keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Anna Kaikki Jumalalle

Sillä Herra antaa viisautta, hänen suustansa lähtee tieto ja taito.
Sananl. 2:6

On vaikea antaa Jumalalle kaikkea mitä minulla on. 

Jokainen kristitty tietää miten vaikea on luovuttaa valta yli kukkaron Jumalalle. Myöntää että kaikki todella on vain lainassa Häneltä. Ja että antaessani itseni Hänelle, minulle ei jääkään valtaa päättää raha-asioistani, koska ne eivät ole enää minun omiani.

Mutta on vielä vaikeampi antaa Jumalalle perheeni, oma aikani, kotini, tietokoneeni, kaikki jota pidin omanani.

"Viisaus on jotain muuta kuin älykkyys. Ihminen voi olla kuinka älykas hyvänsä ja sittenkin kaikkea muuta kuin viisas. Viisas on se, joka syvästi ymmärtää monia elämänalueita, erityisesti niitä joissa on kysymys ihmisen ehdoista ja elämän tarkoituksesta. Viisaus ei ole teoreettista vaan käytännöllistä oivaltamista, ei käsitteellistä vaan konkreettista, se ei ole lähtöisin vain päästä vaan on muuttunut lihaksi ja vereksi.”
Wildrid Stinissen


Ja kaikkein vaikeinta on luottaa että Hän tekee hyviä päätöksiä kaiken sen suhteen jota pidin omanani. Mitä kaikelle tulee tapahtumaan ja mihin kaikkeen Hän entistä omaisuuttani aikoo käyttää.

Enkö minä olekaan todellinen se todellinen ekspertti oman aikani, tarpeitteni ja omaisuuteni suhteen? Eikö Jumalan kuuluisi kysyä minulta mitä tehdä?

 
"Vanhan Testamentin viisaus on enemmän kuin tervettä elämänfilosofiaa. Se puhuu myös siitä, että Jumala on kaiken Herra. Paitsi että han on luonut kaiken, hän myös ohjaa maailmanhistoriaa. Hän on kaiken takana ja mukana kaikessa mitä tapahtuu."
Wildrid Stinissen

 Luottaa Jumalaan tarkoittaa että yritän tehdä mitä Hän on käskenyt meidän tehdä sanassaan.

Ei ole järkeä sanoa että luotat ihmiseen jos et aio noudattaa heidän ohjeitaan. Joten jos todella olen antanut elämäni Jumalalle, se tarkoittaa että aion totella Hänen käskyjään.

Monesti en anna aarteitani Jumalalle, koska pelkään niiden turvallisuuden puolesta. Erityisesti näin käy kun kyseessä on perheeni, ystäväni ja minulle rakkaat asiat.

"On myös tyypillistä Uuden Testamentin viisautta. Tämä viisaus ei ole ymmärrystä tai tietoa, vaan se on persoona, Jeesus Kristus. Hän on Isän Sana, jossa Isä ilmaisee koko viisautensa."
Wilfrid Stinissen


Mutta minun ei tule pelätä. Herramme ei tullut tuhoamaan vaan pelastamaan. Kaikki jonka annan Hänelle on turvassa. Ja kaikki minkä pidän itselleni on vaarassa.

Mikä on viisautta? Pitää kaikki itselläni? Vai luottaa kaikki Luojalle, Hänelle joka on kaiken tehnyt ja tuntee meidät kaikki parhaiten?

Ehkä on aika totella uudella tavalla. Ilman huolehtimista, ilman että mietin etukäteen mitä Jumala tulee minulta vaatimaan.

”Mitä tämä viisaus meille opettaa? Se opettaa, että Jumala ei ole kavahtanut äärimmäistäkään heikkoutta ja nöyryytystä, vaan että hän juuri tällä heikkoudella on pelastanut meidät. Se opettaa meille, mitä on tosi rakkaus. Jos kysymme, mitä rakkaus on, Jeesus ei vastaa viisain sanoin, vaan verellä, koko runnellulla ruummillaan: "Rakkaus on antamista ja antamista, pyytämättä mitään korvaukseksi. Jos annat, sinusta tulee onnellinen." Sellaisen viisauden edessä meidän järkemme mykistyy."
Wilfrid Stinissen
  
Ehkä on aika lopettaa asioiden tekeminen vain jotta tulisin pelastetuksi. Ja tehdä ne koska Hän on jo pelastanut minut.

Ehkä voin tehdä Hänen tahtonsa ilman että odotan saavani palkinnon siitä taivaassa.

Mitä jos tahdon toteuttaa Jumalan tahdon koska kimallus taivaasta on jo minun sisälläni?

Mistä siis tulee viisaus ja missä on ymmärryksen asuinpaikka?
Job 28:20
Herra anna minulle sinun viisauttasi selvitä elämän antamista haasteista. Tarvitsen sitä perheen kanssa, työssäni ja vapaa-ajallani. Anna minulle kykyä ymmärtää ihmisiä ympärilläni ja tajuta mikä on parasta, ei vain kehitellä teorioita siitä mitä kuvittelisin olevan parasta.

Anna minulle myös Uuden Testamentin viisautta. Anna sitä rakkautta jota itse osoitit ristillä. Anna minun joka päivä kuolla toisten puolesta. Jopa niiden puolesta joista en oikeastaan pidä. Auta minua näkemään kaikki niinkuin sinä näet heidät.

Ja anna minulle rohkeutta antaa heidät sinun käsiisi. Luottaa siihen että Sinäolet tullut pelastamaan, ei tuhoamaan. Ja mikä on Sinun käsissäsi on turvassa. Aamen.

Oikeamielisille hänellä on tallella pelastus, kilpi nuhteettomasti vaeltaville, niin että hän suojaa oikeuden polut ja varjelee hurskaittensa tien. Silloin ymmärrät vanhurskauden ja oikeuden ja vilpittömyyden - hyvyyden tien kaiken; sillä viisaus tulee sydämeesi, ja tieto tulee sielullesi suloiseksi, taidollisuus on sinua varjeleva ja ymmärrys suojeleva sinut.
Sananl. 2:7-11

maanantai 6. marraskuuta 2017

Lokakuun Parhaat Palat

COCHASQUÍN RETKI.



 Vierailimme Mikkiksen kanssa Cochasquín arkeologisilla löydöksillä. Vaikka hän ei alkuun halunnut lähteä mukaan innoistui hän retken aikana ja lopulta totesi että päivä oli aika hieno ja hänellä oli ollut kivaa, jopa että oli mukava kun hän ei ollut jäänyt kotiin tietokoneelle istumaan vaan tuli mukaan. 



Cochasquí on laajimmat ja tärkeimmät Inkoja ja Columbusta edeltävät rauniot Ecuadorissa. Ne sijaitsevat 3040 metrin korkeudella suoraa linjaa pitkin seuraten 30 kilometrin päässä Quitosta koiliseen. Cochasquí arkeologinen puisto on 84 hehtaarin laajuinen ja sen alueella sijaitsee 15 tasapäistä pyramidia ja 21 hautajaiskumpua joita kutsutaan nimella tola Ecuadorissa.

Tola, eli hautajaiskumpu

Näköala arkeologiselta alueelta on uskomattoman upea. Alueen pyramidit rakensi Quitu Cara kulttuuri joka käytti niitä tähtien tarkkailuun ja kalenterin pitämiseen. Tässä näköala avusti koska pyramideilta saattoi nähdä auringon kiertokulun kahdelta lumihuippuiselta tulivuorelta toiselle ja takaisin.



 Pyramideilla arvellaan olleen myös uskonnollisia tarkoituksia. Arkeologien mukaan Cochasqui oli seremoniaalinen ja astronominen keskus jota käytettiin meteorologisiin tarkoituksiin. Quitu Carat palvoivat erityisesti kuuta mutta myös muita taivaankappaleita sekä tulivuoria, heidän kalenterinsa perustui kuunvaiheisiin ja siinä oli 13 kuun kautta. 

Kuukalenteri

Cochasquin pyramideja käytettiin kuunvaiheiden laskemiseen, päivänseisausten määrittämiseen ja maanviljelyn kausien määrittämiseen. Kuukalenterin perusteella pääteltiin parhaat kylvö ja sadonkorjuu ajat.


Myöhemmin, Inkojen valloituksen aikana, pyramidit haudattiin maan alle ja alueesta tuli linnoitus josta Quitu Carat puollustautuivat Inka-hyökkääjiä vastaan. Pyramidien sisältä on löydetty inkasotureiden päitä jotka on ilmeisesti tuotu sinne sotasaaliina ja mahdollisesti uhrina.


 
Cochasquilla on symboolista merkitystä Ecuadorin historialle. Legendojen mukaan Inkojen oli mahdoton valloittaa Cochasquia ja viimein viekkauden kautta Inka Huayana Capac onnistui vangitsemaan Quitu Carojen soturi-kuningattaren Quilagon. Hän pakotti Quilagon naimisiin itsensä kanssa ja liitosta syntyi viimeinen Inka, Atahualpa.

Tolasta löytyneen korkea-arvoisen naisen luuranko, mukana hautausesineet

Puiston alueella sijaitsevat myös arkeologinen museo, kaksi etnograafista museota, botaaninen puutarha ja museo jossa säilytetään musiikki-instrumentteja ja muita esineitä. Mojandan 4263 metriä korkea tulivuorisijaitsee aivan arkeologisen alueen vierellä.

Elävän puun ympärille rakennettu perinteinen talo


TARINANKERTOMISTYÖN ALKAMINEN PUNKUHUAICOSSA.




Aloitimme tarinankertomistyön Punkuhuaicon kylässä Imbaburan provinssissa kolmen muun STS-kurssin (STS = Simply The Story) käyneen kanssa. Ensimmäisellä kerralla olivat mukana Ernesto, Elías ja Juan , kuten olimme sopineet, mutta he olivat kutsuneet mukaan vielä neljä seurakuntalaista jotka halusivat tutustua tarinankertomistyöhön.


Kerroin heille ensin tarinan Jeesuksesta ja syntymästään saakka sokeasta miehestä Johanneksen evankeliumin 9. luvusta, sitten tutkimme yhdessä tarinaa Pietarista ja Johanneksesta sekä rammasta miehestä Apostolien tekojen 3. luvussa. Seuraavalla kerralla Ernesto kertoo tarinan meille kaikille ja valitsemme uuden tarinan mitä tutkia yhdessä ja mistä etsiä aarteita muille jaettavaksi.





MIEHEN SYNTYMÄPÄIVÄ.




Lokakuussa on mieheni Napon syntymäpäivä. Juhlimme sitä yhdessä hänen äitinsä sekä kolmen sisaren ja heidän perheidensä kanssa.

Oli mukava nähdä mies iloisena ja hymyilevänä. Hän on kovasti viime aikoina stressaantunut ja sen on huomannut. Nyt oli mahdollisuus rentoutua ja nauttia.


Meillä oli kaksi kakkua. Mies pitää vaniljakakusta, poikamme ja minä itse suklaakakusta. Ja koska vieraita oli paikalla paikalla neljätoista oman perheen lisäksi kaksi kakkua oli ihan paikallaan.

En leiponut kumpaakaan itse. Meillä on suosikkileipomo josta kakut aina ostetaan. Ne ovat edullisia (12 dollaria kappale) ja älyttömän hyvän makuisia, ihan varmasti parhaita kakkuja mitä olen syönyt.


Lahjaa mies ei halunnut, synttärit olivat yllätys jonka järjetimme pojan kanssa miehelle. Selvästi onnistuneet kutsut.


IBARRAN KOULUTUS.




Jatkoimme lokakuussa Ibarrassa Bethel-seurakunnan lapsi- ja nuorisotyöstä vastaavien koulutusta. Sain kertoa heille myös tarinan Elisasta ja kirveestä Toisesta Kuninkaiden Kirjasta. Koulutuksessa kävimme läpi erilaisia opetusmenetelmiä joita voisi käyttää lapsi- ja nuorisotyössä.


On aina ilo vierailla Ibarrassa. Rakastan kaupunkia ja maisemaa sen ympärillä. Lisäksi koulutuksiin osallistuvat työntekijät ovat innokkaita ja sitoutuneita. He todella kokevat kutsua auttaa ja tukea vastuullaan olevia lapsia ja nuoria ja tahtovat tulla paremmiksi työssään. Mitä enempää voisi kouluttaja tahtoa?




APOSTOLIEN TEOT 29 – NUORTEN RAAMATTUKOULU.



Apostolien Teot 29 – Tarina jatkuu
Lokakuussa olen saanut olla mukana Hechos 29 eli Apostolien Teot 29 –Raamattukoulussa. Opiskelijoita on Ecuadorista, Ruotsista, Nicaraguasta, Meksikosta ja jopa yksi suomalainen.

Raamattukouluja pidetään ympäri maailmaa, sekä täällä Ecuadorissa, Ruotsissa, että Alaskassa, Kiinassa, ym. Mukana olevat nuoret ovat sitoutuneet lähetystyöhön ja tuntevat Jumalan kutsuvan heitä lähtemään kaikkialle maailmaan ja jatkamaan Apostolien työtä, siksi nimi Apostolien Teot 29.




GALÁPAGOSSAARET.



 Galapagossaarilla tuli monesti mietittyä että Paratiisi oli varmasti samanlainen, yhtä kaunis ja kauniimpi, ja paikka jossa eläimet ja ihmiset elivät yhdessä, pelkäämättä toisiaan. Miten ihana paikka meitä odottaakaan taivaassa!


Luonto saarilla on aivan uskomatonta. Jokainen saari on omanlaisensa. Itse pääsin vierailemaan San Cristobalin, Santa Cruzin ja Baltran saarille ja eläimistö ja kasvisto niiden välillä oli täysin erilainen.


Noista kolmesta saaresta suosikkini on San Cristobal ja saaren merileijonat. Niiltä ei voi välttyä missään saaren rannoilla kulkiessaan, ei edes Puerto Baquerizo Morenon kaupungin kaduilla kulkiessa. San Cristobal on Galápagossaarien itäisin saari. Sen pohjoisosissa on eroosion kuluttamia tulivuoria ja eteläosaa peittää rehevä kasvillisuus.

San Cristobalin saarella on myös saaren galapagoskilpikonnien kasvatuslaitos joka sijaitsee aidatulla alueella keskellä saarta. Koska saarille tullessa maksetaan luonnonpuistomaksu ovat kaikki saarten luonnonpuistoalueet ilmaisia turisteille. 


Puistossa voi vierailla kilpikonnien kasvatusalueella jossa on pieniä parin vuoden ikäisiä kilpikonnia lukkojen takana. Lukot ovat turistien takia jotka ovat aikaisemmin ottaneet kilpikonnavauvoja mukaansa matkamuistoiksi.


Puistossa kasvatetaan erityisesti naaraita koska saarella luonnossa asuvista kilpikonnista kolme neljäsosaa on uroksia. Viisivuotiaat konnat päästetään puistonaluelle iralleen missä ne kasvavat kaksikymppisiksi saakka ja pääsevät sen jälkeen vapaaksi saarelle. Parhaat päivät vierailla puistossa ovat maanantai, keskiviikko ja perjantai jolloin vapaana vaeltavia kilpikonnia ruokitaan ja ne tulevat merkittyjen polkujen vierelle ruokailemaan.


Saarilla olessa kannattaa muistaa perussäännöt: Älä koske eläimiin, älä ota mukaasi mitään – myöskään eläimiä ja älä jätä jälkeesi mitään – erityisesti roskia.

Kaikella on kuitenkin kääntöpuolensa. Saarilla on paljon sosiaalisia ongelmia, Santa Cruzin saarella sijaitsevaa Galapagoksen suurimman kaupungin nimi (asukasluku on n. 12 000 ilman turisteja) on paikallisten suussa vääntynyt muotoon Petettyjen Satama (Puerto Cachos espanjaksi) kaupungin oikea nimi on Puerto Ayora (puerto on satama espanjaksi).


Monet ihmiset saarilla menevät naimisiin jo kuusitoistavuotiaina ja hankkivat heti ensimmäiset lapsensa, usein jo ennen naimisiinmenoa. Avierot ovat yleisiä, yleisempiä kuin manner-Ecuadorissa missä ne ovat valtava sosiaalinen ongelma, ja monet menevät naimisiin uudestaan ja eroavat toisen, kolmannen ja neljännenkin kerran.



Ihmiset kaipaavat Jumalaa ja Hänen rakkauttaan. Galapagossaarten sosiaalitoimesta todettiin että ihmisillä on rakkauden puute, siksi he käyttäytyvät näin. Rakkautta etsitään yhä uusilta kumppaneilta ja koskaan ei siihen puutteeseen saada tyydytystä.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Kristus Elää Minussa



Epäonnistuminen ei ole mukavaa ja se tekee kipeää joka kerta. Minulle epäonnistuminen merkitsee häpeää, joudun tunnustamaan etten pystynyt, en ole tarpeeksi hyvä.

Jumala pyyhkii pois meidän epäonnistumisemme. Hänessä me olemme voittajia, osallisia Hänen kunniastaan ja voitostaan.

Joskus me kaikki epäilemme. On vaikea uskoa että Jumala voisi rakastaa minua. Tai että Hän voisi hyväksyä minut tälläisena.

On helpompi uskoa että minun syntini olivat liian suuret. Että minä en ole kelvollinen. Ettei Jeesus oikeasti kuollut minun puolestani.




Mutta se on valhetta.

Minä en enää elä. Vaan Kristus elää minussa. Mitä elämästäni on jäljellä, sen elän uskossa Jeesukseen. Häneen joka rakasti minua niin paljon että kuoli puolestani.

Minä saan tuoda syntini Hänelle. Voin paljastaa kaiken mitä on sisälläni piilossa. Eikä minun tarvitse pelätä.



Jumalalla on suunnitelma. Se on jotain suurempaa kuin minä tai sinä tai koko tämä maailma. Ja Hänen armostaan me saamme olla osallisia siinä.

Vaikka minä olenkin pieni ja mitätön, minut on nostettu ylös Jeesuksessa. Minusta on tehty perillinen ja Jumalan oma lapsi. Minä olen osa Hänen suunnitelmaansa.




Jeesus, kiitos siitä että kuolit puolestani. Minun itseni olisi mahdoton olla pyhä kuten sinä. Kiitos että nyt saan elää uskossa sinuun ja toivossa että sinä pelastat minut, jo tässä elämässä.


Meidän kaikkien on kuoltava. Jonakin päivänä saan nähdä sinut kasvoista kasvoihin. Mutta siihen saakka minun on elettävä täällä maan päälla. Anna minulle voimaa ja rohkeutta elää sinussa ja luottaa sinuun joka hetki. Anna minulle elämä jolla voin palvella muita ja heijastaa sinun pyhyyttäsi ja rakkauttasi muiden ihmisten elämään.


Kiitos että saan olla osallinen sinusta, amen.


maanantai 30. lokakuuta 2017

Juuri nyt minut tekee iloiseksi…

Quiton pohjoista keskustaa.

 Olen viettänyt viimeiset kuukaudet matkustellen ja joutunut olemaan paljon kodin ulkopuolella. On toden totta että oma maa on mansikka ja muu maa on mustikka.


KOTI. Olla kotona, nukkua omassa sängyssä oman kullan vieressä. Tietää ettäoma poika tuhisee omassa huoneessaan ihan lyhyen matkan vieressä ja meidän oma pikku koiramme nukkuu hänen vieressään (vaikka isä on kuinka monta kertaa kieltänyt).

Onni on oma vessa, ja oma peitto, ja oma tyyny, ja oma keittiö. Ja se oma sänky jossa saa nukkua aamulla niin pitkään että herää aivan itse ja sitten saa rauhallisesti omaan tahtiin aloittaa päivän, ilman mitään kiirettä.


Minä ja Mikkis, kuvan ottamisesta on yli vuosi joten poika on jo ehtinyt kasvaa minua pitemmäksi.

HILJAISUUS. Tätä kirjoittaessa taustalla soivat hiljaa joululaulut mutta jos haluan voin laittaa ne pois päältä. Kun menen aamupalalle minua tervehtii vain poikani ja koiramme, mies on ehtinyt jo lähteä töihin.

Ei ole pakko olla seurallinen ja mukava ja keskustella kaikkien kanssa ja hymyillä ja täyttää hiljaisuutta höpinällä. Voin itse valita mitä kuuntelen ja se voi olla vain hiljaisuus jos mieleni sitä tekee.


Mikkiksen ja Johnnyn serkkuja.

AURINKO. Quiton säätä paljon parjataan. Ja kyllä itsekin puhun siitä pahaa aina kun ehdin. Mutta silti on ihana, useimpina aamuina, herätä auringon valoon. Sitten on tietysti niitä päiviä kun aurinkoa ei näe ollenkaan, mutta sitten se onkin vielä rakkaampi vieras kun se tupsahtaa esille pilvipeitteen takaa.



SATEISET ILTAPÄIVÄT. Tästä huomaa todella että nostalgia on iskenyt ja kotiin on ollut ikävä. Yleensä inhoan Quiton sateisia ja kylmiä iltapäiviä ja iltoja. Nyt ne tuntuvat niin kodikkailta ja ihanilta, varsinkin kun laitan villatakin tai –paidan päälle ja luen lämpöisen peiton alla hyvää kirjaa.

Johnny uimaleikkien keskellä.

RAAMATTU. Rauhallisissa aamuissa on kaikkein parasta että aamuhartautta ei tarvitse tehdä kauhealla kiireellä ja paineen alla.

Onnistuuhan se Raamatunluku vaikka hampaita pestessä tai päälle pukiessa, mutta kaikkein parasta on kun saa kaikessa rauhassa miettiä mitä Jumala on todella tarkoittanut ja miten sen omaan elämään soveltaa. Aamuinen Raamatunluku- ja rukoushetki on jotain korvaamatonta, sitä en vaihtaisi pois mistään hinnasta.



SUKLAA. Sain Suomesta suklaata ja se on täydellinen kumppani sateisille iltapäiville ja hyvälle kirjalle. Harmi että Suomeen on niin pitkä matka, mutta toisaalta näitä pieniä iloja osaa arvostaa entistä enemmän.

Mikkis koulupuvussaan ja Bailarina.


KIRJAT. Minulla on kirjat nykyään iPadillä. Ne ovat paljon siistimpiä siellä, ei tarvitse pyyhkiä pölyjä ja huolehtia ja miettiä minne mahtuisi vielä muutama lisää. Nyt voi täyttää virtuaaliset kirjahyllyt niin monella kirjalla kuin ikinä vain jaksan lukea. Miten ihana onkaan kun on kirjoja ja kun niitä saa lisää ja saa lukea niitä!

Alkuun Ecuadorissa oli aivan mahdoton saada kirjoja, siis kaksikymmentä vuotta sitten. Nyt niitä tulee jonkin verran mutta ne ovat aivan mahdottoman kalliita. Muistan miten purskahdin itkuun kun vuosien jälkeen löysin ison kirjakaupan Quitosta. Se oli vain niin mahtava tunne kun näin kaikki kirjat hyllyissä ympärilläni.

Kirjat ovat ihania, olivatpa ne e-kirjoja tai perinteisiä paperi-kirjoja, kunhan vaan ne ovat paksuja ja niissä on paljon, paljon sanoja. Lyhyet kirjat ovat ikäviä koska ne loppuvat aivan liian pian!


Työkuva, on niissä matkoissakin etunsa.

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Herra Tekee Vanhurskauden ja Hankkii Oikeuden Kaikille Sorretuille!

Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta. 
Ef. 6:18

Rukousvastaukset vahvistavat meidän uskoamme Jumalaan. Ei ole mahdollista todistaa kristinuskoa rukousvastauksien pohjalta koska ne voidaan aina selittää yhteensattumina. Mutta kun rukoilemme yhteensattumia tapahtuu. Kun emme rukoile, niitä ei tapahdu.



Jumala antaa meille anteeksi meidän syntimme. ”hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi,” Psalmi 103:3.

Jumalalla on suuria lahjoja meille tarjolla. Rukouksen tulisi olla meille yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Jeesus itse kehoitti meitä rukoilemaan.

 Rukoilkaa lakkaamatta. 1 Tess 5:17

Rukoiletko sinä?

Jumala parantaa meidät sairauksistamme. Jonakin päivänä me tulemme olemaan täysin parannettuja. Me näemme merkkejä tästä kun Jumala parantaa suoraan ja yliluonnollisesti. Tämän lisäksi, Jumala on luonut meidät kehoomme immuunijärjestelmän, vasta-aineita ja parantumisprosessin.

Jumala ” joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta...” Psalmi 103:4. Jumala lunastaa meidät tuonelasta. Hän pelastaa sinut riippumatta miten syvällä olet syntien kuopassa.

Hän ”... kruunaa sinut armolla ja laupeudella,” Psalmi 103:4. ” Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.” Psalmi 103:11.

Hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: "Älä pelkää!" Ilm. 1:17

 Jumala kehoittaa meitä ettemme pelkäisi Häntä. Hän on hyvä ja tahtoo antaa meille kaikkea hyvää.

Jumala täyttää meidän tarpeemme. Hän ” joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan.” Psalmi 103:5.

Hän on Jumala joka antaa meille armon ja pyhittää meidät. Hän antaa meille mahdollisuuden elämään, elämään tänä päivänä ja ikuiseen elämään.

"Mitä enemmän kiinnityt syvällä ja lujalla uskolla Jumalan lupauksiin, sitä enemmän saat kokea häntä itseään. Mutta tamä kokemus on tunteita syvemmällä. Sen sijaan että saisit silloin tällöin epävakaisia ilontunteita, saat astua sisälle Jumalan kestävään, ikuiseen iloon".
Wilfrid Stinissen

Minä ylistän sinua Jumala kaikestä hyvyydestäsi jonka Sinä annat minulle rakkaudestasi. Minä kiitän ja ylistän Sinun nimeäsi elämäni keskellä ja kiitän sinua anteeksiannostasi. Siitä että olet antanut minun syntini anteeksi. Kiitos siitä että olet luonut tapoja joilla voin parantua ja siitä että parannat meitä vielä ihmeellisesti tänäkin päivänä. Kiitos rakkaudestasi, armostasi ja laupeudestasi ja kiitos kaikesta hyvästä jonka olet antanut minulle ja tulet antamaan elämääni.


Kiitos Herra että saan olla sinun kanssasi ja että sinä olet minun kanssani. Se ei ole vain tunteista riippuvaa. Ei hetken humahdusta. Sinä olet läsnä aina. Ja kun sinun ilosi on sydämessä se säilyy tuskankin keskellä. Miten vaikea on kuivailla sitä iloa, se on yliluonnollista mutta ihaninta elämässä.


Kiitos että saan olla luonasi ja että sinä olet aina luonani, amen.


Herra tekee vanhurskauden ja hankkii oikeuden kaikille sorretuille.
Hän on tehnyt Moosekselle tunnetuksi tiensä, Israelin lapsille suuret tekonsa.
Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa.

Ei hän aina riitele eikä pidä vihaa iankaikkisesti.

Ei hän tee meille syntiemme mukaan eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan.

Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.

Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme.
Psalmi 103:6-12

Mitä sinä tahdot pyytää tänään Herralta?

* Valokuvien lapset kuuluvat Napon alueen Kichwa-kansaan. Heidät on kuvattu Cacique Jumandy -koululla Porotoyakun Kichwa-kylässä Ecuadorissa.