Mitä ovat teologian lähteet ja mikä on niiden suhde maailmassa, seurakunnassa ja minussa

Teologian lähteet riippuvat kirkkokunnasta. Protestantit antavat niille erilaisen arvon kuin katolilaiset, evankelikaalit eivät välttämättä tunnista kuin yhden ja jokainen kirkkokunta ja suuntaus korostaa yhtä toisen yli tai jättää osan täysin huomioimatta. Yleisesti tunnistettuna mutta ei kattavasti kaikille samoina, teologian lähteet ovat: Raamattu, traditio, kokemus ja järki.

Raamattu on Jumalan ilmoitus meille, siinä hän kertoo ihmiskirjoittajien kautta mitä hän tahtoo meille ilmoittaa itsestään, maailmasta ja jumalallisesta kertomuksesta: siitä miten hän on aina ollut olemassa, loi maailman ja ihmisen, ihmisen syntiinlankeemuksesta ja Jumalan pyrkimyksistä päästä uudelleen yhteyteen ihmisten kanssa ihmisten ja Israelin kansan historian kautta sekä kertomuksen kulminoitumisesta maailman tärkeimpään tapahtumaan: Jeesuksen syntymään, elämään, kuolemaan, uudelleennousuun ja taivaaseen astumiseen; sekä Jeesuksen seuraajien historiasta sen jälkeen.

Traditio on Jeesuksen seuraajien yritys luoda yhteinen ymmärryspohja Jumalan ilmoitukselle, se on luonut käsitteitä, merkityksiä, ilmauksia, uskonlausumia ja teorioita siitä mitä Jumala tahtoo yleensäkin, mitä hän tahtoo meille sanoa ilmoituksensa kautta, mitä hän tahtoo sanoa maailman historian ja hänen kansansa historian kautta ja mitä hän tahtoi sanoa meille oman ilmestyksensä, Jeesuksen syntymän, elämän, kuoleman, uudelleennousun ja taivaaseen astumisen kautta.

Kokemus on ihmisen subjektiivinen elämys ja elämä yhteydessä Jumalaan. Hänen tarinansa ja ymmärryksensä siitä mitä Jumala on tehnyt hänen elämässään, miten hän on muuttunut Jumalan työn kautta ja mitä Jumala puhuu hänelle ja hänen kauttaan henkilökohtaisesti.

Järki on Jumalan meille antama työkalu jota hän haluaa meidän käyttävän voidaksemme ymmärtää häntä itseään, hänen luomaansa maailmaa, hänen ilmoitustaan, työtään ja kertomustaan. Sekä voidaksemme muokata tätä maailmaa hänen tahtonsa mukaan, tehdä oikeita valintoja pohjaten tietoomme, ymmärrykseemme ja kokemukseemme sekä Hengen ilmoistukseen ja yhdessä selvittää mitä Jumala ilmoituksellaan tarkoittaa ja mitä se merkitsee meille ihmisille.

Sanoisin että Raamattu on tärkein lähde, siinä on Jumalan ilmoitus jonka hän on antanut meille ja joka on tarpeellinen ja jossa on kaikki tarpeellinen jotta voisimme pelastua. Mutta tämän lisäksi me tarvitsemme traditiota ja uskovien yhteyttä, yhteisöä joka auttaa meidän omaa ymmärrystämme ja kaikkea sitä arvokasta mietintää ja pohdintaa jota on jo tehty ymmärtääksemme Jumalan ilmestystä paremmin. Lisäksi meille on tarpeen oma kokemuksemme, jos emme voisi henkilökohtaisesti tuntea ja kokea Jumalaa, miten meillä voisi olla suhde hänen kanssaan? Sekä tarvitsemme järkeämme ymmärtääksemme Jumalaa ja hänen ilmestystään.

Mielestäni suhdetta Jumalaan, teologiaa, seurakuntaa, uskoa ja kristillisyyttä ei voi olla olemassa ilman näitä kaikkia: Raamattua, traditiota, kokemusta ja järkeä. Samalla kuitenkin olen sitä mieltä että tradition, kokemuksen ja järjen tulee aina olla Raamatulle alaisia.

Omassa elämässäni yritän uskollisesti lukea Raamattua joka päivä, mieluiten useamman kerran päivässä, ja rukoilla ja mietiskellä lukemiani tekstejä. Lisäksi luen teologiaa ja kristityn historiallisen yhteisön aikaansaamaa merkittävää traditiota ja kirjallista aarreaittaa. Nämä tekstit, yhdessä seurakuntayhteisön, sen pastorin ja johtajien, muiden seurakuntalaisten ja itseäni ympäröivän kulttuurin ja maailman kanssa, auttavat minua ymmärtämään Raamattua paremmin. Keskustelen, mieluiten joka päivä, mutta vähintään viikoittain toisten uskovien kanssa Raamatusta ja sen merkityksestä minulle sekä uskovien yhteisölle, Jeesuksen ruumiille, ja koko maailmalle.

Samoin tuen ymmärrystä Raamatusta omalla kokemuksellani. Luen tekstejä oman historiani läpi ja yritän tunnustaa ja tunnistää tämän aktiivisesti. Tämän tähden työskentelen päivittäin tunteakseni itseni ja Jumalaa paremmin. Mietiskelen ja rukoilen Jumalan ilmoituksen ja viestin sisällöstä ja sen merkityksestä minulle päivittäin. Yritän elää elämääni rukoillen, ollen itse elävä rukous, aina yhteydessä ja Jumalan läheisyydessä.

Käytän myös järkeäni ymmärtääkseni paremmin Jumalaa, hänen ilmoitustaan, itseäni ja muita ihmisiä, sekä seurakunnassa että ympäröivässä maailmassa. Opiskelen, tutkin, luen tekstejä, kuuntelen ja katselen uutisia ja keskustelen ihmisten kanssa voidaksi ymmärtää kaikkea paremmin. Analysoin omia kokemuksiani ja tekojani sekä sanoja, suhteitani muihin ihmisiin ja Jumalaan sekä ympäröivien ihmisten tekoja, sanoja, suhteita ja käyttäytymistä.

Kuten Augustinus sanoi, mitä paremmin tunnen itseni, sitä paremmin voin tuntea Jumalan. Mutta uskon myös että mitä paremmin tunnen ihmisluonnon, ympäröivät ihmiset, seurakunnan ja maailmanlaajuisen kirkon, perinteen ja Raamatun, sitä paremmin pystyn tuntemaan itseni ja Jumalaa.

Luulen että meidän kaikkien olisi tarpeen avata silmämme näkemään toisemme ja itsemme, sitä kautta voisimme myös paremmin tuntea Jumalaa, hänen kertomustaan sekä tahtoaan meitä kohtaan. Jos me käperrymme itseemme ja luomme ympärillemme kuplan, samalla kutistamme Jumalan tähän kuplaan sopivaksi. Vaikka se on kivuliasta ja usein jopa tuskallista, meidän on avauduttava maailmalle, meitä ympäröivälle kulttuurille ja ihmisille, seurakunnalla joka muodostuu elävistä ihmisistä, perinteelle joko muodostuu sekä elävistä ja jo edesmenneistä ihmisistä ja heidän ajatuksistaan ja kirjoituksistaan, sekä Jumalan kertomukselle itsestään, maailmasta ja ihmisistä sekä hänen ilmoitukselleen itsestään tässä maailmassa Jeesuksen kautta ja hänen Pyhälle hengelleen sekä niille kokemuksille jotka nämä kaikki yhdessä meille aiheuttavat.

Ajatuksia arkista ulos astuttua

Kuinka pitkään jaksat odottaa että Jumala päästää sinut vaikeuksistasi?

Pystyisitkö odottamaan ensin viisikymmentä päivää ja sitten sataviisikymmentä ja sen jälkeen kaksi ja puoli kuukautta ja sitten neljäkymmentä päivää ja sitten vielä viikon ja toisen viikon ja lopulta kokonaisen vuoden?

Me kaikki olemme eläneet korona pandemian keskellä, nyt jo yli vuoden. Toisten tilanne on ollut elämää uhkaava, osa on menettänyt elämänsä tai läheisiään, toisille tilanne on ollut enimmäkseen epämukava. Kuinka kärsivällinen sinä olet jaksanut olla?

Ja vesi väistyi väistymistään maan päältä; sadan viidenkymmenen päivän kuluttua alkoi vesi vähentyä. Niin arkki pysähtyi seitsemäntenä kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, Araratin vuorille. Ja vesi väheni vähenemistään aina kymmenenteen kuukauteen asti. Kymmenentenä kuukautena, kuukauden ensimmäisenä päivänä, tulivat vuorten huiput näkyviin.

1 Moos 8:3-5

Nooa, ja hänen perheensä, elivät ensin viisikymmentä päivää myrskyn keskellä. Sitten myrsky lakkasi mutta heidän piti odottaa vielä sata viisikymmentä päivää ennen kuin vesi alkoi vähentyä. Ja seitsemän kuukauden kuluttua arkki pysähtyi vuorelle ja sen jälkeen piti odottaa vielä yli kaksi kuukautta että vuorten huiput tulivat näkyviin.

Vielä ei ollut mahdollista lähteä ulos arkista. Kotini on ollut mukava paikka viettää koronakaranteenia. Minulla on hyvä sänky, olohuoneen sohva ei ole kaikkein pehmein ja mukavin mutta siinä on hyvä istua ja lukea. Talossa on useita huoneita joihin minä ja perheeni voimme mennä olemaan omassa rauhassa tai voimme tulla yhteen ja viettää aikaa ja nauttia toistemme seurasta ja meillä on jopa pieni piha ja puutarha josta voimme nauttia vuoden ympäri. 

Mutta, henkilökohtaisesta kokemuksesta, voin kertoa että kun ulkonaliikkumiskielto estää lähtemästä kotoa, muuta kuin sairaalaan tai lääkärille, viikonlopun verran, koti alkaa tuntua varsin ahtaalta. Kun tilannetta kestää viikon, seinät alkavat tuntua vankilalta. Kun olimme kuukauden karanteenissa, ulos saattoi mennä vain ruokakauppaan, apteekkiin tai lääkärin tapaamiseen, elämä tuntui pysähtyneen kokonaan, seinät kaatuivat päälle ja kaikki piti miettiä uudestaan.

Meidän seurakuntamme kokoukset pidetään edelleen zoomissa, yli vuoden jälkeen. Ja poikani opiskelevat kännykän ja tietokoneen kautta, emmekä tiedä voivatko he palata kouluun ensi lukuvuonnakaan. Mutta me tiedämme että ympärillämme on muita. Me pidämme heihin yhteyttä puhelimella ja tapaamme varovasti, sääntöjä kunnioittaen. Minä edelleen jatkan työni tekemistä ja pojat opiskeluaan.

Nooa ja hänen perheensä olivat keskellä ääretöntä merta, laivassa josta ei päässyt mihinkään ja jota he eivät voineet edes ohjata, eivätkä he olisi tienneet miten ohjata sitä, ja kaikki muut olivat kuolleet. Miten avuton ja toivoton heidän olonsa oli täytynyt olla.

Kymmenen kuukautta oli kulunut, vuorten huiput tulivat esiin, arkki oli jäänyt kiinni ja he eivät voineet kuin odottaa.

Kuinka monta kertaa sinä olet valittanut Jumalalle tilannettasi koronapandemian aikana? Montako kertaa olet toivonut että Jumala olisi tehnyt jotain muuta? Että hän pelastaisi sinut tämän tilanteen keskeltä? Että maailma palaisi takaisin normaaliin? Montako kertaa olet menettänyt toivosi ja ajatellut että tulevaisuudella ei ole mitään hyvää tarjottavana? Montako kertaa olet suuttunut Jumalalle ja vaatinut selitystä, aikataulua, sanaa siitä mitä Hän aikoo tehdä ja mitä Hän tarkoittaa tällä kaikella?

Montako kertaa Nooa valitti, toivoi, epäili, menetti toivonsa tai suuttui Jumalalle? Raamattu ei kerro meille mitään tästä. Nooa on hurskas, vanhurskas, tottelevainen, koska hän teki mitä Jumala käski. Hänen tunteitaan, epäilyksiään tai raivon hetkiä ei kerrota meille.

Nooa ei hypännyt arkista ulos ja hukuttaunut raivoavaan mereen. Hänen perheensä ei kapinoinut ja ripustanut häntä arkin reunalle roikkumaan. He eivät heittäneet eläimiä arkista ulos, syöneet niitä tai lopettanut niiden elämää väsyneenä niiden hoitamiseen. He saattoivat kiukutella, raivota, epäillä ja tuntea epätoivoa. Mutta he tottelivat mitä Jumala oli käskenyt heidän tehdä.

Ja Nooan kuudentenasadantena yhdentenä ikävuotena, vuoden ensimmäisenä kuukautena, kuukauden ensimmäisenä päivänä, oli vesi kuivunut maan päältä. Niin Nooa poisti katon arkista ja katseli; ja katso, maan pinta oli kuivunut. Ja toisena kuukautena, kuukauden kahdentenakymmenentenä seitsemäntenä päivänä, oli maa aivan kuiva. Ja Jumala puhui Nooalle sanoen: 

"Lähde arkista, sinä ja vaimosi, poikasi ja miniäsi sinun kanssasi. Ja kaikki eläimet, jotka ovat luonasi, kaikki liha, linnut ja karjaeläimet ja kaikki matelijat, jotka maan päällä matelevat, vie ne ulos kanssasi. Niitä vilisköön maassa, ja ne olkoot hedelmälliset ja lisääntykööt maan päällä." Ja Nooa ja hänen poikansa, vaimonsa ja miniänsä hänen kanssaan lähtivät ulos, niin myös kaikki metsäeläimet, kaikki matelijat ja kaikki linnut, kaikki, mikä liikkuu maan päällä, lähtivät arkista suvuittain.

1 Moos 8:13-19

Vuosi ja yksi päivä ja Jumala viimein puhuu Nooalle ja käskee häntä lähtemään ulos arkista ja viemään perheensä sekä eläimet mukanaan. Vapaus saapui viimeinkin, elämä saattoi alkaa uudelleen.

Jumala, anna minulle luottamusta Sinuun ja kärsivällisyyttä odottaa Sinun valitsemaasi päivää. Auta minua muistamaan myrskyjen ja vaikeuksien keskellä, kun päivät vain venyvät ja missään ei näy mitään uutta tai mahdollisuutta muutokseen, että Sinun päiväsi tulee saapumaan kuten Sinä olet luvannut. Auta minua muistamaan että minä voin luottaa elämäni Sinun sanasi varaan ja että Sinun käsivartesi kannattelevat minua vesien, myrskyjen, vaikeuksien ja kivun yllä.

Kuka on tämä mies? - Kristologia ja Nikean sekä Nikean-Konstantinopolin uskontunnustukset

”Läntinen teologia on toisen vuosisadan lopulla alkanut – ennen kaikkea Tertullianuksen vanavedessä – käyttää Jumalan ykseydestä nimitystä ”yksi olemus” (una substantia) ja kolmesta siinä jollain tavoin erityineestä – siis Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä – ilmausta ”kolme persoonaa” (tres personae). On kuitenkin varottava samastamasta moderniin yksilökeskeiseen persoonakäsitykseen sitä, mitä tuolla terminologialla on yritetty ja yhä edelleen yritetään ilmaista. Ajatus, että olisi ollut kolme jumalaa, torjuttiin silloin yhtä lailla kuin se, että yksi Jumala olisi harrastanut ihmisen kanssa jonkinlaista naamioleikkiä. Kolme persoonaa tarkoitti sitä, että kukin näistä oli erikseen sekä puhuva että puhuteltavissa ja että Jumalassa itsessään oli selittämätöntä sisäistä kommunikaatiota. Millaista se konkreettisesti voisi olla, siihen ei ole käsitteitä.”

Pihkala: Dogma ja Raamatuntulkinta 

En voi itse sanoa ymmärtäväni kolminaisuutta kovin kattavasti. Mielestäni se on niitä mysteerejä joita meidän ei ole tarpeen täysin ymmärtää voidaksemme olla yhteydessä Jumalaan ja pelastua. Tärkeintä on kuitenkin että Jumala, eli Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat samaa olemusta. He ovat yksi. Ja samalla on olemassa kolme persoonaa, jotenkin toisistaan erillään olevia ja yhteinäisiä, jotka elävät ”jumalalllisessa tanssissa”, rakastaen toisiaan sekä itseään ja kommunikoiden toistensa ja itsensä kanssa.

En ymmärrä miten Isä, Poika ja Pyhä Henki voivat olla yksi. Se on jotenkin käsittämätöntä minulle. Mutta uskon että näin on. Ja tiedän että kun saan eräänä päivänä olla heidän edessään ja nähdä Jumalan kasvoista kasvoihin, tulen tämänkin ymmärtämään paremmin.

Mielenkiintoista on myös Pihkalan lausahdus, torjuttiin että Jumala olisi harrastanut ihmisen kansa jonkinlaista naamioleikkiä. Kyse ei ole siis siitä että Jumala olisi naamioitunut Jeesukseksi ja esittänyt olevansa ihminen vaikka ei sitä oikeasti ollut. Me kristityt uskomme että Jeesus oli täydellisesti ihminen ja täydellisesti Jumala, juuri niinkuin hän itse ja uusi testamentti meille kertovat.

Tärkeintä minulle on että voin kommunikoida, olla yhteydessä sekä Isään, Poikaan että Pyhään Henkeen. He kaikki ovat persoonia joihin voin tutustua, he rakastavat minua ja minä voin keskustella heidän kanssaan ja olla yhteydessä heihin. Voin oppia tuntemaan heistä jokaisen.

Meillä ihmisillä vain ei ole termejä eikä mielikuvia eikä käsitteitä sille mitä tämä oikeasti tarkoittaa tai miten se on mahdollista. Mutta eikö tämä juuri todista Jumalan olemassa olosta?

Jos me ihmiset voisimme täysin ymmärtää jumalaa ja käsittää kuka ja mikä hän on, eikö se olisi todiste siitä että hän on meidän itse keksimämme jumala? 

”Kolmiyhteisen jumaluskon lähtökohta on siis kristologiassa ja sen ytimenä olevassa inkarnaation mysteerissä. Se on itse asiassa koko kristillisen jumalakuvan tulkinnallinen akseli. Kaikki tietyllä tavalla lähtee siitä ja palaa siihen.”

Pihkala: Dogma ja Raamatuntulkinta 

Kristillisyys on uskoa Kristuksen, eli Jeesuksen, jumalallisuuteen. Että Jumala tuli ihmiseksi ja kuoli meidän puolestamme ja nousi kuolleista ja siksi mekin voimme elää hänessä ikuisesti.

Siksi kristinusko selittää koko vanhan testamentin uudestaan. Meidän on luettava kaikki kristuksen linssin läpi. Jeesuksen syntymän, elämän, kuoleman ja kuollesta nousun sekä taivaaseen nostamisen kautta. Silloin voimme nähdä Jumalan kertomuksen.

Kertomuksen siitä kuinka hän loi meidät olemaan yhteydessä itseensä ja syntiinlankeemuksen jälkeen teki uuden suunnitelman jota kautta saisimme olla uudelleen yhteydessä häneen. Hän toteutti sitä patriarkkojen ja Israelin kansan historian läpi kunnes vihdoin saapui täydellinen hetki Jumalalle syntyä maaimaan, laskeutua tänne meidän keskellemme ja näin hän teki Betlehemin seimessä, syntyen juutalaisena juutalaiseen perheeseen, osana tätä Jumalan historiaa ja kertomusta joka kulminoituu Jeesuksen elämässä, teoissa, sanoissa, uhrissa, ylösnousussa ja nousessa taivaaseen. Ja jatkuu meidän kristittyjen elämässä ja hänen ruumiinsa, seurakunnan, elämässä ja kertomuksessa.

”Kristologinen kysymys on lyhyesti lausuttuna tämä: millainen on Jumalan ja ihmisen suhde Jeesus Nasaretilaisessa? Uudessa testamentissa – varsinkin synoptisissa evankeliumeissa – näkyy selvästi, ettei Jeesusta pidetty ihmisyyden valhepukuun verhoutuneena jumalolentona vaan todellisena, historiallisena ihmisenä, jolla on kaikki ihmisyyteen olennaisesti kuuluvat ominaisuudet – siis ihmisluonto, niin kuin silloin asia ilmaistiin. Tätä on kutsuttu ”alhaalta käsin” hahmottuvaksi kristologiaksi (Christologie von unten). Toisaalta Uudessa testamentissa on runsaasti lausumia, jotka heijastavat jumalallista valtaa ja läsnäoloa. Niitä on myös synoptisissa evankeliumeissa, mutta eniten Johanneksen evankeliumissa – samoin kuin monissa Uuden testamentin kirjeissä. Kristuksessa on siis myös – jälleen sen ajan kielenkäytön mukaisesti – jumalallinen luonto. Viimeksi mainittua on kutsuttu ”ylhäältä käsin” hahmottuvaksi kristologiaksi (Christologie von oben).”

Pihkala: Dogma ja Raamatuntulkinta 

Jeesus on täydellisesti ihminen ja täydellisesti Jumala. Sitä on todella vaikea ymmärtää. Milloin Jeesus tuli tietoiseksi jumaluudestaan? Syntyessään? Oliko hän kummallinen vauva joka osasi kaiken, puhua, kävellä, lausua filosofisia totuuksia, jo syntyessään? Vai mietiskelikö hän ensimmäiset kuukautensa ja vuotensa, salaten jumalallisen luontonsa vanhemmiltaan ja ympäristöltään?

Mutta silloin Jeesus ei olisi ollut täysin inhimillinen. Hän olisi ollut ihmisruumiiseen syntynyt jumala. Jumala joka leikkii kuurupiiloa ihmisten kanssa ja naamioituu toiseksi ja sitten näyttää meille todellisen luontonsa. Se ei minusta kuulosta Raamatun Jumalalta eikä Jeesukselta.

Itse uskon että Jeesus ymmärsi jumalallisen luontonsa täysin kasteensa yhteydessä. Sen jälkeen hänet temmattiin autiomaahan Jumalan yhteyteen, uudistamaan suhteensa itsensä (Isän ja Pyhän Hengen) kanssa ja ehkä oppimaan mitä tarkoittaa olla täysin Jumala ja täysin ihminen.

Sen jälkeen häntä myös kiusattiin, Saatana asetti hänelle kiusauksia joiden yli hänen oli päästävä, näyttääkseen todellisen luontonsa ja ollakseen täysin jumalallinen.

Uskon että Jeesuksella oli yhteys Jumalaan jo syntyessään. Näemme siitä viittauksia esimerkiksi kun hän menee lapsena Jerusalemiin pääsiäisjuhlille ja jää temppeliin koska hänen täytyy olla isänsä luona.

Mutta miten tämä kaikki tapahtui ja miten se on mahdollista ja mitkä mekanismit siinä toimivat ja millä nimellä edes kutsuisimme näitä käsitteitä, siitä minulla ei ole minkäänlaista tietoa tai ymmärrystä. Onneksi minun ei tarvitsekaan ymmärtää. Nämä ovat asioita joihin voin uskoa ja voin luottaa että Jumala teki juuri mitä hänen kuului tehdä.

Ehkä jonakin päivänä me ihmiset kehitämme käsitteitä ja fyysisiä ja matemaattisia lakeja ja merkkejä jotka auttavat meitä ymmärtämään inkarnaatiota paremmin. Se on mahdollista. Jumala on luonut meihin älynsä ja tahtoo meidän sitä käyttävän. En tiedä tapahtuuko se elinikänäni mutta sen tiedän että kun pääsen Jumalan luokse, tulen ymmärtämään kaiken paljon paremmin.

”Ylösnousemusilmestyksissä Jeesuksen oppilaat kohtaavat – uustestamentillisten lähteiden mukaan – hahmon, joka on täynnä jumalallista valo. Hän on toisaalta outu, toisaalta tuttu ja tunnistettava. Hänen siis täytyy olla olennaisesti enemmän kuin se daavidilainen uskonnollis-poliittinen Messias, joillaiseksi he sitä ennen olivat traditionsa mukaisesti Jeesuksen olettaneet. Monoteismi oli ensimmäisille kristityille itsestäänselvyys, mutta Kristus osoittautui heidän kokemuksissaan Jumalan kaltaiseksi.”

Pihkala: Dogmi ja Raamatuntulkinta 

On mielenkiintoista lukea evankeliumeja tältä kannalta. Alkuperäinen kirjoittaja kertoo tarinaa jossa puhdasuskoiset juutalaiset kohtaavat Messiaan. Ihmisen jota he seuraavat. Ihmisen jonka tulosta on heille ennaltakerrottu, joka on vapauttava juutalaiset sortajiltaan ja tuovat heidät uudelleen yhteyteen Jumalan kanssa. Ihmisen jonka kautta Jumala toimii, jolla on Jumalan henki ja joka tekee sitä kautta ihmeitä.

Vähitellen, Jeesuksen tekojen, opetuksen sekä heidän omien kokemustensa kautta, he ymmärtävät että Jeesus onkin enemmän. Hän ei ole vain ihminen. Hän ei ole vain Messias. Hän on itse Jumala.

Heidän mieltensä ja maailmankuvansa on täytynyt räjähtää. Kaikki on mennyt säpäleiksi. Kaikki mihin olet uskonut, mikä pitää maailmaa pystyssä, mikä on totta ja mistä kaikki heidän tuntemansa oikeat ihmiset, eli muut juutalaiset, ovat yhtä mieltä, onkin väärin. Tai jos ei täysin väärin niin nyt se on nähtävä eri kulmasta. Mustavalkoisesta tuli värillistä, kaksiulotteisesta vähintään kolmiuloitteista. He pääsivät näkemään teatteriesityksen, eli meidän olevaisen maaillman, taakse. Syvemmälle, johonkin suurempaan totuuteen joka on tässä läsnä meidän keskellämme ja samalla muualla.

Kuinka he selvisivät järjissään?

Koska Jeesus, Jumala heidän keskellään, pystyi tekemään maailmasta uudelleen järkevän paikan. Hän pystyi täydentämään kertomuksen, opastamaan miten kaikki sopi yhteen. Ja sen jälkeen he muuttivat maailman.

Mikään ei ole enää samaa. On mahdotonta hyväksyä että maailma on vain tämä materiaalinen todellisuus jonka me näemme ympärillämme. On mahdotonta olla hyväksymättä materiaalista todellisuutta osana kaikkeutta. On mahdotonta olla näkemättä ja kokematta Jumalaa sen kaiken keskellä, koko maailmankaikkeuden keskipisteenä. Enää ei ole maailmankaikkeutta ilman Jumalaa.

”Kun nykyinen suomalainen kuulee Nikean lausumassa tai siitä puoli vuosisataa myöhemmin täydentäen muotoillussa Nikean-Konstantinopolin tunnustuksessa sanat ”samaa olemusta oleva”, hän ei ilman muuta tunnista, mitä siinä oikeastaan lausutaan julki ja mikä on siihen kätketty paradoksi. Äärimmilleen pelkistettynä se on tämä: ristillä kuolinhuutonsa ”Eeli, Eeli, lama sabaktani?” parkaiseva Jeesus Nasaretilainen on olemukseltaan yhtä kaiken olevaisen tuonpuoleisen (transsendenttisen) alkulähteen kanssan. Jumala itse on selityksiä pakenevalla tavalla eriytyneenä, toisena ”persoonana” Jeesus Nasaretilaissa. Hellenistisen olemismetafysiikan spekulaatiot ovat valovuosien etäisyydellä tästä asetelmasta. Kolmiyhteisen jumalauskon lähtökohta on siis kristologiassa ja sen ytimenä olevassa inkarnaation mysteerissä. Se on itse asiassa koko kristillisen jumalankuvan tulkinnallinen akseli. Kaikki tietyllä tavalla lähtee siitä ja palaa siihen.”

Pihkala: Dogmi ja Raamatuntulkinta 

Jeesus Nasaretilainen, tuo ristillä riippuva Jeesus joka huutaa Isänsä puoleen. Hän joka tuntee olevansa irtirevitty, irrallaan, erossa, revitty pois Jumalan yhteydestä. Hän on itse Jumala. Ristillä hän menitti itsensä. Hän tuhosi suhteen itseensä, omaan olemukseensa, siihen kuka hän sisimmiltään oli. Jotta me voisimme pelastua.

Hänet revittiin irti jumalallisesta tanssista, rakkaudesta ja kommunikaatiosta joka on aina ollut olemassa ja tullee aina olemaan olemaan. Hänen omimmasta itsestään, siitä kuka hän todella oli. Hänen täytyi tulla täysin ihmiseksi, täysin erilliseksi olennoksi, täysin yksinäiseksi ja hylätyksi, hänen täytyi olla kaiken lohdun, onnen, rakkauden ja hyvän ulkopuolella, jotta hän voisi kuolla meidän puolestamme. Hänet tehtiin synniksi. Hän otti päällensä meidän syntimme, koko maailman synnin ja hänestä tuli kirottu. Ja hän kuoli. Yksin ja hylättynä, ilman mitään lohtua, hirvittävän kidutuksen kärsineenä kun häneltä oltiin viety viimeinenkin hänen oman itseytensä tunnuspiirre.

Jeesus kuoli yksin. Jeesus kuoli tuskassa. Jeesus kuoli kidutettuna. Jeesus kuoli hylättynä ja hyljeksittynä. Jeesus kuoli ilman mitään lohtua, mitään mistä pitää kiinni. Hän itse hylkäsi itsensä ja kärsi tuon kammottavan tuskan ja hyljätyksi tulemisen.

Miksi ihmeessä? Miksi kaikkivaltias, pyhä, Luoja-Jumala menee tekemään jotakin niin järjetöntä? Niin kammottavaa? Niin julmaa? Miksi hän teki sen itselleen? Miksi hän valmisti kaiken tämän valtavan työn jotta voisi vain hylätä itsensä ja kuolla yksin?

Minun tähteni? Sinun tähtesi? Meidän kaikkien tähtemme?

Täytyy sanoa että Jumala näkee minussa ja maailmassa jotakin paljon enemmän kuin minä ikinä kykenen näkemään. Me emme edes kaikki yhdessä voi olla tuon uhrin arvoisia.

Jumala tuli vapaaehtoisesti tänne maailmaan. Hän otti orjan aseman. Syntyi ihmiseksi ja eli ihmisenä. Ja kuoli ristinkuoleman. Kivun ja kidutuksen täyttämän kuoleman, ihmisten haveksimana ja hylkäämänä. Ja viimein hän itse hylkäsi itsensä.

Hän heittäytyi kuolemaan voittaakseen sen. Hän kuoli jotta yhdenkään meistä ei tarvitisi kuolla.

Ristillä ei kuollut vain Jeesus vaan koko maailman Luoja, meidän kaikkivaltias Jumalamme kuoli meidän puolestamme. Hän jota ilman maailma ei voi olla olemassa, kuoli. Ja koko maailmankaikkeus järisi perustuksillaan ja järkkyi ja muuttui. Sen täytyi muuttua koska sen perusta kuoli. Maailman perustukset uhrasivat itsensä meidän tähtemme.

Kolmen päivän päästä nämä perustukset nousivat kuolleista ja koko maailmankaikkeus ja maailma meidän ympärillämme oli muuttunut. Se mikä oli ennen mahdotonta tuli mahdolliseksi, me voimme nyt elää ikuisesti. Ja se mikä oli kaukana tuli lähelle, Jumalan valtakunta on nyt keskellämme.

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”
Joh 3:16

Ajatuksia arkissa vedenpaisumuksen keskellä

Mitä tehdä kun maailma ympärilläsi loppuu? Kun tapahtuu jotakin niin katastrofaalista että kaikki tuhoutuu ja jäljelle ei jää mitään? Mitä tehdä kun jäljelle olet vain sinä, perheesi ja Jumala? Tai pahimmassa tapauksessa menetät jopa perheesi.

Nooa löysi itsensä tästä tilanteesta. Hänen koko maailmansa tuhoutui. Kaikki jäi veden alle ja kaikki kuolivat. Jäljelle jäivät vain hän itse ja hänen perheensä sekä heidän työnsä, eläimet jotka heillä olivat arkissa mukana. Missään ei ollut enää vakaata, kuivaa maata jolle astua. Oli vain myrsky, kuolemaa ja ääretön vesi, yksinäisyys ja epätoivo.

Silloin tuli vedenpaisumus maan päälle, tuli neljänäkymmenenä päivänä; ja vedet paisuivat ja nostivat arkin, niin että se kohosi korkealle maasta. Ja vedet saivat vallan ja paisuivat suuresti maan päällä, ja arkki ajelehti veden pinnalla. Ja vedet nousivat nousemistaan maan päällä, niin että kaikki korkeat vuoret kaiken taivaan alla peittyivät. Viisitoista kyynärää vesi nousi vuorten yli, niin että ne peittyivät. Silloin hukkui kaikki liha, joka maan päällä liikkui: linnut, karjaeläimet, metsäeläimet ja kaikki pikkueläimet, joita maassa vilisi, sekä kaikki ihmiset. Kaikki, joiden sieramissa oli elämän hengen henkäys, kaikki, jotka elivät kuivalla maalla, kuolivat.

1 Moos 7:17-22

Nooa oli arkissa perheensä kanssa, hän oli tuonut heidät turvaan. Hän oli kuunnellut Jumalan ääntä ja totellut, tehnyt mitä Jumala käski hänen tehdä. Hän oli pelastunut tulvivalta vedeltä ja nyt hänen edessään oli tulevaisuus. Vesien massat jotka nousivat vuorten yli, turvonneet kuolleet ruumiit, ihmiset ja eläimet, ja ääretön, rannaton vesi joka jatkui ikuisuuteen, ilman mahdollisuutta palata kuivalle maalle.

Oliko hänen tulevaisuutensa nyt arkissa? Oliko heidän tarkoitus elää veden keskellä ja kuolla siellä? Näkisikö hän koskaan rantaa ja pääsisi kuivalle maalle? Tai hänen poikansa? Vai tapahtuisiko se vasta heidän lapsilleen, tai lastenlapsilleen? Mikä oli Jumalan suunnitelma? Miksi hän ei kertonut sitä kokonaan alusta lähtien? Miksi hän ei sanonut Nooalle kuinka monta päivää sade tulee kestämään ja milloin vedet alkaisivat vetäytyä ja että hän pääsisi vielä takaisin kuivalle maalle ja tuntemaansa elämään?

Ja vedet vallitsivat maan päällä sata viisikymmentä päivää.

1 Moos 7:24

Viisikymentä päivää sadetta ja myrskyä, ilman aurinkoa tai toivon häivettä. Valittiko Nooan vaimo ja sanoi hänelle että olisi ollut parempi jos Nooa olisi jättänyt hänet kuolemaan muiden kanssa? Sanoivatko Nooan pojat tai heidän vaimonsa samaa? Miten Nooa itse selvisi koko maailman häviämisestä ja tuhoutumisesta vesien alla? Ja kun vedet vain nousivat ja nousivat eikä sade tuntunut koskaan lakkaavan?

Melkein kaksi kuukautta sadetta, ilman sanaa Jumalalta tai vakuutusta tulevasta. Ilman suuntaa mihin mennä tai tietoa siitä miten he voisivat pelastaa itsensä. Vankeina laivassa, keskellä myrskyä. Ja kukaan heistä ei ollut merenkävijä, he eivät tienneet miten laivat toimivat tai miten niitä ohjattiin. Jumala ei edes käskenyt heitä laittamaan arkkiin purjeita!

Oletko koskaan ollut tilanteessa jossa sinä et voi tehdä mitään selvitäksesi siitä? Etkä tiedä mitään mikä voisi auttaisi sinua? Ja se vain jatkuu ja jatkuu eikä Jumala sano mitään. Siellä olet, yksin myrskyn keskellä ja ne ihmiset jotka ovat sinun kanssasi ehkä syyttävät sinua kaikesta ja toivoisivat että olisit jättänyt heidät taaksesi etkä raahannut mukanasi tämän kivun ja kidutuksen keskelle.

Minä olen ollut tällaisissa tilanteissa. Ja valitettavasti minun täytyy myöntää että niiden keskellä en ole pystynyt pitämään uskoa yllä ja luottamaan Jumalaan ja tottelemaan häntä. Epäilykset ovat löytäneet tiensä sydämeeni ja mieleeni. Samoin kuin kapina Jumalaa vastaan. On Jumalan ihme ja hänen valtavan armonsa osoitus että hän on silti tuonut minut myrskyn toiselle puolelle ja muistuttanut että hänhän lupasi minulle pelastavansa minut.

Jumala, minä pyydän että annat minulle tahdon totella Sinua ja uskon Sinun sanaasi ja siihen että tulet tekemään mitä lupasit. Ja luottamuksen siihen että Sinä kannattelet minua. Myrskyt eivät muuta Sinua, tulvat eivät peitä Sinua alleen ja niidenkin keskellä Sinä olet minun kanssani ja Sinun lupauksesi ja sanasi pysyvät.

Ajatuksia arkin äärellä

Mikä on tottelevaisuuden hinta? Miten paljon maksaa tottelemattomuus? Osaammeko me valita oikein?

Nooa oli hurskas Jumalan edessä. Hän oli tottelevainen, vanhurskas, oikeutettu Jumalan edessä. Ja koska hän teki mitä Jumala häneltä pyysi, koko hänen perheensä pelastui hänen kanssaan.

Ja Herra sanoi Nooalle: "Mene sinä ja koko perheesi arkkiin, sillä sinut minä olen tässä sukukunnassa havainnut hurskaaksi edessäni.

1 Moos 7:1

Nooa ja hänen perheensä rakensivat arkin ennen kuin taivaalle ilmestyi pilveäkään. Hän kaatoivat puita, tekivät lautoja, sulattivat rautaa tehdäkseen nauloja ja muita tarvittavia metalliosia, etsivät tervaa ja muita tarvikkeita, kuka tietää miten kaukaan. Ja viimein tervasivat laivan tilkitäkseen jokaisen pienenkin reiän joka siinä saattoi olla.

Kaikki tämä ennen kuin ensimmäinen vedenpisarakaan laskeutui pilvistä maan päälle. Nooa ja hänen perheensä sulki itsensä arkkiin eläinlauman kanssa, viikon ennen kuin sade alkoi.

Seitsemän päivän kuluttua minä lähetän maan päälle sateen, jota kestää neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä. Minä pyyhin pois maan päältä kaikki olennot, jotka olen luonut.» Nooa teki niin kuin Herra oli häntä käskenyt.

1 Moos 7:4-5

Siellä he istuivat. En tiedä oliko arkissa kuuma. Tai miten mukava heidän olonsa siellä oli. Mutta voin kuvitella että kaikki tuntui varsin kummalliselta. Nooan perheellä varmasti oli epäuskon hetkiä. Raamattu ei kerro meille mitä muut ihmiset tekivät mutta voimme hyvin kuvitella heidän reaktionsa.

 ”Täällä me olemme, taivaalla ei ole pilveäkään, kaikki nämä eläimet pitää ruokkia ja sitten karsinat pitää siivota. Kuuntele vain miten ulkona ihmiset nauravat meille. Mitä ihmettä minä teen täällä?”

Nooan arkki oli varmasti aikamoinen turistinähtävyys ja kertomukset siitä miten järjetön hän ja hänen perheensä olivat, levisivät varmasti hyvin laajalle. Miten typerä mies, rakentaa laiva kuivalle maalle, eikä edes lähellekään vettä. Ja tehdä siitä niin suuri. Mitä hän oikein kuvitteli? Ja sitten vielä täyttää se eläimillä ja suostulla perheensä mukanaan. Miten järjetön mies.

Mekin istumme sunnuntaisin arkeissa, pidämme telttakokouksia, kokoonnumme halleihin ja muihin rakennuksiin, evankelioimme toreilla ja kaduilla, tapaamme toisiamme kodeissa ja pienryhmissä. Ja ulkona ihmiset nauravat. Miten järjettömiä me olemmekaan valmistautuessamme ikuisuuteen kun taivaalla ei näy merkkiäkään Jeesuksesta.

Nooa teki niinkuin Herra oli häntä käskenyt. Oliko hänelle hetkiä kun hän epäili? Makasiko hän yöllä heräillä, hikoillen ja täristen, syyttäen itseään siitä että oli merkinnyt koko perheensä mielipuoliksi itsensä mukana ja ehkä tuhonnut heidän koko tulevaisuutensa?

Minä makaan usein öisin hereillä ja epäilen itseäni jatkuvasti. Epäilen olenko oikeasti kuullut lainkaan Jumalan ääntä. Olenko ollenkaan ymmärtänyt mitä hän tahtoo minun tekevän. Olenko sittenkin kuvitellut kaiken aivan itse. Onko mistään mitään hyötyä ja olenko tehnyt kaiken aivan turhaan.

Nooa oli kuudensadan vuoden ikäinen, kun vedenpaisumus tuli. Hän vei poikansa, vaimonsa ja poikiensa vaimot mukanaan arkkiin vedenpaisumukselta turvaan.

1 Moos 7:6-7

Nooa vei perheensä turvaan. Hänen työnsä ja aherruksensa ansiosta, hänen tottelevaisuutensa tähden, koska hän uskoi Jumalaa ja kuunteli häntä ja teki kuten Jumala pyysi, hänen perheensä oli turvassa ja pelastui.

Minä olen äiti ja mitä kaikkein eniten toivon että minun poikani pelastuisivat, että he saisivat olla turvassa. 

Jumala, anna minun kuunnella Sinua, uskoa Sinuun ja Sinun sanaasi ja tehdä kuten Sinä käsket. Anna minun tottelevaisuuteni ja uskoni olla minulle ja perheelleni vanhurskaudeksi ja anna minun perheeni päästä turvaan, Sinun luoksesi.

Ajatuksia arkkia rakentaessa

Mitä tarkoittaa olla tottelevainen? Mitä uhrauksia sinä olet valmis tekemään totellaksesi Jumalaa? Onko tottelevaisuus enää hyve? Ansaitsevatko auktoriteetit, kuten Jumala, meidän tottelevaisuutemme? Saammeko edes kysyä Jumalalta miksi hän tahtoo meidän tekevän jotakin?

Maailmassa ei satanut kun Nooa aloitti rakentamaan arkkia. Pilviä ei ollut näkyvissä, sadetta ei tullut, tulvasta ei ollut tietoakaan. Mutta Nooa aloitti rakentamaan arkkia, kuten Jumala oli hänelle sanonut.

Silloin Jumala sanoi Nooalle: "Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta lihasta, sillä maa on heidän tähtensä täynnä väkivaltaa; katso, minä hävitän heidät ynnä maan. Tee itsellesi arkki honkapuista, rakenna arkki täyteen kammioita, ja tervaa se sisältä ja ulkoa.
1 Moos 6:13-14

Jumala kertoi Nooalle mitä hän aikoi tehdä ja miksi. Ja sen jälkeen hän kertoi Nooalle mitä hänen tuli tehdä.

Nooa varmasti tiesi minkälainen maailma oli hänen ympärillään, hän eli siinä. Hän varmasti myös tiesi miten ihmiset käyttäytyivät ja mitä Jumala tarkoitti väkivallalla. Oliko hän surullinen heidän puolestaan? Suriko hän sitä tuhoa jonka hän näki ympärillään? Olisiko hän tahtonut pelastaa muitakin?

Raamattu ei kerro meille mitään tästä. Tiedämme vain että Nooa oli uskollinen Jumalalle ja siksi Jumala puhui hänelle ja kertoi mitä hänen tuli tehdä. Ja Nooa totteli Jumalaa ja uskoi mitä Jumala sanoi hänelle.

Ja Nooa teki näin; aivan niin kuin Jumala hänen käski tehdä, niin hän teki.

1 Moos 6:22

Nooa teki aivan niin kuin Jumala hänen käski tehdä. Raamattu kertoo meille kolme kertaa että Nooa totteli Jumalaa ja teki kuten Jumala hänelle sanoi. Kolme kertaa jotta me varmasti uskoisimme että Nooa teki aivan juuri niin kuin Jumala hänelle sanoi eikä valittanut tai kysellyt tai laikotellut tai viivytellyt. Hän teki mitä Jumala sanoi, niinkuin Jumala käski hänen tehdä, sen hän teki.

Minä valitan Jumallalle liiankin usein, purnaan ja kiukuttelen sen tähden että maailma ja oma elämäni ei ole sellainen kuin toivoisin. Säälin ihmisiä ympärilläni ja toivon että voisin tehdä jotakin jotta he muuttuisivat, että he ymmärtäisivät miksi he tarvitsevat Jumalaa. 

Joskus jopa tunnen ymmärtäväni asiat paremmin kuin Jumala ja tietäväni paremmin mitä pitäisi tehdä jotta maailma olisi parempi paikka, erityisesti minulle mutta muillekin ihmisille.

Ja kun minun on aika totella, usein en tottele lainkaan tai teen sen valittaen, protestoiden, ilman todellista luottamusta Jumalaan, vain koska se on mitä minun tulee tehdä. Silti Jumala rakastaa minua ja on kärsivällinen minun kanssani. Hän odottaa että näen omat virheeni ja tajuan että hänen tiensä on parempi ja sitten ottaa minua kädestä kiinni ja ohjaa minut hyvälle polulle.

Miten paljon Jumalan on täytynytkään rakastaa Nooaa! Nooaa joka ei eksynyt muiden mukana syntiin ja väkivaltaan. Nooa joka ei valittanut kun Jumala pyysi häntä tekemään jotakin järjettömältä tuntuvaa. Nooaa joka kuunteli kun Jumala puhui hänelle. Nooaa joka totteli koska Jumala pyysi sitä häneltä.

Jumala, voi kunpa minäkin voisin olla kuin Nooa. Jumala, anna sen olla mahdollista jonakin päivänä. Tänään jos niin tahdot. Anna minun vakuuttua Sinun rakkaudestasi, Sinun auktoriteettisi hyvyydestä ja Sinun valtavasta mahtavuudesta ja oikeudenmukaisuudestasi.

Ajatuksia vedenpaisumuksen äärellä

Kulje yhteydessä Jumalaan. Me ihmiset olemme Jumalan luomistyön mestarinäyte. Jumala loi meidät olemaan yhteydessä häneen.

”...Luodessaan ihmisen Jumala teki hänet kaltaisekseen.”
2 Moos 5:1

Meidät on luotu Jumalan kaltaisiksi. Mitä se tarkoittaa? Mikä tekee meidät Jumalan kaltaiseksi?

Ulkonäkö ei varmaan ole se asia. Jumala on henki, hänellä ei ole ruumista niinkuin meillä. Joten sen täytyy olla jotakin sisäisessä elämässämme. Meidän kykymme rakastaa, kommunikoida, olla yhteydessä toisiin ja luoda uutta. Nämä ovat ajatuksia jotka minulle tulevat ensimmäisenä.

Minä olen myös Jumalan kaltainen koska osaan ajatella ja suunnitella ja minulla on tunteita kuten hänellä. Minä tunnen iloa, riemua, surua, tuskaa, kiukkua, vihaa, turhautumista, surua, ihan kuten Jumala. Me olemme molemmat tuntevia olentoja, minä ja Jumala. Minä olen Jumalan kaltainen.

Siitä voin olla varma että mikään minun tekoni tai kykyni ei tee minusta Jumalan kuvaa ja kaltaista. Jos saan heijastaa täydellistä Aadamia, Jeesusta, elämässäni, tapahtuu se täysin Jumalan armosta ja koska hän on ensin rakastanut minua. Hän on valinnut minut omaksi kuvakseen täällä maan päällä.

Valitettavasti ihmiset joutuivat hukkaan. ”Kun Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pykimyksensä olivat kauttaaltaan pahat, hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään.”
1 Moos 6:5-6

Miten pahoja ihmisten on täytynyt olla! Historian aikana ihmiset ovat uhranneet toisiaan väärille jumalille, he ovat polttaneet lapsiaan elävältä uhrina näille jumaluuksille. Ihmiset ovat prostituoineet itseään ja toisiaan, harrastaneet kaikenlaista mahdollista haurautta miesten, naisten, lasten ja jopa eläinten ja esineiden kanssa. Ihmiset ovat tappaneet toisiaan kaikilla mahdollisilla, ja mahdottomilla, tavoilla, kiduttaneet toisiaan, valehdelleet ja varastaneet ja rikkoneet jokaista mahdollista käskyä jonka Jumala on meille antanut. Me olemme tehneet syntiä, ylenpalttisesti rikkoneet Jumalaa vastaa ja meidän syntimme ovat kuin vuoret Jumalan edessä.

Tekivätkö ihmiset ennen vedenpaisumusta jotakin vielä pahempaa? Onko edes olemassa mitään pahempaa kuin mitä ihmiset ovat tehneet toisilleen, eläimille ja tälle maailmalle historiamme aikana? Vai ovatko meidän syntimme aivan yhtä pahat kuin ennen vedenpaisumusta ja Jumala on säästänyt meidät vain koska hän vannoi näin Nooalle?

Minä en osaa vastata. Enkä edes tahdo viettää kauheasti aikaa miettien kaikkia mahdollisia syntejä joilla ihmiset olisivat voineet rikkoa Jumalaa vastaan. Haluan vain kiittää Jumalaa siitä että hänen armonsa riittää ja että sen ansiosta minä saan olla hengissä tänään ja vapaa synnin orjuudesta, hänen poikansa uhrin tähden.