Ajatuksia autiomaavaelluksesta ja Israelin kansasta

Onko mahdollista jäädä henkisesti kiinni hyväksikäyttäjään vaikka muuten on jo tilanteesta vapaata? Olemmeko me todella vapaita ennenkuin olemme vapautuneet myös sisimmässämme? Voimmeko olla tapojemme, menneisyytemme ja perinteidemme vankeja? Oletko sinä jonkin vanki? Elätkö elämääsi, tietämättäsi, orjana?

Vaikka heprealaiset, Israelin kansa jätti Egyptin, Egypti ei kuitenkaan jättänyt heidän sisimpäänsä. Heidän ajatusmallinsa ja tapansa olivat edelleen kiinni Egyptissä. He toistivat vanhoja malleja jotka he olivat oppineet siellä selviytyäkseen. Vaikka heidän ruumiinsa olivat vapaita orjuudesta, heidän mielensä oli edelleen orjana Egyptissä.

Voitko tunnistaa saman itsessäsi? Kun olen käynyt läpi omaa elämääni, olen huomannut että lapsuudessani j nuoruudessani opin toimimismalleja jotka auttoivat minut selviytymään tilanteista joissa elin. Ja kun jatkoin niiden toistamista aikuisena, nämä aikanaan terveelliset ja tarpeelliset toimintamallit olivatkin muuttuneet epäterveiksi ja jopa myrkyllisiksi. Olikin aika jättää mennyt taakseen ja muuttua uudeksi.

Egyptissä perheet ja suvut olivat joutuneet kokemaan ja tekemään kammottavia asioita selvitäkseen hengissä ja pelastaakseen edes osan lapsistaan. He olivat joutuneet tappamaan omia poikalapsiaan, hylkäämään heitä Niilin veden ja eläinten armoille ja elämään sen kanssa.

Onko sinun menneisyydessäsi kammottavia asioita joita olet joutunut tekemään? Oletko joutunut hylkäämään jonkun toisen, selvitäksesi itse hengissä? Kannatko vieläkin syyllisyyttä ja tuskaa siitä mitä teit selvitäksesi?

Miehet olivat eläneet melkein pelkästään yhdessä ammatissa, tiilientekijöinä. Heillä ei välttämättä ollut mitään muita taitoja. Mitä naiset olivat joutuneet tekemään sinä aikana? Mitä se tarkoitti että heidän ruumiinsa ei kuulunut heille itselleen, ei miesten eikä naisten? Mitä heiltä oli vaadittu?

Mitä sinulta on vaadittu selvitäksesi? Oletko saanut itse päättää mitä ruumiillesi ja sinulle itsellesi tehdään? Onko sinun rajojasi aina kunnioitettu? Vai oletko joutunut ottamaan kaiken vastaan ja jäänyt kynnysmatoksi?

Raamattu kertoo meille että heprealaisia ruoskittiin ja pahoinpideltiin. Että he menettivät lapsensa suoraan äidin rinnoilta. Ja että he elivät köyhyydessä. Raamattu kertoo myös että kun heprealaiset, entiset orjat, jättivät Egyptin taakseen, olivat he rikkaita. Heidän naapurinsa olivat antaneet heille kultaa, jalokiviä ja koruja lahjoina ja heillä oli mukanaan karjaa ja muita rikkauksia.

Miten erilaiseksi heidän on täytynyt tuntea itsensä! Mutta erämaassa heidän entiset naapurinsa eivät voineet enää nähdä heitä. Oli mahdotonta vertailla rikkauksia egyptiläisten kanssa koska nämä olivat takana Egyptissä. Ja kaikki oli aivan erilaista ja pelottavaa. Jopa tutut jumalat jäivät heidän taakseen.

Vertaatko sinä edelleen itseäsi menneisyyden ihmisiin? Haluatko päteä heidän silmissään ja näyttää että selvisit? Onko sinulla vanhoja, tuttuja jumalia jotka ovat jääneet taakse ja joita edelleen kaipaat? Ketkä tai mitkä ovat sinun epäjumaliasi?

On surullista lukea miten israelin kansa pelkää Jumalaa, välttelee häntä, karkaa pois hänen luotaan, uhmaa häntä ja ei millään ymmärrä omaa identiteettiään Jumalan esikoisina. Jumala on valinnut heidät, he ovat esikoisia kaikkien kansojen keskellä. 

Vaikka Jumala itse ilmestyy heidän keskelleen, näyttäytyen pilvipatsaana päivällä ja tulipatsaana yöllä sekä tulessa ja pilvessä vuoren päällä, he eivät silti käsitä Jumalan pyhyyttä ja suuruutta. Nämä ominaisuudet vain pelottavat heitä lisää ja he etsiytyvät yhä uudelleen takaisin tuttujen ja turvallisten epäjumalien ja väärien oppien pariin. He haluavat laittaa Jumalalle rajat ja menevät orjuudesta kapinalliseen röyhkeyteen ja takaisin.

Pelkäätkö sinä Jumalaa tai välttelet häntä? Uhmaatko hänen tahtoaan? Oletko ymmärtänyt identiteettisi Jumalan lapsena, hänen omanaan? Käsitätkö Jumalan pyhyyden ja suuruuden? Hänen rakkautensa määrän sinua kohtaan? Vai tahdotko rajoittaa Jumalaa ja palata entiseen orjuuteen?

Jumalakin tietää jo etukäteen että luvattuun maahan saavuttuaan Israel tulee unohtamaan hänet. Ja silti hän rakastaa heitä, ohjaa heitä, opastaa heitä ja lohduttaa sekä vahvistaa heitä. Eikä hän koskaan hylkää heitä suuressa rakkaudessaan.

Rakas Jumala, sinä tunnet minut ja minun sisimpäni haavat. Tunnet lapsuuteni ja nuoruuteni ja selvitymiskeinoni, tavat joilla olen pärjännyt, uhrit jotka olen joutunut tekemään ja häpeän jota kannan sisimmässäni. Tiedät että tuo häpeä sitoo minut menneisyyteen, samoin kuin kipu jota kannan sisimmässäni. Vapauta minut, auta minua asettamaan terveet rajat ja ymmärtämään sinun pyhyytesi, suuruutesi, ihmeellisyytesi ja rakkautesi. Anna minulle uusi identiteetti sinun lapsenasi ja auta minua elämään se identiteetti todeksi. Aamen.

Sielun pimeä yöstä vapauteen

Me kaikki tunnemme painovoiman kaltaista vetoa takaisin lapsuudenperheemme ja kulttuurimme tuhoisiin tapoihin. Kaikki tunnemme, tai olemme ehkä itse, ihmisiä jotka elävät ikään kuin vain maksaakseen menneisyytensä virheistä. Me kaikki tarvitsemme irtiottoa vanhoista, lapsuudenperheessä opituista tavoista elää ja suhtautua toisiin.

Jeesus sanoi meille Matteuksen evankelissa että ”Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;” (Matt 10:37). Meidän edustamamme ajattelu- ja käyttäytymistavat  eivät ole peräisin ainoastaan meidän vanhemmiltamme vaan isovanhemmiltamme ja heidänkin vanhemmiltaan.

Ne varhaisimmat viestit jotka olemme omaksuneet omasta historiastamme vaikuttavat vahvimmin nykyisiin ihmissuhteisiimme, käyttäytyiseen ja itsetuntoomme. Kristus tiesi että meidän perheemme ovat vajaavaisia, ne koostuvat vajaavaisista, epätäydellisistä ihmisistä. Meidän ihmissuhteemme ja tapamme osoittaa rakkautta ovat synnin rikkomia ja epätäydellisiä. Riippumatta kulttuuristamme, synnyinmaastamme, koulutuksestamme, yhteiskuntaluokastamme tai iästämme meidän taustamme on vajaavainen, synnin rikkoma ja epätäydellinen.

Jokainen Jeesuksen tien seuraaja joutuu jossakin vaiheessa elämäänsä muuria tai seinää vasten. Tuolla seinällä nykyisyys on ikkuna menneseen. Tuosta ikkunasta voimme nähdä mistä muurimme koostuu. Mitkä ovat sen rakennuspalikoita ja mitä asioita joudumme muurin edellä kohtaamaan.

Peter Scazzeron mukaan, ”tunneterve hengellisyys auttaa antamalla (osittaisen) tiekartan siitä, kuinka muurin läpi mennään, sekä siitä, mitä elämä muurin toisella puolella tarkoittaa. Raamatun ensimmäinen kirja kertoo siitä kuinka synnit ja siunaukset kulkevat sukupolvelta toiselle. Me kaikki kannamme tätä menneisyyttä mukanamme. Voimme olla vahvoja ja elää hyvää elämää vain jos käymme elämämme rakennuspalikat läpi Jumalan kanssa.

Me näämme kuinka ne siunaukset jotka Abraham sai kuuliaisuutensa ansiosta siirtyivät sukupolvelta toiselle. Ensin hänen lapsilleen, sitten lastenlapsille ja lastenlasten lapsille. Toisaalta näemme myös kuinka synnilliset tavat ja rikkinäisyys välittyvät sukupolvelta toiselle. Meidän esimerkkimme puhuu vahvemmin kuin sanamme ja opetuksemme.”

Kaikki me saavumme seinän eteen ja joudumme pysähtymään ja tarkkailemaan omaa menneisyyttämme ja nykyisyyttämme. Mutta kaikki emme reagoi siihen samalla tavalla. Jollemme ymmärrä tämän seinän, tämän sielun pimeän yön luonnetta, voi seurauksena olla pitkäänkin kestävä kipu ja hämmennys. Me tarvitsemme Jumalan lahjaa tullessamme muurin luokse, se muuttaa elämämme ikuisiksi ajoiksi.

Meidän reaktiomme, saapuessamme muurin eteen, on tavallisesti taistella sitä vastaan, kääntyä takaisin tai yrittää kiertää se. Minä yritin elämässäni vuosien ajan kontrolloida kaikkea mahdollista, itseäni, toisia, elämääni ja koko maailmaa ympärilläni, voidakseni tuntea oloni turvalliseksi. Lopulta tämä johti romahdukseen. Avioliittoni joutui ongelmiin, menetin työni ja koin keskenmenon, enkä tiennyt enää mihin kääntyä. Tiesin vain että minun oli kohdattava nämä tunteet ja käytävä niiden läpi, muuten en selviäisi tästä elämästä hengissä.

Kaikkein pahimmat ja tuskallisimmat kokemuksemme ovat osa kokonaisidentiteettiämme. Jos kiellämme ne, kiellämme itsemme ja suurennamme mustaa aukkoa elämässämme. Mitä enemmän me tiedämme itsestämme ja tunnemme itseämme, sitä enemmän voimme tuntea Jumalaa. Ja sitä vapaampia olemme päättämään kuinka haluamme elää.

Jumala on kutsunut meitä tekemään elämän ja uskon matkaa yhdessä ystävien kanssa, erityisesti uskovaisten ystävien kanssa. Palaaminen taaksepäin, voidaksemme mennä eteenpäin, on tehtävä yhteisössä. Me tarvitsemme kypsyä ystäviä, mentoreita, hengellisiä johtajia, sielunhoitajia ja terapeutteja tähän. Luotettavia ihmisiä joilta voimme kysyä vaikeita kysymyksiä. Kuten, minkälaisena sinä minut koet? Tai, kerro mitä ajattelet ja tunnet ollessasi kanssani. Pyytääksemme, ole minulle rehellinen.

Jumala toi elämääni luotettavia ihmisiä ja ensin sain käydä terapiassa psykologin luona. Tämä prosessi kesti kaksi vuotta. Sen aikana jouduin kohtaamaan itseni ja oman menneisyyteni. Tunsin vahvasti että kannoin naamaria ja olin pukeutunut naamiaispukuun jolla piilotin todellisen identiteettini. Kuvittelin että jos ihmiset tietäisivät kuka minä todella olin, ei kukaan haluaisi viettää aikaa kanssani tai voisi rakastaa minua.

Näiden luotettavien ihmisten vastausten kuunteleminen ja yhdessä rukoileminen vie meitä pitkän matkan kohti parantumista ja antaa näkökulmaa niihin alueisiin elämässämme, joihin tulee tarttua. Tämä kaikki vaatii paljon rohkeutta.

Minulle hämmästyttävintä oli että kun aloin elämään aitoa elämää, omana itsenäni joksi Jumala oli minut luonut ja näytin muille kuka olin, ihmiset tahtoivat viettää entistä enemmän aikaa kanssani ja sain vastaanottaa todellisen rakkauden vyöryn. Aitouteni vetosi ihmisiin ja kutsui heitä uskaltamaan olla aitoja minun kanssani. Jumala ei myöskään säikähtänyt sitä kuka olin. Onhan hän luonut minut ja tunsi minut jo ennen syntymääni.

Joosef Raamatussa oli hyvin tietoinen menneisyydestään. Joosef tutki ja ajatteli kaikkea mitä hänelle oli tapahtunut sekä kotonaan että Egyptissä. Hän avasi oven Jumalalle ja Pyhälle Hengelle tutkia hänen sisimpäänsä. On selvää että Joosefille oli muodostunut salainen historia hänen suhteessaan Jumalaan. Hänen koko elämänsä rakentui sille perustalle että hän seurasi Herraa, Israelin Jumalaa.

Kun tuli hetki tehdä ratkaisevia päätöksiä, Joosef oli valmis. Hänellä oli monta syytä, ja hetkeä jolloin, tuntea että hänellä ei ollut oikeutta olla olemassa. Tai että hänen elämänsä oli virhe ja että hän oli arvoton. Hän olisi voinut päättää olla luottamatta kehenkään ja ettei enää ottaisi riskejä. Hän olisi myös voinut tuntea että hänellä ei saisi olla tunteita ja kieltää ne itseltään liian tuskallisina. Hän olisi hyvällä syyllä voinut pitää itseään häviäjänä, ajatella ettei hänellä ollut tulevaisuutta.

Mutta Joosef ei tehnyt niin. Hänen lapsuudenperheessään ja elämässään kokevat traumaattiset tapahtumat antoivat varmasti hänelle kielteisiä viestejä ja ehdottivat tekemään sisäisiä valoja jotka olisivat voineet ohjata hänen elämäänsä. Mutta valojen ja epävarmuuden sijaan Joosef päätti kuunnelle Jumalaa ja sitä mitä hän sanoi siitä kuka Joosef on. Hänen identiteettinsä, päätöksensä ja elämänsä perustuivat Jumalaan.

Meillä kaikilla on varmasti lapsuudessa ja elämässämme koettuja traumaattisia kokemuksia. Ja valitettavasti me olemme kuunnelleet näitä kielteisiä viestejä ja tehneet sisäisiä valoja ja annamme niiden ohjata elämäämme. Minä kannoin vuosikausia valoja siitä miten en ole minkään arvoinen, miten kukaan ei voi rakastaa minua enkä voi luottaa kehenkään ja että jos haluan että jokin onnistuu elämässäni minun on tehtävä se itse.

Joosef suri rehellisesti kipuaan. Sen ansiosta hän saattoi vilpittömästi antaa anteeksi ja hän pystyi siunaamaan veljiään, jotka olivat pettäneet hänet. Hän ei selitellyt eikä vähätellyt kipeitä vuosiaan. Joosef itki toistuvasti tavatessaan veljensä. Raamattu kertoo meille että hän itki niin suureen ääneen, että egyptiläiset saattoivat kuulla sen (1 Moos. 45:2).

Useimmat meistä ovat haluttomia palaamaan takaisinpäin ja tuntemaan menneisyytemme kipua ja tuskaa. Monet meistä ajattelevat että menneisyys on musta aukko joka saattaa nielaista meidät. Ajattelemme että sen muisteleminen saa vain asiat huonommiksi.

Menneisyyden läpikäyminen on kivuliasta. Huomaamme joutuneemme valtavan kuopan pohjalle ja ylöspääsyä ei ole. Tämä on Jumalan siunaus. Täällä pohjalla voimme luottaa vain häneen ja hän voi täyttää meidät rakkaudellaan, meillä ei ole mahdollisuuksia juosta karkuun tai täyttää elämäämme jollakin muulla. Kipu ja suru huutavat ja vaativat huomiotamme eivätkä anna meidän keskittyä muuhun.

Lopulta arkeologisen tutkimuksemme myötä menneisyyden fossiilit alkavat löytyä. Ja kun tutkimme niitä Jumalan rakkauden valossa, alamme nähdä asiat mittasuhteissa. Tuska ja kipu ja järkytykset joita koin lapsuudessa rikkoivat minut silloin, mutta nyt aikuisena voin käydä ne läpi ja antaa lohtua sisäiselle lapselleni. Olen tarpeeksi vahva aikuinen tehdäkseni sen. Tässä prosessissa minua on auttanut loistava kristitty terapeutti jonka kanssa olen saanyt käydä asiota läpi.

Joosef tunsi että Jumalan rakastava käsi oli hänen yllään kaiken kivun ja ahdingon keskellä. ”Ette siis te ole lähettäneet minua tänne, vaan Jumala...” hän vakuutti veljilleen (1 Moos 45:8). Näin tehdessään hän todisti että Jumala johdattaa meitä kohti omia päämääriään, usein meille selittämättömällä tavalla, läpi pimeän ja tuntemattoman, jopa mustien aukkojen.

Omassa elämässäni mustat aukot ovat joskus olleet niin hirvittäviä että olen vain voinut maata sängyllä ja itkeä niiden läpi. Tai huutaa ääneen tuskaani tai huokailla. Tiedän että näinäkin hetkinä Pyhä Henki on rukoillut puolestani ja tulkinnut kyyneleeni, huutoni ja huokaisuni Jumalalle. Koskaan en ole ollut yksin.

Jumala on kaikkivaltias Herra ja hänellä on koko historia hallussaan. Hän tekee työtä tavoilla jotka ovat meiltä salassa. Joosef ymmärsi että Jumala tekee työtään ja järjestelee asioitaan omien päämääriensä mukaisesti. Joskus kaiken inhimillisen ponnistelumme vastaisesti tai siitä huolimatta ja joskus sen kautta. 

”Kun antaudumme Jumalalle, häneltä ei koskaan mene menneisyydestämme mitään hukkaan tulevaisuuden kannalta. Jumala ottaa käyttöönsä kaikki elämän matkalla tekemämme virheet, synnit ja kiertotiet, ja niistä tulee hänen lahjansa tulevia siunauksia varten”, kirjoittaa Scazzero.

Miksi Jumala antoi Joosefin kokea kaiken tämän kivun ja menetyksen? Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvuissa 37-50 voimme nähdä merkkejä kaikesta siitä hyvästä mikä koitui Joosefin kivun ja menetyksen seurauksena hänelle itselleen, sen aikaiselle suurvallalle Egyptille ja sen kansalle, sekä hänen omalle lapsuudenperheelleen ja kaikille ihmisille joista hänen isänsä ja veljensä olivat vastuussa. Mutta suurin osa Jumalan tarkoituksista pysyy mysteerinä. Meille tärkeintä on että Joosef lepäsi Jumalan hyvyydessä ja rakkaudessa, jopa silloin kun olosuhteet muittuivat aina vain huonommiksi.

Monesti en ole ymmärtänyt miksi elämässäni on käynyt niinkuin on käynyt. Useimpien asioiden suhteen en ole saanut vastausta tähän päivään mennessä, joskus uusien tapahtumien myötä ymmärrän miksi oli tarpeen käydä läpi aiemmat kokemukseni. Mutta voin luottaa että Jumala tietää ja hänellä on kaikki hallinnassa.

Kristinuskon hyvä uutinen on että alkuperäinen biologinen perheesi ja kasvunympäristösi eivät määrää tulevaisuuttasi. Tulevaisuutesi määrää Jumala! Jumala määrää myös minun tulevaisuuteni, eivät minun virheeni tai kokemani traumat. Kun panemme uskomme Kristukseen ja hänen armoonsa, uudestisynnymme Pyhän Hengen kautta Jeesuksen perheeseen. Meidät siirretään pois pimeyden vallasta, valon valtakuntaan.

Jumalan perheessä menestys tarkoittaa uskollisuutta Jumalan tarkoituksille ja suunnitelmille elämämme suhteen. ”Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.” (Matt 6:33) Jumala lupaa että kaikki muu annetaan meille kun ensin etsimme häntä.

Jumalan tarkoitus on että paikallisseurakunnat olisivat paikkoja joissa voisimme kasvaa uudelleen ja elää Kristuksen tavoin. Tämä uusi yhteisö on paikka jossa voisimme tulla vapaiksi. Ja annamme toisille tilaa kasvaa ja tulla vapaiksi Kristuksessa. Näin ei aina ole mutta me voimme toivia muutoksen välikappaleina kun kohtaamme rohkeasti menneisyytemme haavat ja etsimme tien pimeydestä valoon yhdessä Jumalan kanssa.

Vapaus on ketjureaktio. Kun yksi ihminen löytää todellisen vapauden Jeesuksessa, hänestä tulee niin vetovoimainen että hän alkaa vetää toisia ihmisiä luokseen. Vähitellen tämä vapaus levittyy ympärille niin että kun kriittinen massa lopulta saavutetaan, saavat kaikki seurakunnan jäsenet kokea vapauden. Ole sinä oman seurakuntasi ketjun ensimmäinen linkki. Etsi vapautta Jeesuksessa ensin itsellesi jotta voisit jakaa sitä myöhemmin muille.

Päästä irti vallan ja kontrollin illuusiosta. Älä anna katkeruuden vallata sydäntäsi, äläkä suostu tekemiesi sisäisten valojen houkutukseen. Uskalla luottaa Jumalaan ja ottaa askelia eteenpäin käsi hänen kädessään. Vaeltaessamme Jumalan kanssa me teemme päivittäin päätöksiä jotka ovat ratkaisevia toimiessamme siunauksen välikappaleena monille. 

Meidän elämämme on matka ja tie jota kuljemme on Jeesuksen. Vain hänen kanssaan pääsemme valoon ja voimme olla vapaita ja onnellisia. Yhtenä päivänä, yhdessä Jeesuksen kanssa, pääsemme myös perille.

Lähde:

Scazzero, Peter: Tunneterve hengellisyys: Tunne-elämältään epäkypsä ei voi olla hengellisesti kypsä; Päivä; 2018.

Ajatuksia Mooseksen elämän äärellä

Rakastaako Jumala vain täydellisiä ihmisiä? Pitääkö minun olla parempi voidakseni palvella häntä? Kutsuuko Jumala valtakuntaansa vain niitä jotka tulevat hyvistä kodeista ja joilla on hyvät taustat? Voimmeko palvella Jumalaa jos menneisyytemme on ollut ongelmallinen?

Mooseksen koti- ja perhetaustat olivat molemmat todella rikkinäisiä ja traagisia. Olosuhteista johtuen, hänen perheensä asui maassa jossa valtion määräyksestä israelin kansan piti tappaa poikalapset, hänen vanhempiensa oli ensin piilotettava hänet ja sitten hylättävä hänet, toivossa että joku egyptiläinen löytäisi vauvan ja kasvattaisi hänet ottolapsenaan.

”Niin farao antoi koko kansalleen käskyn, että kaikki heprealaisille syntyneet pojat oli heitettävä Niiliin mutta tytöt oli jätettävä eloon.”
2 Moos 1:22

Kuinka moni meistä kykenisi antamaan lapsensa tapettavaksi? Ja kuinka moni uskaltaisi olla tekemättä sitä? Tietäen mitkä seuraamukset olisivat koko perheelle. Miten on mahdollista elää tällaisessa ympäristössä hukkumatta ahdistukseen ja epätoivoon?

Jumalan johdatuksesta faraon tytär löysi Mooseksen kun hän kellui kaislakorissaan pitkin Niiliä. Mooseksen sisko Miriam oli piiloutunut lähettyvillä ja kun faraon tytär mietti kenelle imettäjälle antaa lapsi hoitoon, ehdotti Miriam Mooseksen omaa äitiä.

Mitä Miriamilla on mahtanut liikkua mielessä hänen katsellessaan pikkuveljeään joka keinui kaislakorissaan pitkin Niiliä? Joki ei ole mitenkään pikkuinen, mukana pysyäkseen hänen on varmasti pitänyt liikkua nopeasti ja varmasti sydämessä oli pelko veljen katoamisesta joenmutkan taakse tai aaltojen alle.

Mooses sai viettää perheensä kanssa, ainakin osan ajasta, ensimmäiset vuotensa. Hän kasvoi kuitenkin faaraon perheen parissa. Hänen kansalaisuutensa oli selkeästi tiedossa, faaraon tytär totesi sen jo hänet löytäessään.

”Faraon tytär tuli Niilin rantaan peseytymään, ja hänen hovinaisensa jäivät virran rannalle kävelemään. Silloin hän näki kaislikon keskellä korin ja lähetti orjattarensa hakemaan sen. Avatessaan korin hän näki, että siinä oli lapsi, joka itki. Faraon tyttären valtasi sääli, ja hän sanoi: ”Tämä on varmaan heprealaisten poikia.”
2 Moos 2:5-6

Mitä liikkui Miriamin mielessä kun Faraon tyttären orjattaret onkivat hänen pikkuveljensä kaislakorin joesta rannalle? Ja toivat sen Faraon tyttären luokse? Vaatetuksesta oli varmaan aika selvää että kyseessä oli tärkeä ihminen. Ehkä Miriam heti tiesi ja ymmärsi kuka hänen veljensä oli löytänyt. Mitä se merkitsi hänelle? Ja mistä hän löysi rohkeuden puhua Faraon tyttärelle ja ehdottaa äitiään imettäjäksi?

Mooses kasvoi ympäristössä jossa israelilaisia pidettiin orjina ja ihmisarvoltaan alempina kuin egyptiläisiä ja varsinkin hallitsevaa eliittiä. Vaikka faaraon tytär olisikin kiintynyt häneen tai jopa rakastanut häntä lapsenaan, Mooses sai selkeästi kasvinvuosinaan kuulla ettei kuulunut tähän eliittiin, hän oli israelilaisten orjien jälkeläinen. Minkälaisen jäljen se jättikään hänen identiteettinsä? Tai omakuvaansa ja itseisarvoonsa?

Kun Mooses tuli aikuiseksi hän etsi oman kansansa seuraa. Mutta hän selkeästi näki itsensä parempana ja ylempiarvoisena kuin tavalliset israelilaiset orjat. Olihan hän kasvanut faaraon hovissa ja opiskellut siellä faaraon perheen jälkeläisten kanssa. Hän osasi varmasti lukea ja kirjoittaa ja tiesi monia asioita joista orjilla ei ollut minkäänlaista tietoa.

”Kun Mooses oli varttunut aikuiseksi, hän meni kerran käymään heimoveljiensä luona ja sai nähdä heidän raadantaansa. Hän näki egyptiläisen miehen lyövän heprealaista miestä, hänen heimolaistaan. Silloin Mooses katsahti ympärilleen, ja nähtyään, ettei ketään ollut lähettyvillä, hän löi egyptiläisen hengiltä ja kätki ruumiin hiekkaan.”
2 Moos 2:11-12

Tämä asenne näkyy hänen tavassaan kohdella maanmiehiään ja järkytyksessä kun he eivät ottaneetkaan häntä vastaan niin tärkeänä henkilönä kuin miksi hän itsensä tunsi. Vaikka häntä varmasti painoi egyptiläisen esimiehen murha jonka hän oli suorittanut, oli Egyptistä paon takana myös tämä hyljätyksi tulemisen tunne ja identiteetin kaaos. En ole egyptiläinen enkä faaraon perhettä, eikä minua edes huolita israelilaiseksi, kuka siis olen, hän varmasti ajatteli mielessään.

”Kun hän seuraavana päivänä meni taas heimoveljiensä luo, hän näki kahden heprealaisen miehen tappelevan keskenään. Hän sanoi riidan aloittajalle: ”Miksi lyöt veljeäsi?” Mies vastasi: ”Mikä sinä olet meitä käskemään ja määräilemään? Aiotko tappaa minut niin kuin tapoit sen egyptiläisen?” Silloin Mooses pelästyi ja ajatteli: ”Se on siis kuitenkin tullut ilmi!” Kun farao sai kuulla asiasta, hän aikoi surmauttaa Mooseksen, mutta Mooses lähti faraota pakoon...”
2 Moos 2:13-15

Rakas Jumala, minä myös olen kantanut mukanani ulkopuolisuuden tunnetta. Tunnetta siitä että en ole yhtä hyvä kuin muut, tai tarpeeksi hyvä. Sinä tiedät että taustani ja perhehistoriani eivät ole yhtä traagisia kuin Mooseksella mutta ne ovat silti jättäneet jälkensä minun itsetuntooni, identiteettiini ja omakuvaani. Monesti elämäni aikana olen tuntenut että en ole tarpeeksi hyvä, että minun pitää tehdä enemmän ja suorittaa enemmän kelvatakseni ja ollakseni yhtä hyvä kuin muut. Sinussa minä tiedän että identtiteettini on Jumalan lapsi, olen hyväksytty semmoisena kuin olen ja sinä rakastat minua tällaisena. Auta minua ottamaan vastaan se rakkaus ja luottamaan siihen, tuntemaan itseni rakastetuksi ja hyväksytyksi. Auta minua muistamaan kun tunnen että minä en riitä, ettei minun tarvitsekaan, koska Sinä olet minun rinnallani ja olet minun oma Isäni.
Aamen.

Jeesuksen seuraaminen on itsensä kieltämistä ja ristinsä ottamista

Omassa elämässäni olen saanut olla turvassa vainoista. Minua ei ole uhattu tappaa uskoni tähden, en ole menettänyt työpaikkaani tai joutunut vangituksi. Olen saanut kulkea ihmisten rinnalla joilla näin on käynyt. Ja olen saanut kunnian kokea pilkkaa ja häpeää Jeesuksen nimen tähden sekä nälkää, kipua, väsymystä ja pettymyksiä.

Monet kohdat Jeesuksen opetuksissa Uuden testamentin lehdillä haastavat meitä Jumalan lapsina ja hänen seuraajinaan eri tavoin. Jeesus ravistelee meitä melko tavalla ja haastaa ja kutsuu meitä seuraamaan itseään.

Lapsena jo rukoilin että Jumala ottaisi minut uhriksi itselleen, että saisin hänen tähtensä kieltää itseni, ottaa ristini ja kantaa sen. Kärsimys on monella tapaa ollut läsnä elämässäni sekä puute, samoin suuri ilo ja runsaus. Maailmassa olen saanut kokea kärsimystä, kuten Jeesus on meille luvannut. Hänessä olen kokenut iloa ja runsautta.

Ja hän kutsui tykönsä kansan ynnä opetuslapsensa ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.

Markuksen 8:34

Tämä kohta Markuksen evankeliumissa on meille tuttu monella tavalla. Siitä on tehty lauluja ja olemme varmasti kuulleet opetusta. Mutta on hyvä pysähtyä tähän kohtaan ja miettiä mitä se todella tarkoittaa.

Tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Jeesuksen ristiinnaulitsemista. Kellään kuulijoista, ei edes Jeesuksen lähimmillä opetuslapsilla, ei ollut aavistustakaan siitä mitä tämä tarkoittaa.

Jeesus oli menossa kohti Jerusalemia. Tulossa oli pääsiäisviikko ja sen kärsimysnäytelmä. Mutta Jeesus puhui tämän ennen Jerusalemiin menoa ja ristiinnaulitsemista.

Jeesus puhui tämän suurelle kansanjoukolle. Suurin osa heistä oli juutalaisia ja juutalaisilla oli tässä ensimmäisen vuosisadan tienoilla erityisesti vahva käsitys Tooran merkityksestä hurskaan juutalaisen elämän suunnannäyttäjänä.

Farisealainen synergismi on termi joka kuvaa juutalaisen jatkuvaa pyrkimystä Jumalan yhteyteen, nimenomaan omien meriittien ja lain edessä tapahtuvien ansioiden ja oman tekemisen kautta. Tooralla oli suuri merkitys kun mietittiin miten ihminen voi päästä Jumalan yhteyteen. Lain noudattaminen nähtiin siinä keskeisenä. Ja tähän yhteyteen tulee Jeesuksen opetus.

Ristiinnaulitseminen ei ollut mikään harvinainen kidus- ja teloitustapa Rooman valtakunnassa tuona aikana. Joten voi olla että kun puhutaan rististä ja ristin ottamisesta se herätti kuulijoissa joitakin mielikuvia. Mutta tässä tapauksessa ristin ottaminen tulee kuulijoille sellaisessa yhteydessä jossa he miettivät Jumalan seuraamista, Jumalan yhteydessä olemista lain noudattamisen ja sitä kautta saavutettujen meriittien valossa.

Tässä kohdassa Jeesus tuo kuulijoilleen aivan erilaisen näkökulman. Ikäänkuin kontrastina laille ja sen edessä meritoitumisella, Jeesus osottaa tässä että kun Jumalan valtakunnan periaatteista puhutaan ja Jumalan lapsena olemisesta ja Jeesuksen seuraamisesta, niin periaatteet ja toimintatavat poikkeavat oleellisesti siitä mihin nämä juutalaiset kuulijat ovat tottuneet. Voidaan sanoa että omat meriitit kärsivät inflaation kun puhumme Jeesuksen seuraamisen lähtökohdista.

Tähän todellisuuteen tulee tämä Jeesuksen opetus itsensä kieltämisestä ja ristinsä ottamisesta. Nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa. Jälkimmäinen täydentää edellistä. Jotakin koskee minua ja minun omia intressejäni, on se jonka Jeesus asettaa uuteen valoon.

Täällä Ecuadorin intiaaniseurakuntien yhteydessä olen tavannut ihmisiä joita on kivitetty uskonsa tähden. Jotka on ajettu kodeistaan, uhattu polttaa elävältä uskonsa tähden ja jotka ovat menettäneet perheensä, sukunsa ja elinkeinonsa, Jeesuksen tähden. He ovat kieltäneet itsensä, ottaneet ristinsä ja kantavat sitä, päivittäin.

Moni on menehtynyt matkalla ja päässyt vielä suurempaan kunniaan ja iloon, Jeesuksen luokse. Monen kanssa olemme saaneet iloita täällä maan päällä kun he ovat ihmeellisesti pelastuneet vaaroista ja kärsimyksestä ja eläneet voidakseen taas uudelleen ottaa ristinsä ja kantaa sitä hetken verran eteenpäin.

Jeesus sanoo, joka tahtoo minua seurata tai minun perässäni kulkea. Ensinnäkin siihen kuuluu itsensä kieltäminen. Hän kieltäköön itsensä. Tämä on hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi sanottu. Mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa? Voidaanko sitä edes määritellä?

Joten katsotaan ensin mitä se ei tarkoita. Se ei tarkoita oman olemassaolonsa kieltämistä. Olet olemassa ja olet äärimmäisen arvokas ja tärkeä Jeesukselle. Sitä sinun ei tarvitse pohtia tai yrittää kieltää. Eikä oman olemuksesi ja luonteesi kieltämistä. Sinua ei kutsuta kieltämään persoonaasi. Olet ainutlaatuinen luomus. Eikä sinua kutsuta kieltämään omaa historiaasi, sitä kertomusta joka on tuonut sinut tähät hetkeen. Jeesus ei oleta että kieltäisit oman elämänhistoriasi, joka on sinut muovannut ja tuonut tähän hetkeen ja tehnyt sinusta sen kuka olet. Eikä myöskään tarkoita itsensä pettämistä vaan päinvastoin Jeesus antaa tässä Jumalan lapsen olemukseen jotakin sellaista mitä nämä kuulijat, ensimmäisen vuosisadan juutalaiset, eivät olleet tulleet ajatelleeksi, ja joka meiltäkin myös usein unohtuu.

Vaikka ajattelemmekin tätä farisealaista synergismiä ensimmäisen vuosisadan juutalaisten ominaispiirteenä mutta totuus on että meissä jokaisessa asuu pieni fariseus. Meriitit ovat oleellisia ja saavutukset ovat Jumalan miellyttämisen kannalta oleellisia, se mitä me teemme. Ei tämä ole merkityksetöntä mutta Jeesus haluaa tässä alleviivata että lähtökohdan pitää olla jossakin muualla. Lähtökohta on itsensä kieltämisessä ja ristin ottamisessa.

Kun tämä itsensä kieltäminen ja ristinsä ottaminen tapahtuu, sen jälkeen myös meidän tekomme ja toimintamme kumpuavat tästä todellisuudesta. Me kiellämme itsemme ja seuraamme Jeesusta ja hänen tähtensä, rakkaudesta häntä kohtaan, toimimme hänelle iloksi.

Itsensä kieltäminen tarkoittaa oman elämänsä oikeuden luovuttamista pois itseltään, toiselle. Se tarkoittaa sanomista ”ei” itselleen, omille rajoittamattomille mielihaluille, himoille ja vapaudelle. Tämä koskee jokaista joka tahtoo ”kulkea Jeesuksen perässä.

Tekstissä ei jätetä meitä tyhjän päälle sen suhteen kenelle me tämän oikeuden omasta elämästämme luovutamme. Me luovutamme sen Herralle. Jeesuksella on oikeus meidän elämäämme. Se ei tarkoita kahliutumista johonkin.

Paavali sanoo että hän on Kristuksen orja ja hän on sitä mieluusti. Orjan elämään kuuluu se että hän on luovuttanut elämänsä oikeuden omalle heralleen. Ja voiko meillä olla mitään suurempaa etuoikeutta kuin luovuttaa oma elämämme meidän elämämme Herralle, Jeesukselle Kristukselle?

Itsensä kieltäminen ja ristin ottaminen liittyvät yhteen. Mitä Jeesus haluaa meille sanoa? Orjat, kapinalliset, maanpetturit ja muut vaaralliset vangit olivat usein Jeesuksen aikana saaneet kokea ristiinnaulitsemisen kohtalon. Voi olla että näitä kulkueita joissa tuomittu kantoi oman teloitusvälineensä poikkipuuta tuomiopaikalle oli useinkin ja kuulijoilla oli henkilökohtaista kokemusta siitä että he olivat nähneet tämän tapahtuvan.

Ainoastaan tällainen kokemushistoria joka nousee tästä Rooman valtakunnan käytännöstä teloituttaa näitä vaarallisia vankeja ja ihmisiä saattoi olla kuulijoiden ajatuksissa. Jeesuksen ristiinnaulitseminen ei ollut vielä tapahtunut ja se ei voinut olla kuulijoiden mielessä tai liittyä tähän opetukseen.

Tuomittu kantoi teloitusvälineensä selässään ja kun tuomiituspaikalle saavuttiin ja tuomittu oli naulittu ristille, hän vielä usein lausui, ennen ristillenaulitsemistaan, tuomionsa. Jeesuksen tapauksessa näin ei käynyt vaan hänen päänsä päälle kirjoitettiin hänen syytteensä. Kyseessä oli hyvin nöyrryyttävä, julkinen tapahtuma joka usein kesti useamman päivän kun tuomittu roikkui ristillä kidutettuna. Kun joku oli tuomittu ristillinaulittavaksi hänellä ei enää ollut oikeutta omaan elämään. Hänen oikeutensa elämään oli annettu toisille, hänen tuomitsijoilleen.

Näillä vahvoilla kuvilla Jeesus haluaa murtaa synergismin illuusiota joka kuulioilla oli omilla teoillaan armon ansaitsemisesta. Jeesus sanoo heille että heidän pitää olla kuin ristille tuomitut rikolliset joka ottaa sen poikkipuun ja lähtee kantamaan sitä teloistuspaikalle. Tähän liittyi pilkkaa, häväistystä ja halveksuntaa. Kuten saimme nähdä Jeesuksen ristiinnaulitsemisen yhteydessä.

Mitä tähän samaistuminen tarkoittaa. Ristin ottaminen huipentaa itsensä kieltämisen. Itsensä kieltämisellä Jeesus sanoi että meillä ei ole oikeutta omaan elämäämme ja se huipentuu tässä ristin ottamisessa. Jeesuksen kehotus ei liity elämämme päättämiseen tai itsemme teloituttamiseen, että kuolemas olisi kunniakas lähtökohta meille.

Ja hän sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.
Luukas 9:23

Jos tuomitulla kysymys oli kertaluontoisesta tapahtumasta joka päättyi ristinkuolemaan, niin meitä Jeesuksen seuraajia kehoitetaan ottamaan ristimme joka päivä. Tekemään näin joka päivä.

Ristin ottamisen ja itsensä kieltämisen tulisi olla Jeesuksen seuraajan elämän päivittäinen tunnuspiirre. Me joka päivä luovutamme oikeuden omasta elämästämme Jeesukselle. Me emme ryntää omien intressiemme ja mielihalujemme perässä, vaan Jeesuksen perässä. Jeesuksen perässä kulkeminen tarkoittaa sitä että hänellä on oikeus meidän elämäämme.

Kenellä on oikeus meidän elämäämme? Mikä on itseni kieltämisen todellisuus minun elämässäni tänään? Mitä se minulle tänään tarkoittaa? Miten sen näkyy minun elämässäni?

Jeesus kehoittaa meitä samaistumaan samankaltaiseen itsensä kieltämiseen kuin mikä odotti ristiinnaulittavaksi tuomittua. Oikeus meidän elämäämme on Jeesuksella, ei meidän mielihaluillamme. Ristiä ei voi päiväksikään laskea pois vaan se seuraa meitä päivittäin.

Emme todellakaan voi laskea omasta elämästämme pois sitä ristin työtä jonka Jeesus meidän edestämme teki. Samalla meitä kutsutaan päivittäiseen ristin ottamiseen ja elämän oikeuden antamiseen Jeesukselle. Ristiinnaulitut saivat usein, tuomionsa konkretisoituessa, vielä siinä viimeisillä hetkillä kokea kaikenlaista häväitsemistä ja nöyryyttämistä. Niin tapahtui Jeesukselle ja se oli yleistä ristiinnaulituille.

Ehkä mekin, tällä polulla kun kuljemme sitä Jeesuksen kanssa, kun annamme hänelle vallan elämässämme, rajattomien mielihalujemme yli, joudumme vielä kokemaan jotakin samankaltaista kuin mitä Jeesus joutui kokemaan. Mitä minä päätän silloin tehdä? Mitä teen näiden kokemusten kanssa?

Paavali sanoo 2 Kor 4:8-9 ”Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut.” Ja näihin sanoihin yhdyn.

Olen ollut kaikin tavoin ahdingossa ja olen siinä nytkin mutta en ole umpikujassa, tiedän että Jumala osoittaa tälläkin kertaa meille ulospääsyn. Olen neuvoton mutta en toivoton, koska toivoni ei ole minussa itsessäni vaan Jeesuksessa ja tiedän että hän näkee kauemmas ja paremmin kuin minä ja hän tulee osoittamaan minun parhaat neuvot. Olen vainottu mutta en hylätty, koska Jeesus on kanssani joka hetkellä. Maahan kukistettu mutta en tuhottu.

Viime kuukausi on ollut todella raskas, vielä raskaampi kuin kulunut vuosi. Monena yönä olen maannut hereillä, ahdingossa, neuvottomana, vainottuna ja maahan kukistettuna. Enkä ole voinut tehdä muuta kuin itkeä ja rukoilla apua. Aamulla olen saanut taas jälleen kerran kieltää itseni, ottaa ristini ja kantaa sitä eteenpäin.

Joskus saapui se ylen kirkas hetki kun pääsen perille ja saan laskea ristini alas ja levätä Jeesuksen käsivarsilla. Vielä ei ole sen aika, olen valmis jatkamaan täällä, kuten Jumala tahtoo. Samalla kaivaten sinne todelliseen iloon jossa ei ole enää kärsimyksen häivettäkään tai surun varjoa.

Me voimme nämäkin kokemukset jättää Jeesukselle. Jeesus sanoo vuorisaarnassa että autuaita olette te joita minun nimeni tähden vainotaan. En tiedä minkälaista painetta sinä olet saanut kokea Kristuksen seuraajana. Mutta Jeesus lupaa siinäkin olla meidän kanssamme ja antaa sen ilon, joka ei ehkä vielä tässä ajassa, mutta myöhemmin, tulee meidän osaksemme.

Tällaisen elämän kadottaminen on todellisen elämän löytämistä. Kun kadotamme sen elämän jota hallitsee omat mielihalut ja jossa olemme itse itsemme herroja, sen elämän kadottaminen Kristukseen on todellisen elämän löytämistä.

Siunausta sinun elämääsi ja iloa itsesi kieltämiseen ja ristin ottamiseen!

IMAGO DEI - Jumalan kuva ihmisessä

Keskeinen osa kristillistä ihmisoppia on imago Dein, Jumalan kuvan, vahvistaminen ja selittäminen ihmisissä. Jokaisella maailmankatsomuksella, ideologialla ja teologialla on antropologiansa (esim. Marcionin "ulosteiden säkki", Nietzschen übermensch ja Derridan korjaamattomat erot), mutta imago Dein oppi erottaa kristinuskon muista uskonnollisista ja maallisista antropologioista.

Joten meidän on kysyttävä, mikä on imago Dei?

Raamatussa on viittauksia ihmisiin jumalallisen kuvan kantajina. Sitten Jeesus julistetaan Jumalan kuvan lopulliseksi kantajaksi, ja uskovien on määrä omistaa Jeesuksen kuvan mukaisuus, seurata hänen esimerkkiään.

Raamatun todistus sisältää seuraavat materiaalit:1 Moos. 1:26-27; 1 Moos. 5:1-2; 1 Moos 9:6-7; Room 8:29; 1 Kor 11:7-9; 1 Kor 15:49; 2 Kor 3:18; 2 Kor 4:4; Kol 1:15; Kol 3:10).

Käsityksemme jumalallisesta kuvasta on tehtävä ensinnäkin suhteessa Jeesukseen Kristukseen. Toisin sanoen lähtökohtamme jumalallisen kuvan ymmärtämisessä tulisi olla Kolossalaiskirjeen 1:15 ja rinnakkaistekstit 1.Mooseksen kirjan 1:26-27 sijaan.

Tämä johtuu siitä, että Jeesus on sekä ihmisen arkkityyppi että eskatologinen prototyyppi jumalallisesta kuvasta ihmisissä. Jeesus on jumalallisen kuvan todellinen kantaja ja palauttaja. Osallistumme jumalalliseen kuvaan heijastamalla Jeesusta, ja inhimillisyytemme toteutuu hänessä.

Kristus on lähde ja esimerkki tai jumalallinen kuva, koska kuva on riippuvainen alkuperäisestä. ”Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt”, kuten Kol 1:15 sanoo ja 2 Kor 4:4 ”Kristuksen, joka on Jumalan kuva”. Täten olla luotu Jumalan kuvaksi on olla luotu Pojan kuvaksi, joka on, kuten Paavali sanoo: ”...on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva...” (Hepr 1:3). Meidät on luotu sen kuvaksi joka julistaa ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.” (Joh 14:9).

Tässä yhteydessä meidän tulisi olla yhtä mieltä Barthin kanssa Paavalin "ennennäkemättömästä ja radikaalisesta innovaatiosta" identifioida "ristiinnaulittu mies" "jumalallisen kuvan" kanssa. Barthin mielestä me opimme ihmiskunnasta tuntemalla Kristuksen inhimillisyyden, ei päinvastoin. Jeesus Kristus on todellinen liittokumppani, joka tekee liiton Jumalan ja ihmiskunnan välillä. Johanneksen 19:5 latinankielisessä Vulgata-käännöksessä ”Ecce homo” tarkoittaa "katso miestä", erityisesti "katso tosi mies". Jeesus Kristus määrittelee ihmiskunnan, ja uskovista tulee aidosti ihmisiä kun he heijastavat Jeesusta Kristusta itsessään. "Kristuksessa" olevien joukko paljastaa nykyisellä aikakaudella, mitä tarkoittaa olla Jumalan kuvana. Siten Barth integroi luovasti kristologian, antropologian ja eklesiologian imago Dein selitykseen.

Uuden testamentin todistaja korostaa, että Kristus on ihmiskunnan jumalallisen kuvan telos. Uuden testamentin painopiste ei ole Kristuksessa kuvan kantajana, vaan Kristuksessa kuvanmuuntajana. Kristus antaa ihmisille mahdollisuuden olla liitosuhteessa Jumalaan, josta heidän lankeutumisensa oli vienyt heidät. Kristus ei ole pirstoutuneen vision pyhäinjäännöksen pelastus, mutta hän tuo ihmiskunnalle sen määrätyn eskatologisen tavoitteen: hänen kuvansa.

Birdin mukaan ihmiskunta ei ole menettänyt jumalallista kuvaa vaan jumalallisen kirkkauden. Ihmiskunta luotiin kirkkaudessa jakamaan Jumalan kunniaa, mutta vaihdoimme kirkkauden epäjumalanpalvelukseen ja epäinhimillisyyteen. Kuolleenmeren kääröissä on viittaus Aadamiin "isäämme, olet muotoiltu kunniasi kaltaiseksi” (4Q508 fragment 8.4). Kumranilaiset uskoivat, että Adam heijasti tai edusti Jahven majesteettisuutta. Samalla maailman olivat vallanneet jumalattomien enkeleiden parvet, pelättyjen kittimien (ts. roomalaisten) joukkojen ja pimeyden poikien kanssa. Tuleva pelastus olisi "valon pojille", ja "heille kuuluisi kaikki Aadamin kirkkaus" (1QS 4.22- 23).

Kristityille raamatun tarina kertoo suurelta osin vanhassa Aadamissa kadonneesta ja Kristuksessa, uudessa Aadamissa, palautuneesta kirkkaudesta. Siksi Kristus esitetään toisena Aadamina. Todellakin, "Kristus lopullisena Aadamina" mahdollistaa ihmiskunnan palauttamisen alkuperäiseen suhteeseensa Jumalan kanssa ja Aadamin tehtävään, luomisen hallitsemiseen (Luukas 3:38; Room 5:12-21; 1. Kor 15:22, 45).

Vastaavasti pelastus tarkoittaa sitä, että Messiaan muotoisessa perheessä noudatetaan Jumalan Pojan kuvaa (Room. 8:29). Vapautus tuo ihmisten asteittaisen uudistumisen Herran Jeesuksen Kristuksen loistavaan ihmisyyteen (2.Kor 3:18; Kol 3:10). Tuossa uudistetussa kuvassa meistä tulee kuolemattomia ja taivaallisia ja osallistumme Jeesuksen poikuuteen, heijastamiseen ja kirkkauteen (1.Kor 15:49). Voisimme sanoa, että ihmiskuva täydentyy armossa ja kasvaa yhä kirkkaammaksi, kun meidät vedetään Kristukseen ja lähemmäs Jumalaa.

Jeesus on esimerkki jumalallisesta kuvasta ihmiskunnassa ja jumalallisen kuvan eskatologinen päämäärä ihmiskunnalle. Francis Watsonin mukaan "mukautuminen Jumalan Pojan kuvaan on ihmisen luomisen tavoite Jumalan kuvaksi ja ihmisen luominen Jumalan kuvaksi ontologinen oletus mukautumisesta Jumalan Pojan kuvaan".

Kristus heijastaa Jumala viitaten hänen jumalalliseen poikuuteensa ja hänen kuninkaalliseen rooliinsa jumalallisessa suvereenisuudessa. Toisin sanoen Jeesus Kristus hoitaa kuninkaallisen pojan ja kuvan kantajan virkaa viimeisenä Aadamina.

Lisäksi Jeesuksen jumalallinen kuva liittyy hänen hallitsemiseensa Jumalan eskatologisena varahallitsijana. Jeesus, "Poika", on "näkymättömän Jumalan näkyvä kuva", ilmaistu ​​"esikoisena kaikkeen luomakuntaan", "ruumiin, seurakunnan, päänä" ja "esikoisena kuolleiden joukossa". Joten Jeesuksen jumalallinen poikaisuus ja jumalallinen kuvantaminen koostuvat hänen hallituspaikastaan ​​luomisen, kirkon ja uuden luomuksen yläpuolella (Kol 1:15, 18).

Hyväksytyksi tuleminen Jumalan perheeseen ja Kristuksen kuvan noudattaminen edellyttävät osallistumista jumalalliseen hallintaan ja kuninkuuteen. Näin kun me istumme Kristuksen kanssa, meidät palataan oikealle inhimilliselle paikallemme adaamillisina hallitsijoina Jumalan alaisina ja Kristuksen vierellä (Ef 2: 6; Kol 3: 1; Ilm 20: 4).

Ensimmäisen Mooseksen kirjan 1:26-27 kristologinen lukeminen tarkoittaa, että Kristus on jumalallisen kuvan esimerkki. Uskovien on määrä mukautua Pojan kuvaan. Ja Kristuksen kuvan jakaminen merkitsee sitä, että meidät on otettu Jumalan lapsiksi ja hallitsemme Kristuksen kanssa.

Patristisen ajanjakson aikana oli yleistä erottaa Jumalan kuva ja samankaltaisuus. Irenaeuksen mukaan kuva oli luonnollinen, fyysinen ja älyllinen ominaisuus, joiden kanssa henkilö syntyi, kun taas samankaltaisuus johtui Pojasta ja Hengestä. Syntiinlankeemuksen jälkeen Aadam ja hänen jälkeläisensä säilyttivät Jumalan kuvan, mutta menettivät Jumalan samankaltaisuuden, ja Poika ja Henki palauttavat ja uudistavat tämän samankaltaisuuden.

Origenes näki ihmiskunnan luodun jumalallisessa kuvassa, Logos, saaden aikaan jumalallisen samankaltaisuuden, joka menetettiin syntiinlankeemuksen tähden. Kappadokialaiset isät tunnistivat Kristuksen arkkityyppiseksi Jumalan kuvaksi. Heille kuva vastaa kuolemattomuutta (eli vapautta kuolemasta ja rappeutumisesta) ja samankaltaisuutta tiettyyn moraaliseen voimaan ihmiskunnassa (eli vapautta pahasta halusta). Agustine tunnisti Jumalan kuvaksi rationaalisen sielun (eli ihmisen järkkyvyyden), ja hänestä siinä oli imago Trinitatis, joka on muistin, älyn ja tahdon kolminkertaisuuden muoto. Kappadokialaisten mielestä lankeaminen pyyhki kuvan kokonaan pois, mutta se tuli takaisin Kristuksessa, kun taas Augustinukselle kuva menetettiin osin lankeamuksen tähden, mutta armo uudisti sitä.

Kristillisen ajattelun historian suosituin näkökulma identifioi kuvan johonkin ihmiselle ominaiseen laatuun tai ominaisuuteen, joka jaetaan Jumalan kanssa. Tämä jaettu laatu voi olla fyysinen, psykologinen tai hengellinen. Useimmiten jumalallisen kuvan sijaintipaikkana ihmisessä pidetään kykyä rationaaliseen kommunikointiin tai järkevän sielun omistamista.

Siksi Augustinus sijoitti jumalallisen kuvan ihmismieleen. Augustinuksen jälkeen Aquinas sanoi, että "Jumalan kuva löytyy järkevästä luomuksesta itsestään vain hänen mielensä vuoksi" - tarkalleen "muisti, älyllinen ymmärrys ja tahto" - ja kuva hajoaa osiin "luonnon, armon kuva ja kirkkauden kuviksi", jotka vastaavat kolmea peräkkäistä olomuotoa: ”Ensimmäinen kuva löytyy kaikista ihmisistä, toinen kuva on vain vanhurskautetusta ja kolmas kuva löytyy vain taivaassa siunatuista. "

Calvin sanoi, että "kuvan oikea paikka on sielussa" ja että "Jumalan kuva on koko ihmisluonnon huippu, sellaisena kuin se loisti Aadamissa ennen hänen lankeamistaan, mutta oli sen jälkeen mitätöity ja melkein tuhoutunut, eikä mitään muuta säilynyt kuin pilalle mennyt, sekava, silpoutunut ja epäpuhtauksien tahraama, joten se näkyy nyt osittain valituissa, sikäli kuin Henki uudistaa heidät. " Calvin pitää Kristusta "täydellisenä Jumalan kuvana", ja "jos me heijastamme sitä, meidät palautetaan todelliseen hurskauteen, vanhurskauteen, puhtauteen ja älykkyyteen, jotka ovat meissä Jumalan kuva".

Vaikka Calvinin käsitys imagosta oli kattava ja kristologinen, myöhempien protestanttisten teologien mielestä kuva oli pohjimmiltaan kyky rationaaliseen ja eettiseen keskusteluun ja ehdollisesti alkuperäisen vanhurskauden tila (iustitia originalis). Ensimmäinen saavutetaan lankeamisen jälkeen, kun taas jälkimmäinen on pilalla. John Wesleylle kuva oli sekoitus ymmärrystä, tahtoa ja vapautta, minkä seurauksena henkilöt ilmentivät ja jäljittelivät "rakkautta", joka on Jumala.

Nykyaikaisemmassa keskusteluissa Millard Erickson puolustaa aineellista näkemystä käsittelemällä kuvaa ihmisluonnolle luontaisena. Kuva ei ole se, mitä ihmisellä on tai mitä ihminen tekee, vaan se, mitä ihminen on. Hän kirjoittaa: "Kuva viittaa ihmisen perusolemusta sisältäviin elementteihin, jotka mahdollistavat ihmisen kohtalon toteutumisen. Kuva on persoonallisuuden voimat, jotka tekevät ihmisistä, kuten Jumalasta, kykeneviä olemaan vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, ajattelemaan ja pohtimaan vapaaehtoisesti." Hänestä Jumalan kuva on joukko ominaisuuksia, jotka ovat välttämättömiä ihmisten ja Jumalan välisten suhteiden tai toimintojen toteuttamiseksi.

Voimme ymmärtää rationaalisuuden merkityksen ihmisen olemassaolon osana, mutta voin ajatella useita syitä, miksi kuvaa ei pidä rinnastaa ominaisuuteen, kuten rationaalisuus, moraalinen päättely tai persoonallisuus. Ensinnäkin kuva viittaa koko ihmiseen ja koko ihmiskuntaan, ei välttämättömään osaan ihmisen olemuksesta eikä ihmissuvun vaalittuun osaan. Toiseksi, jos ihminen heijastaa Jumalaa sillä, että hänellä on kyky järkeillä, Jumala pelkistyy myös jumalalliseksi älyksi. Mikä on varmasti riittämätön selitys Jumalan jumalallisuudesta. 

Kolmanneksi, jos ihmisen itsen olemus kuvan kantajana on kyky abstraktiin päättelyyn, se heikentää ihmisen olemassaolon fyysisiä, emotionaalisia ja sosiaalisia puolia. Neljänneksi, jos kuva on rationaalisuus, täytyy miettiä, voidaanko kognitiivisesti vammaisia ​​henkilöitä pitää täysimittaisina ja tasa-arvoisina kuvakantajina (Aquinas viittaa että heillä ei olisi osaa). Viidenneksi, vaikka kuvaa ei pidettäisikään rationaalisuutena vaan kuulumisena laajempaan rakenteisiin, kuten persoonallisuus, älykkyys, tahto ja tunteet, ihmiset voivat omistaa ne asteittain, mikä tekisi jumalallisesta kuvasta enemmän havaittavissa olevaksi joillakin ihmisillä.

Michael F. Birdin mukaan "Kuva tarkoittaa, että ihmiskunta on kuninkaallinen Jumalan edessä ja se on implisiittisesti luotu hallitsemaan Jumalan puolesta. Jumalallinen kuva ei ole aineellinen ominaisuus, ei kyky suhteisiin, ei ihmisen valta luomakunnan yli, se on kuninkaallinen asema tai kuten Grenz kutsuu "erityiseksi seisomiseksi Jumalan kanssa". Tämä tila on ihmiskunnalle annettu lahja, josta saa kutsun edustaa Jumalaa maailmalle. Imago muistuttaa enemmän identiteettiä, Jumalan antamaa perustodellisuutta, josta ymmärrämme itsemme Jumalalle kuuluvina ja erotettuna muusta luodusta järjestelmästä.

Muinaisen Lähi-idän osissa "Jumalan kuva" oli korostettu hallitsijoiden arvonimi. Kuninkaita pidettiin jumalien poikina ja palvelijoina, ja heillä olivat siten kuvina maidensa hallitsijoita. Egyptin uudessa kuningaskunnassa (1500-luvulla eKr) egyptiläistä faraota ylistettiin "Re-kuvana" ja "Atumin kuvana". Assyrian kuningasta Esarhaddonnia kutsuttiin "Belin kuvaksi" ja "Mardukin kuvaksi" (600 eKr.). Ptolemaioksen ajan (200-luvulla eKr.) Egyptistä peräisin olevassa papyrusfragmentissa viitataan hallitsijaan "elävänä kuvana Zeuksesta, auringon pojasta".

Kreikkalainen filosofi Plutarch (AD 100) sanoi: "Nyt oikeudenmukaisuus on lain tavoite ja loppu, mutta laki on hallitsijan työtä, ja hallitsija on Jumalan kuva, joka määrää kaiken." Muinaisia ​​kuninkaita pidettiin suojelujumalien hyväksyminä poikina, ja ne olivat fyysisiä jäljennöksiä heidän olemuksestaan ​​ja heidän varahallitsijoistaan ​​maan päällä.

Jos otamme huomioon muinaisen Lähi-idän kontekstin, niin 1 Mooseksen kirjan 1:26-27 sanotaan, että koko ihmiskunta on osa Jumalan kuninkaallista perhettä; he ovat pappikuninkaita maan päällä, jotka on tehty hallitsemaan Jumalan puolesta.

Vaikka muinaisessa Lähi-idässä kuva rajoitettiin usein muutamille hallitsijoille, joita palvottiin jumalan kaltaisina hahmoina, Jumalan kuvan saamisen etuoikeus demokratisoituu raamatullisessa kertomuksessa siten, että koko ihmiskunta jakaa sen. Tämän seurauksena ihmiskunta on kosminen media, jolla ilmaistaan ​​Jumalan suvereenius ja läsnäolo maailmassa. Jumala on asettanut ihmiskunnan luomuksessaan käveleviksi hänen voimansa ja auktoriteettinsa kuviksi. Ihmisillä on jumalallinen kuva armosta ja meihin heijastetaan tämä jumalallinen kuva, kun me hallitsevat oikeudenmukaisesti luotua järjestystä. Jumalalliset kuvankantajat ovat osa Jumalan kuninkaallista perhettä, johon liittyy kutsu osallistua Jumalan luomisvaltaisuuteen.

Tämän takana on, että kuninkaallisen "Jumalan kuvan" käsitteleminen ensisijaisesti kuninkaallisena asemana ja epäsuorasti kuninkaallisena toimistona rokottaa meitä vastustamaan vammaisten kohtelua vähemmän kuin ihmisinä. Kuvan määritteleminen joko rationaaliseksi kyvyksi, suhteelliseksi kapasiteetiksi tai ihmisen hallitsemiseksi ei sovi minulle. Tämä voi merkitä sitä, että kognitiivisesti heikentyneet henkilöt (esimerkiksi Downin oireyhtymä tai dementia) tai ihmissuhteellisesti haastetut (esimerkiksi autismin omaavat) ihmiset jotenkin vähentävät tai hukuttavat Jumalan kuvan.

Imago Deistä on muita näkemyksiä, mutta väitän, että minkä tahansa imago Dein kristillisyyden ensisijaisen testin on oltava se, mitä se tarkoittaa vammaisille. Jos imagon määritelmä himmentää tai kieltää vammaisten jumalallisen kuvan, se on ongelmallista eikä ole sopusoinnussa Raamatun tarinan kanssa. Raamattu vahvistaa vammaisten inhimillisyyttä ja osoittaa Jumalan ystävällisyyttä ja huolta vammaisista.

Jeesus itse ristiinnaulittiin vammaisuuteen niin, että Jeesus kuoli epätäydellisessä ihmiskehossa, heikona ja haavoittuvaisena, jopa avuttomana, mutta Jumalan lunastava voima, rakkaus, parantuminen ja kauneus ilmenivät hänen rikkinäisessä ruumiissaan. Jumalan kuva ihmiskunnassa ei ole siis kommunikaation tai älyllisen kyvyn eikä ruumiillisen itsemääräämisoikeuden kysymys, se ei ole tietämistä eikä toimimista, vaan tulemista tunnetuksi Jumalalle Jumalan kuninkaallisena lapsena (Joh. 1: 12-13; 1. Kor 8: 3; Gal 4: 9).

John Swinton väittää, että vammaisille on ensiarvoisen tärkeää olla Jumalan tuntema eikä kognitiivinen pätevyys tietää Jumalasta. Vammainen voi hyvin tuntea Jumalan joko osittain tai olemalla rakastavan yhteisön jäsen, mutta mikä tärkeämpää, Jumala tuntee nämä "vähimmät heistä".

Siksi jokaisen kristillistä palvelustehtävää harjoittavan tulisi alkaa vakavasti painia "vammaisteologian" kanssa. Meidän on palveltava vammaisia ​​ja löydettävä tapoja, joilla he voivat palvella seurakunnassa, jos heillä on kutsu. Aikana, jossa vammaisia ​​syrjitään ja työnnetään vähitellen kohti eutanasiaa ensisijaisena vaihtoehtona heidän henkisen ja taloudellisen "taakkansa" poistamiseksi, kirkon on vastustettava maallista kuoleman kulttuuria ja puolustettava heikossa asemassa olevia todistuksensa, puolustuksensa, pastoraalisen palveluksensa ja toimintansa rakkauden täydellä painolla.

John Kilnerin mukaan "Vammaisten erityistarpeita omaavat ihmiset vaativat erityistä huolenpitoa ja tervetulleeksi toivottamista. Heillä on Jumalan kuvaan perustuva ihmisarvo, jota ei heiluta heidän kyvyttömyytensä tai mahdolliset kykynsä. Kristus, Jumalan kuva, mallintaa Jumalan vammaisuuden omaksumista ristillä ... ylösnousseen mutta haavoitetun ruumiin kautta. Koko ihmiskunnalla on yhteinen kokemus haavoittuvuudesta sen erilaisissa muodoissa - fyysisesti, henkisesti, moraalisesti ja hengellisesti - menettämättä arvokkuuttaan luotuina Jumalan kuvaksi. 

Kenen tahansa joka tahtoo suhtautua vammaisiin henkilöihin kuten Jumala suhtautuu heihin, on nähtävä heidät suhteessa heidän kohtaloonsa ja arvokkuuteensa - Jumalan aikomuksen mukaisesti heissä olla jumalallinen heijastus sekä heidän erityinen yhteyden kautta Jumalaan. On varmaa että he tulevat loistavasti uudistumaan Jumalan kuvan mukaisiksi, olivat he jo uskovia tai sitä tarjotaan heille jos he eivät (vielä) sitä ole.”

Imago Dei ei ole laatu, kapasiteetti tai pelkistettävissä toimintoon. Se on suvereeniin ja jumalallisesti annettu asema, jolla meistä tulee kuninkaallisia poikia ja tyttäriä taivaalliselle Herrallemme. Ja se on yleisesti totta jokaisesta ihmisestä iästä, etnisestä alkuperästä, sukupuolesta tai kyvykkyydestä riippumatta.

Tästä kuninkaallisesta asemasta ihmiskunta kokonaisuutena, ei välttämättä jokainen yksilö, heijastaa Jumalan hyvyyttä ja harjoittaa Jumalan hallituskautta. Vammaisilla ihmisillä on kuninkaallinen asema, vaikka heillä olisi rajoitettu tapa heijastaa Jumalan hallitus luotua järjestystä kohtaan.

Ihmiset on luotu jumalalliseksi kuvaksi ja meidän on määrä mukautua Kristuksen kuvaan. Kuva ei katoa eikä häviä syntiinlankeemuksessa, vaan se jätetään huomiotta tai väärinkäytetään, aivan kuten prinssi tai prinsessa joka käyttäytyy asemansa huomioon ottamatta tai ei tiedä sitä. 

Kuva uudistuu Kristuksessa, ja se saa täydellisen ilmeensä, kun ihmiset hallitsevat uutta luomakuntaa ruumiillisesti Jumalan kuninkaallisina poikina ja tyttärinä. Kristuksessa meistä tulee todella ja asianmukaisesti ihmisiä, alamme osoittaa yhteennäköisyyttä perheemme kanssa kun heijastamme vanhemman veljemme Kristuksen kuvaa.

Tästä näkökulmasta Jumala on antelias Luoja, joka hyväksyy ihmiskunnan kuninkaalliseksi lapseksi ja kutsuu meitä osallistumaan hänen hallitukseensa maailmassa. Ihmiskunta on kuninkaallinen Jumalan silmissä, ja sillä on tärkeä tehtävä hallita ja hoitaa luomista Jumalan varahallitsijoina: tämä on imago Dei.

 

Lähde:

Bird, Michael F.: Evangelical Theology: A Biblical and Systemic Introduction; Second Edition; Zondervan Academic; 2013.