Mistä me tulimme?

1 Moos 1 ja 1 Moos 2

Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.

1 Moos 1:1-2

Alussa ei ollut mitään. Ei ollut mitään nähtävää eikä kuultavaa. Oli pelkkä tyhjyys, enemmän kuin tyhjyys tai avaruuden tyhjiö. Kaikki oli pimeää ja pelkkää ei-mitään.

Jumala oli kuitenkin siellä, niin kuin hän on aina ollut ja tulee aina olemaan. Ja Jumalalla oli suunnitelma.

Jumala sanoi: »Tulkoon valo!» Ja valo tuli. Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä, ja hän nimitti valon päiväksi, ja pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä.

1 Moos 1:3-5 

Jumalan henki liikkui tyhjyydessä ja pimeydessä. Ja sitten hän kutsui valon. Ja valo tuli. Ja Jumala erotti valon pimeydestä. Jumala puhui. Ja mitä Jumala sanoi, tapahtui. Hänen henkensä toi elämän ja valon tyhjyyden keskelle ja loi tämän maailmankaikkeuden jossa me elämme.

Kun Jumala oli luonut valon, hän loi meren ja taivaan. Ja sen jälkeen hän loi maan ja puut ja kasvit ja kukat ja ruohon. Kaikki mitä Jumala sanoi tapahtui ja hänen henkensä antoi kaikelle sille elämän ja kaikki oli olemassa. Ja Jumala katsoi kaikkea luomaansa, piti siitä ja rakasti sitä ja kutsui kaikkea luomaansa hyväksi.

Jumala loi tähdet ja auringon ja kuun. Ne täyttivät avaruuden tyhjyyden ja Jumala katsoi niitä ja rakasti niitä ja kutsui niitä hyväksi. Ja kaikki minkä hän oli luonut oli hyvää.

Jumala loi linnut ja kalat ja täytti taivaat ja vedet niillä. Jumala loi eläimet ja kun hän sanoi sanat, hänen henkensä antoi niille hengen ja ne olivat olemassa ja elivät. Te olette kaikki hyviä, Jumala sanoi ja ne olivat. Ja Jumala katsoi kaikkea luomaansa ja se oli kaunista ja ihanaa ja Jumala rakasti niitä jokaista.

Kaikkein viimeisenä Jumala loi ihmiset. Alusta lähtien hänellä oli unelma sydämessään, tehdä maan päälle hänen kuvansa, joku joka voisi olla Jumalan edustaja maailman päällä. Jumala tahtoi tehdä ihmisistä vapaita ja onnellisia, kuten hän itse. Hän tahtoi tehdä heistä Jumalan kuninkaallisia edustajia täällä maan päällä, hänen suurlähettiläitään kaiken luodun keskellä.

Hän loi miehen ja naisen, ja heidän kauttaan koko ihmiskunnan. Ja Jumala katsoi heitä, näki miten kauniiksi ja täydelliseksi hän oli heidät luonut ja rakasti heitä ja kutsui luomustaan hyväksi. Ihmiset olivat hyviä ja miellyttivät Jumalaa ja heissä oli Jumalan elämää antava henki. Ja he pystyivät ajattelemaan ja puhumaan ja luomaan, kuten Jumala joka oli luonut heidät. Aivan kuten Jumala oli tarkoittanut alusta lähtien.

Jumalan henki puhalsi hengen Adamiin ja Eevaan ja ensimmäinen asia jonka he näkivät oli Jumala. Jumala oli luonut täydellisen puutarhan missä ihmiset voisivat asua. Se oli täynnä hedelmiä kantavia puita, kukkia, kasveja ja eläimiä ja taivaalla tanssivia lintuja ja vedessä karkeloivia kaloja. Ja kaukana avaruudessa kulkivat tähdet ja aurinko ja kuu ja kaikki ne iloitsivat yhdessä Jumalan kanssa siitä miten ihana tämä uusi maailma oli jonka Jumala oli luonut.

Jumala katsoi kaikkea luomaansa ja rakasti sitä. Se oli niin kaunista ja ihanaa hänen silmissään, suorastaan täydellistä. Tämä on hyvä, hän sanoi ja lepäsi. Ja hän antoi ihmisille lahjaksi levon, ensimmäisen lepopäivän. Rakkaudessaan Jumala oli luonut ihmiset lepäämään hänessä ja iloitsemaan hänen luomistyöstään.

Ei ole niin, että valitsin sinut,

Koska Herra, niin ei voisi olla;

Tämä sydän vielä kieltäisi sinut,

Jollet Sinä olisi valinnut minua... 

Sydämeni ei omista ketään ennen sinua,

Sinun rikasta armoasi minä janoan;

Tämän tiedän, jos Sinua rakastan,

Sinun on täytynyt ensin rakastaa minua. 

Josiah Conder, 1836

(käännös minun)

Rakas Jumala, ylistys ja kunnia sinulle koska sinä olet ihmeellinen. Tahdon kiittää sinua siitä että loit maailman. Kiitos että loit meidät ihmiset ja että loit minut. Kiitos että loit minut rakkaudesta, koska tahdoit rakastaa minua. Kiitos että teit minut sinun kuvaksesi ja että saan olla kuin sinä. Anna minun rakastaa sinua koska sinä olet rakastanut minua ensin. Anna rakkauden ylitsevuotaa elämässäni sinua kohtaan, luomiasi ihmisiä kohtaan, minua itseäni kohtaan ja koko luomakuntaa kohtaan. Anna elämäni olla sinun rakkautesi ilmentymä. 

Aamen.

Ajatuksia alkuperäisen synnin äärellä

Eevan ensimmäinen virhe oli vastata käärmeelle ja lähteä mukaan keskusteluun sen kanssa. Meidät on luotu olemaan yhteydessä Jumalaan ja keskustelemaan sekä kommunikoimaan hänen kanssaan, ei pahan kanssa.

Paholainen, käärmeen muodossa, huijaa Eevan ajattelemaan että hänen synnillään ei tule olemaan seuraamuksia.

”Silloin käärme sanoi naiselle: ”Ei, ette te kuole.”

1 Moos 3:4

Käärme huijaa Eevan ajattelemaan että Jumalalla on jotenkin huonoja, ilkeitä tai itsekkäitä motiiveja pitää ihmiset syömästä hyvän ja pahan tahdon puusta.

”Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan.”

1 Moos 3:5

Monesti me nielaisemme valheen Jumalasta ennen kuin nielaisemme kielletyn hedelmän. Hedelmä näytti hyvältä syödä, kauniilta katsella ja houkuttelevalta, koska se antoi ymmärrystä (jae 6). Houkutus, viettelemys tai kiusaus ilmenee usein näin.

Aadam ja Eeva lankesivat ja kuten usein meille ihmisille käy, he yrittivät peittää lankeumuksensa ja syntinsä.

”Silloin heidän silmänsä avautuivat, ja he huomasivat olevansa alasti. He sitoivat yhteen viikunanlehtiä ja kietoivat ne vyötärölleen.”

1 Moos 3:7

Tämän minä ymmärrän. Kun katson itseäni minunkin tekee mieli sitoa yhteen viikunanlehtiä ja peittää itseni. Tai etsiä peite jolla voin peittää sekä ulkoisen minäni että sisimpäni. Jotakin turvallista joka ei anna muiden nähdä todellista minua. Vaikka maski tai naamari tai kokonainen puku joka auttaa muita näkemään vain roolin ja sen osan itsestäni jonka tahdon heille näyttää.

Synti on tämän tunteen ja halun takana, ei Jumala. Jumala ei tahdo että me peitämme itsemme ja piilottelemme itseämme muilta. Hän tahtoo että olemme avoimia, alastomia, haavoittuvia, näkyvillä, emmekä tunne siitä häpeää.

Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?" Niin vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'." Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan". Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi. Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot.

1 Moos 3:1-7

Ajatuksia lankeamuksen äärellä

Kaiken tämän jälkeen, ensimmäinen kysymys Raamatussa on Jumalan hyvyydestä.

Jumala antoi ihmisille kaikkea hyvää, kaikkea mitä he tarvitsivat, mikä tuottaisi heille iloa ja nautintoa. Mutta ihmiset etsivät silti vielä jotakin enemmän, jotakin joka olisi ehkä heiltä piilossa. Ja he lankesivat kiusaukseen, houkutukseen, syödä kielletty hedelmä.

Tämä kiusaus alkoi epäilyksellä Jumalan hyvyydestä. Raamatun ensimmäinen kysymys on tämä jonka käärme esittää naiselle:

”...Onko Jumala todella sanonut: ”Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta?”

1 Moos 3:1

Kysymyksen taustalla on demoninen valhe siitä että Jumala ei antaisi, piilottelisi ihmisiltä, jotakin joka oli todella hyvää ja mielenkiintoista.

Oliko kyseessä oikea puu ja oikea hedelmä? Onko tämä symboolista puhetta? Oliko houkutus tehdä jotakin Jumalan tehdon vastaista ja laittaa oma tahto ja mieli Jumalan edelle ja se on tehty ymmärrettäväksi näin yhden heldelmän, ja sen syömisen kautta?

Minulla ei ole näihin kysymyksiin vastausta. Uskon että jos Jumala oli puutarhaan tehnyt puun jolla oli tällaisia kemiallisia, fysikaalisia tai metafyysisiä ominaisuuksia, niin varmasti ihmiset sitä tuijottelivat ja miettivät mielessään että miltähän tuo ainoa kielletty hedelmä maistuisi.

Ajatus siitä että jokin on kiellettyä, kun kaikki muu on sallittua, on varmasti ollut houkutteleva ja pelottava samaan aikaan. Ja tähän juuri käärme iskee. Se tiesi että olemme itsenäisiä Jumalasta, meillä on Jumalan antama vapaa tahto ja tämä mahdollistaa Jumalan käskyjen tottelematta jättämisen tai jopa niitä vastaan menemisen ja niiden epäilyn.

Ja ihminen sokeasti lankeaa, kuurona Jumalan sanoille hän antaa käärmeen houkutella itseään. Eikä vain nainen, vaan myös mies. Missä oli Aadam? Missä oli mies jolle Jumala sanoi että tästä puusta ei pidä syödä. Miksi hän on hiljaa?

Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?" Niin vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa, mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'." Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan". Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi. Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot.

1 Moos 3:1-7

Ajatuksia ensimmäisestä avioliitosta

 Jumala antoi ihmisille kaiken mitä me tarvitsemme ja mitä me voisimme haluta: ravintoa, mielekästä tekemistä, lepoa ja seuraa.

”Herra Jumala sanoi: ”Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.”

1 Moos 2:18

Jumalan ensimmäinen ajatus, hänen luotuaan ihmisen, oli miten voin tehdä hänen elämästään vielä parempaa. Jumala loi ihmiselle kumppanin ja avioliiton, sitoutumisen kahden ihmisen välillä jossa voi olla täydellinen luottamus ja turva. Hän antoi ihmisille lahjaksi seksin ja nautinnon ja se oli täysin vailla häpeää.

”Ja he olivat molemmat alasti, mies ja hänen vaimonsa, eivätkä tunteneet häpeää.”

1 Moos 2:25

Kun on itse kokenut huonoja ihmissuhteita, ollut sekä uhri että haavoittaja, on vaikea kuvitella minkälaista olisi ymmärtää toista täysin ja tulla täysin ymmärretyksi. Minkälaista olisi olla suhteessa jossa ei tarvitse hävetä mitään? Ei ole mitään hävettävää? Ei koska kaikki on sallittua vaan koska kaikki on hyvää.

Suoraan sanottuna pelkkä ajatus koskee sydämeen. Kaipuu juuri tällaiseen suhteeseen on niin valtavan suuri. Haluaisin tietää miten voisin saada sen aikaan kun en pysty siihen edes Jumalan kanssa. Minulla on niin valtava kasa painolastia jota kannan mukanani ympäriinsä ja häpeän näyttää toisille. Miten avoimuus on mahdollista ja rakkaus kun toinen tietää minusta kaiken?

Suoraan sanottuna on helpompi olla yksin. Mutta Jumala sanoo että meidän ei ole hyvä olla yksin vaan tarvitsemme toisiamme, tarvitsemme merkittäviä ihmissuhteita. Tällä hetkellä taidan tyytyä merkittävään jumalasuhteeseen ja merkittäviin suhteisiin poikieni kanssa sekä vanhempieni ja sisarusteni kanssa ja seurakunnan jäsenten kanssa. Mutta en tiedä koska olen valmis uskaltautumaan todella merkittävään suhteeseen jossa olen täysin alasti toisen ihmisen edessä, niin että hän tietää ja tuntee minut kokonaan ja minä hänet ja meillä ei ole lainkaan häpeää.

Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä. Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman". Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva". Ja Herra Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva. Ja ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille. Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut. Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla. Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo. Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu". Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi. Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti eivätkä hävenneet toisiansa.

1 Moos 2:15-25

Ajatuksia hyvän ja pahan tiedon puun äärellä

 

Jumala antoi Aadamille ja Eevalle luvan syödä kaikista puutarhan puista, paitsi yhdestä.

”Herra Jumala sanoi ihmiselle: ”Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma.”

1 Moos 2:16-17

Miksi Jumala loi puun ja laittoi sen puutarhaan jos siitä ei saanut syödä? Miksi tieto hyvästä ja pahasta on edes tarpeellista? Entä jos sitä ei edes olisi ollut olemassa? Mitä olisi tapahtunut jos ihminen ei olisi koskaan langennut?

En osaa kauhean kattavasti vastata omiin kysymyksiini. Sen tiedän sydämeni pohjasta että me emme olisi ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja, jos meillä ei olisi vapaata tahtoa. Ja koska meillä on vapaa tahto me voimme toimia Jumalan tahdon vastaisesti.

Me voimme ymmärtää eron hyvän ja pahan välillä. Se ei välttämättä olisi ollut tarpeellista. Olen varma että olisimme yhtä lailla ihmisiä jos syntiinlankeemusta ei olisi ollut. Paljon onnellisempia ihmisiä, ilman valtavia ongelmia joita meillä ihmiskuntana ja yksittäisinä ihmisinä on.

Meidän ei ole tarpeen tuntea ja kokea pahuutta. Jumala tahtoo että tuntisimme vain hyvän ja hän kutsuu meitä takaisin tilaan jossa saamme levätä hänessä ja tuntea hänen hyvyytensä.

Silti me olemme, tai ainakin minä olen, valtavan viehtyneitä pahuudesta ja synnistä. Tuntuu että siinä on jotakin seksikästä, viehättävää, houkuttelevaa, jotakin parempaa kuin pelkässä hyvyydessä. Lopulta kokemamme kipu kuitenkin vakuuttaa meidät siitä että synti ei ole seksikästä tai mukavaa, se ei tuota mielihyvää eikä se todellakaan ole parempaa kuin hyvyys. Monesti me vain olemme niin hukassa itseltämme että emme enää osaa löytää tietä Jumalan luokse. Onneksi kaikki ei kuitenkaan riipu meistä itsestämme.

Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä. Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman". Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva". Ja Herra Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ja toi ne ihmisen eteen nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva. Ja ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille. Mutta Aadamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut. Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla. Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo. Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu". Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi. Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti eivätkä hävenneet toisiansa.

1 Moos 2:15-25