 |
| Kichwa-alkuperäiskansaan kuuluva pieni tyttö Ecuadorin Amatsonian alueelta. |
Helpompi olisi sanoa miten Ecuador
on samanlainen kuin Suomi koska kaikki on erilaista.
 |
| Kyläkoulu Ecuadorin Amatsonian alueella. |
Ecuadorin aika
Ecuadorissa on aivan erilainen
aikakäsitys. Ihmiset puhuvat Ecuadorin ajasta (hora ecuatoriana), se tarkoittaa
sitä että kaikki tapahtuu noin tunnin myöhemmin kuin oli sovittu. Eli jos sovit
tavata jonkun kello 4, he tulevat paikalle kello 5. Tai jos kutsut pidetään
kello 5, niin ensimmäiset ovat paikalla kello 6 jälkeen.
Sen lisäksi nyt heti voi tarkoittaa
että jokin tapahtuu ihan kohta, myöhemmin samana päivänä, huomenna, ensi
viikolla tai ensi vuonna. Ihan kohta tarkoittaa että on turha toivoa että
mitään tapahtuisi.
Ihmiset elävät auringon mukaan, ei
kellon. Aurinko nousee ja laskee päiväntasaajalla ympäri vuoden melkein samaan
aikaan. Välillä se nousee vähän kuuden jälkeen, välillä vasta puoli seitsemän
ja joskus lähempänä seitsemää. Se laskee myös kuuden ja seitsemän välillä.
 |
| Kichwa-alkuperäiskansan kylä Ecuadorin Amatsonian alueella. |
Auringosta tietää onko aika nousta
ylös, mennä nukkumaan, tehdä töitä, syödä, jne.
Ja aikaa on aina, se ei lopu koskaan
koska sitä tulee aina lisää. Joten mitä turhaan hätäillä ja stressata itseään
tai kiirehtiä, kyllä kaiken ehtii tehdä tai jos ei ehdi kun kuolee pois niin sitten
ei enää ainakaan huolehdi yhtään mistään.
Joten ecuadorilaista, varsinkin
maaseudulla intiaaneja, on ihan turha hoputtaa yhtään mihinkään. Kaikki
tapahtuu kuitenkin nyt heti tai ihan kohta. Eli joskus tai ei ollenkaan.
 |
| Kichwa-alkuperäiskansaan kuuluvia opettajian ja oppilaita Ecuadorin Amatsonian alueelta. |
Ecuador on iloinen maa
Ecuadorissa ihmiset ovat yleensä
aina iloisia. Jos olet kovin vakavalla naamalla tutut tulevat kysymään että
onko tapahtunut jotakin, eihän kukaan ole kuollut tai luokkaantunut tai vaikka
sairaalassa.
Parempi on iloita ja nauttia
elämästä kuin huolehtia. Monesti ihmiset ovat hyvin köyhiä ja työttömys on
täällä nyt aivan uskomattoman korkealla. Töitä etsitään ja sitä tehdään, jos ei
muu auta niin kadulle lähdetään vaikka myymään ruokaa, kuten empanadoja,
paistettua vihreää tai kypsää plantaanibanaania tai chochoja (lupiinin
siemeniä) ja tostadoa (eräänlaista paistettua maissia) tai vaikka jäätelöitä ja
karkkeja bussiin.
 |
| Kichwa-kansan lapsia kylässään Ecuadorin Amatsonian alueella. |
Työn ohessa ehtii kuitenkin aina
vähän levätä ja jutella tuttujen kanssa tai vaikka tuntemattomien. Samalla voi
kertoa vitsejä ja nauraa yhdessä. Koskaan ei ole niin kauheaa päivää etteikö
vähän edes voisi nauraa.
Sitten jatketaan taas työtä ja
ihmiset ostavat paljon mieluummin jos myyjä on iloinen ja juttelee heidän
kanssaan. Siinä on hyvä viettää hetki aikaa yhdessä ja vaikka parjata poliitikkoja,
ihmetellä sitä miten säät ovat muuttuneet (se on se ilmastonmuutos) tai kerrata
juoruja tutuista ihmisistä.
Illalla kotona aikaa vietetään
yhdessä, nauretaan ja jutellaan, kuunnellaan musiikkia kovaan ääneen ja vaikka
vähän tanssitaankin. Koskaan ei olla niin köyhiä ettei voi hauskaa pitää koska
se ei maksa mitään.
 |
| Kichwa-alkuperäiskansan perinteinen talo Ecuadorin Amatsonian alueelta. |
Kaupat kaltereiden takana
Ecuadorissa on paljon pieniä
kauppoja. Niihin ei pääse sisälle vaan ulkopuolelta pitää kaltereiden välistä
kertoa mitä haluaa ostaa. Kauppa on yksi pieni huone, siellä on kaupan omistaja
tai hänen perheenjäsenensä ja vaihtoehtoja ei ole kauheasti. Yleensä näistä
pikkukaupoista saa perusasioita kuten riisiä, makaroonia, tiskiainetta (joka ei
ole nestemäistä Ecuadorissa vaan kovettunutta tahnaa purkissa), kanaa ja
limpparia.
Lisäksi on hedelmä ja vihanneskauppoja sekä lihakauppoja, pieniä
rautakauppoja, kampaamoja, apteekki, ompelijoiden liikkeitä ja paperikauppoja
joissa usein on myös tietokoneita jotka on kytketty internetiin ja joita voi
maksusta käyttää.
Meidän kotimme ympärillä on näitä
kaikkia. Kun lähtee kauemmas, keskustaan saakka, siellä on iso tori mistä
löytyy vaikka minkälaisia tuoreita hedelmiä. Joulukuussa on mangoaika ja
niitä löytyy pieniä keltaisia ja vähän isompia keltaisia ja keskikoisia ja
valtavan isoja punaisia ja monia muita lajeja. Minä pidän kaikkein eniten
punaisista mangoista, keltaisetkin ovat hyviä mutta niistä pitää imeskellä mehu
ja hampaanvälit tulevat täyteen kuitumaista hedelmälihaa.
 |
| Kichwa-alkuperäiskansan kylä Ecuadorin Amatsonian alueelta. |
Kesäkuussa saa guaba-hedelmiä ja niistä voi tehdä vaikka espumillaa, ecuadorilaisten herkkua. Se on kananmunanvalkuaisista vatkattua makeaa vaahtoa johon laitetaan guabahilloa mauksi. Kesäkuussa alkaa yleensä kesä, eli kuivakausi, täällä Andeilla. Sadekauden lopuksi monet hedelmät ovat kypsiä, meilläkin pihassa mandariinipuut ovat täynnä mandariineja.
Ibarran toriin kuuluu suuri halli jossa myydään liha- ja kalatuotteita,
valmiiksi rakennettuja kojuja joissa on yleensä myynnissä vaatteita, leluja,
laittomasti kopioituja elokuva DVDtä ja musiikki cdtä. Ja ulkona on iso alue
johon myyjät laittavat omat kojunsa ja myyvät siellä hedelmiä, vihanneksia,
mausteita, keramiikkaa, meikkejä ja melkein ihan mitä vain. Täällä Ibarrassa on
aivan oma torinsa missä myydään vain perunoita koska tämä on
perunantuottaja-aluetta.
 |
| Kyläkauppa kichwakylässä Amatsonian alueella. |
Ibarrassa on myös suomalaistyylisiä
kauppoja ja kolme isoa supermarkettia (Ibarrassa asuu noin 100 000
asukasta) mutta yksikään niistä ei ole yhtä iso kuin suomalainen Prisma. Täällä
on myös kaksi ostoskeskusta mutta monet ihmiset eivät koskaan käy näissä
supermarketeissa tai ostoskeskuksissa. He ostavat tarvittavan oman
asuinalueensa pikkukaupoista, suoraan tuottajilta, torilta tai keskustan
pikkukaupoista.
Keskustasta, ihan ison torin vierestä, löytyy
kodiskoneliikkeitä, tietotekniikkaliikkeitä, vaattekauppoja ja ihan kaikkea
mitä ihminen voi tarvita. Lisäksi keskustassa on paljon pieniä ravintoloja. Monet niistä ovat lounasravintoloita, yleensä yhden ihmisen annos maksaa noin 2 tai 3 dollaria. Siihen kuuluu sekä alkukeitto, pääannos että mehu.
 |
| Kichwa-alkuperäiskansan mies ostoksilla kyläkaupassa Ecuadorin Amatsonian alueella. |