Teologia, seurakunta ja minä: Mitä on teologia ja mikä on sen merkitys seurakunnan ja uskovan elämälle

Alkukirkko ei ollut kristitty kirkko. He eivät kutsuneet itseään kristityiksi tai ajatelleet olevansa luomassa uutta uskontoa. He tunsivat kuuluvansa juutalaiseen maailmaan, juutalaiseen uskoon yhteen ainoaan Jumalaan ja Israelin kansan historiaan joka oli kulminoitunut Jeesuksen syntymässä, elämässä, kuolemassa ja ylösnousussa sekä taivaaseen nostamisessa.

Jeesuksen kuoleman jälkeen tämä juutalainen suuntaus alkoi levitä ympäri Välimerta ja laajemmalle. Sen jäseniksi tuli ei juutalasia, pakanoita joilla ei ollut juutalaista taustaa eivätkä he ymmärtäneet tai tunteneet ainoaa Jumalaa tai hänen kertomustaan joka alkoi maailman luomisessa tai sen tarkoitusta, yhdistää ihmiset uudelleen hänen kanssaan.

Sen sijaan nämä uudet Jeesuksen seuraajat, toivat mukanaan oman pakanallisen taustansa, historiansa ja uskomuksensa. Joten syntyi suuri paine kirjata ylös mikä oli tarkalleen Jeesuksen viesti ja mitä se tarkoitti hänen seuraajilleen. Opettaa oikeaa uskoa ja sen perusteita ja sitä mistä se syntyi ja miksi se oli niin tärkeää. Kertoa kaikille kuka todellinen yksi Jumala oli, kuka oli hänen poikansa Jeesus ja kuka oli Jumalan Pyhä Henki. Ja mitä tämä kaikki tarkoitti Jeesuksen seuraajille, juutalaisille yleensäkin sekä koko pakanamaailmalle heidän ympärillään ja maailman ääriin saakka.

Näin syntyi kristillinen teologia. Ne dogmat ja uskontunnustukset jotka me tunnemme ja joihin me uskomme. Jotka tahtovat julistaa ja kertoa, laittaa sanoiksi, ajatuksiksi ja käsitteiksi, meidän uskomme perusteet. Sen mikä erottaa meidät Jeesuksen seuraajat, kristityt, muista juutalaisista sekä pakanoista.

Teologia on keskeinen kristinuskolle, elintärkeä käsiterakenne joka ohjaa meitä lukemaan, kuulemaan ja ymmärtämään julistusta Jumalasta; Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä. Ja siitä miten hänen kertomuksensa liittyy koko maailman historiaan ja miten se koskettaa meitä kaikkia ja on ohjannut ja muuttanut maailmaa täydellisesti ja kuinka Jeesus oli se keskeinen tapahtuma koko maailmanhistoriassa jonka ympärillä kaikki muu pyörii.

Michael F. Birdin mukaan evankeliset seurakunnat ovat niitä, joiden julistuksen ja käytännön keskellä on evankeliumi. Evankelinen kirkko on evankeliumin luoma yhteisö, joka edistää ja saarnaa evankeliumia ja joka kehittää evankeliumia hengellisyydessään. Kirkon jäsenet pyrkivät elämään evankeliumin arvoista elämän. Heidän keskuksessaan on Jeesus Kristus, Herra joka on ilmoitettu evankeliumissa.

Teologia ei ole se mihin uskomme. Koska me uskomme Jumalaan. Mutta teologia yrittää auttaa meitä ymmärtämään Jumalaa ja hänen tarkoitustaan maailmalle ja meille. Siksi teologia käsittää, ei vain kristinuskon dogmat ja uskontunnustukset, koko meidän elämämme ja maailmankuvamme. Se yrittää selittää meille miksi maailma on sellainen jonka voimme omin silmin nähdä, mikä on maailman tarkoitus, synti ja suunta ja mitä se tarkoittaa minulle osana Jeesuksen ruumista, kirkkoa ja paikallista seurakuntaa, sekä henkilökohtaisesti, Jeesuksen seuraajana.

Alister E. McGrathin mukaan kristinuskon "suuremman kuvan" omaksuminen auttaa meitä ymmärtämään, että jokainen meistä, luotuna Jumalan kuvaksi, on tärkeä; ja että status ja varallisuus eivät tarkoita mitään verrattuna Jumalan tuntemisen rikkauksiin.

Ihannetilanteessa maailmanlaajuisella kirkolla ja paikallisilla seurakunnilla olisi täydellinen ymmärrys Jumalan tahdosta meitä kohtaan. Valitettavasti me olemme, lankeamuksen kautta, erotettuja Jumalasta ja vaikka Jeesus on yhdistänyt meidät uudelleen, olemme vasta prosessissa. Jumalan valtakunta on täällä ja tulossa, ymmärrys on meillä Pyhässä Hengessä mutta ei kokonaan, olemme Jumalan omia mutta vielä maailmassa, yhteydessä häneen ja erossa yhtä aikaa.

Joten ymmärryksemme ei ole täydellinen, kaikki me näemme vain heijastuksen, ymmärrämme vain osittain. Ja siksi teologia on niin tärkeää, erityisesti terveellinen, raamatullinen, perinteen ja meitä ympäröivän maailman, meidän kokemuksemme, huomioon ottava teologia.

Ei ole yksinkertaista saavuttaa tätä teologiaa. Ihmiset ovat työskennelleet tuhansien vuosien ajan ymmärtääkseen Jumalaa, hänen tahtoaan ja hänen sanaansa ja ilmestystään Pojassaan. Monia teorioita on kehitetty ja ajateltu, monia on juhlistettu ja unohdettu sitten muutaman vuoden tai vuosikymmenen jälkeen. Jotkin ovat kuitenkin säilyneet ja valloittaneet ihmisten sydämet, niissä tunnemme tuon jumalallisen heijastuksen, totuuden tuoksen, vilkaisun siihen kuka Jumala todella on ja miten me liitymme häneen. Thomas á Kempis (n. 1380-1471) kirjoitti hengellisessä klassikkossansa "Kristuksen seuraamisesta", kun näemme asiat oikeasta perspektiivistä "maailman kirkkaus häviää".

Ja teologia pyrkii siihen. Teologia ei ole joukko henkilökohtaisia uskonlausuntoja, vaanjulkisia lausuntoja ja käsityksiä kristillisen kirkon uskosta, jotka syntyivät varhaisissa uskoyhteisöissä, kun he pohtivat rikasta perintöään ja pyrkivät ilmaisemaan sen mahdollisimman ytimekkäästi.

Kristillinen teologia tiivistää kristillisen yhteisön laajemman pohdinnan siitä, kuinka Raamattua voisi ymmärtää parhaalla mahdollisella tavalla ja miten kutoa sen useita lankoja yhteen antaaksemme tyydyttävimmän ja todenmukaisimman kuvan uskosta. Mikään näistä säikeistä ei yksin riitä paljastamaan suurempaa kuvaa, joka kristillinen usko on.

Wayne Grudemin mukaan voimme ymmärtää kirkon tarkoituksen palveluksena Jumalalle, uskovien palvelemisena ja palveluksena maailmalle.

Suhteessa Jumalaan kirkon, ja paikallisen seurakunnan, tarkoitus on palvoa häntä. Palvonta kirkossa ei ole pelkästään valmistautumista johonkin muuhun. Ylistys ja palvonta sinänsä täyttävät kirkon tärkeimmän tarkoituksen Jumalaa kohtaan.

Raamatun mukaan seurakunnalla on velvollisuus kasvattaa niitä, jotka ovat jo uskovia, ja rakentaa heitä kypsyyteen uskossa. Olisi Uuden testamentin mallin vastaista on ajatella, että ainoa tavoitteemme ihmisten suhteen on tuoda heidät pelastavaan uskoon. Tavoitteenamme seurakuntana on oltava kaikkien kristittyjen esittäminen Jumalalle ”kypsinä Kristuksessa” (Kol. 1:28).

Jeesus käski opetuslapsiaan, että heidän tulisi "tehdä opetuslapsia kaikista kansoista" (Matt. 28:19). Tämä evankeliumin julistaminen on ensisijainen palvelumuoto joka kirkolla ja paikallisilla seurakunnilla on maailmaa kohtaan. Evankelioimistyön ohella meillä on myös armonpalvelus, diakoninen työ, johon kuuluu huolen pitäminen köyhistä ja tarvitsevista Herran nimessä.

Luulen että kirkon ja paikallisen seurakunnan suurin haaste on ensin löytää johtaja joka sekä tuntee tämän terveellisen, raamatullisen, perinteeseen ja kokemukseen pohjaavan teologian, että elää sitä omassa elämässään ja perheessään todeksi ja pystyy opettamaan sitä toisille. Me tarvitsemme johtajia ja pastoreita, seurakunnan vanhemmiston jäseniä, sekä muita seurakunnan työntekijöitä ja vapaaehtoisia jotka ovat juurtuneet Jumalaan, häneen sanaansa, ilmestykseensä ja teologiaan. Me tarvitsemme myös laajempaa ymmärrystä siitä mitä teologia on, ettei sitä käsitetä vain opiksi jota saadaan teologisessa seminaarissa tai opistossa tai yliopistossa, vaan se nähdään kristillisenä maailmankuvana joka yrittää selittää meidän uskomme ja suhteemme yhteen Jumalaan; Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen, ja heidän tahtoonsa meidän elämissämme, siihen tarkoitukseen joka Jumalan kertomuksella maailmassa on.

Kristinusko auttaa meitä, ainakin osittain muutettamaan mielikuvituksellista näkemystä maailmastamme. Sen avulla voimme nähdä sen sellaisena kuin se todellisuudessa on sen sijaan, että se jäisimme itse rakennettuun harhojen maailmaan, riippumatta siitä kuinka lohdullista tämä voisi olla. Teologia tarjoaa meille merkityskehyksen, joka antaa meille mahdollisuuden tarkastella tuttuja asioita ja nähdä ne uudessa valossa, kun ymmärrämme niiden todellisen tärkeyden ja arvon.

Itse tuskailen tämän vastuun kanssa. Se tuntuu valtavalta, miten minä, joka en todellakaan ole ymmärtänyt kuin minimaalisen osan Jumalan olemuksesta tai tahdosta, voisin välittää sitä toisille. Onneksi Jumala ei pyydä meiltä täydellisyyttä vaan sydämen asennetta ja uskoa, luottamusta siihen että hän johdattaa meitä, joka hetki.

Parhaimmillaan kristillinen teologia voi tehdä kolme asiaa, jotka kaikki ovat luonnollisia ja asianmukaisia seurauksia Raamatun, dogmojen, uskontunnusten, perinteiden ja kokemusten pohtimisesta. Teologia sallii kristillisen yhteisön, seurakuntien, säilyttää erillisen identiteettinsä vahvistamalla sen ytimessä olevat ydinkäsitykset. Sen avulla kirkko voi katsoa ulospäin osoittamalla turvallisen henkisen perustan harjoittaa vaihtoehtoisia tapoja nähdä maailmaamme. Ja se tarjoaa yksittäisille uskoville voimavaran tutkia edelleen omaa uskoaan, mikä antaa meille mahdollisuuden syventää kristillistä näkemystämme todellisuudesta. Kristillinen teologia siten sekä stimuloi että ravitsee kristillistä opetuslapsuutta.

Kun näemme asiat uudesta näkökulmasta, teologian näkökulmasta, ymmärrämme, että tämä ei ole vain erilainen tapa tarkastella maailmaa, vaan se on uskollinen ja kriittinen selitys sille, mitä maailma todella on. Kristilliseen opetuslapseuteen kuuluu pohtia uutta maailmaa, joka avautuu, kun katsomme teologian, dogmien ja uskontunnustusten kautta maailmaa ja itseämme ja tulemme näkemään sen uudella tavalla.

Minun työni Vapaakirkon lähetettynä työntekijänä Ecuadorissa on ollut hyvin vaihtelevaa. Olen saanut työskennellä diakonisella puolella, Jumalan käsinä ja jalkoina sekä evankelisessa työssä, opettaen Raamatun lukemista, tulkitsemista ja ymmärtämistä, ja oppien sitä samalla itse.

Samalla kun työtehtäväni ja vastuualueeni ovat vaihtuneet, olen oppinut enemmän Jumalasta ja hänen tahdostaan meitä kohtaan ja minun paikastani seurakunnassa. Olen tullut myös yhä vahvempaan vakaumukseen siitä että voidakseni tehdä tätä työtä minun on tunnettava paremmin teologiaa, kristinuskon perusteita ja niitä historiallisia totuuksia joista kristikunta on keskustellut, väitellyt ja mietiskellyt sitten Jeesuksen maailmaan tulon. Ja jopa sitä ennen.

John Websterin mukaan minkä tahansa kirkon opin täytyy alkaa kirkon teologisesta välttämättömyydestä ollakseen ekumeenisesti elinkelpoinen.

Kirkko on Hengen liikuttama, Hengen tuntema ja Hengen määrittelemä todellisuus ruumiina, jonka elävä sielu on elämän Henki. Kirkko ymmärretään Kristuksessa, samoin kuin Kristusta ymmärretään kirkossa.

Joten kirkon ja paikallisten seurakuntien on sijaittava Pojan ja Hengen kolminaisuuden työn jumalallisessa yhteydessa. Ja tämän rikkaan teologisen perustan ja paikallisten seurakuntien välillä ei voi olla eroa.

Ilman Raamattua ei voi olla teologiaa. Näin olen kokenut ja siksi tunnen että hyvä Raamatun tuntemus on ensimmäinen elinehto sekä seurakunnan johtajille että jokaiselle uskovalle. Itse tunnen kutsua opettajan työhön, sekä ammattinani että kirkon ja seurakunnan parissa. Jumala on kutsunut minut opettamaan hänestä ja hänen sanastaan. Joten ensimmäinen vaatimus on että tunnen Jumalan henkilökohtaisesti ja tunnen hänen sanansa. Mutta tunteakseni hänen sanansa, minua auttaa ja tukee tuo vuosituhantinen perinne Jumalan sanan sekä hänen Sanansa ilmestymisen tulkitsemisessa, sekä oma henkilökohtainen kokemukseni Jumalan läsnäolosta elämässäni ja seurakunnan kokemus Jumalan läsnäolosta.

Siksi uskon yhteisöllä on merkitystä. Kuvittele, että sinun seuraasi liittyy joukko ystäviä, kun ihailet näkymää edessäsi olevaan maisemaan. Kun alatte puhua toisillenne siitä, mitä näette, käy selväksi, että muut ovat huomanneet asioita, joita et olet nähnyt. Kun sinun huomiosi keskittyi yhteen asiaan, toisia kiehtoivatkin maiseman muut osat.

Kun puhut siitä, mitä kukin näitte, syntyy yhteisöllinen näkymä maisemaan, joka on paljon kattavampi ja luotettavampi kuin mikään yksittäinen kertomus siitä. Ryhmä ei vain näe enemmän kuin kukaan yksittäinen henkilö. Ryhmä voi myös korjata yksilön kertomuksen uskon maisemasta. Tarvitsemme siis kumulatiivisen, kattavan ja kriittisen selvityksen uskosta sen sijaan, että olisimme rajoittuneet yhden ihmisen usein hyvin subjektiiviseen käsitykseen asioista.

Espanjalainen kirjailija Teresa de Ávilan maamerkkiteoksessaan Sisäinen linna (1577) ehdottaa, että ajattelemme uskoa linnan tutkimisena. Saatuamme pääsyn sen sisälle kaipaamme, ja meidän on tarkoitus kaivat, tutkia linnan sisäpihoja ja huoneita yksi kerrallaan.

Teresa vaatii, että meidän on oltava varovaisia, ettemme koskaan rajoita kristillistä näkemystä todellisuudesta siihen, mitä olemme henkilökohtaisesti kokeneet, ymmärtäneet tai käsittäneet. Toiset, menneet ja nykyiset, kannustavat meitä menemään pidemmälle ja syvemmälle, avaamalla huoneet "sielun linnassa", kun tutkimme "Kristuksen rajattomia rikkauksia" (Ef. 3: 8).  Meidän kuuluu jäädä kiinni, jonkin sellaisen joka on suurempaa ja ihmeellisempää kuin alun perin ymmärrämme, heijastavaan asutukseen.

Tämä on se mitä Jumala on kutsunut minut siirtämään eteenpäin, olemaan lenkkinä tässä vuosituhantisessa kertomuksessa jota hän kertoo maailmankaikkeudelle ja osana hänen valtakuntansa laajenemista ja ilmestymistä täydellisesti tänne maailman päälle.

Kuinka sitten voimme käyttää teologiaa oman henkilökohtaisen uskomme kehittämiseen sekä sen laajuuden että syvyyden suhteen?

Yksi tärkeä tapa on nähdä teologian kartoittavan uskon maisemaa ja kutsuvan meitä tutkimaan sitä täysin, tietäen että maisemassa on osia, jotka jäävät tuntemattomiksi. Katson teologian kutsuvan minua tutkimaan sitä, mitä en ole vielä kohdannut, ja vahvistamaan sen, mitä en ole vielä ymmärtänyt.

Teologia on pyrkimys, siinä esitetään visio, jonka teologit kutsuvat meitä jakamaan, vaikka monet meistä tutkivat edelleen tämän vision yksittäisiä näkökohtia.

Tämä muistuttaa meitä siitä, että meidän tulisi nähdä kirkko ja paikallisseurakunta oppimisyhteisönä, jonka viisaudet ja oivallukset ylittävät kenenkään yksittäisen oivallukset tai viisauden. Muut, jotka kulkevat Jumalan tarinan läpi, voivat auttaa meitä matkustaessamme heidän kanssaan. Mutta eivät vain meidän ympärillämme olevat ja meidän kanssamme kulkevat voi auttaa meitä. Ne, jotka ovat tehneet uskonmatkan meiltä, voivat myös auttaa meitä, kun teemme saman pyhiinvaelluksen. He esittivät samoja kysymyksiä kuin me, ja heidän vastauksensa voivat rohkaista meitä kamppailussamme tänään.

Kuten suuri keskiaikainen teologi John Salisbury totesi, istumme jättiläisten harteilla. Näemme enemmän ja kauempana olevia asioita kuin he tekivät, ei siksi, että näkökykymme on ylivoimainen tai siksi, että olemme pitempiä kuin he olivat, vaan siksi, että ne nostavat meidät hartioilleen ja heidän suuri kasvunsa lisää meidän pituuttamme ja näköalaamme.

Meidän on myös muistettava, mitä Millard J. Erickson on sanonut, Raamatun maailma ja tämä nykyinen maailma ovat hyvin erilaisia. On tärkeää sanoa evankeliumin sanoma termeillä, jotka ymmärretään nykymaailmassa. Monet teologit ovat yrittäneet tehdä tämän tehdäkseen viestistä maukasta nykyajan mielelle. Jotkut teologit eivät ole muuttaneet pelkästään ilmaisumuotoa, vaan myös sisältöä. Kristillisen sanoman ajattelun tavoitteena on säilyttää sisällön ja raamatullinen oppi samalla, kun sanoma on ymmärrettävämpi nykyään.

Keskimääräinen kristitty, jopa kirkossa säännöllisesti käyvä, asuu kahdessa eri maailmassa. Sunnuntaina tällainen ihminen elää maailmassa, jossa kirveenpäät kelluvat, joet pysähtyvät kuin padot, aasit puhuvat, ihmiset kävelevät vetten päällä, kuolleet ihmiset heräävät eloon jopa päiviä kuoleman jälkeen ja neitsyt äidille syntyy lapsi.

Mutta loppuviikon aikana kristitty toimii hyvin erilaisessa ilmapiirissä. Täällä tekniikka, nykyaikaisten tieteellisten löytöjen sovellukset, ovat normi. Kuinka kauan tällaista skitsofreniaa voidaan ylläpitää? Mitä meidän on säilytettävä jotta ylläpitäisimme todellista kristillisyyttä ja pysyisimme todella kristittyinä?

Kirkon opin ja sen teologian on puhuttava seurakunnalle siten, että Kristuksen kehotus totta: "Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa." (Ef. 6:10).

Kristillisen teologian opiskelu ja jakaminen tarkoittaa siis sekä sen vahvistamista, jonka me olemme jo löytäneet ja johon me luottamme, että asettaa tavoiteen Jumalan ja Kristuksen arvostuksen laajentamiselle. Se muistuttaa meitä sekä siitä mitä tiedämme että siitä mitä meidän on vielä löydettävä. Teologia ei ehkä tarjoa meille lopullista selitysta "Kristuksen rajattomista rikkauksista", mutta se tarjoaa puitteet näiden löytämiselle ja arvostamiselle osana kristillisen opetuslapsuuden jatkuvaa prosessia. Itse sitoudun siis jatkamaan tätä tutkimusmatkaa!

Lähteet:

á Kempis, Tuomas: Kristuksen seuraamisesta (De Imitatione Christi); Kirjapaja; 2006.

Bird, Michael F.: Evangelical Theology, A Biblical and Systematic Introduction; Second Edition; Zondervan Academic; 2020.

de Avila, Teresa: Sisäinen linna (Castillo Interior o Las Moradas); The Interior Castle. – The Collected Works of St. Teresa of Avila. Vol. 2. Transl. Kieran Kavanaugh & Otilio Rodrigues. Washington, D.C. : ICS Publications. 1980.

Erickson, Millard J.: Christian Theology; Third Edition; Baker Academic; 2013.

Grudem, Wayne: Systematic Theology, An Introduction to Biblical Doctrine; Second Edition; Zondervan Academic; 2020.

McGrath, Alister, E.: Mere Discipleship, Growing in Wisdom and Hope; Baker Books; 2018.

Webster, John: The Oxford Handbook of Systematic Theology; Oxford University Press; 2007.

Wright, N. T.: Paul, A biography; Harper One; 2018.

Rakasta Herraa sinun Jumalaasi

"Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?" Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.

Matt 22:36-38

Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi.

5 Moos 6:4-5

Viime viikkojen ajan kipuillessani elämäni, perheeni ja maailman tapahtumien kanssa olen joutunut kasvotusten itseni kanssa ja opettelemaan tuntemaan parammin itseäni, sekä sydäntäni, sieluani ja mieltäni. Toisaalta palaan kirkkoisä Agustinuksen sanoihin, ”Suo, Herra, että tuntisin itseni, jotta voisin tuntea sinut.” Mitä paremmin tunnen itseni, sitä paremmin voin tuntea Jumalaa.

Tunnen jotenkuten sydämeni, omat päätökseni ja osan motiiveista niiden taustalla. Ehkä tutuimmaksi minulle on tullut mieleni, ajatukseni ja oma logiikkani, se miten selitän maailmaa ympärilläni. Mutta se mitä en tunne on sieluni, en tunnista omia tunteitani ja niiden merkitystä omalle ruumiilleni.

Tiedän teorian, tunteet aiheuttavat erilaisia ruumiillisia reaktioita. Tulee pää kipeäksi, vatsaan koskee, hartian jäykistyvät, voi olla selän kanssa ongelmia ja terveys muutenkin reistailla. Mutta että oikeasti tietäisin ja tunnistaisin ne tunteet näiden fyysisten oireiden taustalla on ollut minulle mahdottomuus. 

Mihin pitäisi teitä vielä lyödä, kun yhä jatkatte luopumustanne? Koko pää on kipeä, koko sydän sairas.

Jesaja 1:5

Suoraan sanottuna en ole osannut edes tunnistaa koko ruumista omakseni. Se on ollut aina vähän sellainen puoliksi minun omani, ei koskaan tarpeeksi hyvä, kaunis, terve tai hyvä kuntoinen. Aina vähän rempallaan ja hoidon ja kuntoutuksen tarpeessa. Aina pitäisi korjata jotakin ja aina löytyy jotakin josta en pidä ja jota en tahtoisi omakseni tunnistaa.

Minä en ole ruumiini tai kehoni, se on vain se kehikko ympärilläni jossa todellinen minuuteni, mieleni ja sydämeni ratsastavat. Joka toteuttaa käskyjä joita mieleni ja sydämeni sille antavat, joko hyvin tai huonosti. Se on vain se joka näkyy ja ulkonäöllä ei ole väliä. Ulkoisella ei ole väliä, sisäinen on se todella tärkeä asia. Minun mieleni ja sydämeni ovat ne joilla on väliä. 

Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki.

Psalmien 51:12

Ja sydämeni tilalla käyttäisin mieluummin sanaa tahtoni koska nykykielessä sydämen merkitys on yleensä tunteiden keskus. Ja tunteet ovat se osa minua josta olen ollut todella hukassa. Jos ruumiini ei ole tuntunut osalta minua, niin tunteet eivät edes ole olleet olemassa. Niitä ei ole ollut eikä niillä ole ollut mitään merkitystä.

Tunteet vaihtelevat, ne ovat ailahtelevaisia, niihin ei voi luottaa, ne eivät ole todellisuutta, ne ovat vain tunteita.

Mutta minä itse olen myös tunteeni!

Olen oma ruumiini!

Minun tunteeni ovat minun, ne ovat osa minua. Ja minun ruumiini on minun, se on osa minua. Ja sillä ei ole yhtään mitään väliä mitä muut sanovat.

Nämä sanat ovat viimeinkin nousseet sisältäni ja olen voinut tunnistaa itseni sekä ruumiissani että tunteissani, sielussani, ei vain mielessäni ja sydämessäni, eli tahdossani.

Miten tämä liittyy Jumalan palvelemiseen?

Paaduta tämän kansan sydän, koveta sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se näkisi silmillään, ei kuulisi korvillaan, ei ymmärtäisi sydämellään eikä kääntyisi ja parannetuksi tulisi."

Jesaja 6:10

Ihan ensimmäiseksi voin tunnustaa etten ole palvellut Jumalaa sielullani, koska en ole tunnustanut sen osan olemassaoloa itsessäni. Välillä vuosien varrella Pyhä Henki on herätellyt jotakin ja vastahakoisesti olen suostunut myöntämään että minullakin on jotain tuollaista mutta heti kun on ollut mahdollista olen sen piilottanut uudestaan jonnekin tajuntani, tai alitajuntani, viimeiseen nurkkaan.

Olen harjoitellut Jumalan rakastamista kaikesta sydämestäni. En ole siinä mitenkään täydellinen tai erityisen osaavainen, mutta se on mitä olen eniten harjoitellut. Välillä todella kovalla kurilla ja omalla yrittämisellä tuoden Jumalan eteen päätökseni ja tapani elää elämääni.

Ankaruus ja armottomuus ovat monesti, vuosien varralle, olleet osa kristillisyyttäni ja uskoani Jumalaan. Salatussa sydämessäni olen uskonut ankaraan, auktoriteettiseen Jumalaan joka on suorastaan armoton omiaan kohtaan. Ja joka vaatii jatkuvia suorituksia jotta hän voisi hyväksyä minut.

Vähitellen kerroksia pois kuoriessani olen tajunnut että tuo ankara ja armoton, auktoriteettinen jumala, onkin oma luomukseni ja sillä ei monessa suhteessa ole laisinkaan tekemistä oikein, Raamatun elävän Jumalan kanssa.

Rehellisesti sanottuna, olen eksyksissä kuin pieni lapsi. Onneksi Jeesus on kutsunut meitä lapsen kaltaisiksi, tulemaan Jumalan luokse kuin pieni lapsi isänsä luokse. Onneksi, koska se on ainoa mihin minä kykenen. Ja onneksi meille on annettu avuksi ja oppaaksi Pyhä Henki ja voin jättää nämä huolet Jumalan käsiin.

Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.

Snl 4:23

Mieltäni olen myös vuosien varrella hionut, varsinaiseksi rauta-ansaksi tai vanteeksi ympärilleni. Olen luonut teräksisen mielen joka pakotti minut niin ahtaaseen paikkaan että siellä ei ollut minulle enää tilaa elää ja hengittää, saati tilaa elävälle Jumalalle. Jouduin tekemääni ansaan yksin ja joka hetki mieleni vaati minulta yhä suurempia uhrauksia ja tarkempia sääntöjä, siihen saakka että edes sängystä ylös nouseminen aamulla tai ovesta ulkomaailmaan lähtö olivat minulle mahdottomia tekoja.

Jouduin oman tahtoni vangiksi koska olin muodostanut maailman jossa kaikki riippui minusta. Koko vastuu maailmasta ja sen pyörimisestä oli minulla ja jos en suorittanut tehtävääni täydellisesti koko maailma romahtaisi.

Tarvitsin useamman vuoden parantumisprosessin päästäkseni ulos tästä itse tekemästäni ansasta. Tämä prosessi on meneillään edelleen. Mutta kaikkein tärkeintä oli myöntää että vastuu maailmasta ja sen pyörittämisestä oli Jumalalla. Maailmalla meni ihan hyvin ilman minua, kysymys oli meneekö minulla hyvin tässä maailmassa.

Rehellinen vastaus oli että ei, ei mennyt mitenkään hyvin. Ja siihen tarvitsin Jumalan hoitoa ja voimaa että pääsin eteenpäin ja saatoin alkaa elämään uudelleen.

En vieläkään tunne itseäni mitenkään hyvin. Joka päivä tulee vastaan uusia asioita joista iso osa on suorastaan ärsyttävän itsestään selviä tai lapsellisen helppoja. Olen useaan kertaan sanonut tämän prosessin aikana että inhoan aforismeja ja itsestään selviä totuuksia koska ne olevinaan tietää mutta oikeasti, ihan oikeasti sisälläni, en tiedä niitä laisinkaan, toistelen vain tyhjiä sanoja ja puoliksi opeteltuja totuuksia.

Sama on Raamatun kanssa. Olen kyllä aina tiennyt että Jumala on armollinen, niinhän Raamattukin sanoo ja kaikki pastorit kaikissa saarnoissaan ja kirjat ja kaikki. Mutta ymmärtää se armollisuus omalla osallani, antaa sen totuuden muuttaa minua, kun en edes tiedä kuka minä olen ja mistä minut löytää, se ei vain ole ollut mahdollista.

ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä –

Room 2:15

Enää en tahdo vahingoittaa itseäni. Tai tunne että armo ja anteeksianto ovat mahdollisia kaikille, paitsi minulle. Enää en yhtä paljon keskity ansaitsemaan Jumalan rakkautta vaan yritän ottaa sitä vastaan ja rakastaa itse häntä takaisin.

On hämmentävää perustaa suhde rakkauteen. Vielä hämmentävämpää on miettiä ja etsiä mistä se rakkaus tulee, mikä minussa vastaa Jumalan rakkauteen ja heijastaa sitä takaisin hänelle. Ja opetella ymmärtämään että voin luovuttaa jotakin Jumalalle vasta kun itse tunnistan sen.

Voin rakastaa Jumalaa koko sydämelläni, vain jos tunnen sen kokonaan. En tiedä onko se koskaan mahdollista mutta rakastan Jumalaa sillä osalla sydämestäni jonka jo tunnen. Rakastan häntä joka päivä enemmän ja syvemmältä sydämestäni koska päivittäin opin tuntemaan itseäni paremmin.

Se pikkuruinen osa sielustani joka on minulle tullut tutuksi on aika hassuna Jumalaan. Se ei voi kuin tanssia ja iloita Jumalan mukana koska se on päässyt vapaaksi ja saanut tulla tunnetuksi. Emmekö me kaikki tahdo että meidän olemassaolomme tunnustetaan ja meidät tunnetaan nimeltä. Tätä on minun sieluni tahtonut koko elämäni ajan.

Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.

1 Kor 2:16

Minun usein ylipullistunut mieleni rakastaa myös Jumalaa, sitä mukaa kun siitä vapautuu tilaa itsensä ihastelulta. Tahto ei ole helppo luovuttaja, se pitää kiinni ja pinnistelee loppuun saakka, ainakin minun tahtoni. Mutta askel askeleelta olen ymmärtänyt että minä en oikeasti osaa, enkä ymmärrä itse. Minä näen vain osan, Jumala näkee kaiken. Ja Jumala tietää kaiken. Jumalan suunnitelmat ovat paremmat kuin minun omani ja minä voin luottaa niihin. Minä voin luottaa mieleni hänen rakastaviin ja ihmeellisiin käsiinsä.

 

Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne. Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.
Room 12:1-2

Aito elämä

 

Jeesus sanoo: ”Tule ja seuraa minua!” 

Monien vuosien ajan tunsin vähän häpeää tunnustaa että olen uskovainen. Kasvoin uskovaisessa perheessä ja minua kiusattiin koulussa sen takia ja sain kokea että en kuulu porukkaan koska olen uskis ja erilainen. Uskontunnustamisen mielikuvaksi tuli hylätyksi joutuminen ja ulkopuolisuuden kokemus. Toisaalta seurakunnassa ja erityisesti nuortentoiminnassa sain tuntea kuuluvani ja kokemuksen Jumalan rakkaudesta minua kohtaan olivat hyvin voimakkaat ja lapsuudesta lähtien ja tein itse uskonpäätöksen ja kävin kasteella. Mutta silti uskon tunnustaminen uusille ihmisille oli vaikeaa, aina oli pelko että joudunko taas porukan ulkopuolelle, hylätäänkö minut, kelpaanko uskovana muille.

Viimein aikuisena koin yhä vahvemmin että Jeesus kutsuu minua seuraamaan itseään ja siihen kuuluu se että tunnustan myös suullani häntä seuraavani. Elämänmallini ei ollut ristiriitainen uskon ja Jeesuksen seuraamisen kanssa, ainakaan ulkoisesti, sydämessä löytyi kyllä paljon syntiä ja löytyy valitettavasti vieläkin. Mutta tahdoin myös uskaltaa näyttää ja kertoa että olen uskova, olen kristuksen seuraaja, tämä on minun identiteettini.

 Joten tein päätöksen että kaikkein helpointa on kun sen saa kerralla pois sydämeltä. Eli elää sillä tavalla ja puhua sillä tavalla että kukaan ei voi erehtyä ja ettei minun uskoni tule myöhemmin yllätyksenä. Minulle tämä tarkoitti sitä että aloin esittelyn yhteydessä etsiä mahdollisuuksia kertoa toisille olevani uskossa. En sanonut sitä heti ensimmäisessä lauseessa, tyyliin; Hei, olen Joanna Sormunen, olen uskossa/uudestisyntynyt uskovainen. Mutta se tarkoitti sitä että etsin heti ensimmäisessä keskustelussa mahdollisuuden jossa voisin kertoa olevani uskossa.

Tässä vaiheessa olin asunut Ecuadorissa jo useamman vuoden ja tämä oli varsin helppoa tehdä. Ihmiset kyselevät täällä uusilta ihmisiltä paljon asioita ja koska olen ulkomaalainen minulta kysellään vielä enemmän. Halutaan tietää mistä olen kotoisin ja miksi olen Ecuadorissa ja mitä teen. Näihin kysymyksiin vastatessa oli helppo sujauttaa väliin että, olen muuten uskossa ja uudestisyntynyt uskovat ja uskon ihan oikeasti Jeesukseen.

Alkuun se sai aikaan hermostuneen hiljaisuuden koska itse koin asian niin vaikeaksi ja toin sen esille niin tössyttämällä. Mutta vähitellen uskosta puhuminen alkoi tulla luonnollisemmaksi. Varsinkin kun näin että jotkut ihmiset eivät siitä pitäneet, toiset loukkaantuivat asiasta puhumisesta, jotkut totesivat että heille se oli ihan sama, toiset taas innostuivat että niin ovat hekin ja sitten jotkut halusivat puhua asiasta enemmän ja kuulla miksi olen uskossa.

 Mikään ei lopulta muuttunut, muuta kuin kaikki. Minä elin nyt ulkoisesti sitä mitä sisälläni oli ja se vapautti minut elämään myös sisintä elämääni todeksi. Ja se että minä leimauduin avoimesti Jeesuksen seuraajaksi rokaisi ihmisiä etsimään minua tehdäkseen kysymyksiä. Välillä se sai myös joitakin välttämään minua kokonaan ja kieltätymään olemasta tekemisissä minun kanssani. Mutta koskaan kaikki ihmiset eivät ole kanssasi yhtä mieltä ja pidä sinusta, teit mitä tahansa. Aikuisena ihmisenä tiesin ja ymmärsin sen ja pystyin hyväksymään että kaikki eivät aina tahtoisi olla minun ystäviäni.

Lapsuudesta lähtien olen käynyt seurakunnassa ja lukenut Raamattua ja saanut opetusta siitä että minun tulee seurata Jeesusta ja yrittää olla hänen kaltaisensa, muuttaa yhä enemmän Jeesuksen kaltaiseksi. Lapsena se tarkoitti sitä että kävin seurakunnassa ja olin kiltti. Nuorena aloin ymmärtää että se tarkoitti yhä enemmän valintojani, sitä kuka olen, mitä teen, miten käytän aikaani ja kohtelen toisia ihmisiä.

Useimmiten se oli omaa yrittämistäni. Aikuistumiseen on liittynyt se että olen aloittanut ymmärtämään armoa ja sitä että Jeesus rakastaa minua tällaisena ja että Pyhä Henki muuttaa minua. Yksi tärkeä ymmärrys oli että muuttuakseni Jeesuksen kaltaiseksi minun on vietettävä aikaa hänen kanssaan. Ei vain seurakunnassa vaan kotona ja elämässäni yleensäkin, lukemalla Raamattua ja rukoilemalla.

Varsin vaikeassa elämänvaiheessani aloitin lukemaan Raamattua läpi vuodessa. Totesin että onhan niitä Raamatun eri kirjoja tullut luettua mutta en ole sitä koskaan lukenut läpi, kannesta kanteen, tarkoituksella. Alkuun lukiessani huomisin että Raamatussa oli kohtia joita en ollut koskaan aikaisemmin huomannut ja ne tuntuivat aivan uusilta ja oudoilta. Tämä rohkaisi lukemaan yhä enemmän ja pohtimaan Jumalan sanaa ja mitä se merkitsee meille. Parin vuoden jälkeen alkoi vastaan tulla tuttuja kohtia, muistoja siitä miltä oli tuntunut kun luin sen edellisen kerran ja jopa tunne että minähän tunnen jo tämän kaikki, ehkä jopa ajatus että onko tällä Raamatulla mitään uutta sanottavaa minulle.

Rukouksessa kysyin tätä Jumalalta ja sain häneltä näyn. Siinä seisoin valtavan meren äärellä. Itse olin astunut jo mereen ja laineet löivät hiemän nilkkojeni yli. Saatoin tuntea meren kosteuden, suolaisuuden ja lämmön ja jopa nähdä aavan edessäni. Sitten Jumala vei minua syvemmälle, ensin vesi oli vähän syvempää ja viimein ylettyi jopa pääni yli ja sitten se syveni yhtäkkiä valtavasti ja saatoin tuntea ympärilläni äärettömyyden. Vettä riitti päälläni, takanani, allani, edessäni ja sivuillani ja se oli täynnä elämää ja ihmeitä ja minulla ei ollut edes kykyä ymmärtää miten syvä, korkea, pitkä ja laaja se oli, se vain jatkui äärettömyyksiin joka suuntaan.

Samalla sain tunteen että Jumala sanoi minulle: Tällainen minä olen. Minulla ei ole loppua. Koskaan et voi ymmärtää minua täysin tai oppia kaikkea. 

Tunnen että tämä koskee sekä Jumalaa itseään, hänen rakkauttaan että hänen sanaansa. Jumala on aina enemmän kuin mitä me voimme ymmärtää, tuntea tai käsittää. Aina löytyy enemmän ja koskaan Jumala ei toista itseään, ei käy tylsäksi tai käy vanhaksi. Jumala on aina ajankohtainen, aina mysteerillinen, aina rakastava ja mielenkiintoinen.

Samalla olen myös alkanut ymmärtää että kärsimys ja vaikeudet ovat lahja koska niiden kautta Jumala muuttaa meitä enemmän hänen kaltaisekseen. Meidän saviruukkumme ohenee ja kuluu ja sen läpi kuultaa Jeesuksen valtava aarre ja valo. Meitä puhdistetaan ja täytetään kullalla Jumalan käsissä, vähitellen.

Minulla on etuoikeus elää Kristuksen omana. Hänessä olen täysin vapaa, hänessä olen oppinut mitä on rakkaus koska hän on rakastanut minua ensin ja hänessä voin olla onnellinen ja löytää täydellisen onnen ja ilon jotka ovat Jumalassa.

 Paljon minulta puuttuu vielä. Täällä maan päällä emme koskaan ole täydellisiä. Voimme vain kilvoitella täydellisyyttä kohti, yrittäen saavuttaa lopullisen palkinnon, pitäen katseemme Kristuksessa, Jumalassa Kaikkivaltiaassa.

Tavoitteeni on edelleen sama kuin lapsuudessani. Tulla yhä enemmän Kristyksen kaltaiseksi. Rakastaa kuten Jeesus rakasti meitä. Antaa elämäni joka päivä hänen edestään ja muiden edestä. Nauttia ja iloita Pyhän Hengen läheisyydestä ja työstä elämässäni. Kunnioittaa ja palvoa Jumalaa joka päivä, jokaisella teollani ja ajatuksellani, koko sydämestäni, mielestäni ja sielustani. Ja tuoda Jumalan rakkautta muille ihmisille. Julistaa hänen pyhyyttään ja rakkauttaan kaikille jotka tapaan ja opettaa niitä jotka Jumala tuo elämääni tuntemaan hänet yhä paremmin.

Ennen kaikkea tahdon elää aidosti.