Marraskuun Muistoja

Marraskuu oli täynnä tekemistä ja siunauksia. Niin etten oikein ehtinyt edes seurata mitä omassa blogissani tapahtui.

MEKSIKON MATKA

STs kouluttajia. Cheryl Kermeel, USAlainen lähetystyöntekijä Meksikossa; Butch Vernon, USAlainen pastori; Bryan Thompson, irlantilainen lähetystyöntekijä; Amarylis Thompson, irlantilais-dominikaaninen lähetystyöntekijä ja minä.

Marraskuun alusta lähdin Meksikoon opiskelemaan Simply The Story tarinankertomis-jatkokurssille ja opettamaan STS-peruskurssille. Matka oli hyvin mielenkiintoinen ja siunattu.

Saavuin Meksikoon kuolleiden päivän aattona. STS-kurssit pidettiin Cuernavacan-kaupungissa Morelosin osavaltiossa. Perillä kadut oli koristeltu luurangoin ja joka puolella oli kuolleiden päivään kuuluvia Catrina-hahmoja.

Lapset kulkivat pitkin katuja naamiaisasuissa. Oli luurakoja ja Catrinoja, sekä vampyyreja, zombeja ja muita kauhuelokuvien henkilöitä ja hirviöitä.

Kaduilla kuului laulua kun he, vanhempiensa tai isompien sisarustensa saattamina, kulkivat talolta toiselle pyytämässä herkkuja ovelta ovella.

Kuollutta puutarhuria esittävä nukke puutarhakaupassa.

Luurangolla on nälkä ja se haluaa leipää. Jos se ei saa leipää, emme lähde pois.

Kuolleiden päivään kuuluu perinteinen makea, pullan tapainen, kuolleiden leipä. Perinteisesti sellainen annettiin ovelle saapuneille mutta nykyään on tavallisempaa että he saavat karamellia tai rahaa.

Oma perheeni, jossa asuin Meksikossa oloni ajan, ei avannut oveaan kadullakulkijoille. Eivätkä he muutenkaan viettäneet kuolleiden päivää. Oma oloni oli kaksijakoinen, toisaalta kulttuuri on tärkeä, mutta tässä tapauksessa demonit ja pimeyden palvonta paistoivat liian selkeästi läpi. Tunsin että Meksiko on monella tapaa pimeyden kahlitsema ja tarvitsi hyvän sanan valoa.

Minä ja Catrina Zocalossa, eli kaupungin keskustassa.

Sinällänsä en ehtinyt kummemmin nähdä maata tai kaupunkia jossa olin. STSn aikataulut ovat tiukkoja ja meillä kouluttajilla oli useampi yli 12 tunnin päivä. Mutta toisena iltana ja viimeisenä päivänä kävimme pikavierailulla zocalossa, eli keskustassa kuten opin nyt Meksikossa käydessäni.

Näin Hernan Cortezin linnoituksen ja patseen, useamman mariachin sekä kaupungintalon. Sain myös otettua kyseisistä paikoista ja ihmisistä valokuvia. Eli voisi sanoa että ehdin vähän turisteeraamaankin.

Hernan Cortezin linna Cuernavacassa. Torni kärsi vahinkoja tämän vuoden maanjäristyksessä ja linna on nyt suljettu vierailta.

PASTORIPARISKUNTA

STS jakokurssilla kurssilaisten pitää aina valmistaa tarina jonka he esittävät kaikkien edessä. Kaikki, minun mielestäni, hyvät tarinat oli jo varattu, joten jouduin valitsemaan tarina Pietarin ja Johanneksen puheesta Sanhedrinin edessä, Apostolien Teot 4:13-22, sen jälkeen kun he olivat parantaneet ramman miehen.

Meksikoon saapumista seuraavana päivänä isäntäperheeni luokse tuli kylään pastoripariskunta joka työskentelee yhdellä Cuernavacan laitaosien uudemmista alueista. He ovat siellä seurakunnanistutustyössä ja kertoivat siitä miten raskasta työ on heille ollut. Isäntäperheeni äiti, Blanca, innostui silloin kertomaan siitä miten loistava menetelmä STS on ja miten varmasti heille olisi hyötyä heidän työssään oppia kertomaan Raamatun-tarinoita. Ja paikalla oli oikein ulkomailtatullut ekspertti joka voisi näyttää heille miten tarina kerrotaan oikealla tavalla.

Pastoripariskunta syömässä minun tekemiäni sopes-tortilloja.

Yritin sanoa heille etten ollut valmistautunut, enkä ollut sitäpaitsi mikään ekspertti ja olin aivan liian hermostunut kertoakseni minkään tarinan hyvin, saati sellaisen jota vasta opettelin. Ja etten millään osaisi tehdä menetelmälle oikeutta.

Blanca, itse jatkokurssin osallistujana, tiesi että minulla täytyi olla tarina valmiina ja niin minun oli aivan pakko kertoa tarinani pastoripariskunnalle.

Ihmeellistä oli että hermoista huolimatta sain tarinan näin aivan yllättäen kerrottua. Ja vaikka se ei aivan kaikkien taiteen sääntöjen mennytkään, niin Jumalan sana vaikutti itse kuulijoihin, kuten meitä aina koulutuksissa muistutetaan. Me emme itse ole tärkeitä, ei edes menetelmä ole tärkeä vaan tärkeää on Jumalan sana ja se on se joka oikeasti tekee työn ihmisissä.

Pastoripariskunta STSn peruskurssilla. Kouluttajana Alex Coloradosta.

Sain kuulla pastoriperheen henkilökohtaisen todistuksen siitä miten he ovat kärsineet vainoja ja selvinneet todella vaikeista olosuhteista Jumalan avulla. Erityisesti mieleeni jäi miten he ovat tehneet työtä maaseudulla alueella joka on kartellin alaisena, vaikka kartelli on heitä kieltänyt. Heidän autonsa hajosi sinne kesken paluumatkan salaisesta kotiseurakunnasta ja he joutuivat etsimään apua. Silti Jumala varjeli niin että kartelli ei saanut heistä tietoa, koska heille oli jo sanottu että seuraavan kerran kun heidät löydetään alueelta he ovat kuoleman omia.

Pastoripariskunta päätti tarinan kuultuaan sitoutua viiden päivän peruskoulutukseen. Koulutuksen käytyään he tulivat vielä viimeiseksi viikonlopuksi jatkokoulutukseen ja teki päätöksen käyttää tarinoita omassa työssään. Ja minä sain siunauksen kun opin miten vahva sanoma tarinassa olikaan sitoutumisesta Jumalan tahtoon ja sen tottelemisesta, kaiken muun yli.

Koulutus kesti koko päivän ja meillä oli välillä ruokatauko ja myös välipaloja. Silloin meksikolaiset osallistujat näyttivät että he todella nauttivat chilistä. Todella kuumaa chilikastiketta meni litroittain.

MUISTAMISEN IHME

Itselleni tapahtui Meksikon STS-kurssilla ihme. Olen vuosien ajan rukoillut että voisin oppia muistamaan Raamatun-paikkoja ja –tarinoita ulkoa. Ulkoamuistaminen, minkään asian, on kuitenkin tuntunut täysin mahdottomalta minulle. Unohdan pankkikortin pin-koodin vähän väliä ja hyvä jos muistan oman syntymäaikani, Mikkiksen syntymäpäivän kanssa menen myös aina välillä sekaisin.

Pisin Raamatunlause jonka olen oppinut muistamaan on, Jeesus itki.

STS on siis ollut minulle rukousvastaus, osoitus Jumalan huumorintajusta ja uskomaton haaste. On tuntunut aivan mahdottomalle että minä oppisin noin monia tarinoita. Tai jos opin ne, niin sitten hetkeksi, ja sen jälkeen ne unohtuvat.

Minä yhden pienryhmäni osallistujan kanssa STSn peruskurssilla.

Meksikossa rukoilin edelleen asian eteen. Itkin ja höpisin yksin vessassa ja isäntäperheen luona illalla ja yöllä sängyssä. Tuntui jo että olen menossa sekaisin ja että edessäni on ylikäymätön este.

Mutta mikä meille ihmisille on mahdotonta, on Jumalalle mahdollista. Ja Hän poisti tuon esteen elämästäni. Se ei ollut helppoa ja välillä se oli hyvin kivuliasta. Mutta alkeiskurssin viimeisenä päivänä meillä oli kymmenen minuuttia oppia kymmenen jaetta ulkoa. En uskonut sitä pystyväni tekemään, eikä meillä ollut koetta siitä, mutta yritin kuitenkin.

Lisää pienryhmän osallistujia.

Saimme pysyä paikoillamme tai lähteä kauemmas. Joten minä menin toisen kerroksen vessan eteen porraskäytävään ja rukoilin. Kävin tarinaa läpi, luin sen ääneen itselleni, sitten suljin silmäni ja toistin sen ääneen. Ja huomasin osaavani sen ensimmäisellä kerralla melkein kokonaan (olimme kuulleet sen jo kerran ääneenluettuna). Ja toisella kerralla, eleiden ja ilmeiden kanssa, se meni melkein täysin oikein. Ja kolmannella kerralla ei tarvinnut korjata kuin pari pikkuseikkaa. Ja kun kymmenen minuuttia oli ohi, olin oppinut tarinan ulkoa.

Eikä tuo ihme ole mihinkään mennyt. Samoin olen oppinut tarinoita Meksikosta takaisin tultuanikin. Jumala on suuri ja ihmeellinen!

STS perus- ja jatkokurssin osallistujia ja kouluttajia.

ISÄNTÄPERHE MEKSIKOSSA

Meksikolainen siskoni Carla ja äitini Blanca aamupalalla.

Minua hermostutti aivan valtavasti Meksikoon lähtiessäni että kenen luokse joutuisin asumaan. Isäntäperhe oli vapaaehtoinen, he olivat itse tarjoutuneet majoittamaan minut. Mutta kokemuksieni mukaan joskus onnistaa ja joskus taas ei ollenkaan.

Tällä kertaa Jumala oli ilmiselvästi suunnitellut asiat koska isäntäperheeni oli aivan uskomattoman ihana. Vajaan kahden viikon aikana heistä tuli Meksikon äitini, isäni ja siskoni. Vaikka kaikkein nuorin, meidän poikamme ikäinen Aimi, alkoi kutsua minua äidikseen.

Minä ja toinen Meksikon siskoni, tai tyttäreni, Aimi.

Heti toisena päivänä Meksikossa perheenäiti, Blanca, alkoi opettaa minulle tortillojen tekoa. Sain tehdä sopes aterian koko perheelle ja vieraille. Onnistuin kuulemma oikein hyvin.

Ruoka Meksikossa oli uskomattoman hyvää. Erityistä herkkua mielestäni olivat tamales de mole negro, suklaamolessa tehdyt tamalit joita Carla, perheen vanhempi tytär, toi minulle tutulta myyjältä.

Tamal de mole negro ja frijoles refritos, ehdoton suosikkini. Suosittelen kaikille!

Blanca osallitui itsekin osaan koulutuksista ja kun perheenisä, Carlos, kuljetti meitä aina kun pystyi. Mutta kun hän ei pystynyt, ja vaikka Blanca ei olisi ollut mukana, perhe kustansi minulle omilla varoillaan taksikuskin Javierin.

Javierista tuli minun henkilökohtainen valmentajani. Hänelle kerroin kaikki tarinat jotka olin valmistamassa etukäteen ja kävimme niitä yhdessä läpi. Sain myös häneltä aivan uskomattoman arvokkaita neuvoja, niistä tärkein, olla vain oma itseni eikä yrittää olla kuin muut pidemmälle edenneet kouluttajat.

Meksikon isäni Carlos ja äitini Blanca.

Tutustuin myös Javierin perheeseen ja sain neuvoa heitä perheen tulevaisuuden suhteen. Jumala todella huolehti koko matkastani, siitä lähtien kun kotoa läksin ja siihen saakka kun saavuin takaisin kotiin.

Blanca huolehti liiallisesta Coca-colan juonnistani ja kielsi sen minulta lopulta kokonaan. Hän myös hankki minulle hierojan kun huomasi miten paljon selkäkivut vaivasivat minua. Carlos huolehti että kaikki asiat sujuivat ja olisin siellä missä minun piti, silloin kuin minun piti, tosin lattarityylisellä ei-sillä-tarkalla-kellonajalla-nyt-ole-niiiiiin-kauheasti-väliä-asenteella.

Aimi kertoi minulle koulupäivistään, kyseli mitkä vaatteet hänelle sopivat parhaiten, keskusteli kanssani ja antoi haleja aina tarvittaessa. Carla taas soitti minulle viulua, hän on itse viulunsoiton opettaja ja todella lahjakas muusikko.

Meksikon siskoni Carla soittaa viulua.

Minut on myös kutsuttu, koko perheen kanssa, lomailemaan ja oikeasti tutustumaan Meksikoon ja erityisesti Cuernavacan ympäristöön. Perhettä selkeästi harmitti, paljon enemmän kuin minua, että en ehtinyt lomailla ja turisteerata oikein kunnolla.

En varmasti unohda heitä koskaan!

Minä, Meksikon äitini Blanca ja STSn peruskurssin vetäjä, kentuckylainen, Butch Vernon.

STS – ESITTELY SEMINAARISSA ECUADORISSA JA KICHWA DISTRITON PÄÄTÖS

Meksikosta Ecuadoriin palattuani oli seuraavana viikonloppuna Pacto-kirkon seminaarin luentojakso. Siellä minun oli tarkoitus pitää esittely STS-työstä. Esittely kestää kaksi tuntia. Sinä aikana kerrotaan Raamatun-tarina ja keskustellaan siitä, sekä esitetään ihmisille, ei Raamattuun perustuvien, tarinoiden kautta mitä STS-menetelmä oikein on. Kaikki tämä pitää oppia ulkoa eikä apuna saa käyttää mitään kirjallista materiaalia.

Minun joka en osannut nelinumeroista PIN-koodia ulkoa, piti pitää kahden tunnin esitys, täysin ulkomuistista.

Jumalan ihme piti ja Hänen rakkautensa kantoi. Muistin kaiken ja sain tehtyä koko esityksen. Keskustelussa olivat mukana melkein kaikki seminaariopiskelijat ja osa opettajistakin. Ja illalla esitykseni jälkeen Distrito Kichwa, johon suurin osa Pacto-kirkon kichwaa puhuvista seurakunnista kuuluu, teki päätöksen että he alkavat käyttää STS-menetelmää koko distriton alueella ja haluavat että heidän pastorinsa ja työntekijänsä kouluttautuvat siinä.

Minä pitämässä STS-esittelyä.

Vieläkin tulee kyyneleet silmiin kun muistan tämän. Jumala teki toteen rukoukseni. Moni pastoreista tuli itse puhumaan kanssani että he tuntevat että tämä menetelmä on heille juuri oikea koska heidän kirkoissaan niin moni on lukutaidoton.

Olemme järjestämässä nyt useampia STS-koulutuksia. Ensin maaliskuussa jatkokurssi viidakossa edellisen kurssin osallistujille. Sitten pääsiäisviikolla Ibarrassa, Andeilla, peruskurssi johon tulee osallistumaan osa kichwa-seurakunnista. Elokuun lopulla on myös tarkoitus järjestää isommalle joukolle STS-peruskurssi. Sinne kichwa-seurakunnat ovat varanneet itselleen 20 paikkaa.

Kichwa distriton pastoreita ja johtajia.

Rukoilettehan kaikkien näiden STS-kurssien järjestymisen puolesta. Ja että Jumala lähettäisi sinne oikeat ihmiset oppilaiksi jotka tulevat seurakunnissaan sitoutumaan tekemään STS-työtä ja kertomaan tarinoitaan sekä opettamaan ihmisiä tätä kautta.

Imbaburan alueella, missä teen STS-työtä helmikuussa peruskurssinkäyneiden veljien kanssa, Ernesto-veli, joka on alueen viiden kichwa-seurakunnan työn koordinaattori kertoi minulle oman näkynsä. Hän tahtoo kääntää koko STS-materiaalin kichwaksi ja että Imbaburaan syntyy Ecuadorin kichwankielisen STS-työn keskus josta sitä johdetaan ja tehdään koko maassa kaikella kichwankielisellä alueella. Rukoilettehan tämän näyn toteutumisen puolesta.

Pacto-kirkon seminaarin osallistujia.

Kerro oma tarinasi. Mitä sinun marraskuuhusi kuului?