Mitä me odotamme adventtina?

Erämaa ja hietikko iloitsee,

aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.

He saavat nähdä Herran kunnian,

meidän Jumalamme ihanuuden.

Jesaja 35:1-2

Adventti lauletaan! Se lentää sydämestä taivaalle ja räjähtää maailmaan. Sitä ei voi pidätellä sisällään. Adventti on odottamista. Se on tietoa siitä että ilo on saapunut maailmaan ja me voimme olla osallisia siitä.

Adventtina odotamme Jumalan kunnian kirkkauden tuloa. Sen kunnian joka on jo täällä mutta joka ei ole vielä tullut. Kunnian joka saapui Jeesuksen syntyessä ja kirkastui hänen ylösnousussaan ja joka tulee täydelliseksi kun Jeesus saapuu uudelleen ja luo uuden maan ja taivaan jossa me saamme elää ikuisesti.

Kunnia. Sana on meille niin outo että voimme suorastaan ihmetellä mitä me oikein odotamme. Tunnistaisimmeko sen jos näemme sen? Vai ohitammeko sen liian kiireen keskellä ja menetämme sen voiman elämässämme.

Jumalan kunnia ei ole pelkästään tämä lempeä, tavallinen, kesytetty uskonto. Jumalan kunnian vahvistaminen on aina kapina ja vastalause olemassaolevalle kultuurille. Se ei ole vain odota ja kannustava Jumalan valtakunnan tuloa, vaan myös päättäväisesti vastustaa maailmaa ympärillämme.

Mistä me laulamme jos emme ymmärrä mitä laulamme? Jumalan kirkkautta ei lauleta tyhjiössä. Se lauletaan vaarassa ja ahdingossa, vainon ja kivun keskellä.

Lapsena joulu oli taianomaista aikaa jolloin oli aina hauskaa, aina valoisaa, aina oli rakkautta ja lahjoja ja tunsin miten jokin meitä suurempi kosketti maailmaa ja minun elämääni. Nuorena aikuisena etsin uudelleen joulun merkitystä. Tavarat eivät tuntuneet siltä, eivätkä koristelut tai jouluvalot tai laulut, eivät edes joululahjat. Vasta kun löysin joulun merkityksen sen tottujen menojen takaa. 

Kun aloin aavistaa mitä me todella juhlimme, kuka syntyi jouluna maailmaan ja miksi se on niin tärkeää, miksi me tahdomme antaa lahjoja toisillemme, juhlimme valoa ja rakkautta. Ja miksi me odotamme joulua niin että olemme nimenneet sitä edeltävän ajan odotuksen ajaksi. Adventti alkoi muuttaa koko elämääni.

Joulun odotuksen ympäristö on tämän Jesajan runon mukaan erämaa ja aavikko. Erämaa on paikka, jossa elämän voima on hauras ja vähentynyt. Aavikon asukkaita ovat heikot kädet, heikot polvet ja pelokas sydän, he joiden elinvoima on murskattu ja oma tahto mitätöity ja heidän elämäntahdonsa lähes voitettu. 

Tämä runo on syrjäytyneiden, sokeiden, kuurojen, ontojen, tyhmien, kaikkien vammaisten ja kärsivien nimikkolaulu. Erämaa on paikka, jossa elämän voima on hauras ja vähentynyt.

On adventin aika erämaassa. Väheksytty maa ja murskattu ihmiskunta odottavat tulevaa, erämaassa. Ei ole ihme, että Johannes lainaa Jesajaa ja hänen äänensä kuuluu autiomaassa: 

"Huutavan ääni kuuluu erämaassa: 'Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi'. Matteus 3:3.

Adventtina me odotamme ja näemme Jumalan valtavuuden ja voiman, joka muuttuu. On ihme ja outoa että tuo suuri kunnia saapui tänne maan päälle. Tuo valtava rikkaus muuttui köyhyydeksi, kunnia nöyryydeksi ja valta heikkoudeksi. 

Sen varjossa adventtina tulevat näkyviin yksinäiset, suojattomat, pakenevat, pelastetut ja haavoittuvat. Heidät asetetaan meidän eteemme niin ettemme voi kieltää heidän olemassaoloaan. Me pienimmät, vähäiset, sairaat ja kivuliaat, tämä on meidän aikamme.  He/me ovat/olemme arvostettuja ja elävät/elämme ensimmäistä kertaa turvassa ja ilon täyttäminä.

Viimeinkin maan päällä on rauha, shalom, jopa autiomaassa. Kuorot eivät kuitenkaan koskaan laula rauhaa maan päällä, ennen kuin ne ensin ovat juhlineet kirkkautta. Aavikon shalom virtaa Jumalan kirkkaudesta. Ja me saamme osamme siitä virrasta. Kirkkautta ja rauhaa, ylitsevuotavasti!

Adventina tutustumme Jumalaan joka muuttaa, tekee uuden ja alkaa uudelleen. Ei ihme, että luomakunta ja ihmiskunta, yksi kerrallaan, kaikki yhdessä, laulavat uudesta maailmasta, joka on täynnä Jumalan runsasta kirkkautta. 

Liian usein olen tutustunut erämaahan, elämän haurauteen ja hämärään. Mutta adventti on tulosi aikaa. Saanen juhlia kunniaasi ja laulaa shalomiasi. Anna sydämeeni sinun ilosi ja rakkautesi. Anna minun tänä adventtina säteillä valoasi ja kunniaasi muille ihmisille ja tuoda valtakuntaasi tänne maan päälle. Anna minun olla joulun lähettisi, sinun palvelijasi kaikkien sitä tarvitsevien elämässä jotka tuot lähelleni. Anna tämän adventin muuttaa minua ja joulun ryöstäytyä todella sydämeeni. Aamen.

Ajatuksia Israelin kansan historiasta

Mitä tapahtuu kun uskovina teemme syntiä? Unohtaako Jumala meidät kokonaan? Heittääkö hän meidät luotaan? Vai rankaiseeko hän meitä kivulla, sodalla ja rutolla? Kuinka suuri ja rakastava sydän Jumalalla on? Antaako hän anteeksi uudelleen? Jopa seitsemän kertaa? Tai seitsemän kymmentä kertaa seitsemän? Kuinka suuri, korkea, syvä ja pitkä on Jumalan armo?

Mitä Israelin historia on paitsi israelin kansan eksymistä pois Jumalan luota ja Jumalan etsimistä heitä takaisin luokseen. Jokaisen sukupolven keskellä näemme tämän toistuvan. Vaikka ihmiset ensin tahtovat palvella Jumalaa, alkavat he kuitenkin toistaa vanhoja tuttuja kaavoja joita heidän esi-isänsä ja perheensä ovat jo aikaisemmin toistaneet. 

He etsivät itselleen toisia, vääriä jumalia, he palvovat niitä ja rikkovat maata ja sen ihmisiä vastaan sekä Jumalaa vastaan. Kunnes Jumala viimein suuttuu heihin ja syntiin heidän elämässään ja heidän toisille ihmisille aiheuttamaan kärsimykseen. Ja antaa heidät ympärillä olevien kansojen käsiin. Silloin Israel katuu ja palaa takaisin Jumalan luokse ja Jumala itse etsii heidät eri kansojen keskuudesta ja tuo heidät takaisin luokseen.

Miksi meidän elämämme on niin samanlaista? Miten saisimme rikkottua tämän noidanpyörän?

Meidät on otettu Jumalan lapsiksi Jeesuksen uhrin tähden ja kautta. Me olemme myös Jumalan lapsia, hänen kansaansa. Miksi meidän täytyy toistaa hänen esikoiskansansa käyttäytymismalleja elämässämme?

Uskon ja luotan, ja näin Raamattu meille vakuuttaa, että Pyhän Hengen kautta voimme oppia pois näistä malleista. Kunhan ensin opimme tuntemaan itsemme ja tunnistamaan nämä mallit ja tuntemaan Jumalan ja tunnistamaan hänen rakkautensa ja työnsä meidän elämissämme.

Muisti on mielenkiintoinen asia. Ei ole niin varmaa mitä me muistamme. Tunteet auttavat muistamista ja hajut ja maut ovat monella tapaa yhteydessä muistoihimme. Siksi ruoka on tärkeä apu muistoille ja myös voi tuoda meille monenlaisia muistoja esiin joita emme tietäneet edes muistavamme.

Me voimme myös, edes jollakin tavalla, hallita muistiamme. Meillä on mahdollisuus päättää mitä muistamme ja mitä unohdamme. On asioita joita Raamattu käskee meitä unohtaa ja asioita joita se kutsuu meitä yhä uudelleen muistamaan.

Vanhassa testamentissa Jumala yhä uudelleen käskee ja kertoo Israelin kansalle että heidän tulee muistaa että he olivat orjia Egyptissä ja että heidän Jumalansa pelasti heidät sieltä. Vt myös varoittaa Israelin kansaa unohtamasta tätä tosiasiaa.

Koska Israelin kansa oli orjina Egyptissä heidän pitää muistaa niitä jotka kärsivät: yksinäistä, orpoa ja leskeä sekä muukalaista. Heidän tulee pitää huolta köyhistä ja tarpeellisista. Anteliaisuus köyhiä kohtaan ei ollut henkilökohtaisen omatunnon asia vaan laki. Samoin on meidän kristittyjen, Kristuksen seuraajien kesken, Jumala ei ehdoita että rakastaisimme lähimmäistä vaan se Jeesuksen mukaan hänen toiseksi tärkein käskynsä ja lakinsa meille.

Kuten Israelin kansa kutsuttiin muistamaan että Jumala vapautti heidät Egyptin orjuudesta, meidän kritittyjen tulee muistaa että Jumala vapautti meidät synnin orjuudesta. Usko johtaa nöyryyteen. Mitä tahansa teemme Jumalan palveluksessa, Jumala ei koskaan voi olla meille velkaa. Kaikki mitä me teemme on kiitollisuudesta häntä kohtaan.

Meidät on vapautettu synnin vankeudesta ja orjuudesta jotta voisimme tehdä niitä hyviä tekoja jotka on alusta asti valmistettu meitä varten. Jumala on maailmankaikkeuden alusta lähtien valmistanut meille mahdollisuuden tehdä hyvää, etsiä ja totella häntä ja elää hänen läheisyydessään!

Jos rakastat jotakuta, kaipaat kaikkein eniten hänen läheisyyttään, saada viettää aikaa hänen kanssaan. Kun Aadam ja Eeva menettivät paikkansa Eedenin puutarhassa lankeamuksen jälkeen, he menettivät myös Jumalan läheisyyden ja sen tunnun. 

Israelin kansan tunnusomainen piirre, enemmän kuin laki ja sen tunteminen, oli Jumalan läheisyys ja läsnäolo heidän luonaan. Temppeli ei ollut ennen kaikkea paikka jossa uhrata vaan se oli Jumalan läsnäolon paikka. Kun Israelin kansa joutui pakkosiirtolaisuuteen, se oli katastrofi heille, koska he joutuivat kauas Jumalan läheisyydestä, Jumalan läsnäolon paikasta.

He menettivät Jumalan rakkauden tuoksun ja tunnun elämässään ja saman tekee synti meille. Jumala ei poistu meidän luotamme mutta syntiä tehdessämme me käännymme pois hänen luotaan. Ja joudumme elämään erossa hänestä, ilman hänen läsnäoloaan ja suojaansa.

Jumala on luvannut olla uudelleen seuraajiensa keskellä. Tämä lupaus täyttyi Jeesuksen syntyessä ja hänen jättäessään Pyhän Hengen meidän keskellemme. Hän on luvannut olla sinun kanssasi. Meidän kaikkien kanssa. Ja hän on luvannut uudistaa minut ja sinut, meidät kaikki ja tämän koko maailman.

Meille on luvattu ikuinen elämä Jumalan luona, hänen läsnäolossaan. Ikuinen elämä jonka saamme elää Jeesuksen kanssa kun hän tekee uuden maailman ja taivaan ja täyttää lupauksensa koko luomakunnalle. Me kaikki saamme elää vapaina synnistä ja pahuudesta, Jumalan täydellisinä luotuna, hänen täydellisen luotunsa keskellä.

Rakas Jumala, kiitos sinun armostasi ja rakkaudestasi, kiitos läheisyydestäsi ja läsnäolostasi elämässäni. Anna anteeksi kun yhä uudelleen teen syntiä sinua vastaan ja käännyn pois sinun luotasi ja satutan sinua. Anna minulle anteeksi ja uudista minut, tee minut sinun kaltaiseksesi ja pyhitä minut niin että saan aina nauttia sinun läsnäolostasi ja elää sinun valtakunnassasi, elämää jota varten sinä olet minut luonut, olen oma täydellinen itseni, sinun täydellisen luomakuntasi keskellä, kuten sinä olet aina tahtonut. Aamen.

OPETUSLAPSEUS, SEURAKUNTA JA TEOLOGIA NYKYPÄIVÄNÄ

Me ihmiset tarvitsemme Jumalaa, uskoa ja seurakuntaa voidaksemme elää todellista elämää, todellisessa maailmassa ja nähdä sen sellaisena kuin miksi se on luotu. Miten me voimme ymmärtää Jumalaa ja löytää uskon häneen? Ja mitä seurakunta voisi tehdä jotta tämä olisi mahdollista mahdollisimman monelle?

”Uskontoa yhteisöllisenä ilmiönä ei voi ymmärtää ilman kommunikaation käsitettä.” sanoo Titus Hjelm. C. S. Lewisin mielestä hänen hengellisen kasvun ja teologisen pohdinnan kokemuksensa pohjalta näytti selvältä, että kristillinen yhteisö on se oikea tapa oppia Jumalasta.

Uusi testamentti vahvistaa, että kristillinen evankeliumi muuttaa ihmisen tilanteen. Tämä uudistuminen ei rajoitu vain moraaliin ja ihmissuhteisiimme, vaan ulottuu myös tapaan, jolla ajattelemme itsestämme ja maailmasta. Kuten Paavalin tekemä suuri haaste lukijoilleen sanoo, meidän tulee olla aktiivisia muuttujia "mielemme uudistuksen kautta" eikä passiivisia mukautujia "tämän maailmanajan mukaan" (Room 12: 2).

Uusi testamentti käyttää erilaisia mielikuvia kuvaamaan tätä. Niistä monet viittaavat muutokseen tavassa jolla näemme maailman. Silmämme ovat parantuneet, jotta voimme nähdä oikein; verho poistetaan, jotta esteet nähdä Jumalan maailma voidaan poistaa. Uuden testamentin mukaan tällaista muutosprosessia pidetään poikkeuksetta Jumalan armollisena tekona pikemminkin kuin jonakin jonka voimme tehdä itse.

Hjelmin mukaan ”Uskontososiologisesta näkökulmasta uskonto ja kommunikaatio ovat erottamattomia. Uskonnollinen kokemus on henkilökohtaista, mutta symbolit ja kieli, joiden kautta kokemusta tulkitaan, ovat pitkälti yhteisöllisesti määräytyneitä. Niinpä ei ole liioiteltua sanoa, että kommunikaatio on perustavanlaatuisella tavalla läsnä lähes kaikessa uskonnon tutkimuksessa.”

Me koemme henkilökohtaisesti muutoksen jonka Jumala vaikuttaa elämässämme mutta me ymmärrämme sen kielen ja kommunikaation kautta, yhteisöllisesti. Jotta voimme todella kokea Jumalan luoman todellisuuden ja elää todellista elämää, meidän tulee olla osa uskovien yhteisöä, Jeesuksen ruumista, kirkkoa.

Kieli ei ole läsnä vain uskonnon tutkimuksessa vaan myös uskonnon ymmärtämisessä ja todeksi elämisessä. Me ymmärrämme itseämme, maailmaa, uskoa ja Jumalaa kielen kautta. Raamatun kieli, sen sanoma, muokkaa meidän ymmärrystämme maailmasta ja paljastaa sen radikaalisti erilaiseksi kuin olimme aikaisemmin kuvitelleet. Tätä radikaalia uudelleen ymmärtämisen ja maailmankäyttäytymisen muodon uudelleensuuntaamista, kirjoittaa McGrath, Uusi testamentti ja varhaiskristilliset kirjoittajat kuvaavat usein metanoiaksi - kreikkalainen sana joka perinteisesti käännetään "katumukseksi", mutta sen täysi merkitys on todennäköisesti paremmin käännetty "mielen muutoksena" tai ”mielen uudistumisena”.

Niille, jotka ovat kokeneet dramaattisen kääntymishetken, tämä tapahtuu vakiintuneen maallisen ajattelutavan hajoamisen muodossa, mikä johtaa kristillisen uskon juurtuneeseen ja tietoon perustuneeseen uuden mielen tapaan. Toisille kyse on heidän uskonsa jatkuvasta kasvusta, jossa mielemme ja mielikuvituksemme kyllästyvät ja täyttyvät kristillisen uskon todellisuudesta.

Tämä ei ole välitön tapahtuma vaan pikemminkin se on asteittainen muutosprosessi, joka vaatii ravintoa ja ajattelun kuria ja käyttöönpanoa. Uusi testamentti käyttää useita analogioita puhuakseen tästä, kuten urheilija, joka harjoittelee kilpailua varten, ja sotilas joka kärsii vaivaa siviili- ja sotilaallisten sitoumustensa välisistä rajojen tähden (1 Kor 9:24--26; 2 Tim. 2:3-4). Me omaksumme Kristuksen kääntymyksessä, mutta tätä sitoutumista seuraa uskoympäristön, johon olemme nyt tehneet kotimme, laajempi tutkiminen.

Raine Haikarainen kirjoittaa että ”Kirkkojen erityiseksi tehtäväksi nähdään ”käyttää ja syventää viestinnän alkuperäisiä ja yksinkertaisia muotoja” ja ”ottaa vakavasti se symbolinen ympäristö, joka syntyy yhteisesti jaettavien mielikuvien ja ihmisarvoa kunnioittavien päämäärien kautta”, kuten Manilassa vuonna 1995 järjestetty ekumeeninen viestintäkonferenssi lausui.” Haikaraisesta ”Nämä kirkkojen viestintänäkemykset edustavat ajattelumallia, jossa kielellä ja sen käsitteillä nähdään olevan ratkaisevan tärkeä merkitys myös yhteisön moraalirakenteen ylläpitäjänä. Ikiaikaiset kertomukset ja uskonnolisen kielen spesifiset ilmaukset toimivat eräänlaisena moraalitietoisuuden varastona. Kristillisen yhteisön erityistehtäväksi muodostuu niiden etiikka- ja moraalisirpaleiden kokoaminen, joita liberalismin jäljiltä on vielä löydettävissä.”

Kirkon ja seurakunnan tehtävä ei kuitenkaan ole pelkästään hyvän elämän opettaminen ja eteenpäin siirtäminen. Kristinusko on enemmän kuin elää hyvien etiikka- ja moraalisääntöjen mukaan. Kuten edellä jo sanottiin, se on uusi ja radikaali tapa nähdä ja kokea maailma ja elää siinä, kokonaan uusi ymmärrys maailmasta. Ja tätä varten tarvitsemme kieltä ja kommunikaatiota, tarvitsemme yhteisiä jaettuja kertomuksia ja kokemuksia jotka siirtävät uskon eteenpäin seurakunnan uusille jäsenille ja uudelle sukupolvelle.

Paavalin käsite "Kristuksen mielestä" on avoin monille tulkinnoille, mutta se ymmärretään ehkä luonnollisimmin vakiintuneeksi ajattelutavaksi, joka kykenee laajentumaan ja syventymään. Ajattelutavaksi joka jäsentää ja vahvitaa omia kokemuksiamme maailmasta kristillisen uskon puitteissa. Uskon kautta kristityt kehittävät tapoja sitoutua maailmaamme, tapoja jotka antavat meidän nähdä, ymmärtää ja arvioida ympäröivää maailmaa uudella tavalla. Vaikka tämä muutos- ja kasvuprosessi tapahtuu yksittäisessä uskovassa, koko uskonyhteisö kannustaa ja kommunikoi siitä.

Hippolainen Augustine korosti tätä tärkeää seikkaa ja väitti, että kristillisellä kirkolla ja sen palvelijoilla oli kriittisen tärkeä rooli uskovien henkisen, moraalisen ja hengellisen muutoksen kannustamisessa ja ylläpitämisessä. Hippolaisen Augustinuksen mukaan tärkein toimemme tässä elämässä on sydämen silmän parantaminen (sanare oculum cordis), jotta Jumala voidaan nähdä. Tästä syystä mysteerejä juhlitaan ja Jumalan maailmaa saarnataan, ja kirkon moraaliset kehotukset on suunnattu tähän tavoitteeseen.

Augustinuksen lause "parantaa sydämen silmä" - joka heijastaa Efesolaisille 1:18 - viittaa siihen, että näiden uusien tottumusten saamista voidaan verrata sokeaan, joka pystyy näkemään ja arvostamaan maailmaa ensimmäistä kertaa. Maailman todellinen kauneus on piilotettu meiltä, ​​kunnes voimme nähdä sen oikein. Vaikka Jumala on lopullinen mahdollistaja parantumis- ja uudistumisprosessille, jonka avulla voimme nähdä asiat sellaisina kuin ne todella ovat, muut tekijät ovat mukana tämän muutoksen välittämisessä - ennen kaikkea kristillinen seurakuntayhteisö.

Augustinus näkee kristillisellä yhteisöllä olevan kriittinen rooli tässä prosessissa vahvistamalla tätä tapa nähdä asioita, sekä julistamalla että sakramentaalisilla palvelustehtävillään jotka sekä kertovat että toteuttavat tämän näkemyksen todellisuudesta ja korreloivat sen ihmiskokemuksen kanssa. Vastaavasti Rowan Williams puhuu opetuslapsuudesta muodostumis- ja erotteluprosessina, jolla kokemuksen erityispiirteet tuodaan hitaasti yhteen Jumalan luonteesta ja toiminnasta tunnustetun totuuden kanssa.

Samalla tavoin Stanley Hauerwas korosti selvästi kristillisen etiikan lähestymistavan kehittämisen ja ylläpitämisen tärkeyttä. Jälleen kerran korostamme kristillisen maailman näkemisen (ja siten myös sen arvioinnin) erottamiskykyä. Tarvitsemme kehyksen tai linssin, jonka kautta voimme "nähdä" inhimillisen käyttäytymisen maailman. Tätä tukee jatkuva, yksityiskohtainen, laajennettu pohdinta kristillisestä kertomuksesta, joka on esitetty ja toteutettu kirkon elämässä ja todistuksessa. Kristillisen etiikan ensisijainen tehtävä on yritys auttaa meitä näkemään. Sillä voimme toimia vain siinä maailmassa, jonka voimme nähdä, ja voimme nähdä maailman oikein vain koulutettuina näkemään. Emme tule näkemään pelkästään katsomalla, vaan narratiiviksi kehitetyillä kurinalaisilla taidoilla.

”Teologian, kommunikaation ja viestinnän kysymykset kietoutuvat monella tavalla toisiinsa. Saksalaisen Johannes Heinrichsin sanoja lainaten voisi todeta, että ”koko kristinuskoa voidaan teologisesti tulkita sekä Jumalan ja ihmiset että ihmisten keskinäisen kommunikaation uskontona” (1981).” kirjoittaa Haikarainen.

Kristillinen kirkko ilmentää siten tapaa nähdä maailma, jota sitä hallitsevat sanat, kuvat ja teot julistavat ja ylläpitävät. Meidät on kutsuttu näkemään maailma sen todellisessa valossa hyväksymällä kristillinen "henkinen kartta", jonka avulla maailma voidaan valaista ja tuoda esiin, joten se voidaan nähdä sellaisenaan. Kirkko palvelee maailmaa antamalla maailmalle keinot nähdä itsensä totuudenmukaisesti.

Kirkko voi siten toimia hengellisen oivalluksen kanavana tai teologisen näyn linssinä. Austin Faller sanoi, näemme Kristuksen kirkon läpi kuin mies näkee kaukoputken kautta tähtiin. Puhuminen kirkosta teologisen "näyn" yhteisönä ylittää kuitenkin nykyisyyden ymmärtämisen tehtävän siinä mielessä, että kirkko odottaa myös parempaa, muuttunutta tulevaisuutta, jonka kristillinen toivo muokkaa. Kirkolla on oma roolinsa Jumalan valtakunnan merkkinä, välineenä ja ennusteena, joka osoittaa kohti ihmiskunnan toiveiden uudistumista ja tilanteen muuttamista armon kautta. Kirkolla on kyky sulkea tämä parempi tulevaisuus ja mallintaa ja ilmentää sitä todistuksessaan maailmalle. Kirkko ennakoi uuden Jerusalemin tuloa julistuksessaan ja palvonnassaan ja pyrkii ilmentämään ja toteuttamaan arvojaan nykyhetkessä.

Kristillinen usko tarjoaa tavan nähdä todellisuus, joka saa aikaan muutoksen ja uuden ymmärryksen maailmasta ja paikastamme siinä. Se poistaa harhamme todellisuudesta, valaisee sitä ja tuo sen tarkkaan keskukseen, jotta voimme nähdä sen sellaisena kuin se todella on. Kristillinen kirkko on yhteisö, jonka tämä visio on muovannut ja joka puolestaan ​​todistaa kyvystään valaista ja muuttua.

Williamsille "opetuslapsina oleminen" tarkoittaa ainakin kahta asiaa. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kysytään, onko se, mitä teemme, miten ajattelemme ja puhumme ja toimimme, avointa Kristukselle ja Kristuksen hengelle, ja kehitämme taitoja kysyä itseltämme vaikeita kysymyksiä johdonmukaisuudestamme ja rehellisyydestämme, siitä, kuinka vakavasti suhtaudumme asioihin joista puhumme. Kyse on myös siitä, kuinka me kirkkona toimimme oppimisyhteisönä, kuinka kasvamme syvälliseen suhteeseen toisiimme ja Jumalaan.

”Erityisen tärkeää on käyttää sisäpuolisia kriteereitä silloin kun on kysymys niinkin erityislaatuisesta elämänpiiristä ja kielipelistä kuin uskonto. Esimerkiksi käsitteet rakkaus ja usko esiintyvät monissa muissakin elämänpiireissä, mutta niiden merkitys on erilainen Jumalasta puhuttaessa. Sitä paitsi on muistettava, että kun Jumalasta puhutaan klassisen filosofian ja teologian mielessä, käsitteellä tarkoitetaan niin rajatonta ja ääretöntä olentoa, että hänestä ei voida tehdä yhtä objektia muiden maailmaamme kuuluvien objektien joukossa. Jumala on termi, joka on aivan omassa kategoriassaan,” kirjoittaa Veli-Matti Kärkkäinen.

Todellisuuden "näkemisen" kieli asettaa kyseenalaiseksi yksinkertaisen ajatelumme maailmasta riittävyyden. Kristillinen opetuslapseus on mielikuvituksellista, ei pelkästään järkevää, ja se vaatii kaikkien kykyjemme - järjen, mielikuvituksen ja tunteiden - kyvyn laajentamista mukautumaan rikkaaseen ja ylivoimaiseen Jumalan näkemykseen, joka on asetettu Uudessa testamentissa ja joka on annettu palvonnassa ja julistuksessa kirkolle. Tätä mielikuvituksellisen pakottavaa ja älyllisesti rikastavaa näkemystä todellisuudesta välittää uskonyhteisö. Yksittäiset uskovat ovat siis tämän perinteen heijastavia asukkaita, samalla kun he saavat ravintoa sen saadusta viisaudesta ja heitä kutsutaan syventämään arvostustaan ​​sen näkemyksestä evankeliumista tarkkaavaisen pohdinnan kautta (1.Tess. 5:21).

Voimme ajatella kirkkoa "tulkitsevana yhteisönä". Kristillisen kirkon voi nähdä tulkitsevana yhteisönä, joka kiteytyy Jeesuksen keskitetyksi tulkitsevaksi tarinaksi - erityiseksi tulkinnaksi Raamatun, historian ja luonnon teksteistä, jotka on ymmärretty elämän, kuoleman, ja Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen tai luomisen, lunastuksen ja loppuun saattamisen kolminaisuuden "pelastustaloutena".

Uskonyhteisö näkee maailman tavalla, joka eroaa silmiinpistävästi vallitsevista sosiaalisista mielikuvista. Kirkon tulisi siksi julistaa, esitellä ja ilmentää omaa, syvästi evankeliumiin juurtunutta, sosiaalista mielikuvaansa.

Kärkkäisen mukaan ” Kun juutalaisuus ja kristinusko (samoin kuin Islam) puhuvat Jumalasta Luojana, joka on säätänyt tietyt luonnonlait ja ohjaa maailmaa hyvien tarkoitusperiensä puitteissa, siinä ei olla esittämässä maailmankatsomusta, joka olisi järjetön. Edellä mainitut todisteet nimittäin tukevat voimakkaasti sitä ajatusta, että Raamatun kuva Jumalasta kaiken alkuperänä ja ylläpitäjänä on varteenotettava selitys. Itse asiassa se haastaa ateistit ja muut jumalauskoa vieroksuvat esittämään oman teoriansa vaikkapa kosmoksen synnystä, toiminnasta ja ilmeisestä tarkoitusperäisyydestä.”

McGrathin mukaan kristinusko tarjoaa meille teorian, eräänlaisen älyllisen näkemisen tavan nähdä maailmamme, joka tulkitsee ja arvostaa luonnon maailmaa Jumalan luomuksena, ja jolla on kyky paljastaa sen luonut Jumala.

Osittain arvioimme teoriaa yrittämällä toimia sen kautta jotta voimme nähdä jotain selkeämmin, kattavammin, uskottavammin ja hedelmällisemmin. Hyvä teoria rikastuttaa näkemystämme todellisuudesta sen sijaan, että rajoittuisi pelastamaan ilmiöitä. Tämä syvempi sitoutuminen todellisuuteen antaa meille mahdollisuuden rakentaa merkitys ja arvo sen sijaan, että tyydyttäisimme pelkästään luonnollisten mekanismien ja prosessien tunnistamiseen. Kristinusko tarjoaa meille henkisen todellisuuden kartan, McGrath sanoo, että se vahvistaa olevansa totta ja luotettava. Osa uskon opetuslapsuudesta on kristillisen opin johdonmukaisuuden tutkimista ja arvostamista, jotka ajatellaan parhaiten olevan yhteydessä toisiinsa.

Suurin osa kristillisen teologian vastuullisuudesta on tutkia ideoiden verkkoa, joka kertoo elävän Jumalan kristillisestä kokemuksesta ja osoittaa heidän toisiinsa liittyvän riippuvuutensa sekä uskottavuutensa ja luotettavuutensa. Kirkon on siis vastattava kirkon ulkopuolelta tuleviin uskomuksiin liittyviin haasteisiin ja rauhoitettava kristittyjä uskonsa sisäisestä johdonmukaisuudesta. Uskonyhteisö tarjoaa täten uskolle uskottavuuden rakenteen, joka kokoaa yhteen ryhmän ihmisiä, jotka jakavat ja vahvistavat kristillisen näkemyksen, jota sana ja sakramentti vahvistavat ja vakiinnuttavat ja osoittavat asenteissa ja teoissa.

Meidän on pohdittava, kuinka voimme parhaiten ilmaista ja välittää näitä ideoita. Kristillisen teologian historia on runsaasti analogioita ja kuvia, jotka on suunniteltu auttamaan uskovia ymmärtämään joitain uskon totuuksia. Esimerkiksi Gregory Nyssasta kehitti sarjan analogioita, jotta hänen yleisönsä pystyisi selviytymään kolminaisuusopin haasteista, mukaan lukien usein mainittu vesilähde, vesilähde ja virta.

Sitten, jos annettu oppi on totta, mitkä ovat sen seuraukset? Mitä eroa kristillisellä uskolla on tapaan, jolla ymmärrämme maailmamme ja toimimme siinä? Minkä uuden tai erottuvan tavan nähdä asioita se mahdollistaa ja miten se vaikuttaa käyttäytymiseen? Jos näemme maailman olevan Jumalan luomakunta, miten se muuttaa käyttäytymistämme sitä kohtaan? Ei ole vaikeaa nähdä, kuinka perusympäristöetiikka syntyy tästä pohdintaprosessista. Ehkä vielä tärkeämpää on, että pohdintaprosessi sekä ilmaisee että vahvistaa sen, minkä kristityt uskovat ja kuinka kristityt elävät.

”Se, että parhaimmatkaan jumalatodisteet eivät kykene itsessään vakuuttamaan jumalankieltäjää, ei kuitenkaan tee jumalapuhetta mielettömäksi vaan päinvastoin, tärkeäksi osaksi inhimillistä tiedonhakua, filosofista pohdintaa ja maailmankaikkeuden ja elämän ymmärtämistä. Ateistin varsin paradoksaalisesta kuulostava väite kosmoksen syntymisestä, ylläpitämisestä ja tarkoitusperäisyydestä ilman mitään ”syytä” tuntuu ainakin yhtä vaikealta uskoa, ellei vielä vaikeammalta. Silti ateistista puhetta asetetaan harvoin kyseenalaiseksi sen mielekkyyden suhteen,” kirjoittaa Kärkkäinen.

McGrathin mielestä vaikka kristillinen kirkko elää saman empiirisen todellisuuden keskellä kuin kaikki muutkin, se tulkitsee, kokee ja arvioi sitä tavoilla, jotka poikkeavat merkittävästi rationalismista ja tiedeuskosta, joista on tullut nykyajan kulttuurinormien oletusasetus.

Silti tämä selkeä tapa tulkita ja asua maailmassa säilytetään aiheuttamatta tai edes rohkaisematta kristillisen yhteisön irtaantumista ihmisistä saaduista kokemuksista ja huolista. Tämä kohta on elintärkeä sen ymmärtämisessä, kuinka kirkko pystyy säilyttämään erillisen identiteettinsä joutumatta eristetyksi ihmiskulttuurin ja kokemuksen laajemmasta maailmasta.

Vaikka kirkko on kutsuttu erottumaan maailmasta, sitä kutsutaan myös palvelemaan tuossa maailmassa monin tavoin, mukaan lukien Jeesuksen Kristuksen hyvän uutisen julistaminen. Kuten Rowan Williams toteaa, kirkko - - on lähetysluonteinen ja pyrkii muuttamaan ihmismaailmaa kommunikoimalla sen kanssa sanalla ja käyttäessään totuudenmukaisuutta, joka paljastaa syvimmät ihmisen pelot ja tavat kieltää todellisuus ja tekee mahdolliseksi pelkojen ylittämisen ja uuden vapauden.

Sekä yksittäiset kristityt että kirkko kulkevat saman luonnonmaiseman läpi kuin kaikki muutkin. Vaikka kirkko jakaa tämän yhteisen ihmiskokemuksen, se tuo kuitenkin mukanaan tulkintakehyksen, jonka avulla matkansa voidaan ymmärtää ja arvioida uudella tavalla. Se tarjoaa vision, johon uskomme ja luotamme, jolla on kyky houkutella muita mukaan tuohon pyhiinvaeltajien uskoyhteisöön, kun se kulkee maailman läpi.

Kärkkäisen mukaan ”... puhe Jumalasta ei ole ainoastaan mielekästä ja mahdollista vaan myös välttämätöntä, jotta ihmiskunnan jatkuvan tiedon ja totuuden etsiminen kaikin mahdollisin keinoin voitaisiin säilyttää. Vaikka uskonnon ja tieteen tulee tarkoin vaalia omintakeisuutta mitä tulee metodeihin ja kiinnostuksen kohteisiin, niiden tulee myös keskustella keskenään, sillä molemmat tutkivat ja esittävät väitteitä yhdestä ja samasta kosmoksesta ja sen elämästä.”

Kirkko kutsuu toisia yrittämään nähdä asiat omalla tavallaan luottaen siihen, että tämän pohdintaprosessin tulos on todellisuuskuvan elinkelpoisuuden ja voiman toteutuminen. Mielikuvitus on siten portti uskoon, jonka avulla seurakunnan ulkopuolella olevat ihmiset voivat nähdä vilauksen uskon tarjoamasta ihmiskokemuksen upeasta visiosta. Joitakin houkuttelee uskon totuus; toisille kuitenkin uskon vetovoima löytyy sen tuloksista.

Mitä me haluamme kirkolta? Ja minkälaisen kirkon haluamme? Kirkko on uskovien ruumis, jonka pää on Jeesus, tämän voimme oppia Raamatusta. Mutta mitä se tarkoittaa meille tänään?

Paavalin teologiassa on runsaasti seurakuntaa koskevaa kehon terminologiaa. Kun ensimmäisessä korinttilaisille ja roomalaisille "ruumis" viittaa yksittäiseen yhteisöön, efesolaisille ja kolossalaisille se tarkoittaa koko kirkkoa. Me, kirkko ja seurakunta, olemme Kristuksen ruumis, salattu ja paljastettu Jumalan valtakunta täällä maan päällä. Se joka on ilmoitettu, joka on tullut, joka on tulossa ja tuleva. Jotta me voisimme paljastaa tämän todellisen, salatun, maailman muille meidän tulee elää se todeksi ja julistaa se avoimesti. Me tarvitsemme sekä tekojen kieltä että puhuttua ja kirjoitettua kieltä, meidän tulee ensin elää todellista elämää, todellisessa maailmassa ja sitten tarjota mahdollisuutta siihen toisille.

Yksittäisten yhteisöjen kehon metafora liittyy toisiinsa liittyviin hyveisiin ja rakkauden, ykseyden ja yhteisen edun puolesta työskentelemisen ominaisuuksiin (1.Kor. 12-14). Koko kirkon suhteen eturivissä on kosmologinen kristologia, joka toteuttaa iankaikkisia tarkoituksia kohti kaikkien kansojen ja koko luomakunnan sovintoa. Meidät, globaali kirkko ja paikalliset seurakunnat, on kutsuttu mukaan valmistamaan maailmaa Jeesukselle ja Jumalan valtakunnan täydellistä ilmentymistä varten. Me olemme esimaku siitä mitä uusi, täydellinen, todellisuus tulee olemaan.

Me kirkkona edustamme Jeesusta, me olemme hänen ruumiinsa täällä maan päällä ja meidän näkyvimpinä ominaisuutena tulisi olla rakkaus, ykseys ja yhteisen edun puolesta työskenteleminen. Tällainen kirkko houkuttelee ihmisiä luokseen ja vakuuttaa heidät siitä että kristillinen näkymys maailmasta on tosi ja arvokas, uskomisen arvoinen.

Kristityt ovat usein ainoa evankeliumi jonka ympäröivät ihmiset koskaan kuulevat, ainoa Raamattu jonka he lukevat ja ainoa Jeesus jonka he tapaavat. Sen tähden kirkon, meidän uskovien, tulee heijastaa Jeesuksen rakkautta ja Pyhää Henkeä maailmalle. Meidän olemassaolomme tulee olla Jumalakeskeistä ja -lähtöistä, sen tulee elää tarpeesta tuntea Jumala paremmin ja tehdä hänet tunnetuksi ympärillämme oleville ihmisille.

Me tarvitsemme puhetta Jumalasta, koko ihmiskunta tarvitsee sitä. Tarvitsemme myös globaalia kirkkoa, paikallista seurakuntaa, uskovien yhteisöä ja yksittäisiä uskovia jotka keskustelevat Jumalasta, uskonnosta, uskonnollisesta kokemuksesta ja maailmasta jonka he näkevät oman uskonsa läpi. Meidän tulee myös siirtää tämä usko eteenpäin, opetuslapseuttamalla toisia uskovia ja samalla varmistaa että siirtämämme usko on mahdollisimman puhdasta ja että teologia jota opetamme on käynyt läpi kirkon, uskovien yhteisön, linssin ja keskustelun.

Lähteet:

Bird, Michael F.: Evangelical Theology: A Biblical and Systematic Introduction; Zondervan Academic; Second Edition; 2020.

Haikarainen, Raine: ”Kaikista maailman asioista kommuniaatio on ihmeellisin”; Teologia.fi; https://teologia.fi/2009/01/qkaikista-maailman-asioita-kommunikaatio-on-ihmeellisinq/; 2009/01.

Haikarainen, Raine: Viestinnän murrokset ovat myös teknologisia murroksia; Teologia.fi; https://teologia.fi/2009/01/viestinnmurrokset-ovat-myeologisia-murroksia/; 2009/01.

Hjelm, Titus: Kommunikaatio ja media uskontososiologian uusina ydinalueina; Teologia.fi; https://teologia.fi/2009/01/kommunikaatio-ja-media-uskontososiologian-uusina-ydinalueina/; 2009/01.

Kärkkäinen, Veli-Matti; Christian Theology in the Pluralistic Word: A Global Introduction; William B. Eerdmans Publishing Company; 2019.

Kärkkäinen, Veli-Matti: Voiko Jumalasta puhua mielekkäästi?; Dialogos – usko ja tiede maailmankatsomusten torilla; Areiopagi; 2014/03.

Lewis, C. S.: The Abolition of Man; Harper Collins; Digital Edition; 2009.

McGrath, Alister E.: Mere Discipleship: Growing in Wisdom and Hope; Baker Books; 2018.

Williams, Rowan: Being Disciples: Essentials of the Christian life; Society for Promoting Christian Knowledge; 2016.

Ajatuksia autiomaavaelluksesta ja Israelin kansasta

Onko mahdollista jäädä henkisesti kiinni hyväksikäyttäjään vaikka muuten on jo tilanteesta vapaata? Olemmeko me todella vapaita ennenkuin olemme vapautuneet myös sisimmässämme? Voimmeko olla tapojemme, menneisyytemme ja perinteidemme vankeja? Oletko sinä jonkin vanki? Elätkö elämääsi, tietämättäsi, orjana?

Vaikka heprealaiset, Israelin kansa jätti Egyptin, Egypti ei kuitenkaan jättänyt heidän sisimpäänsä. Heidän ajatusmallinsa ja tapansa olivat edelleen kiinni Egyptissä. He toistivat vanhoja malleja jotka he olivat oppineet siellä selviytyäkseen. Vaikka heidän ruumiinsa olivat vapaita orjuudesta, heidän mielensä oli edelleen orjana Egyptissä.

Voitko tunnistaa saman itsessäsi? Kun olen käynyt läpi omaa elämääni, olen huomannut että lapsuudessani j nuoruudessani opin toimimismalleja jotka auttoivat minut selviytymään tilanteista joissa elin. Ja kun jatkoin niiden toistamista aikuisena, nämä aikanaan terveelliset ja tarpeelliset toimintamallit olivatkin muuttuneet epäterveiksi ja jopa myrkyllisiksi. Olikin aika jättää mennyt taakseen ja muuttua uudeksi.

Egyptissä perheet ja suvut olivat joutuneet kokemaan ja tekemään kammottavia asioita selvitäkseen hengissä ja pelastaakseen edes osan lapsistaan. He olivat joutuneet tappamaan omia poikalapsiaan, hylkäämään heitä Niilin veden ja eläinten armoille ja elämään sen kanssa.

Onko sinun menneisyydessäsi kammottavia asioita joita olet joutunut tekemään? Oletko joutunut hylkäämään jonkun toisen, selvitäksesi itse hengissä? Kannatko vieläkin syyllisyyttä ja tuskaa siitä mitä teit selvitäksesi?

Miehet olivat eläneet melkein pelkästään yhdessä ammatissa, tiilientekijöinä. Heillä ei välttämättä ollut mitään muita taitoja. Mitä naiset olivat joutuneet tekemään sinä aikana? Mitä se tarkoitti että heidän ruumiinsa ei kuulunut heille itselleen, ei miesten eikä naisten? Mitä heiltä oli vaadittu?

Mitä sinulta on vaadittu selvitäksesi? Oletko saanut itse päättää mitä ruumiillesi ja sinulle itsellesi tehdään? Onko sinun rajojasi aina kunnioitettu? Vai oletko joutunut ottamaan kaiken vastaan ja jäänyt kynnysmatoksi?

Raamattu kertoo meille että heprealaisia ruoskittiin ja pahoinpideltiin. Että he menettivät lapsensa suoraan äidin rinnoilta. Ja että he elivät köyhyydessä. Raamattu kertoo myös että kun heprealaiset, entiset orjat, jättivät Egyptin taakseen, olivat he rikkaita. Heidän naapurinsa olivat antaneet heille kultaa, jalokiviä ja koruja lahjoina ja heillä oli mukanaan karjaa ja muita rikkauksia.

Miten erilaiseksi heidän on täytynyt tuntea itsensä! Mutta erämaassa heidän entiset naapurinsa eivät voineet enää nähdä heitä. Oli mahdotonta vertailla rikkauksia egyptiläisten kanssa koska nämä olivat takana Egyptissä. Ja kaikki oli aivan erilaista ja pelottavaa. Jopa tutut jumalat jäivät heidän taakseen.

Vertaatko sinä edelleen itseäsi menneisyyden ihmisiin? Haluatko päteä heidän silmissään ja näyttää että selvisit? Onko sinulla vanhoja, tuttuja jumalia jotka ovat jääneet taakse ja joita edelleen kaipaat? Ketkä tai mitkä ovat sinun epäjumaliasi?

On surullista lukea miten israelin kansa pelkää Jumalaa, välttelee häntä, karkaa pois hänen luotaan, uhmaa häntä ja ei millään ymmärrä omaa identiteettiään Jumalan esikoisina. Jumala on valinnut heidät, he ovat esikoisia kaikkien kansojen keskellä. 

Vaikka Jumala itse ilmestyy heidän keskelleen, näyttäytyen pilvipatsaana päivällä ja tulipatsaana yöllä sekä tulessa ja pilvessä vuoren päällä, he eivät silti käsitä Jumalan pyhyyttä ja suuruutta. Nämä ominaisuudet vain pelottavat heitä lisää ja he etsiytyvät yhä uudelleen takaisin tuttujen ja turvallisten epäjumalien ja väärien oppien pariin. He haluavat laittaa Jumalalle rajat ja menevät orjuudesta kapinalliseen röyhkeyteen ja takaisin.

Pelkäätkö sinä Jumalaa tai välttelet häntä? Uhmaatko hänen tahtoaan? Oletko ymmärtänyt identiteettisi Jumalan lapsena, hänen omanaan? Käsitätkö Jumalan pyhyyden ja suuruuden? Hänen rakkautensa määrän sinua kohtaan? Vai tahdotko rajoittaa Jumalaa ja palata entiseen orjuuteen?

Jumalakin tietää jo etukäteen että luvattuun maahan saavuttuaan Israel tulee unohtamaan hänet. Ja silti hän rakastaa heitä, ohjaa heitä, opastaa heitä ja lohduttaa sekä vahvistaa heitä. Eikä hän koskaan hylkää heitä suuressa rakkaudessaan.

Rakas Jumala, sinä tunnet minut ja minun sisimpäni haavat. Tunnet lapsuuteni ja nuoruuteni ja selvitymiskeinoni, tavat joilla olen pärjännyt, uhrit jotka olen joutunut tekemään ja häpeän jota kannan sisimmässäni. Tiedät että tuo häpeä sitoo minut menneisyyteen, samoin kuin kipu jota kannan sisimmässäni. Vapauta minut, auta minua asettamaan terveet rajat ja ymmärtämään sinun pyhyytesi, suuruutesi, ihmeellisyytesi ja rakkautesi. Anna minulle uusi identiteetti sinun lapsenasi ja auta minua elämään se identiteetti todeksi. Aamen.

Sielun pimeä yöstä vapauteen

Me kaikki tunnemme painovoiman kaltaista vetoa takaisin lapsuudenperheemme ja kulttuurimme tuhoisiin tapoihin. Kaikki tunnemme, tai olemme ehkä itse, ihmisiä jotka elävät ikään kuin vain maksaakseen menneisyytensä virheistä. Me kaikki tarvitsemme irtiottoa vanhoista, lapsuudenperheessä opituista tavoista elää ja suhtautua toisiin.

Jeesus sanoi meille Matteuksen evankelissa että ”Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;” (Matt 10:37). Meidän edustamamme ajattelu- ja käyttäytymistavat  eivät ole peräisin ainoastaan meidän vanhemmiltamme vaan isovanhemmiltamme ja heidänkin vanhemmiltaan.

Ne varhaisimmat viestit jotka olemme omaksuneet omasta historiastamme vaikuttavat vahvimmin nykyisiin ihmissuhteisiimme, käyttäytyiseen ja itsetuntoomme. Kristus tiesi että meidän perheemme ovat vajaavaisia, ne koostuvat vajaavaisista, epätäydellisistä ihmisistä. Meidän ihmissuhteemme ja tapamme osoittaa rakkautta ovat synnin rikkomia ja epätäydellisiä. Riippumatta kulttuuristamme, synnyinmaastamme, koulutuksestamme, yhteiskuntaluokastamme tai iästämme meidän taustamme on vajaavainen, synnin rikkoma ja epätäydellinen.

Jokainen Jeesuksen tien seuraaja joutuu jossakin vaiheessa elämäänsä muuria tai seinää vasten. Tuolla seinällä nykyisyys on ikkuna menneseen. Tuosta ikkunasta voimme nähdä mistä muurimme koostuu. Mitkä ovat sen rakennuspalikoita ja mitä asioita joudumme muurin edellä kohtaamaan.

Peter Scazzeron mukaan, ”tunneterve hengellisyys auttaa antamalla (osittaisen) tiekartan siitä, kuinka muurin läpi mennään, sekä siitä, mitä elämä muurin toisella puolella tarkoittaa. Raamatun ensimmäinen kirja kertoo siitä kuinka synnit ja siunaukset kulkevat sukupolvelta toiselle. Me kaikki kannamme tätä menneisyyttä mukanamme. Voimme olla vahvoja ja elää hyvää elämää vain jos käymme elämämme rakennuspalikat läpi Jumalan kanssa.

Me näämme kuinka ne siunaukset jotka Abraham sai kuuliaisuutensa ansiosta siirtyivät sukupolvelta toiselle. Ensin hänen lapsilleen, sitten lastenlapsille ja lastenlasten lapsille. Toisaalta näemme myös kuinka synnilliset tavat ja rikkinäisyys välittyvät sukupolvelta toiselle. Meidän esimerkkimme puhuu vahvemmin kuin sanamme ja opetuksemme.”

Kaikki me saavumme seinän eteen ja joudumme pysähtymään ja tarkkailemaan omaa menneisyyttämme ja nykyisyyttämme. Mutta kaikki emme reagoi siihen samalla tavalla. Jollemme ymmärrä tämän seinän, tämän sielun pimeän yön luonnetta, voi seurauksena olla pitkäänkin kestävä kipu ja hämmennys. Me tarvitsemme Jumalan lahjaa tullessamme muurin luokse, se muuttaa elämämme ikuisiksi ajoiksi.

Meidän reaktiomme, saapuessamme muurin eteen, on tavallisesti taistella sitä vastaan, kääntyä takaisin tai yrittää kiertää se. Minä yritin elämässäni vuosien ajan kontrolloida kaikkea mahdollista, itseäni, toisia, elämääni ja koko maailmaa ympärilläni, voidakseni tuntea oloni turvalliseksi. Lopulta tämä johti romahdukseen. Avioliittoni joutui ongelmiin, menetin työni ja koin keskenmenon, enkä tiennyt enää mihin kääntyä. Tiesin vain että minun oli kohdattava nämä tunteet ja käytävä niiden läpi, muuten en selviäisi tästä elämästä hengissä.

Kaikkein pahimmat ja tuskallisimmat kokemuksemme ovat osa kokonaisidentiteettiämme. Jos kiellämme ne, kiellämme itsemme ja suurennamme mustaa aukkoa elämässämme. Mitä enemmän me tiedämme itsestämme ja tunnemme itseämme, sitä enemmän voimme tuntea Jumalaa. Ja sitä vapaampia olemme päättämään kuinka haluamme elää.

Jumala on kutsunut meitä tekemään elämän ja uskon matkaa yhdessä ystävien kanssa, erityisesti uskovaisten ystävien kanssa. Palaaminen taaksepäin, voidaksemme mennä eteenpäin, on tehtävä yhteisössä. Me tarvitsemme kypsyä ystäviä, mentoreita, hengellisiä johtajia, sielunhoitajia ja terapeutteja tähän. Luotettavia ihmisiä joilta voimme kysyä vaikeita kysymyksiä. Kuten, minkälaisena sinä minut koet? Tai, kerro mitä ajattelet ja tunnet ollessasi kanssani. Pyytääksemme, ole minulle rehellinen.

Jumala toi elämääni luotettavia ihmisiä ja ensin sain käydä terapiassa psykologin luona. Tämä prosessi kesti kaksi vuotta. Sen aikana jouduin kohtaamaan itseni ja oman menneisyyteni. Tunsin vahvasti että kannoin naamaria ja olin pukeutunut naamiaispukuun jolla piilotin todellisen identiteettini. Kuvittelin että jos ihmiset tietäisivät kuka minä todella olin, ei kukaan haluaisi viettää aikaa kanssani tai voisi rakastaa minua.

Näiden luotettavien ihmisten vastausten kuunteleminen ja yhdessä rukoileminen vie meitä pitkän matkan kohti parantumista ja antaa näkökulmaa niihin alueisiin elämässämme, joihin tulee tarttua. Tämä kaikki vaatii paljon rohkeutta.

Minulle hämmästyttävintä oli että kun aloin elämään aitoa elämää, omana itsenäni joksi Jumala oli minut luonut ja näytin muille kuka olin, ihmiset tahtoivat viettää entistä enemmän aikaa kanssani ja sain vastaanottaa todellisen rakkauden vyöryn. Aitouteni vetosi ihmisiin ja kutsui heitä uskaltamaan olla aitoja minun kanssani. Jumala ei myöskään säikähtänyt sitä kuka olin. Onhan hän luonut minut ja tunsi minut jo ennen syntymääni.

Joosef Raamatussa oli hyvin tietoinen menneisyydestään. Joosef tutki ja ajatteli kaikkea mitä hänelle oli tapahtunut sekä kotonaan että Egyptissä. Hän avasi oven Jumalalle ja Pyhälle Hengelle tutkia hänen sisimpäänsä. On selvää että Joosefille oli muodostunut salainen historia hänen suhteessaan Jumalaan. Hänen koko elämänsä rakentui sille perustalle että hän seurasi Herraa, Israelin Jumalaa.

Kun tuli hetki tehdä ratkaisevia päätöksiä, Joosef oli valmis. Hänellä oli monta syytä, ja hetkeä jolloin, tuntea että hänellä ei ollut oikeutta olla olemassa. Tai että hänen elämänsä oli virhe ja että hän oli arvoton. Hän olisi voinut päättää olla luottamatta kehenkään ja ettei enää ottaisi riskejä. Hän olisi myös voinut tuntea että hänellä ei saisi olla tunteita ja kieltää ne itseltään liian tuskallisina. Hän olisi hyvällä syyllä voinut pitää itseään häviäjänä, ajatella ettei hänellä ollut tulevaisuutta.

Mutta Joosef ei tehnyt niin. Hänen lapsuudenperheessään ja elämässään kokevat traumaattiset tapahtumat antoivat varmasti hänelle kielteisiä viestejä ja ehdottivat tekemään sisäisiä valoja jotka olisivat voineet ohjata hänen elämäänsä. Mutta valojen ja epävarmuuden sijaan Joosef päätti kuunnelle Jumalaa ja sitä mitä hän sanoi siitä kuka Joosef on. Hänen identiteettinsä, päätöksensä ja elämänsä perustuivat Jumalaan.

Meillä kaikilla on varmasti lapsuudessa ja elämässämme koettuja traumaattisia kokemuksia. Ja valitettavasti me olemme kuunnelleet näitä kielteisiä viestejä ja tehneet sisäisiä valoja ja annamme niiden ohjata elämäämme. Minä kannoin vuosikausia valoja siitä miten en ole minkään arvoinen, miten kukaan ei voi rakastaa minua enkä voi luottaa kehenkään ja että jos haluan että jokin onnistuu elämässäni minun on tehtävä se itse.

Joosef suri rehellisesti kipuaan. Sen ansiosta hän saattoi vilpittömästi antaa anteeksi ja hän pystyi siunaamaan veljiään, jotka olivat pettäneet hänet. Hän ei selitellyt eikä vähätellyt kipeitä vuosiaan. Joosef itki toistuvasti tavatessaan veljensä. Raamattu kertoo meille että hän itki niin suureen ääneen, että egyptiläiset saattoivat kuulla sen (1 Moos. 45:2).

Useimmat meistä ovat haluttomia palaamaan takaisinpäin ja tuntemaan menneisyytemme kipua ja tuskaa. Monet meistä ajattelevat että menneisyys on musta aukko joka saattaa nielaista meidät. Ajattelemme että sen muisteleminen saa vain asiat huonommiksi.

Menneisyyden läpikäyminen on kivuliasta. Huomaamme joutuneemme valtavan kuopan pohjalle ja ylöspääsyä ei ole. Tämä on Jumalan siunaus. Täällä pohjalla voimme luottaa vain häneen ja hän voi täyttää meidät rakkaudellaan, meillä ei ole mahdollisuuksia juosta karkuun tai täyttää elämäämme jollakin muulla. Kipu ja suru huutavat ja vaativat huomiotamme eivätkä anna meidän keskittyä muuhun.

Lopulta arkeologisen tutkimuksemme myötä menneisyyden fossiilit alkavat löytyä. Ja kun tutkimme niitä Jumalan rakkauden valossa, alamme nähdä asiat mittasuhteissa. Tuska ja kipu ja järkytykset joita koin lapsuudessa rikkoivat minut silloin, mutta nyt aikuisena voin käydä ne läpi ja antaa lohtua sisäiselle lapselleni. Olen tarpeeksi vahva aikuinen tehdäkseni sen. Tässä prosessissa minua on auttanut loistava kristitty terapeutti jonka kanssa olen saanyt käydä asiota läpi.

Joosef tunsi että Jumalan rakastava käsi oli hänen yllään kaiken kivun ja ahdingon keskellä. ”Ette siis te ole lähettäneet minua tänne, vaan Jumala...” hän vakuutti veljilleen (1 Moos 45:8). Näin tehdessään hän todisti että Jumala johdattaa meitä kohti omia päämääriään, usein meille selittämättömällä tavalla, läpi pimeän ja tuntemattoman, jopa mustien aukkojen.

Omassa elämässäni mustat aukot ovat joskus olleet niin hirvittäviä että olen vain voinut maata sängyllä ja itkeä niiden läpi. Tai huutaa ääneen tuskaani tai huokailla. Tiedän että näinäkin hetkinä Pyhä Henki on rukoillut puolestani ja tulkinnut kyyneleeni, huutoni ja huokaisuni Jumalalle. Koskaan en ole ollut yksin.

Jumala on kaikkivaltias Herra ja hänellä on koko historia hallussaan. Hän tekee työtä tavoilla jotka ovat meiltä salassa. Joosef ymmärsi että Jumala tekee työtään ja järjestelee asioitaan omien päämääriensä mukaisesti. Joskus kaiken inhimillisen ponnistelumme vastaisesti tai siitä huolimatta ja joskus sen kautta. 

”Kun antaudumme Jumalalle, häneltä ei koskaan mene menneisyydestämme mitään hukkaan tulevaisuuden kannalta. Jumala ottaa käyttöönsä kaikki elämän matkalla tekemämme virheet, synnit ja kiertotiet, ja niistä tulee hänen lahjansa tulevia siunauksia varten”, kirjoittaa Scazzero.

Miksi Jumala antoi Joosefin kokea kaiken tämän kivun ja menetyksen? Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvuissa 37-50 voimme nähdä merkkejä kaikesta siitä hyvästä mikä koitui Joosefin kivun ja menetyksen seurauksena hänelle itselleen, sen aikaiselle suurvallalle Egyptille ja sen kansalle, sekä hänen omalle lapsuudenperheelleen ja kaikille ihmisille joista hänen isänsä ja veljensä olivat vastuussa. Mutta suurin osa Jumalan tarkoituksista pysyy mysteerinä. Meille tärkeintä on että Joosef lepäsi Jumalan hyvyydessä ja rakkaudessa, jopa silloin kun olosuhteet muittuivat aina vain huonommiksi.

Monesti en ole ymmärtänyt miksi elämässäni on käynyt niinkuin on käynyt. Useimpien asioiden suhteen en ole saanut vastausta tähän päivään mennessä, joskus uusien tapahtumien myötä ymmärrän miksi oli tarpeen käydä läpi aiemmat kokemukseni. Mutta voin luottaa että Jumala tietää ja hänellä on kaikki hallinnassa.

Kristinuskon hyvä uutinen on että alkuperäinen biologinen perheesi ja kasvunympäristösi eivät määrää tulevaisuuttasi. Tulevaisuutesi määrää Jumala! Jumala määrää myös minun tulevaisuuteni, eivät minun virheeni tai kokemani traumat. Kun panemme uskomme Kristukseen ja hänen armoonsa, uudestisynnymme Pyhän Hengen kautta Jeesuksen perheeseen. Meidät siirretään pois pimeyden vallasta, valon valtakuntaan.

Jumalan perheessä menestys tarkoittaa uskollisuutta Jumalan tarkoituksille ja suunnitelmille elämämme suhteen. ”Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.” (Matt 6:33) Jumala lupaa että kaikki muu annetaan meille kun ensin etsimme häntä.

Jumalan tarkoitus on että paikallisseurakunnat olisivat paikkoja joissa voisimme kasvaa uudelleen ja elää Kristuksen tavoin. Tämä uusi yhteisö on paikka jossa voisimme tulla vapaiksi. Ja annamme toisille tilaa kasvaa ja tulla vapaiksi Kristuksessa. Näin ei aina ole mutta me voimme toivia muutoksen välikappaleina kun kohtaamme rohkeasti menneisyytemme haavat ja etsimme tien pimeydestä valoon yhdessä Jumalan kanssa.

Vapaus on ketjureaktio. Kun yksi ihminen löytää todellisen vapauden Jeesuksessa, hänestä tulee niin vetovoimainen että hän alkaa vetää toisia ihmisiä luokseen. Vähitellen tämä vapaus levittyy ympärille niin että kun kriittinen massa lopulta saavutetaan, saavat kaikki seurakunnan jäsenet kokea vapauden. Ole sinä oman seurakuntasi ketjun ensimmäinen linkki. Etsi vapautta Jeesuksessa ensin itsellesi jotta voisit jakaa sitä myöhemmin muille.

Päästä irti vallan ja kontrollin illuusiosta. Älä anna katkeruuden vallata sydäntäsi, äläkä suostu tekemiesi sisäisten valojen houkutukseen. Uskalla luottaa Jumalaan ja ottaa askelia eteenpäin käsi hänen kädessään. Vaeltaessamme Jumalan kanssa me teemme päivittäin päätöksiä jotka ovat ratkaisevia toimiessamme siunauksen välikappaleena monille. 

Meidän elämämme on matka ja tie jota kuljemme on Jeesuksen. Vain hänen kanssaan pääsemme valoon ja voimme olla vapaita ja onnellisia. Yhtenä päivänä, yhdessä Jeesuksen kanssa, pääsemme myös perille.

Lähde:

Scazzero, Peter: Tunneterve hengellisyys: Tunne-elämältään epäkypsä ei voi olla hengellisesti kypsä; Päivä; 2018.

Ajatuksia Mooseksen elämän äärellä

Rakastaako Jumala vain täydellisiä ihmisiä? Pitääkö minun olla parempi voidakseni palvella häntä? Kutsuuko Jumala valtakuntaansa vain niitä jotka tulevat hyvistä kodeista ja joilla on hyvät taustat? Voimmeko palvella Jumalaa jos menneisyytemme on ollut ongelmallinen?

Mooseksen koti- ja perhetaustat olivat molemmat todella rikkinäisiä ja traagisia. Olosuhteista johtuen, hänen perheensä asui maassa jossa valtion määräyksestä israelin kansan piti tappaa poikalapset, hänen vanhempiensa oli ensin piilotettava hänet ja sitten hylättävä hänet, toivossa että joku egyptiläinen löytäisi vauvan ja kasvattaisi hänet ottolapsenaan.

”Niin farao antoi koko kansalleen käskyn, että kaikki heprealaisille syntyneet pojat oli heitettävä Niiliin mutta tytöt oli jätettävä eloon.”
2 Moos 1:22

Kuinka moni meistä kykenisi antamaan lapsensa tapettavaksi? Ja kuinka moni uskaltaisi olla tekemättä sitä? Tietäen mitkä seuraamukset olisivat koko perheelle. Miten on mahdollista elää tällaisessa ympäristössä hukkumatta ahdistukseen ja epätoivoon?

Jumalan johdatuksesta faraon tytär löysi Mooseksen kun hän kellui kaislakorissaan pitkin Niiliä. Mooseksen sisko Miriam oli piiloutunut lähettyvillä ja kun faraon tytär mietti kenelle imettäjälle antaa lapsi hoitoon, ehdotti Miriam Mooseksen omaa äitiä.

Mitä Miriamilla on mahtanut liikkua mielessä hänen katsellessaan pikkuveljeään joka keinui kaislakorissaan pitkin Niiliä? Joki ei ole mitenkään pikkuinen, mukana pysyäkseen hänen on varmasti pitänyt liikkua nopeasti ja varmasti sydämessä oli pelko veljen katoamisesta joenmutkan taakse tai aaltojen alle.

Mooses sai viettää perheensä kanssa, ainakin osan ajasta, ensimmäiset vuotensa. Hän kasvoi kuitenkin faaraon perheen parissa. Hänen kansalaisuutensa oli selkeästi tiedossa, faaraon tytär totesi sen jo hänet löytäessään.

”Faraon tytär tuli Niilin rantaan peseytymään, ja hänen hovinaisensa jäivät virran rannalle kävelemään. Silloin hän näki kaislikon keskellä korin ja lähetti orjattarensa hakemaan sen. Avatessaan korin hän näki, että siinä oli lapsi, joka itki. Faraon tyttären valtasi sääli, ja hän sanoi: ”Tämä on varmaan heprealaisten poikia.”
2 Moos 2:5-6

Mitä liikkui Miriamin mielessä kun Faraon tyttären orjattaret onkivat hänen pikkuveljensä kaislakorin joesta rannalle? Ja toivat sen Faraon tyttären luokse? Vaatetuksesta oli varmaan aika selvää että kyseessä oli tärkeä ihminen. Ehkä Miriam heti tiesi ja ymmärsi kuka hänen veljensä oli löytänyt. Mitä se merkitsi hänelle? Ja mistä hän löysi rohkeuden puhua Faraon tyttärelle ja ehdottaa äitiään imettäjäksi?

Mooses kasvoi ympäristössä jossa israelilaisia pidettiin orjina ja ihmisarvoltaan alempina kuin egyptiläisiä ja varsinkin hallitsevaa eliittiä. Vaikka faaraon tytär olisikin kiintynyt häneen tai jopa rakastanut häntä lapsenaan, Mooses sai selkeästi kasvinvuosinaan kuulla ettei kuulunut tähän eliittiin, hän oli israelilaisten orjien jälkeläinen. Minkälaisen jäljen se jättikään hänen identiteettinsä? Tai omakuvaansa ja itseisarvoonsa?

Kun Mooses tuli aikuiseksi hän etsi oman kansansa seuraa. Mutta hän selkeästi näki itsensä parempana ja ylempiarvoisena kuin tavalliset israelilaiset orjat. Olihan hän kasvanut faaraon hovissa ja opiskellut siellä faaraon perheen jälkeläisten kanssa. Hän osasi varmasti lukea ja kirjoittaa ja tiesi monia asioita joista orjilla ei ollut minkäänlaista tietoa.

”Kun Mooses oli varttunut aikuiseksi, hän meni kerran käymään heimoveljiensä luona ja sai nähdä heidän raadantaansa. Hän näki egyptiläisen miehen lyövän heprealaista miestä, hänen heimolaistaan. Silloin Mooses katsahti ympärilleen, ja nähtyään, ettei ketään ollut lähettyvillä, hän löi egyptiläisen hengiltä ja kätki ruumiin hiekkaan.”
2 Moos 2:11-12

Tämä asenne näkyy hänen tavassaan kohdella maanmiehiään ja järkytyksessä kun he eivät ottaneetkaan häntä vastaan niin tärkeänä henkilönä kuin miksi hän itsensä tunsi. Vaikka häntä varmasti painoi egyptiläisen esimiehen murha jonka hän oli suorittanut, oli Egyptistä paon takana myös tämä hyljätyksi tulemisen tunne ja identiteetin kaaos. En ole egyptiläinen enkä faaraon perhettä, eikä minua edes huolita israelilaiseksi, kuka siis olen, hän varmasti ajatteli mielessään.

”Kun hän seuraavana päivänä meni taas heimoveljiensä luo, hän näki kahden heprealaisen miehen tappelevan keskenään. Hän sanoi riidan aloittajalle: ”Miksi lyöt veljeäsi?” Mies vastasi: ”Mikä sinä olet meitä käskemään ja määräilemään? Aiotko tappaa minut niin kuin tapoit sen egyptiläisen?” Silloin Mooses pelästyi ja ajatteli: ”Se on siis kuitenkin tullut ilmi!” Kun farao sai kuulla asiasta, hän aikoi surmauttaa Mooseksen, mutta Mooses lähti faraota pakoon...”
2 Moos 2:13-15

Rakas Jumala, minä myös olen kantanut mukanani ulkopuolisuuden tunnetta. Tunnetta siitä että en ole yhtä hyvä kuin muut, tai tarpeeksi hyvä. Sinä tiedät että taustani ja perhehistoriani eivät ole yhtä traagisia kuin Mooseksella mutta ne ovat silti jättäneet jälkensä minun itsetuntooni, identiteettiini ja omakuvaani. Monesti elämäni aikana olen tuntenut että en ole tarpeeksi hyvä, että minun pitää tehdä enemmän ja suorittaa enemmän kelvatakseni ja ollakseni yhtä hyvä kuin muut. Sinussa minä tiedän että identtiteettini on Jumalan lapsi, olen hyväksytty semmoisena kuin olen ja sinä rakastat minua tällaisena. Auta minua ottamaan vastaan se rakkaus ja luottamaan siihen, tuntemaan itseni rakastetuksi ja hyväksytyksi. Auta minua muistamaan kun tunnen että minä en riitä, ettei minun tarvitsekaan, koska Sinä olet minun rinnallani ja olet minun oma Isäni.
Aamen.