Taisteluja ja Vastoinkäymisiä - STS matka Guatemalaan - Osa 3

STS koulutukseen lähtö tuntui kotona mahdottomalle. Kävimme pojan kanssa ennen sitä psykologilla ja psykiatrilla, mies oli kiukkuinen siitä että olisin lähdössä pois heti sen jälkeen kun olin vasta palannut Suomesta. Samalla Jumala puhui sydämelleni että Hänellä oli asiat hoidossa. Minun piti jättää ne Hänen käteensä ja luottaa.

Jatkokoulutuksessa - kuvassa edessä sinisessä paidassa mam-kansaan kuuluva pastori Abel, hänen vasemmalla puolellaan Rosy El Salvadorista, Rosyn takana Elizabeth, isäntäperheemme ensimmäinen tytär. Pöydän toisella puolella pastoriopiskelija, mam-kansaan kuuluva Orbin ja oikealla puolella Angelina, filippiiniläis-usalainen lähetystyöntekijä Meksikossa.

Minun poissaollessani poika sai lisää isä-aikaa ja heidän suhteensa selkeästi on syventynyt ja kasvanut. Samoin pojan luottamus isää kohtaan ja siihen että isä todella rakastaa häntä ja välittää hänestä.

Jatkokurssi pidettiin isäntäperheen autotallissa. Lattia oli kalteva joten sai pelätä kaatuuko tuoli selälleen jos istui matalammalla puolella pöytää. Kuvassa vasemmalla Mauricio, ihana veljemme Hondurasista, pöydän päässä Angelina, hänen oikealla puolellaan Elizabeth, Elizabethin oikealla puolella Rosy ja oikealla musta lippis päässään meidän isäntämme Mario.

Avio-ongelmiin sain selkeän sanan Jumalalta, Hän toi meidät uudelleen yhteen ja Hänen tarkoituksensa on että olemme yhdessä. Minun pitää vain luottaa, mikä on minulle kaikkein vaikeinta tässä maailmassa. Mutta itse olen rukoillut että voisin antaa koko elämäni täydellisesti Jumalalle ja luottaa Häneen kaikessa.

Kurssimme johtaja, irlantilainen Bryan, ohjeistaa miten kertoa Raamatun kertomuksia. Vaaleanpunaisessa paidassa vasemmalla Mauricio, edessä usalainen Alex joka on ollut lähetystyössä Ecuadorissa.

Minä en ollut ainoa jolle kurssille tulo tai siellä olo oli vaikeaa. Kurssimme johtaja, irlantilainen Bryan, sairastui malariaan ja oireet puhkesivat kurssin aikana. Hän oli ennen Guatemalan kurssia käynyt Etelä-Afrikassa pitämässä STS-peruskurssin ja ilmeisesti saanut sieltä taudin.  Lisäksi hänellä oli vatsaoireita ja hän joutui syömään useampaa lääkettä kurssin aikana.

Onneksi Bryan sai paikalliselta lääkäriltä lääkkeet jotka selkeästi kohensivat hänen kuntoaan jo muutamassa päivässä. 

Bryan malaria-kuumepiikin valloissa.

Kun hän oli parantunut aloimme me muut sitten sairastua, ilmestyi erilaisia flunssia, päänsärkyjä ja itselleni alkoi oireilla vanha niskavamma jonka ansiosta niskanikama painaa hermoa. Lopulta se meni niin pahaksi että oikean puolen kädestä ja jalasta alkoi kadota tuntoaisti ja ne olivat kuin nukuksissa.

Päivät olivat pitkiä eikä millään jaksanut istua koko aikaa. Tässä kuvassa vasemmalla hondurasilainen Nilda, aivan ihana sisar josta jäi monta ihanaa muistoa. Hänen vierellään punaisessa hameessa Rosy, pöydän takana seisoo Angelina. Kuvassa edessä oikealla vihreässä paidassa Costa Ricasta kotoisin oleva Luis ja pöydän päässä istuu Elizabeth.

Koko kurssin ajan taistelimme ongelmallista kommunikaatiota vastaan. Jotenkin tieto ei ollut mennyt perille tai se oli vääristynyt matkan aikana ja kurssin alkamis- ja loppumisajoissa oli sekaannuksia. Samoin kuin päivämäärissä, keston pituudessa, jne.

Vasemmalla istuva isäntämme Mario kertoi Raamatun tarinen, hänen mentorinaan toimi Mauricio joka puolestaan saa mentorointiohjeita Bryanilta.

Kurssin aikana tapahtui myös kaikkein surullisin taistelu. Yksi hondurasilaisista sai uutisen kotoaan että hänen neljätoistavuotias pikkusisarensa oli raiskattu sähkökatkoksen aikana heidän kotikaupungissaan. Edwin joutui viimein matkustamaan kotiin ja jättämään kurssin kesken voidakseen auttaa sisartaan ja äitiään ja hoitaakseen tyttäriään joista hänen äitinsä oli huolehtinut, jotta hänen vaimonsa voisi käydä töissä.

Minä ja isäntäperheen keskimmäinen tytär Rocío.

Taistelu ei ole yksinkertaista ja se voi olla hyvin tuskallista. Meidän tulee kuitenkin muistaa että lopulta se on jo voitettu. Kukaan ei voi voittaa meitä jos olemme Herrassa, eikä kukaan ole suurempi tai voimakkaampi kuin meidän Jumalamme.

Takana valkoisessa paidassa isäntämme Mario. Isäntäperhe piti meistä loistavaa huolta ja osoitti anteliaisuutta kaikessa. Keskellä Bryan ja oikealla hänen vaimonsa Ami, eli Amarylis.

Minulle ehkä vaikeimpia olivat yöt. Meitä oli samassa huoneessa neljä naista. Yöllä oli aina melua, joko ulkoa tai sitten samasta huoneesta tai muualtapäin taloa. Jos nukuin jalat ikkunaan päin, niillä oli kylmä mutta muuten oli kuuma. Jos nukuin pää ikkunaan päin, lämpötila tuntui mukavalta mutta niskakipu paheni.

Elizabeth harjoittelee Raamatun tarinan kertomista pienryhmässään. Häntä kuuntelevat Alex, Nilda ja Luis.

Tai oikeastaan kaikkein vaikeimpia olivat aamut. Minä en ole aamuihminen, jokainen joka tuntee minut tietää sen. Ja nyt piti herätä kuudelta tai aikaisemmin, seistä jonossa vessan edessä että pääsisi pesemään hampaat ja suihkuun. Viimein aloin käydä illalla ennen nukkumaan menoa suihkussa, joka luultavasti aiheutti niskaongelmat. Mutta samalla se myös hepotti nukkumista, koska oli viileämpi olo eikä tarvinnut nousta aamulla niin aikaiseen.

Rocío harjoittelee Raamatun tarinan kertomista. Häntä kuuntelevat Bryan, Mauricio ja yksi peruskurssilainen.

Mutta ihmeellisesti Jumalan armo kantoi kaiken tämän keskellä. Kestin aamuherätykset ja nukuin kaiken keskellä ja sain levättyä. Kun alkoi tuntua sille että tarvitsin edes hetken omaa aikaa, huone olikin sopivasti tyhjänä tai sain puikahdettua pihalle jonnekin missä pystyin olemaan yksin. Ja muiden jatkuva seura ei tuntunut niin pahalta kuin kuvittelin. Oli mukava olla siskojen ja veljien seurassa. Ja kun oikein paha koti-ikävä iski sain Minnyn (isäntäperheen chihuahan pennun) syliin tai Abigail (isäntäperheen nuorin tytär) tuli viereen. 

Minä ja Abi, eli Abigail. Isäntäperheen nuorin tytär.

Yksi parhaista hetkistä koko koulutuksessa oli kun olin keskittynyt lukemaan kirjaa iPadiltä ja Rocío (isäntäperheen keskimmäinen tytär) tuli yllättäen halaamaan minua ja kuiskasi korvaani: Minä sitten rakastan sinua niin paljon.

Abigail leikkii Minnyn, chihuahua pennun, kanssa.

31 Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?

32 Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?

33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.

34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.

35 Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?

36 Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina".

37 Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.

38 Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,

39 ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Roomalaisille 8:31-39

Simply The Story Guatemalassa - Osa 2

STS, Simply TheStory, eli Vain Kertomus-järjestö on kehittänyt menetelmän jolla voidaan opettaa Raamattua ihmisille jotka eivät osaa lukea, joiden lukutaito on heikko tai jotka mieluummin oppivat muulla tavalla kuin lukemisen kautta.

Aamupala keskustelua ja suunnittelua, kuvassa minä (oikealla), Ami (keskellä) ja Angelica (vasemmalla).

Itselleni, joka tulen maasta ja kulttuurista jossa lukumisaste on hyvin korkea ja sitä kunnioitetaan paljon, sekä lisäksi nautin lukemisesta, tämä on ollut haaste. Samalla Jumala on herättänyt valtavan kutsun tätä menetelmää kohtaan. Onhan Ecuador ja koko Latinalainen Amerikka täynnä lukutaidottomia, heikosti lukevia ja valtavia määriä ihmisiä jotka eivät tahdo lukea vaan pitävät parempana jotain muuta tapaa oppia ja opiskella.

Minä kerron tarinaa, ei Raamatusta vaan kuvausta, eli lyhyttä tarinaa jolla ihmisille selkeytetään koulutuksessa STS-menetelmää.

STS on henkilökohtaisesti minulle rukousvastaus alkuperäiskansojen kanssa tehtävään työhön. Mutta se on hyvä työväline kehitysmaihin maaseudulla asuvien kanssa tehtävään työhön ja myös kaupunkien syrjäalueilla tehtävään työhön. USAlaisten tilastojen mukaan yli 80% heidän asukkaistaa on joko lukutaidottomia, heikosti lukevia tai ihmisiä jotka oppivat mielluummin muulla tavalla kuin lukemalla. Miten suuri tämä luku onkaan Ecuadorissa? Tai koko Latinalaisessa Amerikassa?

Osallistujia ja kouluttajia Guatemalan STS-peruskurssin ensimmäiseltä viikonlopulta.

Guatemalan koulutukseen kuului kaksi viikonloppua kestävä peruskoulutus ja viiden päivän pituinen jatkokoulutus. Peruskoulutuksessa sain olla mukana kouluttajana. Oli todella haastavaa opetella kaikki tarvittava materiaali ulkoa. Muistilappuja tai mitään apuja ei saanut olla. Kaikki piti olla riippumatonta paperista ja musteesta. Lisäksi jatkokoulutuksessa kerroin kaikille kurssinosallistujille ja opettajille Raamatun kertomuksen ja tein heille STS-mallin mukaisesti syventävät kysymykset ja johdin keskustelua. Jonka jälkeen kaikki tekemäni arvosteltiin ja käytiin läpi paikkapaikalta.

Luis kertoo STS-tarinaa perhosesta peruskurssin osaanottajille.

Henkilökohtaisesti suuri haasteeni on ollut koko elämäni ajan etten opi asioita ulkoa. Koulussa opettaja uhkaili että jäisin luokalleni kun en millään oppinut Isä Meidän rukousta. Vuosien ajan olen rukoillut että Jumala auttaisi minua oppimaan Raamatunkohtia ulkoa. Jumalalla on aikamoinen huumorintaju ja Guatemalassa olon aikana olen opiskellut Raamatunpaikkoja ulkoa oikein olan takaa, tosin vähän eri tavalla kuin ajattelin niitä oppivani. Toiveeni oli tietenkin että ne jotenkin itsestään tarttuisivat aivoihini yhden lukukerran jälkeen.

Bryan (peruskurssin ja jatkokurssin johtaja) kertoo STS-tarinaa ja antaa ohjeita miten tulemme toimimaan pienryhmissä.

Varsinainen loppukoe oli toisena viikonloppuna kun kerroin Johanneksen evankeliumista tarinan sokeasta miehestä ja johdin sitten paikalla olevat peruskurssilaiset sekä jatkokurssilaiset ja opettajat keskustelemaan tarinasta ja tein heille syventäviä kysymyksiä.

Angelinan (ensimmäinen oikealta) pienryhmä johon kuului myös Edwin Hondurasista (toinen oikealta) ja Mauricio (toinen vasemmalta), myöskin Hondurasista. Hondurasilaiset kävivät kanssamme myös jatkokoulutuksen.

Kokonaan tarina ja kysymykset kestivät melkein tunnin. Ihmeellisintä kaikessa oli, että tunsin selkeästi että Jumala kutsui minua kertomaan tarinan ja itse vapaaehtoisesti pyysin että saisin sen tehdä. Tarinan jälkeisessä keskustelussa kaksi ihmistä kertoi kyyneleet silmissään miten tarina oli heitä koskettanut ja pitivät oman todistuksensa siitä miten Jumala oli heidät vapauttanut omista tilanteistaan.

Jatkokoulutuksen ensimmäinen päivä. Kerroimme omasta elämästämme ja siitä miten Jumala kutsui meidät STSn työhön.

Myöhemmin myös Rosy, yksi jatkokurssilaisista ja huonekaverini, kertoi että tämä Raamatunpaikka oli hänelle henkilökohtaisesti lupaus jonka Jumala oli tehnyt, kun hän oli kahdeksanvuotiaana taistellut syövän kanssa. Hän oli silloin tukeutunut Jumalan lupaukseen vapauttaa hänet syövästä ja parantumisensa jälkeen, kun hänen toinen jalkansa jäi toista lyhyemmäksi, lupaukseen siitä että kaikella oli merkitystä. Tämäkin oli tapahtunut jotta Jumalan työt kirkastuivat Rosyn elämässä ja itse sain olla todistamassa tämän lupauksen täyttöön panoa. Rosy elää elämäänsä joka päivä Jumalan valtakunnan ja Hänen töidensä kunniaksi.

Aamullista ylistystä STS-jatkokoulutuksessa. Kuvassa Edwin (ensimmäinen vasemmalta), Orbin (mam-kansaan kuuluva guatemalainen nuori mies), Mauricio (seisoo oikealla vaaleanpunaisessa paidassa), Angelina (toinen oikealta) ja Rosy (oikealla etummaisena).

Oli suuri etuoikeus saada olla osallisena Jumalan toimintaa ja kertoa Hänen sanaansa muille ja nähdä miten se toimi ihmisten elämässä. Oli myös etuoikeus saada tulla ravituksi Jumalan sanalla ja antaa Hänen toimia minun omassa elämässäni.

 

Mam-kansaan kuuluva pastori, Abel, kuuntelee kun jatkokurssilaiset käyvät läpi hänen esittämäänsä Raamatun kertomusta ja kritisoivat hänen tapaansa käyttää STS-menetelmää.

”Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija”

Heprealaisille 4:12

Guatemalan STS matka - osa 1

Guatemalassa minua odotti kaksikerroksinen rivitaloasunto ja kuusihenkinen perhe kahden chihuahuan kanssa. Varsinaisen ihmeen kautta meitä oli isäntä perheen lisäksi majoittunut taloon kaksitoista henkeä.

Lentokentän ulkopuolella Guatemalassa. Oven ulkopuolella oli heti odottamassa iso ihmisjoukko joka piti valtavaa mölyä. Lisäksi paikalla oli ilmapallonmyyjiä ja kukkaismyyjiä. Mutta ei isäntäperheen edustajaa. Eikä minulla tietenkään ollut heidän puhelinnumeroaan. Onneksi Isä piti huolta ja pienen (vajaan puolen tunnin) odottelun jälkeen paikalle ilmestyi isäntämme Mario.

Perheen isä, Mario, äiti Mari Isabel sekä kolme tytärtä, Elizabet, Rocío ja Abigail ja tyttärien serkku nukkuivat vanhempien makuuhuoneessa. Elizabetin ja serkun yhteisessä makuuhuoneessa meitä oli majoittautuneena neljä naista. Minä, filippiiniläis-usalainen Angelina joka on lähetystyössä Meksikossa, Hondurasilainen Nilda sekä El Salvadorista kotoisin oleva Rosy.

Selfie lenteokentän ulkopuolelta. Aikaa oli ihmetellä, kaivaa iPad esiin ja ottaa kuviakin. Ehdin myös keskustella avuliaan taksikuskin kanssa joka olisi halunnut soittaa isäntäperheelle että tulisivat jo vastaan. Mutta kun sitä puhelinnumeroa ei ollut.

Viereisessä Rocíon ja Abigailin makuuhuoneessa majailivat Mauricio ja Edwin Hondurasista, costa ricalainen Luis sekä David USAsta. Kakkoskerroksen tietokonenurkkauksessa nukkuivat myöskin USAlainen Alex ja Guatemalaiseen mam-heimoon kuuluvat Abel ja Orbin.

Minä ja huonekaverini. Vasemmalla punaisessa hameessa Rosy El Salvadorista, keskellä filippiiniläis-usalainen Angelina joka on lähetystyöntekijä Meksikossa ja oikealla hondurasilainen Nilda. Ihania ja rakkaita sisaria joita on kova ikävä, ihan joka hetki.

Alakerran varastohuoneessa majailivat kurssin johtaja, irlantilainen Bryan, ja hänen dominikaanisesta tasavallasta kotoisen oleva vaimonsa, Ami.

Naisten huone Guatemalassa. Minun makuupaikkani oli ikkunan vieressä olevat patjat. Ne tunnistaa niiden vieressä olevasta matkalaukusta. Sinisen sängyn kohdalla nukkui Nilda Hondurasista, telttasänky vaihdettiin puhallettavaan retkipatjaan koska se oli niin epämukava. Vasemmalla olevalla vihreallä puhallettavalla patjalla nukkui Rosy El Salvadorista ja oikealla olevilla patjoilla nukkui filippiiniläis-usalainen Angelina. Kuvasta puuttuvat tietenkin loput matkalaukut sekä kengät ja kaikki muut tavarat joita meillä oli mukana.

Lämpötilat olivat ulkona päivän aikaan yli +30, sisällä oli vielä lämpöisempää, ilmastointia kun ei ollut. Sateiset päivät olivat erittäin tervetulleita koska niiden aikana ei sisälämpö kohonnut samalla tavalla. Meillä oli makuuhuoneen ikkunassa aina verhon lisäksi roikkumassa minun pussilakanani. Se ei ollut sisustuspäätös vaan yritys estää aurinkoa lämmittämästä huonetta saunaksi.

Isäntäperheemme asunto. Kaksi keskimmäistä ikkunaa kuuluvat heidän asuntoonsa. Oikein ja vasemmanpuoleiset ovat naapureiden asuntoja. Alhaalla autotallissa pidimme jatkokurssia.

Ensimmäisenä päivänä meitä oli huoneessa paikalla vain minä ja Angelina jonka jo tunsin Ecuadorin Bellavistan-kylässä tapahtuneesta STS-koulutuksesta. Nukkumaan mennessä katselin huonetta ja ihmettilin mihin oikein aioimme laittaa kaksi muuta naista. Miten he mahtuisivat pieneen huoneeseen kanssamme? Miten voisimme jakaa pienen tilan neljän naisen ja matkalaukkujen kesken? Ja miten koko konkkaronkka, naiset, miehet ja isäntäperhe, selviäisimme hengissä ja selväjärkisinä yhden ainoan suihkun kanssa?

Vihreä alue isäntäperheen asuinalueella. Siellä oli yleensä aamusta iltaan kuntoilijoita, lapsia tai perheitä. Elämänrytmiä oli mukava seurata.

Oli ihmeellistä nähdä miten sopu antoi sijaa. Naapurihuoneen miesten keskustelu aiheutti välillä närää, samoin se kun olin sopinut kaikkien kanssa että ensimmäinen suihkuvuoro, kello puoli kuusi aamulla olisi minun, ja sitten suihkussa olikin jo joku muu. Edwinin jatkuva ylistyslaulu, keskellä yötä ja aamu kuudelta, alkoi välillä häiritä ja naapurihuoneesta taas valitettiin että naistenhuoneesta kuului kuulemma kikatusta aamuyöhön saakka. Tietokonenurkassa välkkyi tietokoneen valo pitkälle yöhön ja vessa- ja kylpyvuoroissa oli aikamoinen sotviminen.

Isäntäperheemme asuinalue, Ciudad de Guatemalan nukkumalähiö.

Mutta kummallisesti kukaan ei harmistunut toiselleen. Jopa talossa kaikuva jatkuva öinen kuorsaus otettiin huumorilla. Samoin kuin se että joku oli jatkuvasti myöhässä aamupalapöydässä.

Emäntämme, Mari Isabel, ja hänen nuorin tyttärensä, Abigail, perheen olohuoneessa.

Isäntäperhe palveli meitä valtavalla rakkaudella ja saimme taistella jotta he suostuivat että mekin voisimme välillä tiskata astioita tai jopa laittaa ruokaa. Kun he tajusivat coca-cola riippuvaisuuteni, niin limpparia alkoi ilmestyä jopa aamupalapöytään. Jos koti-ikävi iski viereen istui Rocío tai Abigail, tai syliin tunki chihuahuan pentu Minny. Koskaan ei jäänyt vaille halausta, siunauksen toivotusta tai ystävällistä hymyä. Ei edes keskellä yötä ylhäällä kukkuessaan tai aamulla pöpperössä vessaan kulkiessa.

Perheen nuorin tytär, Abigail, ihastui kovasti iPadiini ja kävi ottamassa sillä selfieitä sekä pelaamassa pelejä. Kuvat ovat mukava muisto kurssin jälkeen.

Koko kurssi oli valtava siunaus ja etumakua siitä kun jonakin päivänä seisomme Jumalan edessä suurena joukkona veljiä ja sisaria, jokaisesta maasta, jokaisesta kansasta ja ylistämme Jumalaa jokaisella kielellä.

Minä ja hondurasilainen Nilda Amatitlan-järven edustalla. Mustat trikooni saivat monta ihmettelevää katsetta :)

Meillä oli kaikilla yhteinen kieli, espanja. Osa puhui myös enemmän ja vähemmän sujuvaa englantia. Mutta lisäksi oli kieliä joita kukaan muu ei puhunut. Ja vaikka toisilla olikin sama äidinkieli, isänmaa ja kulttuuri olivat hyvinkin erilaiset. Ja useamman kerran nauroimme sille miten yksi sana espanjaksi tarkoitti aivan muuta toisessa maassa, tai miten monia erilaisia sanoja eri maissa käytettiin samaa asiaa tarkoittaessaan.

Isäntäperheemme ja muutamat seurakuntalaiset veivät meidät piknikille ensimmäisenä sunnuntaina jumalanpalveluksen jälkeen.

Vain pieni esimaku siitä mitä on tulevaisuudessa edessä kun kaikki yhdessä, omanlaisinamme, ylistämme Jumalaa. Ja opimme rakastamaan toisiamme kieli- ja kultturimuurien yli.

Nauttimassa maisemista ja ateriasta Amatitlan-järven vierellä.

Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta".

Johanneksen ilmestys 7:9-10

Amatitlan-järvi Guatemalassa

STS, eli Simply The Story, Vain Tarina, on menetelmä joka perustuu Raamatun kertomusten suulliseen kertomiseen. STS menetelmä käyttää kysymyksiä ja keskustelua rohkaistakseen lukutaidottomia ja lukutaidollisia henkilöitä löytämään itse aarteita Raamatusta.

Isäntämme Mario (takana vasemmalla), koulutuksen johtaja Bryan (keskellä) ja hänen vaimonsa Ami (edessä oikealla).

La Roldos - Meidän Kotikortteli

Tässä muutama kuva meidän kotikorttelistamme. Oikeastaan emme asu ihan La Roldosissa vaan San Juan de Cancagua nimisessä kaupunginosassa, mutta kukaan ei tunnista sitä ja meidän talomme on parin metrin päässä siitä mistä La Roldos alkaa, joten on helpompi sanoa että asumme La Roldosissa.

Kaupunginosalla on hyvin huono maine. Vielä kaksikymmentä vuotta sitten La Roldos ja ylempänä sijaitseva Pisulí olivat vihoissa keskenään ja täällä käytiin kovia taisteluita seipäiden ja machetejen kera. Useat jopa kuolivat. Syynä vihanpitoon oli politiikka johon täällä suhtaudutaan hyvinkin kiihkeästi. Vieläkään La Roldosin ja Pisulin välit eivät ole aivan kunnossa.

Nykyään kaduilla ei enää taistella mutta koko Quitossa on vaarana sekä rikollisuus että huumeet. Kummankaan takia ei ole suositeltavaa liikkua ulkona pimeän tullen.

Näkymää Roldosin pääkadulle. Alhaalla pienenä näkyy Quitoa. Me emme siis virallisesti ihan ole osa Quitoa, paitsi kun verot pitää maksaa ;)

Sokeriruokomehuntekijä - Yksi korttelin kaupoista myy kaikkea sokeriruo'osta tehtyä. Tässä kone joka puristaa ruo'oista mehun. Se juodaan sitten suorilta mukista.

Lihakauppa pääkadulla. Kanan koivet ja päät ovat suurta herkkua täällä.

Kaikenlaista voi löytyä kaupan. Tällä kertaa ankan- tai hanhenpoikasia. Isot hanhet tuodaan mukana jotta voidaan vakuuttaa että tässä ovat vanhemmat. Useimmiten pikkuiset ovat kuitenkin ankanpoikasia.

Meidän Mikkis - eli Mikael serkkunsa Dayanan kanssa. Taustalla Bailarina haistelee jotain mielenkiintoista.

Grafiitit ja katukoirat ovat molemmat hyvin tavallinen näky Quitossa.

Kotikatumme - meidän talomme on tuo sininen jonka luona Mikkis ja Dayana minua odottavat.

Toivon että jatkatte rukousta perheemme puolesta. 

Huomenna 2 päivä elokuuta lähden Guatemalaan ”Simply The Story” (Vain Tarina) koulutukseen missä opetetaan Raamatun tarinoiden käyttöä lukutaidottomien ihmisten parissa. Tarinoita käytetään sekä evankeliointiin että opetukseen ja menetelmä olisi hyvin tarpeellinen täällä missä niin moni on käytännössä lukutaidoton tai lukee hyvin heikosti.

Pyytäisinkin rukousta jotta matkani menisi hyvin, että saapuisin turvallisesti perille ja oloni Guatemalassa menisi hyvin, samoin kuin paluumatka. Ja jotta Jumala voisi käyttää koulutusta työnsä hyväksi täällä Ecuadorissa. Samoin pyydän rukousta Napon ja Mikaelin puolesta jotka jäävät kotiin, että he olisivat turvassa ja Jumalan varjeluksessa eikä heiltä puuttuisi mitään.

Lupasin jo Suomessa ollessani postata kuvia Guatemalan matkasta Facebook-sivulleni Kiittäkää Ainaja Kaikesta. Jos tahdot nähdä kuvat ja kuulla muutenkin juttuja työstäni, klikkaa sivun nimeä. Kuvat tulen laittamaan FBiin Guatemalasta palattuani. Paluu on 15 elokuuta keskiyöllä, joten ihan heti kuvia ei ole tulossa. Jos Guatemalassa kuitenkin onnistun käyttämään nettiä yritän laittaa kuvia jo aikaisemmin. 

Lupaan myös postata reissusta ja koulutuksesta täällä blogissa vähän enemmän.

Kotona Taas - Perillä Quitossa

Oli mukava saapua pitkän matkan jälkeen kotiin, varsinkin kun aurinko paistoi ja lämpö oikein hiveli heti koneesta ulos astuttuani. Kesä oli saapunut Quitoon minun poissaollessani.

Vierailut seurakunnissa ja ystävien Suomessa luona olivat kuin kulaus vilvoittavaa vettä auringonpoltteessa. Jotenkin sitä oli tottunut tähän arkeen eikä tajunnutkaan miten paljon kaipasi Suomeen ja kaikkien teidän luoksenne.

Näköala makuuhuoneemme ikkunasta.

 Toisaalta oli myös ihana saapua kotiin ja tavata pitkästä aikaa Napo ja Mikael. Jopa Napon poika, Jonathan ja koiramme Bailarina olivat minua vastassa lentokentällä. Kaikkia heitä oli ehtinyt tulla jo ikävä ja oli mukava päästä samantien halaamaan ja tervehtimään heitä.

Kiitos jokaiselle joka toivotti minut tervetulleeksi ja kuunteli kertomuksiani Ecuador-työstäni. Oli ihana pystyä niitä jakamaan tiedän kanssanne. Toivon että ne innostavat teitä rukoilemaan minun, perheeni ja työni puolesta. Tarvitsemme Jumalan johdatusta ja varjelusta joka päivä ja olen syvästi kiitollinen jokaiselle teistä jotka kertoivat rukoilevanne puolestani.

Bailarina valmiina lähdössä lenkille.

 Napo karsi kukkapensaita ja muitakin pihassa kasvavia kasveja ennen Suomeen lähtöäni. Nyt oli mukava nähdä että kukkia oli kuitenkin jo ehtinyt tulla. Joskus on tarpeen leikata turhat oksat pois rasittamasta, vaikka se miten koskisi ja tuntuisi epäreilulta.

Kotiinpalu oli ilonkin keskellä vaikea. Jouduin lyhentämään matkaa koska sain täältä viestin mieheltäni Napolta että poikamme Mikael ei voi hyvin. 

Vielä ei ruusussa ole kukkia mutta onneksi hibiskus tekee parhaansa.

Lepäämme täällä Jumalan lupauksissa ja siinä varmuudessa että Hän on uskollinen. Me emme tiedä mitä tulee tapahtumaan tai miksi Hän on tämän sallinut tapahtua. Mutta tärkeintä on että Herra itse tuntee ne ajatukset joita Hänellä on meitä kohtaan, ne ovat rauhan eikä turmion ajatuksia ja Hän on luvannut meille tulevaisuuden ja toivon.

Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Jeremias 29:11

Minä Tiedän Vain Hänestä

Olen huomannut itsessäni suorastaan hassun ja kummallisen, ja samalla niin tappavan myrkyllisen, asian viime kuukausien aikana. 

Minulla on niin kiire juosta toimittamassa "Jumalan asiaa" ja tekemässä "Hänen työtään" että en ehdi pysähtyä paikoilleen ja keskittyä Häneen.

Olen aina kokenut itseni enemmän Mariaksi kuin Martaksi. Paras paikka on Jeesuksen jalkojensa juurella, kuuntelemassa Hänen sanojaan. Mutta kun tosipaikka tulee vastaan, alas istuminen ja paikoillaan pysyminen onkin hämmästyttävän vaikeaa.

Eikö se ole suorastaan syntiä olla tekemättä mitään? Miksi minut on oikein tänne lähetetty, istuskelemaan paikoillaan vai tekemään työtä? Satoa on paljon, työmiehiä vähän, minun pitää olla kentällä ja ansaita palkkani. 

Minunko pitää ansaita palkkani? Voinko edes ansaita palkkaani? Voinko itse omalla työlläni ansaita yhtään mitään? Tai lisätä millään tavalla Jumalan rikkautta?

Kaikki on Hänen kallisarvoisesta armostaan kiinni. Vain siinä armossa riippumalla voin saada jotakin. Ja se armo vaatii että katson vain Häneen, katson vain Jeesukseen. Etten korvaa Häntä työllä, työkentällä, toimittamisella ja ansaitsemisella.

Nyt on aika katsoa Jeesukseen. Ottaa vastaan Hänen armonsa.

Vain Hän tietää mitä tulevaisuudessa on vastassa.

Minä tiedän vain Hänestä.

8 Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen

9 ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;

10 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,

Filippiläisille 3:8-10

Vierailulla Viidakossa

Maaliskuussa kävimme Teijon ja Marjan kanssa vierailulla viidakossa, Tenan ja Archidonan alueella Napon provinssissa.

Keskustelimme yhdessä UDAIn (Opetusalueen erityisopetustoimiston) johtajan Nelly Españan kanssa. 

Hän kertoi monia hyviä uutisia ja myös surullisempia.

 Rohkaisevaa oli kuulla että erityisopetus kouluissa jatkuu edelleen ja paikallinen opetushallitus on jopa palkannut sitä varten uusia opettajia sekä perustanut erityisluokkia uusiin kouluihin.

Kannustavaa on myös että opetushallitus on muuttanut erityisopettajien työsopimukset luokanopettajasta, erityisluokanopettajaksi normaalikoulussa, eli vähän kuin suomalainen laaja-alainen erityisopettaja. 

Nyt ei siis tarvitse pelätä että opettajat irtisanotaan koska heillä ei ole tarpeeksi oppilaita, laki vaatii 30 oppilasta per opettaja ja erityisluokissa on yleensä alle 10 oppilasta. Tämä on myös yksi askel tulevaa virkaa varten.

Valitettavasti opetushallitus ei ole pystynyt tarjoamaan laisinkaan opetusmateriaalia erityisluokkia varten. 

Opettajat esittelivät meille materiaalia jotka he olivat onnistuneet säästämään hankkeen lahjoittamista materiaaleista vuosien takaa. 

Ja osan he olivat myös itse omilla rahoillaan ostaneet.

Onneksi koulut ja kylät kuitenkin tukevat nykyään erityisluokkia ja näkevät niiden arvon. 

Panossa kylän johto pohti voisiko jostakin saada rahoitusta toisen erityisluokan rakentamiseen ja haaveilee tulevaisuudessa kylässä olevasta erityiskoulusta johon koko Panon sekä Talagin ja muiden ympärillä olevien kirkonkuntien erityisoppilaat voisivat tulla opiskelemaan.

Archidonan Porotoyakun kylässä koulu ja kylä ovat yhdessä taistelleet erityisluokan puolesta. Oppilaat olisi haluttu viedä pitkän matkan päähän Archidonan kaupunkiin erityiskouluun, mutta heille ei kuitenkaan tarjottu kyytiä. 

- Nyt jo monet oppilaat kävelevät viiden tai melkein kymmenen kilometrin päästä koululle. Miten he olisivat voineet kulkea Archidonaan saakka, kertoi erityisluokan opettaja Maria Belen Shiguango.