Kammottava valhe

1 Moos 3:1-6

Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".

1 Moos 3:4-5

Aadam ja Eeva elivät yhdessä onnellisina heidän uudessa kauniissa kodissaan. Kaikki oli täydellistä. He olivat yhdessä, heillä oli kaikki mitä he tarvitsivät, Jumala vieraili heidän luonaan joka ilta ja heillä oli paljon mielenkiintoista tekemistä sekä aikaa levätä.

Kunnes kaikki tuhoutui.

Jumalalla on vihollinen. Häntä kutsutaan Raamatussa nimellä Saatana, sekä syyttäjä. Hän oli kerran kaikkein kaunein ja voimakkain Jumalan enkeleistä. Mutta hän ei halunnut olla vain enkeli, hän halusi olla itse jumala. Hänestä tuli ylpeä ja vihainen, hän muuttui ilkeäksi ja pahaksi ja hänen olemuksensa täyttyi vihasta. Jumalan täytyi lähettää hänet pois valtakunnastaan.

Saatana puhkui vihaa ja etsi keinoja miten hän voisi satuttaa Jumalaa. Hän halusi pysäyttää Jumalan suunnitelman. Saattaa tämän rakkauskertomuksen kertakaikkiseen loppuun. Joten hän naamioi itsensä käärmeeksi ja odotti puutarhassa.

Jumala oli antanut Aadamille ja Eevalle yhden säännön: Älkää syökö hedelmiä hyvän ja pahan tiedon puusta.

Jumala sanoi heille: Koska jos te syötte siitä, sinä tulet kuolemaan. Ja sinä luulet tietäväsi kaiken etkä enää luota minuun. Sen jälkeen tulevat suru, kyyneleet ja kuolema.

Jumala tiesi että jos ihmiset söisivät hedelmän he luulisivat että he eivät enää tarvitse Jumalaa. He ajattelisivat pystyvänsä itse kaikkeen ja tietävänsä itse kaiken. Ja he yrittäisivät tulla onnellisiksi ilman häntä. Mutta Jumala tietää että ei ole olemassa todellista iloa ja onnea ilman häntä ja elämä ilman Jumalaa ei ole lainkaan elämää.

Heti kun käärme näki tilaisuutensa hän puhui Eevalle: Sanoiko Jumala oikeasti ettei teidän pidä syödä kaikista puista? Käärme kuiskaili Eevalle: Rakastaako Jumala oikeasti teitä? Jos hän rakastaisi niin eikö hän haluaisi että söisit tuon herkullisen hedelmän? Eikö hän haluaisi kaikkein parasta teille? Että teillä olisi kaikki? Ehkä Jumala ei oikeasti tahdokaan että te olisitte onnellisia? Voi teitä raukkoja kun teillä on tuollainen Jumala.

Käärmeen sanat menivät Eevan korviin ja astuivat hänen mieleensä ja upposivat hänen sydämeensä kuin myrkky. Rakastaako Jumala minua oikeasti? Äkkiä hän ei tiennytkään mitä mieltä olla. Ehkä Jumala ei tahtonutkaan että hän olisi onnellinen? Ehkä Jumala ei tiennyt kaikkea? Ehkä Jumala ei rakastanutkaan häntä? Ehkä Jumala olikin paha ja tahtoi hänelle onnettomuutta?

Usko minua, käärme kuiskaili. Sinä et tarvitse Jumalaa. Yksi pieni haukkaus vain ja sinä olet onnellisempi kuin voisit koskaan kuvitellakaan.

Eeva katsoi hedelmää ja näki että se oli herkullinen ja hyvä ja hänen teki mieli suuresti syödä tuosta puusta. Joten hän otti yhden hedelmän käteensä, haukkasi siitä ja antoi sen myös miehelleen Aadamille. Ja Aadam otti hedelmän käteensä ja haukkasi myös siitä palasen.

Ja silloin hirvittävä valhe tuli maailmaan, eikä se koskaan katoaisi ihmisten sydämistä. Se asuu nyt meissä jokaisessa. Ja kuiskuttaa meidän kaikkien korviin: Jumala ei oikeasti rakasta sinua. Jumala ei oikeasti ole hyvä. Jumala ei oikeasti halua että olet onnellinen.

Rakas Jumala, minä tiedän että valhe kuiskii minun sydämessäni kuin myrkky tälläkin hetkellä. Auta minua etten uskoisi sen sanoja. Anna minulle varmuus sinun rakkaudesta ja hyvyydestäsi. Auta minua että epäilystenkin keskellä uskoisin ja luottaisin sinuun ja sinun sanaasi, siihen että sinä rakastat minua, tahdot minulle hyvää ja että sinä olet hyvä. 

Aamen.

Mistä me tulimme?

1 Moos 1 ja 1 Moos 2

Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.

1 Moos 1:1-2

Alussa ei ollut mitään. Ei ollut mitään nähtävää eikä kuultavaa. Oli pelkkä tyhjyys, enemmän kuin tyhjyys tai avaruuden tyhjiö. Kaikki oli pimeää ja pelkkää ei-mitään.

Jumala oli kuitenkin siellä, niin kuin hän on aina ollut ja tulee aina olemaan. Ja Jumalalla oli suunnitelma.

Jumala sanoi: »Tulkoon valo!» Ja valo tuli. Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä, ja hän nimitti valon päiväksi, ja pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä.

1 Moos 1:3-5 

Jumalan henki liikkui tyhjyydessä ja pimeydessä. Ja sitten hän kutsui valon. Ja valo tuli. Ja Jumala erotti valon pimeydestä. Jumala puhui. Ja mitä Jumala sanoi, tapahtui. Hänen henkensä toi elämän ja valon tyhjyyden keskelle ja loi tämän maailmankaikkeuden jossa me elämme.

Kun Jumala oli luonut valon, hän loi meren ja taivaan. Ja sen jälkeen hän loi maan ja puut ja kasvit ja kukat ja ruohon. Kaikki mitä Jumala sanoi tapahtui ja hänen henkensä antoi kaikelle sille elämän ja kaikki oli olemassa. Ja Jumala katsoi kaikkea luomaansa, piti siitä ja rakasti sitä ja kutsui kaikkea luomaansa hyväksi.

Jumala loi tähdet ja auringon ja kuun. Ne täyttivät avaruuden tyhjyyden ja Jumala katsoi niitä ja rakasti niitä ja kutsui niitä hyväksi. Ja kaikki minkä hän oli luonut oli hyvää.

Jumala loi linnut ja kalat ja täytti taivaat ja vedet niillä. Jumala loi eläimet ja kun hän sanoi sanat, hänen henkensä antoi niille hengen ja ne olivat olemassa ja elivät. Te olette kaikki hyviä, Jumala sanoi ja ne olivat. Ja Jumala katsoi kaikkea luomaansa ja se oli kaunista ja ihanaa ja Jumala rakasti niitä jokaista.

Kaikkein viimeisenä Jumala loi ihmiset. Alusta lähtien hänellä oli unelma sydämessään, tehdä maan päälle hänen kuvansa, joku joka voisi olla Jumalan edustaja maailman päällä. Jumala tahtoi tehdä ihmisistä vapaita ja onnellisia, kuten hän itse. Hän tahtoi tehdä heistä Jumalan kuninkaallisia edustajia täällä maan päällä, hänen suurlähettiläitään kaiken luodun keskellä.

Hän loi miehen ja naisen, ja heidän kauttaan koko ihmiskunnan. Ja Jumala katsoi heitä, näki miten kauniiksi ja täydelliseksi hän oli heidät luonut ja rakasti heitä ja kutsui luomustaan hyväksi. Ihmiset olivat hyviä ja miellyttivät Jumalaa ja heissä oli Jumalan elämää antava henki. Ja he pystyivät ajattelemaan ja puhumaan ja luomaan, kuten Jumala joka oli luonut heidät. Aivan kuten Jumala oli tarkoittanut alusta lähtien.

Jumalan henki puhalsi hengen Adamiin ja Eevaan ja ensimmäinen asia jonka he näkivät oli Jumala. Jumala oli luonut täydellisen puutarhan missä ihmiset voisivat asua. Se oli täynnä hedelmiä kantavia puita, kukkia, kasveja ja eläimiä ja taivaalla tanssivia lintuja ja vedessä karkeloivia kaloja. Ja kaukana avaruudessa kulkivat tähdet ja aurinko ja kuu ja kaikki ne iloitsivat yhdessä Jumalan kanssa siitä miten ihana tämä uusi maailma oli jonka Jumala oli luonut.

Jumala katsoi kaikkea luomaansa ja rakasti sitä. Se oli niin kaunista ja ihanaa hänen silmissään, suorastaan täydellistä. Tämä on hyvä, hän sanoi ja lepäsi. Ja hän antoi ihmisille lahjaksi levon, ensimmäisen lepopäivän. Rakkaudessaan Jumala oli luonut ihmiset lepäämään hänessä ja iloitsemaan hänen luomistyöstään.

Ei ole niin, että valitsin sinut,

Koska Herra, niin ei voisi olla;

Tämä sydän vielä kieltäisi sinut,

Jollet Sinä olisi valinnut minua... 

Sydämeni ei omista ketään ennen sinua,

Sinun rikasta armoasi minä janoan;

Tämän tiedän, jos Sinua rakastan,

Sinun on täytynyt ensin rakastaa minua. 

Josiah Conder, 1836

(käännös minun)

Rakas Jumala, ylistys ja kunnia sinulle koska sinä olet ihmeellinen. Tahdon kiittää sinua siitä että loit maailman. Kiitos että loit meidät ihmiset ja että loit minut. Kiitos että loit minut rakkaudesta, koska tahdoit rakastaa minua. Kiitos että teit minut sinun kuvaksesi ja että saan olla kuin sinä. Anna minun rakastaa sinua koska sinä olet rakastanut minua ensin. Anna rakkauden ylitsevuotaa elämässäni sinua kohtaan, luomiasi ihmisiä kohtaan, minua itseäni kohtaan ja koko luomakuntaa kohtaan. Anna elämäni olla sinun rakkautesi ilmentymä. 

Aamen.

Jumalan kuva: teologinen tulkinta tarinankerronnasta

Mikä on Jumalan kertomus?

Kristillisen teologian keskeinen aksioma on, että Jumala ylittää minkä tahansa järjestelmän tai kertomuksen. Kristillinen usko tarjoaa oman suuren kertomuksensa, jonka se vahvistaa tuovan vapauden. Totuus, joka vapauttaa meidät (Johannes 8:32). Ja paljastaa vision siitä, miten tuo vapaus saavutetaan ja missä muodossa se on.

Michael Horton käyttää termiä "meganarratiivi" ilmaisemaan Raamatun suurta kertomusta, jonka hän pitää kriittisen tärkeänä kristilliselle teologialle.

Hortonin mukaan profeetat ja apostolit olivat täysin tietoisia siitä, että he tulkitsivat todellisuutta tietyn luomiskertomuksen, lankeamisen, lunastuksen ja loppuunsaattamisen puitteissa, kuten kerrottiin tietyille ihmisille (Israel) maailman hyväksi.

Raamatun usko väittää, Horton sanoo, että sen tarina on se, jonka Jumala kertoo. Mikä relativisoi ja tulkitsee muut tarinat Jumalasta, meistä ja maailmasta.

J. R. R. Tolkienin antropologiset tutkimukset, erityisesti pohjoismaisen kulttuurin ja kirjallisuuden alalla, kuten meidän Kalevalamme, saivat hänet päättelemään, että "myytit" olivat läsnä kaikkialla. Myytti on kerrottu tarina todellisuudesta, joka vetoaa pääasiassa mielikuvitukseen ja toissijaisesti älyyn ja rationaliaan.

Joten mikä teologinen selitys voitaisiin antaa tälle?

Tolkien löysi selityksen jumalakuvan käsitteestä, jonka hän piti toimivan kertomuksen mallina. Koska ihmiset on luotu Jumalan kuvaksi, meillä on kyky luoda tarinoita, jotka heijastavat jollain tavalla jumalallista älyä, joka on säilynyt ihmiskunnassa lankeamuksesta huolimatta.

Meidän on pohdittava mahdollisuutta, että raamatulliset kertomukset voivat koskea sekä inhimillistä järkeä että mielikuvitusta merkittävillä apologetisilla seurauksilla.

C. S. Lewisin mukaan järki on totuuden luonnollinen elin, mielikuvitus on merkityksen elin. Jos hyväksymme Lewisin luokituksen, koskeeko kristillisen uskon ytimessä oleva realistinen kertomus totuutta vai tarkoitusta?

Evankelinen teologi Donald Bloesch on todennut, että Raamattu ei ole kokonaan kertova, sillä se sisältää myös jatkuvaa pohdintaa raamatullisen historian kertomuksista.

Kertomusten esittämisen ja teologisen tulkinnan kytkentä Uudessa testamentissa on laajalti hyväksytty, mikä sallii meidän evankelikaalien myöntää kertomusten tärkeyden ja korostaa kuitenkin tarvetta luoda turvallinen raamatullinen teologinen kehys tällaisten kertomusten tulkinnalle.

Hänen "alisteisen luomisen" teologiansa sai Tolkienin kehittämään hienostuneen mutta hienovaraisen uskontoteologian, joka perustui kristillisen metanarratiivin kykyyn mukauttaa itseensä pakanallisia myyttejä. Sekä kirjallisen muodon että eksistentiaalisen kaipuun suhteen.

Tarjoten kaukaisen kaikuuden evangelioumista, ilosanomasta, todellisessa maailmassa, Tolkien ehdottaa, että pakanalliset myytit voivat herättää ihmetystä ja kaipuuta. Näin luodaan sekä ruokahalu että aukko syvemmälle, kaiken totuuden taustalla olevan totuuden löytämiselle, riippumatta siitä kuinka pirstaleisia ja peiteltyjä sen luonnolliset muodot saattavat olla.

Tolkienille kristillinen "myytti" loi siten älyllisen ja mielikuvituksellisen tilan muille tarinoille. Tolkienin idea ja hänen tekemänsä ajatuksen puolustus osoittautuivat kriittisen tärkeäksi C. S. Lewisin vakuuttumisessa kristinuskon todellisuudesta ja hänen siirtymisestään yleisestä teismistä kristinuskon omaksumiseen.

Kristinusko ei ollut täten ensisijaisesti oppien tai moraalisten periaatteiden joukko, vaan pikemminkin hallitseva ja informoiva suuri kertomus, joka loi ja ylläpitää tällaisia ideoita ja arvoja.

Lewis totesi, että myytit tarjoavat todellisen, vaikkakin kohdentumattoman jumalallisen totuuden hehkun, joka saapuu ihmisen mielikuvitukseen. Sen sijaan että kristinusko olisi yksi myytti monien muiden rinnalla, sen on katsottava edustavan kaikkien myyttien täyttymistä.

Kristinusko on "todellinen myytti", johon kaikki muut myytit vain osoittavat. Se kertoo tosi tarinan ihmiskunnasta, antaen merkitykses kaikille tarinoille jotka ihmiskunta kertoo itsestään.

Lewis näki oikeutetusti, että tämä ero "Jumalan myytin" ja "ihmisen myyttien" välillä tarjosi älyllisen ja mielikuvituksellisen kehyksen. Tämä kehys antoi hänelle mahdollisuuden nähdä muinaisen Kreikan suuret myytit tai pohjoismaiset legendat kaikuna tai ennakkona täydellisestä totuudesta, joka tehtiin tunnetuksi vain kristillisessä uskossa ja sen kautta.

Kristillinen kertomus toteuttaa ja tekee täydelliseksi epätäydellisen ja osittain kätkettynä olevan todellisuuden mikä on ennalta hajallaan ihmiskulttuureissa. Täten kristinuskon ja pakanallisten uskontojen välillä pitäisi olla yhtäläisyyksiä.

Itse asiassa ongelmia syntyisi, jos tällaisia ​​yhtäläisyyksiä ei olisi. Koska tämä tarkoittaisi, että "Jumalan myytti" jätti "ihmisten myytit" koskemattomaksi. Lewisin mukaan suuret pakanalliset myytit olivat hämäriä unia, häivähtymiä tai ennakkonäkyjä kristillisen evankeliumin suuremmasta ja täydellisemmästä totuudesta.

Lewis väitti, että kristillinen kertomus synnyttää siten selkeämmän ja täydellisemmän näkemyksen asioista, mitä  varjot, unelmat ja huhut näyttivät ennakoon ja vihjasivat suuremmasta totuudesta. Mutta se oli totuus, jota ne eivät kyenneet muotoilemaan, paljastamaan tai ruumiillistamaan.

Se on kuin katsella jotain joka vähitellen tarkentuu. Koko kuvan näkeminen auttaa meitä ymmärtämään sen, mikä muuten saattaa tuntua sumealta, sekavalta ja pirstaleiselta. Se mahdollistaa näiden sirpaleiden integroimisen laajempaan näkemykseen asioista, niin että fragmentit liitetään toisiinsa suurempana kokonaisuutena.

Sen, joka näytti olevan ristiriidassa, satunnaista tai jopa merkityksetöntä, on osoitettu sopivan suurempaan kuvaan, Jumalan paljastamaan kuvaan, jota ihmiset eivät ole keksineet.

Patristisen ajanjakson aikana käytettiin laajasti käsitystä logos spermatikosista, järjestävä järki – luova ja käyttöön paneva voima, joka tulkittiin Jumalan istuttamiseksi luomistyön, rationaalisten taipumusten ja intuitioiden kautta, jotka kykenivät saamaan ihmiset löytämään Jumalan. Tämä tärkeä käsite on kuitenkin muotoiltu ensisijaisesti vetoamalla järkeen, ja sitä voidaan pitää puutteellisena mielikuvituksellisesti.

Äskettäin on ilmaantunut uusi kiinnostus siihen liittyvään mythos spermatikos -käsitteeseen keinona ymmärtää tarinoiden ihmiskäyttö merkityksen ja identiteetin välittämiseksi.

Ajatus mythos spermatikosista auttaa meitä ymmärtämään, että meihin on luotu kyky intuitioida ja jumalallinen on ymmärrettävä luomalla ja kertomalla tarinoita, ei pelkästään argumenttien tai rationaalisten käsitteiden kehittämisellä.

Dorothy L.Sayers on kehittänyt samanlaisen lähestymistavan Mind of the Maker-kirjassaan, joka ilmaisee hänen oman erillisen näkemyksensä ihmiskunnan jumalakuvasta eräänlaisena luovan mielen mallina, joka altistaa ihmiset ajattelemaan ja kuvittelemaan tietyillä tavoilla. Sama luovan mielen malli näkyy, hänen mukaansa, sekä teologiassa että taiteessa.

Sayers väitti, että ihmisen luovan prosessin malli vastaa elävän maailmankaikkeuden todellista rakennetta, joten luovan mielen malli on ikuinen idea, joka on juurtunut Jumalan olemukseen.

Tarinat täten ilmaisevat jotain syvällistä siitä, keitä me olemme, mikä puolestaan ilmaisee jotain Jumalasta, joka loi meidät tällä tavalla.

C. S. Lewisin myöhemmissä kirjoituksissa on vihjeitä tällaisesta lähestymistavasta. Hän kirjoitti, että Jumala on yhteydessä maailmankaikkeuteen pikemmin kuin kirjoittaja liittyy näytelmään kuin siten miten esine maailmankaikkeudessa liittyy toiseen.

Nämä pohdinnat antavat meille aihetta uskoa, että tarinat ovat Jumalan antamia keinoja kertoa ihmisille Jumalasta, ymmärtää maailmaa ja maailmankaikkeutta, ja lopulta ne auttavat meitä ymmärtämään jotakin Jumalan merkityksestä elämälle ja ajattelulle.

Kuten C. S. Lewis kerran huomautti, hyvin kerrottu tarina avaa mielikuvituksen uusille tavoille nähdä asiat, jolloin kristillinen tarina voidaan nähdä todellisessa voimakkuudessaan ja se voi hiipiä salaa paatuneen rationalismin valppaan lohikäärmeen ohi.