Oletko valmis ottamaan vastaan joulun ihmeen? Sen suuren sanoman? Neljännestä adventista alkaa jouluun valmistautumisen loppuvaihe. Miten sinä olet valmistautunut jouluun? Mikä sinulle on tärkeintä jouluun valmistautumisessa?
Tänä adventtina odotamme lasta syntyväksi. Neljäs adventtisunnuntai on omistettu Marialle, Herramme äidille. Vapahtajan äidin odotus ja Herran kansan joulun odotus kuuluvat yhteen. Tähän aikaan kuuluu myös meidän, Jeesuksen omien, vapauden odotus, riemun odotus, uuden syntymän ja muutoksen odotus.
Koko maailma on raskaana ja synnytyksen tuskat ovat lähellä. Me tulemme muuttumaan, syntymään uudelleen, kuolemattomissa ruumiissa. Kuin viaton lapsi tulemme maailmaan ja saamme elää ikuisessa riemussa Vapahtajamme ja vanhimman veljemme, Jeesuksen, rinnalla.
Tämä maailma uudistuu, pelastuu, kuin tulen läpi. Meidän Herramme tulee tekemään uuden maan ja uuden taivaan. Aivan kuten meidät uudistetaan, myös maailma uudistetaan.
Enää ei ole kipua, ei surua, ei kyyneliä, ei luonnonkatastrofeja, saasteita tai sukupuuttoon kuolemista. Enää ei ole kuolemaa. Jeesuksessa on vain elämää.
Neljäntenä adventtina kohtaamme viimeisillään raskaana olevan Marian. Vauvan syntymän hetki on jo lähellä. Olo on tukala ja edessä on vaivalloinen matka Betlehemiin. Takana kipeä kohtaaminen sulhasen Joosefin kanssa, ilo kun Jumala puuttui asiaan ja puhui hänelle.
Maria varmasti muisti hyvin hetket kun enkeli ilmeistyi hänelle ja kertoi hänen saavan lapsen, Jeesuksen. Maria varmasti aavisti mitä hänen lapsensa tulo merkitsi. Hän aivan varmasti unelmoi siitä vapautuksesta jonka hänen lapsensa, Messias, toisi Juudan kansalle.
Mutta voimme myös nähdä Raamatusta ettei hän täysin ymmärtänyt kuka Jeesus todella oli. Että tämän lapsen syntymän oli täyttymyksen aikakauden aamunkoitto. Vanhan testamentin
kaiut kaikkialla tässä kohdassa yhdistyvät enkelin julistukseen.
Profeetallisesta näkökulmasta katsottuna Jeesuksen tuleminen on itse asiassa
Jumalan itsensä tulemista.
Ja autuas se, joka uskoi, sillä se sana on täyttyvä, mikä
hänelle on tullut Herralta!"
Luuk. 1:45Mariaa pidetään Luukkaan 1:45 esimerkkinä uskosta.
Kappale osoittaa hänen halukkuutensa uskoa mahdottomaan ja olla Jumalan
käytettävissä huolimatta siitä mullistuksesta, jota tämä aiheuttaa hänen
elämässään. Tässä hän on esimerkki kaikille opetuslapsille. Jumalan lupauksiin
voidaan luottaa, vaikka ne räjäyttävät reikiä ihmisen luonnollisiin odotuksiin.
Mikä saisi sinut juhlimaan villisti, ilman estoa juuri
nyt? Kaksi serkkua, vanha nainen ja naimaton nuori nainen,
tapaavat ensimmäisen kerran raskauden jälkeen. Millaisia tunteita odottaisit
heidän välillään nousevan tällaisessa tilanteessa?
Tarina Jeesuksen syntymästä ja lapsuudesta on Jumalan
rakkauden juhla Israelia ja koko ihmiskuntaa kohtaan. Tämä rakkaus ilmenee
loistavimmin toistuvassa julistuksessa Jumalan lunastuslupauksen
eskatologisesta täyttymyksestä. Magnificat (Luuk. 1:46–55) on Marian ylistyslaulu vastauksena Jumalan
armolliseen valintaan ottaa hänet Messiaan äidiksi.

Runoudessa voimme tehdä asioita, joita logiikka ei salli.
Runous avaa maailman järjen yli. Runous antaa pääsyn ristiriitoihin ja
jännitteisiin, jotka logiikan on kiistettävä. Runous ei vain muista, vaan myös
ehdottaa ja houkuttelee, ihmettelee ja kuvittelee ja ennustaa.
Useimmissa uskonnoissa jumalan kohtaaminen edellyttää alhaisten nousemista korkealle ja syntisten muuttumista pyhimyksiksi. Magnificat kumoaa kaikki protokollat ja odotukset. Jumala, joka on korkea, tulee alhaalle. Hän näkee inhimillisen tarpeen ja käynnistää vallankumouksen, joka järjestää todellisuuden uudelleen. Ylivoimainen Jumala rukoilee matalan nuoren naisen puolesta ja kutsuu häntä siunatuksi. Kaikkivaltias antaa armon niille, jotka häntä pelkäävät, ja hajottaa vahvat, ylpeät ja rikkaat. Samalla kun hän täyttää nälkäiset ja tarvitsevat kaikella hyvällä.
Juutalaiset tekivät runoja uskollisuudessaan. Miriam runoili,
kun israelilaiset pääsivät Egyptin orjuudesta. Debora runosi, kun Israelin kansa huomasi,
että kanaanilaiset eivät olleet niin pelottavia. Hannah runosi, kun pieni
Samuel syntyi. Lopulta Maria teki runoja, kun hän sai tietää olevansa raskaana.
Kaikki nämä äidit Israelissa juhlivat mahdotonta, joka oli heidän silmiensä
edessä, vaikka he eivät kyenneeet selittämään sitä. He tekivät runoutta, kun
kovat miehet jäsensivät edelleen logiikkaa, kirjoittivat muistioita toisilleen
ja merkitsivät tosiasioita ylös.
Adventti on taistelu- ja ylistysrunouden
aikaa. Aikaa, joka pitää maailmaa hallinnassaan ja avaa tien tulevaisuudelle jota
Jumala valmistaa meille.
Adventti on aika luopua meidän omasta hallinnastamme
saadaksemme mahdottoman Jumalalta.
Silloin susi asuu karitsan kanssa,
ja pantteri makaa vohlan vieressä;
vasikka ja nuori leijona ja syöttöhärkä ovat yhdessä,
ja pieni poikanen niitä paimentaa.
Lehmä ja karhu käyvät laitumella,
niiden vasikat ja pennut yhdessä makaavat,
ja jalopeura syö rehua kuin raavas.
Jesaja 11:6-7
Vanhat vihollisuudet, olettamukset vahvimpien ja pahimpien selviytymisestä, kaikki tämä on
horjutettu. Paha ei pysy huipulla, koska tuleva, vanhurskauden ja
oikeudenmukaisuuden leimaama tulevaisuus, kumoaa raakuuden ja voiman, uuden mahdollisuuden
eduksi.
Marian runon vaikutus tulee Jumalan ratkaisevan työn korostamisesta. Hän toimii dramaattisesti ja erehtymättä halliten ihmisten asioita. Hän toteuttaa oman rauhanomaisen ja oikeudenmukaisen valtakuntansa tulon. Mitä on tapahtunut? Mikä voisi oikeuttaa tämän näin kauaskantoisen, jumalallisen ja ratkaisevan toiminnan?
Kun loppu saapuu,
Imeväinen leikittelee kyykäärmeen kololla,
ja vieroitettu kurottaa kätensä myrkkyliskon luolaan.
Jesaja 11:8
Kukaan ei loukkaannu koska myrkky poistuu maailmasta. Tuska on kadonnut koska Iisain juuri ohittaa ja ylittää kaiken tavallisen ja tutun.
Kaikki tulee olemaan hyvin, ja kaikenlaiset asiat ovat hyvin.
Magnificat julistaa, että tämä hedelmöitys on
käynnistänyt Jumalan ratkaisevan eskatologisen työn. Samalla tämä runo kuvaa
Jumalan pelastavaa työtä, joka on konkreettista ja sijoittuu
laajempaan vieraan miehityksen ja uskonnollis-poliittisen sorron maailmaan. Ratkaiseva tapahtuma, Jumalan valtakunnan tulo, joka
perustuu Jeesuksen ihmeelliseen sikiämiseen, on jo tapahtunut.
Siirtyminen alhaisuudesta ja nöyryytyksestä
korotukseen on ominaista Jeesuksen toiminnalle. Jumalan työn loppuun saattaminen jää tulevaisuuteen.
Magnificatissa ilmentynyt vallankumous on visio nykypäivään.
Runo kertoo adventista, tulevasta. Ja me tunnustavat
kristityt, uskallamme sanoa että runo koskee jouluvauvaa joka kaataa Rooman
voiman ja uskonnon.
Kokeile tätä Adventina: poikkea logiikasta, tunnetusta ja tutusta
ja ota runo omaksesi.
Millä tavoin, vaikka vain pienellä osin, sinä voit olla
mukana Jumalan työssä tässä maailmassa? Mitkä osat Marian laulua kuvastavat
sinun sydämesi ja elämäsi kaipausta juuri nyt? Tai antavat sinulle toivoa ja
rohkaisua?
Tuloa tekevä Jumala, avaa mielikuvitukseni tänä adventina,
jotta voisin nähdä maailman, jonka uskollisuutesi on ratkaisevasti muokannut.
Auta minua luopumaan omasta hallinnastani saadakseni sinun tuomasi uuden
tilalle. Anna minun nähdä maailma ilman myrkkyä ja vihollisuuksia, maailma
jossa hyvä voittaa ja rauhantekijät saavat levät Isän kanssa.
Aamen.