiedämme Raamatusta, siitä milloin ja kenelle se on kirjoitettu ja mitä varten, sitä helpommin voimme sitä ymmärtää.

Toivon, että tämä sarja voi vastata joihinkin Raamattua koskeviin kysymyksiisi. Sekä parantaa kokemustasi Raamatusta. Ja terävöittää ymmärrystäsi sen sisällöstä. En ole teologian professori ja monesti minäkin olen väärässä. Kirjoitan sarjan sen pohjalta mitä itse olen vuosien varrella kristittynä Raamatusta oppinut ja mitä minua viisaammat ovat siitä kirjoittaneet ja puhuneet.

Tämä sarja on kirjoitettu kristityille, ihmisille, jotka ovat jo lukeneet Raamattua. Toivon, että nämä viestit varustavat ja rohkaisevat sinua puhumaan Raamatusta luottavaisesti ja uskottavasti. Sekä käsittelemään sitä vastuullisesti, painimaan sen kanssa hartaasti ja tottelemaan sitä uskollisesti.


Raamattu on iso kirja, mutta sitä on hyvä lukea. Se on sekoitus historiaa, kirjallisuutta ja teologiaa. Se sisältää monenlaisia ​​genrejä, mukaan lukien Lähi-idän luomistarinoita, pronssikauden lakikoodeja, historiallisia kertomuksia, heprealaista runoutta, viisauskirjallisuutta, profetioita, kreikkalais-roomalaista elämäkertaa, antiikin kreikkalaista historiografiaa, kirjeitä ja apokalyptisiä kirjoituksia.

Raamattu ei ole vain kirja. Se on kirjasto, kirjakokoelma. Se kuvaa heprealaisten alkuperää ja historiaa, Jeesuksen Kristuksen henkilöä ja työtä sekä kristillisen kirkon leviämistä. Silti sen keskeinen hahmo on Jumala. Jumala, joka luo, säätää lakeja, pelastaa kapinalliset, josta tulee ihminen ja joka tekee kaiken uudeksi.

Ei ole olemassa kirjaa, joka olisi vaikuttanut niin paljon länsimaisen sivilisaatioon ja maamme politiikkaan, historiaan, taiteeseen, kirjallisuuteen, musiikkiin ja kulttuuriin kuin Raamattu. Raamatun kaikuja voi kuulla kulttuurimme eri puolilla, mukaan lukien kirjallisuus, musiikki, viihde ja politiikka. Raamattu tuntuu kaikkialla, vaikka sitä harvoin kunnioitetaan. Ja nykyään yhä harvemmin sen vaikutukset tunnistetaan.

Raamattu on myös kiistanalainen kirja. Kommunistiset ja islamilaiset hallitukset pitävät Raamattua salakuljetuksena kaikkialla maailmassa. Ilmeisesti monet ihmiset eivät halua, että Raamatun sanomaa tunnetaan ja jaetaan. Joissain paikoissa Raamattu on kumouksellista kirjallisuutta ja voimakas uhka status quolle. Jos minulta kysytään, tämä on yksi syy lisää miksi meidän pitäisi lukea se.

On yksi asia on lukea Raamattua ja aivan toinen asia ymmärtää lukemamme. Ja on vielä toinen asia käyttää sitä vastuullisesti. Raamattua on paikoin hyvin vaikea ymmärtää. Ei siksi, että se on mysteerin, taikuuden tai sekasorron kirja. Pikemminkin siksi, että se sisältää historiaa joka on kaukana omasta. Se kirjoitettiin alun perin muinaisille yleisöille tietyissä yhteyksissä. Raamattu on kirjoitettu meitä varten, mutta ei meille.

Jos aiomme ymmärtää Raamattua, mitä se merkitsi alkuperäiselle yleisölleen ja mitä se merkitsee meille nykyään, meidän täytyy kulkea historiallisten kuilujen läpi ja oppia tulkitsemaan muinaisia ​​kulttuureja yhtä paljon kuin omaa kulttuuriamme. Raamatun ymmärtäminen on palkitsevaa. Mutta se vaatii työtä, kovaa työtä.