Mikä on totta? Tai totuus?

Kaikki mikä ei tapa – lihottaa. (Ecuador) Täytyy sanoa, että osittain yhdyn Karl Marxin mielipiteeseen filosofiasta. Jos vain puhumme, emme tee päätöksiä, emme toimi puheidemme mukaan, emmekä muutu, muuttuu puhe lopulta turhaksi ja tekosyyksi pysyä samana ja paeta todellista elämää.

Samalla ajattelen, että samoin kuin opimme historiasta, opimme myös filosofiasta, jos vain olemme valmiita oppimaan. Ja oppiminen vaatii muuttumista, rehellisyyttä itseään kohtaan ja totuuden hyväksymistä, vaikka se ei olisikaan itselleen miellyttävä. Historiasta ja filosofiasta voimme nähdä ihmisten virheet ja myös sen, milloin ihmiskunta on löytänyt jonkin tärkeän totuuden.

”Ihminen on kaiken mitta.” Tämä on se ääripää mihin pääsemme ilman Kristusta. Toisaalta se on myös totta. Jumala loi ihmisen maailmaan omaksi kuvakseen, omaksi edustajakseen maan päällä. Me olemme siis se mitta, jonka Jumala on tänne asettanut. Onneksi emme kuitenkaan ole niin yksin kuin Sartre ajatteli.

Filosofiset argumentit voivat olla valideja, mutta johtopäätös ei olekaan totta. Samoin johtopäätös voi olla totta mutta argumentit eivät olekaan kaikki valideja. Filosofiassa onkin tärkeää oppia tekemään ero, sen välillä mikä on validia, ja sen mikä on totta.

Kun tähän vielä liitetään se, että filosofisessa väittelyssä, tai melkein missä tahansa väittelyssä, voittaja on se, joka osaa esittää ja perustella oman kantansa parhaiten, ei se, joka on oikeassa. Voimme tulla tulokseen, että filosofia ei käsittele totuutta vaan erilaisia mahdollisia totuuksia.

Filosofia ei voi määrittää onko Raamattu esimerkiksi totta. Se voi sanoa, että monet Raamatun väittämistä ovat valideja ja totuuksia mutta se ei voi sanoa onko Jumala olemassa tai kuoliko Jeesus ristillä ja nousi uudelleen. Kun tähän lisätään se, että väittelyitä ja keskusteluja eivät voita tosiasiat vaan parhaat ja perustelluimmat argumentit, jotka on osattu esittää kuulijoihin eniten vetoavalla tavalla, voimme olla varmoja, että filosofia kertoo enemmän meistä ihmisistä kuin todellisesta maailmasta.

Toisaalta keskiajalta lähtien filosofit, filosofiset koulukunnat ja filosofiset aatteet, erinomainen esimerkki tästä on Kant, ovat saaneet Euroopassa ja läntisessä maailmassa vaikutteita kristinuskosta tai ne ovat vastustaneet kristinuskon periaatteita. 

Filosofia on siis myös osa ihmiskunnan keskustelua, siitä onko kristinusko totta ja tuleeko meidän elää sen mukaan mitä Jeesus on meille opettanut. Jos lähestymme filosofisia kysymyksiä rehellisesti ja avoimin mielin saatamme yllättyä totuudesta, jonka löydämme.

Meille uskoville on tarpeen osata käyttää filosofian antamia työkaluja. Totuus ja voima tulevat kuitenkin Jumalalta, ei meidän argumenteistamme, perusteistamme tai esiintymistavastamme. Tämä on hyvä muistaa nykypäivänä, joka on aivan yhtä huumaantunut hienoihin väittelytaitoihin kuin Paavalin aikainen maailma.

Ajatuksia Abrahamista ja vanhurskaudesta

Ja Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi.

1 Moos 15:6

Minkä Jumala luki Abramille vanhurskaudeksi? Mitä on uskoa Herraan? Miksi tämä jopa epärehellinen ja valehtevela kulkuri on Raamatussa nimetty uskonsankariksi? Mitä me voimme oppia uskosta Herraan, Abrahamin elämästä ja uskosta? 1 Moos 15:6 oli tärkeä jae Paavalille (Room 4: 3; Gal 3: 6) ja Jaakobille (2:23).

Jakeessa 1 Moos 15:6 käytetty hepreankielinen verbi, joka tarkoittaa uskomista, tarkastelee koko uskomisen prosessia katsomatta uskon alkuun tai loppuun. Taivutus ei tarkoita, että Abram uskoi ensin Jumalaa tässä vaiheessa. Se ei myöskään tuo Abramin uskoa täydelliseksi tässä vaiheessa. Kirjoittajan käyttämä avoin loppuinen verbin taivutus ei ole kovin yleinen.

Abram oli alkanut uskoa Jahven lupauksiin, kun hän vaelsi Kanaaniin 1. Mooseksen kirjan 12. luvussa. Ja kirjoittajan tämän taivutusmuodon valinta pakottaa lukijan miettimään uskon jatkuvia vaikutuksia.

Todellisessa mielessä Abramin usko oli elinikäistä kävelyä. Hänen uskonsa kypsyi ja koeteltiin. Suurin testi tapahtuu myöhemmin 1. Mooseksen kirjan 22. luvussa kun Aabrahamia käskettiin uhraamaan poikansa Iisak.

Jaakob muodostaa omassa kirjeessään nimenomaan yhteyden 1. Moos 15. ja 22. luvun välille. Jaakob on saattanut olla tietoinen verbin taivutuksen avoimesta luonteesta ja tulkitsi varmasti Abrahamin elämää vastaavasti. 

ja niin toteutui Raamatun sana: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi", ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi.

Jaak 2:23

Toisaalta Paavali yhdisti Abramin uskon 1.Mooseksen kirjan 15:6 toiseen lausekkeeseen "ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi".

Sillä mitä Raamattu sanoo? 

"Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi".

Room 4:3

samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"?

Gal 3:6

Tämä hyvitys on yksinkertainen menneisyys taivutus on imperfektissä. Paavalin mukaan kyseessä täyteyteen saavutettu teko, päätetapahtuma. Tämä oli Paavalin viesti, usko tekee vanhurskaaksi.

Heprean kielessä on vihje siitä, että Jumala vastasi Abramin uskollisuuteen pitämällä sitä vanhurskautena. Keskiaikainen kommentaattori Rashi (1040–1105) lukee 1.Mooseksen kirjan 15:6 näin: ”Pyhä Jumala, siunatkoon häntä, piti Abramia ansiokkaana ja vanhurskaana hänen uskonsa vuoksi”.

Abraham on uskon isä. Jumala on hyvä ja hänen lupauksensa ovat luotettavia. Matkaillessamme maanpäällisen elämän läpi emme aina näe Jumalan näkökulmaa yksittäisiin tilanteisiin, aivan kuten Abraham ei nähnyt, kuinka hänellä olisi lapsia ja suuri perintö.

Abraham luotti Jumalaan siltikin. Me voimme rohkaistua. Uskomme ei ole kertaluonteinen julistus vaan elämää uskollisuudessa. Saatamme katsoa taaksepäin ja sanoa "olemme uskoneet Jumalaan".

Voitko sinä katsoa taaksepäin ja sanoa ”olen uskonut Jumalaan”? Rohkaistu siitä miltä elämäsi näyttää. Aabraham erehtyi monta kertaa elämässään. Hän valehteli ja petkutti eikä ensin uskonut kun Jumala sanoi hänelle että hän tulisi saamaan pojan Saaran kanssa. Silti hänen uskoaan ylistetään Raamatussa.

Aabraham uskoi Jumalaan. Hän eli elämänsä uskossa kulkien. Hänen valintansa syntyivät uskosta lähtien. Vaikka matkalla oli erehdyksiä, Jumala katsoi uskon Aabrahamille vanhurskaudeksi.

Käytännössä opimme tästä jakeesta että miellytämme Jumalaa, kun luotamme häneen. Uskomme, että hänen lupauksensa ovat totta ja varmoja Jeesuksessa Kristuksessa, joten meidän ei tarvitse pelätä tulevaisuutta, vaikka emme tiedä tulevaisuutta.

Rakas Jumala, anna minun elää ja kasvaa uskossa. Anna minun tehdä valintani uskossa ja anna Sinun katsoa minulle uskoni vanhurskaudeksi. Jeesuksessa olen jo pelastettu. Anna minun uskoni ja luottamukseni Sinuun vanhurskauttaa minut. Aamen.

Mitä ovat teologian lähteet ja mikä on niiden suhde maailmassa, seurakunnassa ja minussa

Teologian lähteet riippuvat kirkkokunnasta. Protestantit antavat niille erilaisen arvon kuin katolilaiset, evankelikaalit eivät välttämättä tunnista kuin yhden ja jokainen kirkkokunta ja suuntaus korostaa yhtä toisen yli tai jättää osan täysin huomioimatta. Yleisesti tunnistettuna mutta ei kattavasti kaikille samoina, teologian lähteet ovat: Raamattu, traditio, kokemus ja järki.

Raamattu on Jumalan ilmoitus meille, siinä hän kertoo ihmiskirjoittajien kautta mitä hän tahtoo meille ilmoittaa itsestään, maailmasta ja jumalallisesta kertomuksesta: siitä miten hän on aina ollut olemassa, loi maailman ja ihmisen, ihmisen syntiinlankeemuksesta ja Jumalan pyrkimyksistä päästä uudelleen yhteyteen ihmisten kanssa ihmisten ja Israelin kansan historian kautta sekä kertomuksen kulminoitumisesta maailman tärkeimpään tapahtumaan: Jeesuksen syntymään, elämään, kuolemaan, uudelleennousuun ja taivaaseen astumiseen; sekä Jeesuksen seuraajien historiasta sen jälkeen.

Traditio on Jeesuksen seuraajien yritys luoda yhteinen ymmärryspohja Jumalan ilmoitukselle, se on luonut käsitteitä, merkityksiä, ilmauksia, uskonlausumia ja teorioita siitä mitä Jumala tahtoo yleensäkin, mitä hän tahtoo meille sanoa ilmoituksensa kautta, mitä hän tahtoo sanoa maailman historian ja hänen kansansa historian kautta ja mitä hän tahtoi sanoa meille oman ilmestyksensä, Jeesuksen syntymän, elämän, kuoleman, uudelleennousun ja taivaaseen astumisen kautta.

Kokemus on ihmisen subjektiivinen elämys ja elämä yhteydessä Jumalaan. Hänen tarinansa ja ymmärryksensä siitä mitä Jumala on tehnyt hänen elämässään, miten hän on muuttunut Jumalan työn kautta ja mitä Jumala puhuu hänelle ja hänen kauttaan henkilökohtaisesti.

Järki on Jumalan meille antama työkalu jota hän haluaa meidän käyttävän voidaksemme ymmärtää häntä itseään, hänen luomaansa maailmaa, hänen ilmoitustaan, työtään ja kertomustaan. Sekä voidaksemme muokata tätä maailmaa hänen tahtonsa mukaan, tehdä oikeita valintoja pohjaten tietoomme, ymmärrykseemme ja kokemukseemme sekä Hengen ilmoistukseen ja yhdessä selvittää mitä Jumala ilmoituksellaan tarkoittaa ja mitä se merkitsee meille ihmisille.

Sanoisin että Raamattu on tärkein lähde, siinä on Jumalan ilmoitus jonka hän on antanut meille ja joka on tarpeellinen ja jossa on kaikki tarpeellinen jotta voisimme pelastua. Mutta tämän lisäksi me tarvitsemme traditiota ja uskovien yhteyttä, yhteisöä joka auttaa meidän omaa ymmärrystämme ja kaikkea sitä arvokasta mietintää ja pohdintaa jota on jo tehty ymmärtääksemme Jumalan ilmestystä paremmin. Lisäksi meille on tarpeen oma kokemuksemme, jos emme voisi henkilökohtaisesti tuntea ja kokea Jumalaa, miten meillä voisi olla suhde hänen kanssaan? Sekä tarvitsemme järkeämme ymmärtääksemme Jumalaa ja hänen ilmestystään.

Mielestäni suhdetta Jumalaan, teologiaa, seurakuntaa, uskoa ja kristillisyyttä ei voi olla olemassa ilman näitä kaikkia: Raamattua, traditiota, kokemusta ja järkeä. Samalla kuitenkin olen sitä mieltä että tradition, kokemuksen ja järjen tulee aina olla Raamatulle alaisia.

Omassa elämässäni yritän uskollisesti lukea Raamattua joka päivä, mieluiten useamman kerran päivässä, ja rukoilla ja mietiskellä lukemiani tekstejä. Lisäksi luen teologiaa ja kristityn historiallisen yhteisön aikaansaamaa merkittävää traditiota ja kirjallista aarreaittaa. Nämä tekstit, yhdessä seurakuntayhteisön, sen pastorin ja johtajien, muiden seurakuntalaisten ja itseäni ympäröivän kulttuurin ja maailman kanssa, auttavat minua ymmärtämään Raamattua paremmin. Keskustelen, mieluiten joka päivä, mutta vähintään viikoittain toisten uskovien kanssa Raamatusta ja sen merkityksestä minulle sekä uskovien yhteisölle, Jeesuksen ruumiille, ja koko maailmalle.

Samoin tuen ymmärrystä Raamatusta omalla kokemuksellani. Luen tekstejä oman historiani läpi ja yritän tunnustaa ja tunnistää tämän aktiivisesti. Tämän tähden työskentelen päivittäin tunteakseni itseni ja Jumalaa paremmin. Mietiskelen ja rukoilen Jumalan ilmoituksen ja viestin sisällöstä ja sen merkityksestä minulle päivittäin. Yritän elää elämääni rukoillen, ollen itse elävä rukous, aina yhteydessä ja Jumalan läheisyydessä.

Käytän myös järkeäni ymmärtääkseni paremmin Jumalaa, hänen ilmoitustaan, itseäni ja muita ihmisiä, sekä seurakunnassa että ympäröivässä maailmassa. Opiskelen, tutkin, luen tekstejä, kuuntelen ja katselen uutisia ja keskustelen ihmisten kanssa voidaksi ymmärtää kaikkea paremmin. Analysoin omia kokemuksiani ja tekojani sekä sanoja, suhteitani muihin ihmisiin ja Jumalaan sekä ympäröivien ihmisten tekoja, sanoja, suhteita ja käyttäytymistä.

Kuten Augustinus sanoi, mitä paremmin tunnen itseni, sitä paremmin voin tuntea Jumalan. Mutta uskon myös että mitä paremmin tunnen ihmisluonnon, ympäröivät ihmiset, seurakunnan ja maailmanlaajuisen kirkon, perinteen ja Raamatun, sitä paremmin pystyn tuntemaan itseni ja Jumalaa.

Luulen että meidän kaikkien olisi tarpeen avata silmämme näkemään toisemme ja itsemme, sitä kautta voisimme myös paremmin tuntea Jumalaa, hänen kertomustaan sekä tahtoaan meitä kohtaan. Jos me käperrymme itseemme ja luomme ympärillemme kuplan, samalla kutistamme Jumalan tähän kuplaan sopivaksi. Vaikka se on kivuliasta ja usein jopa tuskallista, meidän on avauduttava maailmalle, meitä ympäröivälle kulttuurille ja ihmisille, seurakunnalla joka muodostuu elävistä ihmisistä, perinteelle joko muodostuu sekä elävistä ja jo edesmenneistä ihmisistä ja heidän ajatuksistaan ja kirjoituksistaan, sekä Jumalan kertomukselle itsestään, maailmasta ja ihmisistä sekä hänen ilmoitukselleen itsestään tässä maailmassa Jeesuksen kautta ja hänen Pyhälle hengelleen sekä niille kokemuksille jotka nämä kaikki yhdessä meille aiheuttavat.

Aito elämä

 

Jeesus sanoo: ”Tule ja seuraa minua!” 

Monien vuosien ajan tunsin vähän häpeää tunnustaa että olen uskovainen. Kasvoin uskovaisessa perheessä ja minua kiusattiin koulussa sen takia ja sain kokea että en kuulu porukkaan koska olen uskis ja erilainen. Uskontunnustamisen mielikuvaksi tuli hylätyksi joutuminen ja ulkopuolisuuden kokemus. Toisaalta seurakunnassa ja erityisesti nuortentoiminnassa sain tuntea kuuluvani ja kokemuksen Jumalan rakkaudesta minua kohtaan olivat hyvin voimakkaat ja lapsuudesta lähtien ja tein itse uskonpäätöksen ja kävin kasteella. Mutta silti uskon tunnustaminen uusille ihmisille oli vaikeaa, aina oli pelko että joudunko taas porukan ulkopuolelle, hylätäänkö minut, kelpaanko uskovana muille.

Viimein aikuisena koin yhä vahvemmin että Jeesus kutsuu minua seuraamaan itseään ja siihen kuuluu se että tunnustan myös suullani häntä seuraavani. Elämänmallini ei ollut ristiriitainen uskon ja Jeesuksen seuraamisen kanssa, ainakaan ulkoisesti, sydämessä löytyi kyllä paljon syntiä ja löytyy valitettavasti vieläkin. Mutta tahdoin myös uskaltaa näyttää ja kertoa että olen uskova, olen kristuksen seuraaja, tämä on minun identiteettini.

 Joten tein päätöksen että kaikkein helpointa on kun sen saa kerralla pois sydämeltä. Eli elää sillä tavalla ja puhua sillä tavalla että kukaan ei voi erehtyä ja ettei minun uskoni tule myöhemmin yllätyksenä. Minulle tämä tarkoitti sitä että aloin esittelyn yhteydessä etsiä mahdollisuuksia kertoa toisille olevani uskossa. En sanonut sitä heti ensimmäisessä lauseessa, tyyliin; Hei, olen Joanna Sormunen, olen uskossa/uudestisyntynyt uskovainen. Mutta se tarkoitti sitä että etsin heti ensimmäisessä keskustelussa mahdollisuuden jossa voisin kertoa olevani uskossa.

Tässä vaiheessa olin asunut Ecuadorissa jo useamman vuoden ja tämä oli varsin helppoa tehdä. Ihmiset kyselevät täällä uusilta ihmisiltä paljon asioita ja koska olen ulkomaalainen minulta kysellään vielä enemmän. Halutaan tietää mistä olen kotoisin ja miksi olen Ecuadorissa ja mitä teen. Näihin kysymyksiin vastatessa oli helppo sujauttaa väliin että, olen muuten uskossa ja uudestisyntynyt uskovat ja uskon ihan oikeasti Jeesukseen.

Alkuun se sai aikaan hermostuneen hiljaisuuden koska itse koin asian niin vaikeaksi ja toin sen esille niin tössyttämällä. Mutta vähitellen uskosta puhuminen alkoi tulla luonnollisemmaksi. Varsinkin kun näin että jotkut ihmiset eivät siitä pitäneet, toiset loukkaantuivat asiasta puhumisesta, jotkut totesivat että heille se oli ihan sama, toiset taas innostuivat että niin ovat hekin ja sitten jotkut halusivat puhua asiasta enemmän ja kuulla miksi olen uskossa.

 Mikään ei lopulta muuttunut, muuta kuin kaikki. Minä elin nyt ulkoisesti sitä mitä sisälläni oli ja se vapautti minut elämään myös sisintä elämääni todeksi. Ja se että minä leimauduin avoimesti Jeesuksen seuraajaksi rokaisi ihmisiä etsimään minua tehdäkseen kysymyksiä. Välillä se sai myös joitakin välttämään minua kokonaan ja kieltätymään olemasta tekemisissä minun kanssani. Mutta koskaan kaikki ihmiset eivät ole kanssasi yhtä mieltä ja pidä sinusta, teit mitä tahansa. Aikuisena ihmisenä tiesin ja ymmärsin sen ja pystyin hyväksymään että kaikki eivät aina tahtoisi olla minun ystäviäni.

Lapsuudesta lähtien olen käynyt seurakunnassa ja lukenut Raamattua ja saanut opetusta siitä että minun tulee seurata Jeesusta ja yrittää olla hänen kaltaisensa, muuttaa yhä enemmän Jeesuksen kaltaiseksi. Lapsena se tarkoitti sitä että kävin seurakunnassa ja olin kiltti. Nuorena aloin ymmärtää että se tarkoitti yhä enemmän valintojani, sitä kuka olen, mitä teen, miten käytän aikaani ja kohtelen toisia ihmisiä.

Useimmiten se oli omaa yrittämistäni. Aikuistumiseen on liittynyt se että olen aloittanut ymmärtämään armoa ja sitä että Jeesus rakastaa minua tällaisena ja että Pyhä Henki muuttaa minua. Yksi tärkeä ymmärrys oli että muuttuakseni Jeesuksen kaltaiseksi minun on vietettävä aikaa hänen kanssaan. Ei vain seurakunnassa vaan kotona ja elämässäni yleensäkin, lukemalla Raamattua ja rukoilemalla.

Varsin vaikeassa elämänvaiheessani aloitin lukemaan Raamattua läpi vuodessa. Totesin että onhan niitä Raamatun eri kirjoja tullut luettua mutta en ole sitä koskaan lukenut läpi, kannesta kanteen, tarkoituksella. Alkuun lukiessani huomisin että Raamatussa oli kohtia joita en ollut koskaan aikaisemmin huomannut ja ne tuntuivat aivan uusilta ja oudoilta. Tämä rohkaisi lukemaan yhä enemmän ja pohtimaan Jumalan sanaa ja mitä se merkitsee meille. Parin vuoden jälkeen alkoi vastaan tulla tuttuja kohtia, muistoja siitä miltä oli tuntunut kun luin sen edellisen kerran ja jopa tunne että minähän tunnen jo tämän kaikki, ehkä jopa ajatus että onko tällä Raamatulla mitään uutta sanottavaa minulle.

Rukouksessa kysyin tätä Jumalalta ja sain häneltä näyn. Siinä seisoin valtavan meren äärellä. Itse olin astunut jo mereen ja laineet löivät hiemän nilkkojeni yli. Saatoin tuntea meren kosteuden, suolaisuuden ja lämmön ja jopa nähdä aavan edessäni. Sitten Jumala vei minua syvemmälle, ensin vesi oli vähän syvempää ja viimein ylettyi jopa pääni yli ja sitten se syveni yhtäkkiä valtavasti ja saatoin tuntea ympärilläni äärettömyyden. Vettä riitti päälläni, takanani, allani, edessäni ja sivuillani ja se oli täynnä elämää ja ihmeitä ja minulla ei ollut edes kykyä ymmärtää miten syvä, korkea, pitkä ja laaja se oli, se vain jatkui äärettömyyksiin joka suuntaan.

Samalla sain tunteen että Jumala sanoi minulle: Tällainen minä olen. Minulla ei ole loppua. Koskaan et voi ymmärtää minua täysin tai oppia kaikkea. 

Tunnen että tämä koskee sekä Jumalaa itseään, hänen rakkauttaan että hänen sanaansa. Jumala on aina enemmän kuin mitä me voimme ymmärtää, tuntea tai käsittää. Aina löytyy enemmän ja koskaan Jumala ei toista itseään, ei käy tylsäksi tai käy vanhaksi. Jumala on aina ajankohtainen, aina mysteerillinen, aina rakastava ja mielenkiintoinen.

Samalla olen myös alkanut ymmärtää että kärsimys ja vaikeudet ovat lahja koska niiden kautta Jumala muuttaa meitä enemmän hänen kaltaisekseen. Meidän saviruukkumme ohenee ja kuluu ja sen läpi kuultaa Jeesuksen valtava aarre ja valo. Meitä puhdistetaan ja täytetään kullalla Jumalan käsissä, vähitellen.

Minulla on etuoikeus elää Kristuksen omana. Hänessä olen täysin vapaa, hänessä olen oppinut mitä on rakkaus koska hän on rakastanut minua ensin ja hänessä voin olla onnellinen ja löytää täydellisen onnen ja ilon jotka ovat Jumalassa.

 Paljon minulta puuttuu vielä. Täällä maan päällä emme koskaan ole täydellisiä. Voimme vain kilvoitella täydellisyyttä kohti, yrittäen saavuttaa lopullisen palkinnon, pitäen katseemme Kristuksessa, Jumalassa Kaikkivaltiaassa.

Tavoitteeni on edelleen sama kuin lapsuudessani. Tulla yhä enemmän Kristyksen kaltaiseksi. Rakastaa kuten Jeesus rakasti meitä. Antaa elämäni joka päivä hänen edestään ja muiden edestä. Nauttia ja iloita Pyhän Hengen läheisyydestä ja työstä elämässäni. Kunnioittaa ja palvoa Jumalaa joka päivä, jokaisella teollani ja ajatuksellani, koko sydämestäni, mielestäni ja sielustani. Ja tuoda Jumalan rakkautta muille ihmisille. Julistaa hänen pyhyyttään ja rakkauttaan kaikille jotka tapaan ja opettaa niitä jotka Jumala tuo elämääni tuntemaan hänet yhä paremmin.

Ennen kaikkea tahdon elää aidosti.

 

MITÄ ON USKO? HEPR. 11:1

MITÄ ON USKO?

Heprealaiskirje 11:1

 

Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. (33/38) 

Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” (92). 

Mitä on luottamus?

Tarkoittaako luottamus sitä että meidän on tunnettava asia, eli tässä tapauksessa hänet, johon luotamme. Olisiko se muutoin enemmän tai vähemmän luulettelua?

Tarkoittaako se että meidän on tunnettava Jumala ennen kuin voimme uskoa häneen?

Mutta miten voimme tuntea hänet jos emme usko häneen? 

Uskoon tulo on mahtava paradoksi. Me emme voi tulla Jumalan luo ilman uskoa, kuten Paavali sanoo, mutta toisaalta me emme voi myöskään uskoa jos Jumala ei anna meille ensin uskoa.

Voisiko tietyssä mielessä sen hetken, jossa ns. tulemme uskoon, ajatella sisältävän eräässä mielessä enemmän uskoa kuin monet muut sen jälkeen, koska emme tunne Häntä samalla tavalla kuin vaellettuamme vuosia Hänen seurassaan?

Luulen että sillä hetkellä kun tulemme uskoon uskomme on erilaista. Uskoontulo on hyppy pimeään, jotkut uskoon tullessaan myöntävät rukouksessa etteivät todella usko ja pyytävät että Jumala antaisi uskon. 

Toisilla usko on jo syntynyt sydämessä. Siksi luulen että usko on erilaista ennen kuin henkilökohtainen suhde Jumalaan muodostuu ja hänet todella oppii tuntemaan.

Toisaalta vaikka olemme saaneet myöhemmin uskossa vahvistusta sille että Jumala on todella olemassa, henkilökohtaisen kokemuksen kautta, silti usko on edelleen lujaa luottamusta siihen mitä emme näe. 

Emmehän täällä pysty vielä näkemään Jumalaa ja hänen herrauttaan. Se ei ole niin paljon enää pimeässä hapuilua koska olemme voineet nähdä mitä hän voi tehdä, omassa ja toisten elämässä, mutta silti näemme vain kuin kuvastimessa.

Ehkä emme voi ymmärtää tätä ennen kuin Jumalan luona taivaassa mutta se on minusta hyvin kuvaavaa kaikelle mitä Jumala tekee, jollakin tavalla meidän täytyy olla aktiivisesti mukana että Jumala voi tehdä työnsä meissä ja tässä maailmassa, hän ei koskaan tee mitään pakolla.

Kun ihmiset olivat Jumalan kanssa Paratiisissa ei syntiinlankeemus ollut tapahtunut. Heillä oli täydellinen yhteys Jumalaan ja toistensa kanssa. He näkivät Jumalan kasvoista kasvoihin ja keskustelivat hänen kanssaan. 

Sitten tapahtui syntiinlankeemus ja ihmiset eivät enää kyenneet olemaan Jumalan seurassa, eivät voineet katsoa häntä suoraan eivätkä tahtoneet hänen näkevän heidät. Tuo täydellinen yhteys meni poikki. Ja sen voi saada uudelleen vain Jeesuksen kautta.

Kun Jumala katsoo meihin hän näkee Jeesuksen, oman poikansa. Meidät nähdään Jeesuksen veren ja hänen uhrinsa läpi ja yhteys Jumalaan on mahdollista vain Jeesuksen kautta.

Ymmärtäisin että kun meillä on uudet taivasruumiit ja olemme Jumalan luona tämä rikki mennyt osa meistä korjataan samalla ja pystymme taas olemaan yhteydessä Jumalaan, katsomaan hänen kasvojaan ja kestämään hänen katsettaan meissä.

Mutta täällä maan päällä meillä on vain usko ja luottamus Jumalaan jota emme voi nähdä. Vanhassa käännöksessä puhutaan myös ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy. Usko siis muokkaa myös meidän käyttäytymistämme, me ojentaudumme Jumalaa kohti kuin kukat aurinkoon päin. 

Etsimme hänen kasvojaan ja luotamme häneen vaikka emme pysty häntä näkemään. Ja Jumalan rakkaus ja valo saa meidät kasvamaan, niin kuin aurinko kukat. 

Samalla janoamme sitä hetkeä kun taivaassa voimme nähdä ja emme elä enää vain uskossa vaan myös näkemisessä ja kokemisessa.